AfterDawn logo

Televisiomaksun maksaminen ei kiinnosta

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
46 kommenttia

Suomessa on lakkautettu helmikuun aikana yhteensä yli 9 000 televisiolupaa. Viestintäministeriön mukaan määrä on yli kaksinkertainen tammikuun vastaavaan verrattuna.

Luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä televisiomaksun piiriin liittyi helmikuun aikana runsaasti kotitalouksia. Kun uusien asiakkaiden määrä lisätään lupansa lakkauttaneiden määrään, saadaan ainoastaan 1 500 luvanmaksajaa vähemmän, kuin tammikuun lopussa. Tällä hetkellä televisiomaksun maksajia on Suomessa noin 1,94 miljoonaa.

Viime vuonna televisiolupia lakkautettiin digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtymisen takia noin 32 000. Analogiset televisiolähetykset lakkautettiin kaapeliverkossa viime kuun lopussa. Antenniverkossa analogilähetykset päättyivät jo viime syksynä.


Suvi Lindén haluaa päästä eroon TV-maksutarkastajista

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on puolestaan kertonut pitävänsä televisiomaksutarkastajien kiertelyä ovelta ovelle vanhana keinona television omistajien kartoittamiseen. Hänen mukaansa tarkastajien työ on "vanhanaikaista toimintaa, josta on jo aika päästä eroon".


"On varmasti modernimpiakin tapoja valvoa tv-luvan maksamista. Maailmalla on tähän malleja, joita meidänkin tulee tutkia", Lindén kertoi Taloussanomille viime viikolla.

Lindénin mukaan esimerkiksi malli, jossa televisiomaksun maksajat selvitetään veroilmoituksen yhteydessä, on yleisesti käytössä maailmalla. Jossain maissa puolestaan tv-laitteen myyjä on velvollinen ilmoittamaan asiakkaan tiedot eteenpäin. Myös maksukorttien käyttöä televisiomaksun maksamisessa on hänen mukaansa selvitettävä, "vaikka se ei ongelmatonta olekaan".

"Taaksepäin katsoen asiassa ei olisi ongelmaa, jos Suomessa myydyissä digitelevisioissa olisi ollut edes yksi korttipaikka. Nyt näin ei ole, emmekä aina voi edellyttää teknisiin muutoksiin kuluttajaa tekemään laitemuutoksia. Vaihtoehtona voisi olla, että annetaan uusi laite lupamaksua vastaan", Lindén pohtii.

46 KOMMENTTIA

keitto1/46

Maksukortit käyttöön niin voin avata oveni muutenkin kuin puhelimen välityksellä kiitos. Voipi olla, että jätän suosiolla 1 ja 2 pois ostettujen kanavien listalta :D

mjk2/46

Lopettakaa jo pähkäily. TV-lupa hevonkuuseen tilalle maksukortti (jotka haluavat ylen-kanavia katsella ns yle-kortti)tai verorahoista pieni osa ylelle toiminnan rahoittamiseksi.

Linden on oikeassa tv-lupatarkastajat ovat varmaan jäänne pula-ajasta kun pontikaa tehtiin kuusikossa, silloinhan oli etsintapartioita jotka "nuuskivat ja tuhosivat" löydettäessä pontikka varaston, olisikohan se tuhoaminen ollut kurkusta alas vai kaato pöpelikköön. :p

Henull3/46

Hankkisivat jotain katottavaaki sinne telkkariin ni vois kaivaa sen töllöttimen pölyttymästä jostain varaston perukoilta.

Mitä telkkarista tulee:
Huonolaatusta suomalaista draamaa: Juh
Ulkomaista huonolaatusta draamaa: Juh
1990-luvun ja 2000-luvun alun huonoja elokuvia, kerran vuodessa yks harvinaisuus: Juh
Ulkomaisia liukuhihnasarjoja: Juh
Rajatonmäärä luonto-, ruoka- ja matkailudokumentteja: Juh

Missä on kaikki länkkärit? Missä vanhemman puoleiset elokuvat? Missä sarjat, kuten Thief, The Night Stalker, The Black Donnellys, Two And A Half Men, Jeremiah.. (Jericho ja Dexter sentään tuli tänne asti, eikä edes 10 vuotta julkaisun jälkeen).. Missä viipyvät teemaviikonloput, esimerkiksi kaikki Chuck Norris leffat peräkkäin, ilman mitään taukoja. Ja joo, perustaisin kyllä mieluusti oman kanavan että näkisin mitä haluaisin, mutta rahat eivät taida riittää, minulla kun ei ole oikeutta kerätä Suomalaisilta maksuja paskasta..

Bladekill4/46

Linden puhuu kerrankin asiaa.

"Jossain maissa puolestaan tv-laitteen myyjä on velvollinen ilmoittamaan asiakkaan tiedot eteenpäin."

Tässä on vain se ongelma, että TV:n hankittuaan voi ilmoittaa a.k.a valehdella myyneensä sen eteenpäin, hajottaneensa sen jne. jolloin TV-lupamaksua ei makseta, mutta TV:tä katsellaan hymyssä suin.

Aunustico5/46

Noin laajasta julkisesta palvelusta, kuin TV, voitaiseen perinteisen lupamaksun sijaan lätkästä suoraan veroihin muutama pykälä lisää. TV. katsojia kuitenkin on sen verran, ettei pitäisi edes olla valittamistakaan. Onhan sellaisia ihmisiäkin, jotka ovat tuskin elämänsä aikana lääkärissä käyneet, vaikka veroja on maksettu, silti ei valiteta siitä, ettei itse käytä veroilla maksettuja palveluita.

TV-lupamaksussa on sekin huono puoli, että on olemassa paljon opiskelijoita ja työmarkkinatuella eläviä (ja valitettavasti myös yhteiskunnan loisia) joilla ei ole yksinkertaisesta varaa maksaa TV-lupaa, joka on vuodessa kalliimpi kuin heidän televisionsa (jos vanhan telkkarin saa ostettua 50 euroa ja halvin digiboksi 50-60 euroa). On se minusta ainakin niin väärin että sapettaa ja jää televisioluvat maksamatta!

CP3O6/46

Mutta entäpäs nämä tapaukset, kuten meillä. Meil ei oo olllu telkkaria sitten '90-luvun puolivälin. Mutta mummulla ja vaarilla on, ja ne tartti uuden telkkarin, jolla wörkkaa digi-tv, kun vanhassa ei ollut edes scart-paikkaa. No, sellanen haettiin niille kyllä, mutta mites sitten tulevaisuudessa, jos siis tuo 'ostat telkkarin, omistat telkkarin' tyyppinen käytäntö tulee käyttöön..
Kyllä se kortti on paljon parempi vaihtoehto.

Jigger7/46

Koko tv-lupa tuntuu jo niin aikansa eläneeltä käsitteeltä. Omasta puolesta YLE saa alkaa näyttämään mainoksia joilla muutkin kanavat rahoittavat toimintansa.
Tv-lupa on reilu 200€? kuussa jonka hinnalla saa muutaman todella kehnon kanavan, mutta esim Viasat-kanavapaketit maksavat 20-30/kk(240-360€/v) jolla rahalle saa jo jotain vastinettakin.

trevil8/46

itteäni ei oo koskaan ahdistanu noi tarkastajat kun luvat on kunnossa, se onkin sitten ari asia miten paljon kiinnostaa maksaa kallista lupaa tuolla tarjonnaalla mutta keskustelu täällä on vähän vastaavaa kun alaikäisellä alkossa kun kysytään papereita.

zya9/46

Lainaus:

Lindénin mukaan esimerkiksi malli, jossa televisiomaksun maksajat selvitetään veroilmoituksen yhteydessä, on yleisesti käytössä maailmalla. Jossain maissa puolestaan tv-laitteen myyjä on velvollinen ilmoittamaan asiakkaan tiedot eteenpäin. Myös maksukorttien käyttöä televisiomaksun maksamisessa on hänen mukaansa selvitettävä, "vaikka se ei ongelmatonta olekaan".

Ei vaan toimi mikään noista ideoista aivan liian helppo kiertää kaikki. Kuolleena syntyneitä idoita, jotka eivät tule käytänössä toimimaan.

Ikinä en ole tv-lupaa maksanut, enkä ikinä maksa, vaikka tv:tä katsonkin :) Lupatarkastajat ovat yhtä tyhjän kanssa, koska kiinni on mahdoton jäädä, jos osaa vähänkään järkeä käyttää. Lupatarkastajat eivät ole koskaan ahdistaneet mieltä.

Japsu110/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trevil:

keskustelu täällä on vähän vastaavaa kun alaikäisellä alkossa kun kysytään papereita.


Olet aivan oikeassa, eikä näitä samoja lapsellisa jutinoita jaksaisi oikein edes lukea.

Ja minulle on yksi hailee miten tuo yleisradion rahoitus muuten hoidetaan mutta lopettakaa kuitenkin tuo höpinä maksukorteista, se on kuitenkin käytännössä mahdoton ratkaisu. Ensinnäkin maassa on käytössä tuhansia, ellei kymmenen tuhansia perusbokseja joista puuttu maksukortinlukija. Ei mene poliittisesti millään läpi että nämä "pihtiputaan mummot" ynnä moni muu jolle on tähän asti riittänyt nämä vapaasti nähtävät kanavat nyt joutuisivat taas ostamaan uudet digiboksit. Tai että yle kustantaisi heille uudet boksit.

Muutenkin näitten vapaasti nähtävien kanavien idea hämärtyisi jos siihen lisättäisi jotain käyttöä vaikeuttavaa lisätekniikkaa, maksukorttien kanssa pelaamiminen kun valitettavasti ei ole aivan ongelmatonta vaan monissa bokseissa on ollut korteista johtuvia häiriöitä tai toimimattomuutta.

Joten jos TV-maksusta luovutaan kokonaan niin jäljelle jää rahoitusmuodoksi lähinnä verotus. Joku porrastettu TV-maksusysteemi kun taitaa myös olla poliittisesti varsin vaikeasti toteutettava.

Mynthon11/46

Hivenen lisääntyy toiminta pimeillä markkinoilla, jos tv-laitteiden ostajista aletaan tehdä rekisteriä suojelurahan keräämistä varten. Entä jos asiakas haluaa maksaa laitteensa käteisellä, eikä halua antaa henkilötietojaan? Kieltäytyykö myyjä kaupasta?

vallu8812/46

Korotettaan veroja prosentilla...

stillborn14/46

"Televisiomaksun maksaminen ei kiinnosta"

Harvoin on mikään uutisotsikko kuvannut ajatuksiani niin tarkasti kuin tämä.

opelman15/46

Kiltisti oon maksanut. Enkä oo jaksanut hinnasta napisti. Laskis vaan se ps3 hinta niin kaikki ois hyvin ;)

Japsu116/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

"Televisiomaksun maksaminen ei kiinnosta"

Harvoin on mikään uutisotsikko kuvannut ajatuksiani niin tarkasti kuin tämä.


Ja "verot valtion maksettaviksi" kuten Suomen suuri populisti Veikko Vennamo aikoinaan kuolemattomasti tokaisi. =)

kekkonen217/46

Tulee jo käytettyä maksukortillista ylen lähetystä. Viasat kulta lähettää ylen kanavat, joten ei tule mieleenkään maksaa tuplana. Eli en maksa ja lupatarkastaja lentää pihalle pers niska otteella jos puskee sisälle.

jehu8018/46

Viasat kulta lähettää Ylen kanavat? Tuskin.

core219/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80:

Viasat kulta lähettää Ylen kanavat? Tuskin.

Kyllä vain, Sirius satellitin kautta Freqv.11862-Yle tv1, Yle tv2,Fst, Yle 24, Yle teema, Nelonen. Freqv.11919-Mtv3 max, Mtv3 leffa, Mtv3 fakta.

mcmopo20/46

Kaikki lupaa maksavat maksaa ylen kanavista vaikka vain noin 10% katsoo niitä. Jotenkin tämä ei vaan tunnu reilulta.

BlasterX21/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Kaikki lupaa maksavat maksaa ylen kanavista vaikka vain noin 10% katsoo niitä. Jotenkin tämä ei vaan tunnu reilulta.

Pahimman luokan "musta tuntuu" -tietoa? Ylen kaksi kanavaa ovat hyvällä erolla selkeästi katsotuimmat Suomessa, MTV3:n kuitenkin ollessa yksittäisenä ykkösenä. *lähde*

LolzZz22/46

Niin, ja entäpä HDTV? Ne kun alkavat, niin näillä vehkeillä ei tehdä yhtään mitään. Joten kaikki meni uusiksi, monen tonnin digitaalitelevision tai noin 100e - 500e maksavan digitaaliboksin joutuu päivittämään Mpeg4:ää tukevaksi digitaalitelevisioksi tai boksiksi. Kyllä tämä maailma hurjistuu, analogi-lähetyksilläkin olisi pärjännyt niin ei olisi tarvinnut ostaa joka televisiolle omaa boksia, jotka taas kaikki on vähän bugisia. Pelkkä TV:kin olisi riittänyt, sillä olisi näkynyt tekstit, teksti-tv:t sun muut, eikä olisi ollut tekstien liian myöhäistä tulemista ym. Mitä mullakin tuossa TopFieldin 5100Pvr-C:ssä ilmenee.

Silver7323/46

Eikös se nyt voisi yksinkertaisesti olla, että kaikki verovelvolliset maksaisivat maksun automaattisesti per vuosi. Kun kaikki maksaa, niin suuria maksuja ei tarvita. Ei tarvitse selvittää kenenkään tietoja, osoitteita, ei mitään. Kun kaikenlainen valvontatarve jäisi pois, ei sitä puolta tarvis enää rahoittaa millään ja riittäisi pienempi maksu. Yksinkertaisesti ei tarvittais minkäänlaisia järjestelmiä tähän????

BlasterX24/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Silver73:

Eikös se nyt voisi yksinkertaisesti olla, että kaikki verovelvolliset maksaisivat maksun automaattisesti per vuosi. Kun kaikki maksaa, niin suuria maksuja ei tarvita. Ei tarvitse selvittää kenenkään tietoja, osoitteita, ei mitään. Kun kaikenlainen valvontatarve jäisi pois, ei sitä puolta tarvis enää rahoittaa millään ja riittäisi pienempi maksu. Yksinkertaisesti ei tarvittais minkäänlaisia järjestelmiä tähän????

Tuota ei haluta sen takia, että YLE menettäisi riippumattomuutensa, jos se toimisi valtion rahoituksen alaisena. Sittenhän periaatteessa valtiolla olisi valta lähettää kaikenlaista propagandaa sieltä (huom! ainakin periaatteessa). Tämä ei ole siis minun keksimä syy, vaan uutisissa oli joku aika sitten...

Muuten olisin täysin samaa mieltä. Opiskelijatkin saisivat sen TV:n hieman halvemmalla, kuin se Keskon tj.

johtaja5925/46

Eikös se nyt ole sama lykätä koko asiaa parilla vuodella ja siirtää YLE kanavat sitten kortin taakse, kun siirrytään HDTV-lähetyksiin.
Canal Digitalilta saa HDTV-boxin ilmaiseksi, kun tekee 2v sopimuksen, joten YLE voisi tarjota samaa ja sitten kaikki YLE:n katsojat saisivat ilmaisen boxin jossa toimii subit yms.

BtheO26/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keitto:

Maksukortit käyttöön niin voin avata oveni muutenkin kuin puhelimen välityksellä kiitos. Voipi olla, että jätän suosiolla 1 ja 2 pois ostettujen kanavien listalta :D

Noissa korttisysteemeissä on vain se perustavaa laatua oleva rajoitus että tuo pitää tökätä jokaiseen härveliin (X * TV, digiboxi, HTPC, Nokia) josta haluaa kuvaa katsoa. Nykyisellä luvalla saa katsoa kaikista vaikka yhtäaikaa sekä kotona että mökillä.

Verolle voisi laittaa, tosin ne tuppaa päätymään eduskunnan määrittelemiin enemmän "tarpeellisiin" kohteisiin.

Hmmmh27/46

Lupamaksut veroihin. Kuullostais hieman omituiselta jos joku nyt ehdottais "radiomaksua" ja alettais järjestämään "radioratsioita" kodeissa ja autoihin maanteillä...

Ainoa ongelma on kuka sitten päättää siitä YLE:n budjetista? Jos eduskunta päättää siitä, niin jos YLE tukee oppositiota, niin budjetti pienenee. Pari hallitusta hypettävää keskustelua, niin budjetti lähtee taas nousuun. Pitäsi olla jokin uskottava riippumaton taho päättämässä, mutta mistäs sellaisen löytää?

Ysf28/46

Lainaus:


Tuota ei haluta sen takia, että YLE menettäisi riippumattomuutensa, jos se toimisi valtion rahoituksen alaisena.

YLEn riippumattomuudelle ei ole väliä maksaako kuluttajat lakiin perustuvan televisiolupamaksun vai kiertääkö raha YLElle "verorahoista". YLE ei päätä televisiolupamaksun suuruudesta, vaan sen tekee valtioneuvosto. Muistin virkistämiseksi: Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Toisin sanoen: hallitus päättää televisiolopamaksusta ja sillä päätöksellä määräytyy YLEn budjetista noin 90%..

Jos verojen suuruudesta päättää myös valtioneuvosto, niin mikä muuttuu? Minusta ei juuri mikään: YLEn budjetti määräytyy edelleenkin suurilta osin hallituksen päätöksellä. Mutta: Onko YLEn riippumattomuus joku illuusio jota pidetään yllä mielikuvilla?

chopper29/46

Mainokset Ylelle, niin yksinkertaista O.o

lolli230/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti chopper:

Mainokset Ylelle, niin yksinkertaista O.o

Aivan niin!

Sokar8031/46

Lainaus:

on yleisesti käytössä maailmalla. Jossain maissa puolestaan tv-laitteen myyjä on velvollinen ilmoittamaan asiakkaan tiedot eteenpäin.

ja mitenköhän tämä vaikuttaisi tavaran myyntiin

jos 5,7miljoonan suomessa on 1,94 miljoonaa lupa maksu niin aika monta uutta tv jäisi myymättä tosin sitten vuoden vanhaa taulu töllölle olisi varma ostaja esim keltaisessa pörssissä

1,94 miljoonaa * 215,45 € = 41797300€

Tv-maksut digiaikana

Analogiset televisiolähetykset päättyivät antennitalouksissa 31.8.2007 ja kaapeliverkossa 29.2.2008. Tv-maksuvelvollisuus jatkuu tämän jälkeen, jos seuraa televisiolähetyksiä esimerkiksi:

* digitelevisiolla tai televisiolla johon on liitetty digisovitin
* satelliittivastaanottimella
* kännykkätelevisiolla (DVB-H)
* tietokoneella, esimerkiksi IPTV:n kautta.

mut esim sateelitista ei kait nää edes yleä kaverilla näkyy vain MTV3 ja nelonen + reilu tuhat ulkomaan kanavaa

Shadown32/46

Lainaus:

Lainaus:


Tuota ei haluta sen takia, että YLE menettäisi riippumattomuutensa, jos se toimisi valtion rahoituksen alaisena.

YLEn riippumattomuudelle ei ole väliä maksaako kuluttajat lakiin perustuvan televisiolupamaksun vai kiertääkö raha YLElle "verorahoista". YLE ei päätä televisiolupamaksun suuruudesta, vaan sen tekee valtioneuvosto. Muistin virkistämiseksi: Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Toisin sanoen: hallitus päättää televisiolopamaksusta ja sillä päätöksellä määräytyy YLEn budjetista noin 90%..

Jos verojen suuruudesta päättää myös valtioneuvosto, niin mikä muuttuu? Minusta ei juuri mikään: YLEn budjetti määräytyy edelleenkin suurilta osin hallituksen päätöksellä. Mutta: Onko YLEn riippumattomuus joku illuusio jota pidetään yllä mielikuvilla?

Jos nyt kuitenkin muistetaan, että jos lupa menisi verorahoin ensin valtiolle, niin valtiolla olisi mahdollisuus säädellä rahoitusta mielivaltaisesti sovituista summista riippumati. Nyt kuitenkin rahoitus menee suoraan sinne minne kuuluukin, niin asian kanssa ei ole sikäli keskusteltavaa.

Muutamia muita esimerkkejä sen paremmin lainaamati kommentteja:

- Mainoksettomat kanavat pitää hieman kurissa mainoskanavien mainoksia, ettei villiinny, kuten muualla.

- Kortti on hyvä valinta pistää luvat maksuun, mutta sen verta töpättiin, että kaupoissa onkin myynnissä ilman salauksen purkua olevia laitteita ja ainahan se on parempi olla vähemmällä tekniikalla kanavat, jotka on velvollisia näkymään myöskin erikoistilanteissa.

Oisko tämä keskustelu jo noin 10X käyty ja loppuun asti kaluttu? Siis ei siinä mitään, jos tulisi ihan uusia perspektiivejä, mutta kun niitä ei näemmä tule. Samat hemmot sepittää samat lorut ja mieli on vaan paha, kuin juuri sielä Alkon tiskillä kun paperit pitäs näyttää. ;)

...BTW. Sokar: Kyllä "kai" näkyy.

jawa7533/46

Erittäin hyvä uus näkökulma asiaan olisi bonus-järjestelmä. Jokaisesta käräyttämästäsi luvattomasta katselijasta 6-12kk ilmaista tv-lupa aikaa. Ilmoitat tv-luvattoman henkilön nimen/osoitteen ja tv-lupa-tarkastajalle lisää oikeuksia, että pääsee sisälle saakka tarkistamaan tilanteen ja jos tv löytyy niin bonuksia tippuu.

Henull34/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jawa75:

Erittäin hyvä uus näkökulma asiaan olisi bonus-järjestelmä. Jokaisesta käräyttämästäsi luvattomasta katselijasta 6-12kk ilmaista tv-lupa aikaa. Ilmoitat tv-luvattoman henkilön nimen/osoitteen ja tv-lupa-tarkastajalle lisää oikeuksia, että pääsee sisälle saakka tarkistamaan tilanteen ja jos tv löytyy niin bonuksia tippuu.

Mistä löydät n. 100 000 tv-lupatarkastajaa? Irkkaajat rupeaa raidaan toisiaan samantien, n. miljoona ilmotusta ekanpäivän aikana, ja lisää tulee. Ja tv-lupatarkastajille kotietsintä oikeudet? Joopajoo, miksei samantien pidätys, takavarikointi ja lupa tappaa? Varmasti maksais moni jos tv-lupatarkastajat kulkis ovelta ovelle kalasnikovien kanssa ja telottas siihen paikkaan jos ei oo lupaa mut telkkari löytys.

Jos ei kuitenka. Maksukortit, surkein idea pitkään aikaan. Aiotteko velvottaa +100 000 tv-luvan maksanutta ostamaan uuden digiboxin, koska kaikilla ei ole korttipaikkaa siinä. Ihte olen mainosten puolella. Ei kuitenkaan mtv3 tyyliin, vaan reippaasti vähemmillä ja kalliimmilla mainoksilla. Esimerkiksi isoilla firmoilla joilla olisi varaa ostaa mainostilaa ohjelmien väleistä, olisi tulos varmasti kovempi kuin mtv3:n mainostuksella, sillä ylellä olisi vähemmän mainoksia, eli vähemmän muistettavaa ihmisille. "Osta nokia osta nokia osta nokia osta nokia osta nokia.." ja sen jälkeen ei muita mainoksia ni päähänhän se tyhmemmillä jää pyörimään.

Silver7335/46

Mainokset yle:lle hyvä juttu. bonuskorttikin käy, kunhan kaikkien ei ole sitä pakko hankkia. jääkaapilla on kuitenkin käytävä oli dokumenttia tai kevyempää viihdettä.

Valtio maksaisi verovaroista ylelle jonkun verran, että saisivat yleisen hätäilmoituskanavahässäkän käyttöönsä.

muuthan voi kastoa sitten muilta kanavilta propaganda vapaita lähetyksiä mihin ei valtio osallistuis :)

smaga36/46

En kyllä ihmettele vaikkei maksaminen kiinnosta, televisosta kun tuntuu tulevan chättiä ja mobiilipelejä joka kanavalta.

Ysf37/46

Lainaus:

että jos lupa menisi verorahoin ensin valtiolle, niin valtiolla olisi mahdollisuus säädellä rahoitusta mielivaltaisesti sovituista summista riippumati.

Millä tavoin mielivaltaisesti? Kuitenkin se on yksi ja sama taho joka päätöksen rahamääristä tekisi. Mielestäni mielivaltaiseksi asia menisi jos sama taho (valtioneuvosto) päättäisi kaksi eri asiaa kahdella eri "toimintamallilla".

Yleensä valtionhallinnossa ratkaistaan siten, että jostain selvityksestä tai toimista lähtee tarve muutokseen. Esittelijä (toivottavasi asiantuntevin virkamies) tekee muiden virkamiesten (ja ulkopuolisten asiantuntijoiden) avustuksella päättäjälle "esityksen". Sen jälkeen päättäjä tekee esityksen ja muiden hänelle tietoon tulleiden tietojen perusteella (huom. perusteella, ei välttämättä mukaisesti) päätöksensä. Ja jos muutoksia päätökseen sitten myöhemmin halutaan, niin päättäjä voi toki pyytää valmistelijoita ja esittelijää tutkimaan asiaa uudelleen mutta päättäjä ei voi muuttaa päätöstään "tuosta vaan": päätöksen muuttamiselle tarvitaan esittelijän "esittely" ja perusteet.

En nyt tarkalleen muista mitä valtiohallinnon rahan käyttöä koskevat säännöt YLEa sitovat, mutta veikkaisin, että ero tulee siitä, että valtiohallinnon "kautta" (verovarat) myönnettävän rahoituksen käyttö on yleensä säännöstellympää (tiukemmat säännöt hankintamenettelyyn ja kilpailutukseen tms) kuin YLEn suoraan saamassa rahassa (teeveelupamaksut).

Vai onko tässäkin asiassa "vero" sellainen punainen vaate, että kun se heilahtaa näkyviin, niin asiaa protestoidaan ilman sen kummempia pohtimisia?

Sokar8038/46

Lainaus:

Erittäin hyvä uus näkökulma asiaan olisi bonus-järjestelmä. Jokaisesta käräyttämästäsi luvattomasta katselijasta 6-12kk ilmaista tv-lupa aikaa. Ilmoitat tv-luvattoman henkilön nimen/osoitteen ja tv-lupa-tarkastajalle lisää oikeuksia, että pääsee sisälle saakka tarkistamaan tilanteen ja jos tv löytyy niin bonuksia tippuu.

ohan tuokin käytössä rapakon takana tosin ilmi anna Sateelitti siipeilijät niin saat ite ilmaisen kuukauden

zipzap39/46

poistettu

Ysf40/46

Lainaus:

Paras kun pistetään kaikilta piuhat poikki ja yhdistetään sitten kun on maksu maksettu, jos pakko se raha on saada valvomatta.

Se olisi hyvä ratkaisu jos kaikissa taloissa olisi ns. "keskusjakaamo" josta signaali läheteteään yksittäisiin huoneistoihin. Jos huoneistossa ei ole voimassa lupaa, niin jakaamosta johto irti. Omakotitalot pitäisi sitten käydä nykäisemässä irti asuinalueella olevasta jakaamosta.

Kun joku alkaa maksamaan teeveelupamaksun tai irtisanoo sen, pitää lupamaksuista kirjaa pitävän viranomaisen varmistaa, että johto otetaan irti: toisin sanoen, viranomainen ostaisi "asennuspalvelut" joltain firmalta. Ja se palvelu maksaisi, mutta maksaisiko tuo enemmän (tai vähemmän) mitä nykyisten lupatarkastajien palvelut?

Toinen ongelma on, että joissakin vanhemmissa taloissa anteenniverkko kulkee putkessa kaikkien asuntojen läpi. Sitäpä ei katkotakkaan "tuosta vaan" - semmoisissa tapauksissa pitäisi käydä tekemässä "ohitus" huoneistossa olevassa antennipistokkeessa ja se vie reilusti enemmän aikaa kun jostain keskusjakaamosta johdon irti ottaminen.

jawa7541/46

Muuten tosi hyvä, mutta kun omakotitaloissa on omat antennit ja eipä ne paljon maksa ne sisäantennit telkkariin, varmaan noin 20% vuoden tv-luvasta.

Shadown42/46

Lainaus:


Millä tavoin mielivaltaisesti? Kuitenkin se on yksi ja sama taho joka päätöksen rahamääristä tekisi. Mielestäni mielivaltaiseksi asia menisi jos sama taho (valtioneuvosto) päättäisi kaksi eri asiaa kahdella eri "toimintamallilla".

Eiköhän se nyt ole vähän eri asia, kun säädetään jollekulle oikeus rahastaa, kuin että sille annetaan rahaa. :D

stillborn43/46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ysf:



Kun joku alkaa maksamaan teeveelupamaksun tai irtisanoo sen, pitää lupamaksuista kirjaa pitävän viranomaisen varmistaa, että johto otetaan irti: toisin sanoen, viranomainen ostaisi "asennuspalvelut" joltain firmalta. Ja se palvelu maksaisi, mutta maksaisiko tuo enemmän (tai vähemmän) mitä nykyisten lupatarkastajien palvelut?

Lupatarkastajia on erään tiedon mukaan Suomessa n. 80 kpl, joten eivät voi suuri kustannuserä olla, työ taitaa olla osa-aikaista ja tuskin tuntimäärät suuria ovat kavereilla? Onkohan niillä provisiopalkka vai miten niille maksetaan? Liian vähän jokatapauksessa, sillä voisi luulla, että ihmisten kyttääminen on epäkiitollista hommaa?

Ysf44/46

Lainaus:


Eiköhän se nyt ole vähän eri asia, kun säädetään jollekulle oikeus rahastaa, kuin että sille annetaan rahaa. :D

Kyllähän niitä eroja on. Jos jollekkin myönnetään oikeus rahastaa 1000 €:n saakka niin se kertoo siitä, että rahaa saa kerätä 800 € ja kuluttaa ne jos tarvetta on. Loput saa jättää rahastamatta jos siltä tuntuu, näin jää 200 € niille joilta rahastetaan (ei ole poissa muilta). Jos jollekkin myönnetään 1000 €, niin se varataan käyttöön: rahaa voi tuhlata 800 € mutta loppu pysyy varattuna (poissa muilta) kunnes se "vapautetaan". Näitä eroja voi keksiä kuinka paljon lisää huvittaa..

Mutta onko riippumattomuuden kannalta olleellista eroa jos sama tahoo päättää, että "saatte kerätä 1000 €" tai "Teille myönnetään 1000 €" :-)

Shadown45/46

Lainaus:


Mutta onko riippumattomuuden kannalta olleellista eroa jos sama tahoo päättää, että "saatte kerätä 1000 €" tai "Teille myönnetään 1000 €" :-)

Ei tuolta näkökantilta, mutta jahka vähän funtsit, niin tajuat, kuten vähän noita muitakin mitä on arvioitu jutuistasi.

stillborn46/46

Tuo riippumattomuus-dilemma tosiaan tulee, jos YLE rahoitetaan suoraan verorahoista ja myös mainostuloihin nojaaminen tuo saman ongelman. Ainoaksi keinoksi tulevaisuudessa siis jäänee korttimaksu, mutta siihen voi mennä joitakin vuosia. Tai sitten on mietittävä tarvitaanko riippumatonta tv/radiotoimintaa? Yksi "välimallin" ratkaisu voisi olla esim. mainosten rajaaminen esim. urheilutapahtumiin, mutta tuskin siihen kumminkaan mennään ja ei se koko ongelmaa ratkaisisi. YLE on siitä ongelmallinen laitos, että sillä on tärkeä tehtävä luoda kulttuuria ja kuvata maailmaa jälkipolvia varten, mutta kun ei siitä kukaan viitsisi maksaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT