Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Digiboksin osto kannatti jättää viime tinkaan

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27.2.2008 07:38 Kommentteja (9)

Digiboksin osto kannatti jättää viime tinkaan Kaapelitelevisioverkon analogiset televisiolähetykset loppuvat ensi kuun alussa, jolloin Suomessa siirrytään täysin digitaaliseen televisioaikaan. Uutisoimme eilen Finnpanelin tutkimuksesta, jonka mukaan vielä jopa 100 000 suomalaista kaapelitaloutta on ilman digisovitinta.

Sanomalehti Keskisuomalaisen tekemän tutkimuksen mukaan digiboksin hankinta on kannattanutkin jättää viime tinkaan. Laitteiden hinta on pudonnut viime vuoden elokuusta jopa 200 euroa.

Keskisuomalaisen mukaan täsmälleen samat tallentavat digivastaanottimet maksoivat elokuussa jopa 200 euroa enemmän, kuin tällä hetkellä. Myös peruslaitteiden hinnat ovat pudonneet. Tutkimus perustuu kodintekniikkaliikkeiden tuoreisiin mainoshintoihin, joita vertailtiin viime vuoden elokuun hintoihin.

"Useimpien tallentavien digiboksien hinnat ovat pudonneet reilusti, esimerkiksi Topfieldin ja Kaonin joidenkin mallien hinnat ovat pudonneet liikkeestä riippuen jopa 160-200 euroa. Pudotus on jopa 30-40 prosenttia", Keskisuomalainen kertoo.

Suurin syy hinnanalennuksiin lehden mukaan on Topfieldin tallentavan digiboksin hinnan aleneminen. Maahantuojan vaihtumisen johdosta digiboksin hinta on laskenut yleisesti 549 eurosta jopa 369 euroon. Osa muista valmistajista on laskenut laitteidensa hintaa Topfieldin perässä enemmän, osa vähemmän.

"Myös perusdigiboksien hinnat ovat pudonneet - muutamat reilustikin, esimerkiksi 119 eurosta 79 euroon. Joidenkin perusmallien hinnat ovat kuitenkin täsmälleen samat kuin puoli vuotta sitten."

Myös sisäänrakennetulla digisovittimella varustettujen taulutelevisioiden hinnat ovat tulleet alas viime kesän jälkeen. Eivät tosin suhteessa niin paljon, kuin digiboksien hinnat. Sekä kaapeli- että antenniverkkoon sopivien 26- ja 32-tuumaisten mallien halvimpien versioiden hinnat ovat tulleet Keskisuomalaisen mukaan alas vain noin 100-200 euroa. Isompien mallien hinnat ovat laskeneet sen sijaan enemmän. Esimerkiksi 37-tuumaisten hybridimallien hinnat ovat tulleet viime vuoden elokuun jälkeen alaspäin yleisesti noin 300-400 euroa.



Aiheet: DigiTV
  Vielä satatuhatta kaapelikotia vailla digisovitinta iTunes on nyt Yhdysvaltojen toiseksi suosituin musiikkikauppa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

9 kommenttia

No mikähän tuossakin on uutinen?Aina uudet jutut ovat maksaneet reilusti enemmän.Kun linjat saadaan puskemaan tavaraa,alkavat hinnatkin tippua.

#127.2.2008 8:58

Ja tarjonta kasvanu siinä ohessa huimasti .. tietämättömän entistä vaikeampi valita hyvä boxi merkki viidakosta. erot on suuria laatu ja pilipali laitteiden välillä
melkeis menee tässäkin mitä kalliimpi boxi sen parempi.

#227.2.2008 10:32

Lainaus:
Suurin syy hinnanalennuksiin lehden mukaan on Topfieldin tallentavan digiboksin hinnan aleneminen. Maahantuojan vaihtumisen johdosta digiboksin hinta on laskenut yleisesti 549 eurosta jopa 369 euroon.
eikös tossa jutussa ole asia virhekin. Topfieldin maahantuoja on edelleen kjaerulff.

#327.2.2008 12:37

Lainaus:
eikös tossa jutussa ole asia virhekin. Topfieldin maahantuoja on edelleen kjaerulff.
No ei siinä kyllä tuon asian suhteen ole virhettä. Kjaerullf ei tuo enää uusia (TF400/500/600) Topfieldejä maahan, vaan Topfield perusti oman yhtiön Suomeen hoitamaan maahantuontia ja toimimaan tukkurina. Miksi turhaan lahjoittaa Kjaerullfille törkeää katetta, joka myös mahdollisesti on vähentänyt myyntiä...

Siitä voidaan olla montaa mieltä, että mistä syystä ne Topfieldin hinnat sitten oikein laski. Oma veikkaukseni on, että Kjaerullf haluaa Topfieldistä eroon ja tuo hetken päästä Salora-merkkiset hienot digiboksit markkinoille...

#427.2.2008 15:02

Jep, kyllä topyn maahantuoja vaihtuu/vaihtunut, näin tiesi elektroniikka liikkeen myyjäkin kertoa, kun oman toppyn kävin ostamassa about kuukausi sitten.

#527.2.2008 18:09

Ja onneksi on Tekniikan maailman digiboxi tekstit ;)

#627.2.2008 18:28

Ainahan ne halpenee, mutta eipä haittaa minua. Boksi (TF5100PVRc) on ollut, en edes muista miten kauan...ehkä pari vuotta ja ~500€ tuosta silloin maksoin.

#727.2.2008 18:49

Ainoa oikea aika ostaa mikä tahansa laite on silloin, kun sitä tarvitsee.


MSI P35 Neo| Q6600@2,99 | 4GB 800MHz DDR2 | BFG 8800 GT OC2 | Sound Blaster X-Fi Gamer | Vista Ultimate Student's Edition | BenQ FP93G | Panasonic PT-AX 100E | Yamaha RX-N600 | Audio Pro Image 44, V2, B 1.36 | LG LC52 32" | PS3 | Topfield 4100 PVRC | melkoinen sähkölasku |

#827.2.2008 19:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80:
Ainahan ne halpenee, mutta eipä haittaa minua. Boksi (TF5100PVRc) on ollut, en edes muista miten kauan...ehkä pari vuotta ja ~500€ tuosta silloin maksoin.
samaa mieltä käyttänyt Procasterin 6300c boxia siitä saakka kun se myyntiin tuli ja tyytyväinen ollut enkä vaihda ennen kun on taas pakko..

#927.2.2008 19:41

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto