Saksassa käynnissä olevat CeBIT-messut ovat yritysten lisäksi kiinnostaneet myös paikallista poliisia, joka teki keskiviikkona ratsioita 51 näytteilleasettajan tiloihin. Ratsioiden syynä olivat patenttirikkomukset, joiden johdosta poliisi takavarikoi suuren määrän matkapuhelimia, navigaattoreita, LCD-näyttöjä ja muita elektroniikkalaitteita.
Ratsian kohteena olleet näytteilleasettajat tulivat pääsääntöisesti Kiinasta, Taiwanista ja Saksasta, mutta mukana oli yrityksiä myös Puolasta, Alankomaista ja Koreasta.
Patenttirikkomukset ovat alati kasvava ongelma ja CeBIT-messuilla vastaavia ratsioita on tehty myös aiemmin. Patentteja rikkovia yrityksiä oli varoitettu ennakkoon mahdollisista toimenpiteistä, mutta nähtävästi varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville.







