Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Mainokset hiipivät PlayStation 3:n peleihin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.2.2008 15:09 Kommentteja (12)

Mainokset hiipivät PlayStation 3:n peleihin Peleissä tapahtuva mainonta on toistaiseksi ollut hyvin maltillista, mutta tulevaisuudessa peleissä nähtävien mainoksien määrä kasvaa. Mainokset ovat saavuttamassa myös Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin pelit, sillä Sony on päättänyt avata oman mainosalustansa kaikille halukkaille.

Tällä hetkellä mainosyhtiöistä mukana ovat ainakin Double Fusion, IGA ja Googlen omistama AdScape. Näiden yritysten mainoksia voi tulevaisuudessa nähdä mm. Electronic Artsin, Activisionin ja Ubisoftin julkaisemissa peleissä. Kaupasta ostettavien pelien lisäksi mainoksia tullaan näkemään myös PSN-verkkopalvelun kautta hankituissa peleissä, joista esimerkkinä on mainittu pian Euroopassa julkaistava Pain-peli.

Sonyn strategia poikkeaa hieman Microsoftin vastaavasta strategiasta, sillä Xbox 360:n peleihin liittyvistä online-mainoksista vastaa yksinoikeudella Microsoftin omistama Massive. Jos yritykset haluavat mainostensa näkyvän sekä PlayStation 3:n että Xbox 360:n peleissä, täytyy heidän tehdä sopimus vähintään kahden eri yrityksen kanssa.

Pelaajien keskuudessa peleissä näkyvät mainokset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Mainonnan määrä jatkanee kuitenkin kasvuaan vastusteluista huolimatta, sillä tutkimusyhtiö eMarketerin mukaan peleissä näkyviin mainoksiin sijoitetaan tänä vuonna 400 miljoonaa dollaria ja jatkossa kasvua tulee yli 20 prosenttia vuosittain.

Aiheet: Pelikonsolit
  Australiakin harkitsee warettajien potkimista netistä Ruotsalaiset levy-yhtiöt: P2P on pop!  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

12 kommenttia

Tämäkin riippuu siitä miten mielekkäästi mainokset ovat esillä. Esim lätkäpeleissä kaukalon laidoilla olevat oikeat mainokset eivät haittaisi pelaajaa tai pelaamista, ennemminkin se voisi olla jopa ihan hauskaa. Samoin seikkailupeleissä tai vastaavissa voi olla seiniin kiinnitettyjä mainosjulsiteita tms. Jos peleihin taas ympätään "pakko katsoa ennen kuin voit pelata" -mainoksia niin johan alkaa kyrsiä pahemman kerran.

#128.2.2008 15:18

aunisticon kanssa samaa mieltä mutta vielä lisää: eli kyllä tuo voisi EHKÄ olla hyvä juttu JOS mikkisofta ja sony mainosrahoilla laskisivat pelien hintoja edes hieman. Ei nuo mainokset nykyisellään juurikaan häiritse, hienoa vain kun esimerkiksi ghost reconissa kaunissa klatukuvassa näkyy mm nokian mainoksia, tai rainbow sixissä AXE:n mainos julisteita :) kunhan ei mene silleen että kentät on täynnä mainoksi, kuten eräässä kuvassa jossa CS:n pelaaja ampuu subwayn patongilla ja mapin seinät on päällystetty subway mainoksilla....

#228.2.2008 15:52

Adscape ostanut omistajansa? Kumma etten uutisissa huomannut, että Google on vaihtanut omistajaa ;)

Lainaus:
Googlen omistaja AdScape

#328.2.2008 15:57

Ei ne mainokset paljoa haittaa jos ne laitettu esim. seiniin pieniä mainoksia. Jos mainostaminen menee tälläiseksi, kun pelasin yhtä räiskintäpeliä (en nyt muista nimeä) metsässä kävellessäni taivaalla leijuu iso osta osta osta mainoskyltti jota ei voi olla näkemättä. Loppui sen pelin pelaaminen lyhyeen.

#428.2.2008 16:19
hentriz
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aunustico:
Esim lätkäpeleissä kaukalon laidoilla olevat oikeat mainokset eivät haittaisi pelaajaa tai pelaamista, ennemminkin se voisi olla jopa ihan hauskaa.
Voisin omasta mielestäni sanoa tämän tuovan jonkinlaista realisuutta kyseisiin peleihin. Miksei niitä upoteta myös kaukalon jäähän, niinkuin oikeissakin halleissa. Siitä se reallisuus vain kasvaisia... Ainakin minun mielestä.

#528.2.2008 16:36

Ei haittaa yhtään, kunhan nettipelaaminen pysyy maksuttomana.

#628.2.2008 17:01

Sopii lätkä ja muihinkin urheilupeleihin ja vaikkapa f1, eli sinne missä on oikeastikkin mainoksia, ei mihinkään sotapeleihin yms.

#728.2.2008 17:08

kyllähän se nyt tunnelmaa lannistaa jos on jossai roolipelissä seinillä mainoksia, eli siis peleissä missä tunnelma on tärkein. jos keskiaikaisessa kylässä näkee nokian mainoksen niin latistaa kyllä tunnelman täysin

#828.2.2008 19:54

Vastaavasti pelien hinnoista sitten kakkua pois, kun mainostajathan jo niistä maksavat. Mutta ei minuakaan juuri haittaa jos jossain kadun varrella jokin mainos on, tuohan se realistista tunnelmaa...

#928.2.2008 22:25

Tulevaisuudessa kun crackerit tekee hommiaan niin ei riitä että osaa thdä no-cd patchit vaan pitää olla no-cd&no-ads patchi :D

#1028.2.2008 23:26
Afterlif
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Predahi:
jos keskiaikaisessa kylässä näkee nokian mainoksen niin latistaa kyllä tunnelman täysin
Joo :D

Mä inhoon jotain pakko mainostusta, mun mielestä urheilupeleihin saisi tulla vaikka miten paljon mainoksia :D koska en tykkää urheilu peleistä, hah. Kaikenlaisiin Seikkailu ja tasohyppely yms. peleihin ei tarviis tunkee mitään mainoksia. ärsyttää muutenkin kun joka paikassa tungetaan vaan mainoksia. En kannata mainoksien tulemista peleihin. =(

#1129.2.2008 0:27

Minun mielestäni mainokset on ihan ok juttu, kunhan ei häiritse peliä. Esimerkki huonosta mainonnasta on Guitar Hero 3, jossa on mainosta joka tuutissa. Redbull-tölkkejä lava täynnä, axe ja pontiac -mainoksia siellä sun täällä. Hyvästä mainonnasta esimerkki on esim. Crackdown, jossa huomasin kaupungin mainostaululla 300-elokuvan julisteen joka oli vieläpä suomeksi. Toi mukavaa realismia kaupunkiin, vaikka itse peli ei kauhean realistinen olekaan. Tulevista peleistä GTA IV on juuri sellainen jossa mainokset vain parantavat pelikokemusta. Kunhan ei tule gigantin mainoksia.

#1229.2.2008 11:05

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto