AfterDawn logo

AfterDawn laajenee Ruotsiin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
16 kommenttia

Digitaaliseen videoon ja tekniikkaan keskittyvä sivustomme, AfterDawn.com, on saatavilla nyt myös ruotsiksi. Ruotsiin sivustomme laajenee aluksi karsitulla sisällöllä siten, että alkuvaiheessa ruotsinkielinen sivusto keskittyy ainoastaan ohjelmistojen jakeluun, keskustelualueisiin sekä laitevertailupalveluihin.

AfterDawn.com perustettiin alunperin vuonna 1999 ja alusta lähtien sivusto on toiminut sekä englanniksi että suomeksi toimitettuna. Suomenkielinen sivusto on noussut viimeisen puolen vuoden aikana Suomen suurimmaksi IT-alan sivustoksi, tavoittaen yli 180 000 suomalaista joka viikko. Vastaavasti englanninkielinen sivustomme on jo vuosia ollut yksi maailman suurimmista digitaaliseen videoteknologiaan keskittyneistä sivustoista, tavoittaen neljä miljoonaa käyttäjää joka kuukausi.

Palvelussamme on kaikenkaikkiaan yli 700 000 rekisteröitynyttä käyttäjää, joista ruotsalaisia on jo ennen ruotsinkielisen sivuston avaamista lähes 10 000.


Ruotsinkielinen AfterDawn on vielä hyvin vahvasti "beta"-leima otsassaan: kaikkia sivuston elementtejä ei ole vielä käännetty täysin valmiiksi ja ongelmiakin varmasti sivuilta vielä löytyy. Mutta mikäli toinen kotimainen sujuu luontevasti, otamme mielellämme apua vastaan käännöskukkasten korjaamiseksi sekä palvelun kehittämiseksi.

Tässä yhteydessä haluaisin kiittää kaikkia käännösprojektissa tähän asti mukanaolleita, eritoten käyttäjäämme Helmer, joka on kääntänyt sivuston navigointielementeistä ja muista teksteistä valtaosan täysin itse. Lisäksi suuri kiitos muille projektissa mukanaolleille, mm. okselle sekä koodajallemme Pihlis12:lle.

Ruotsinkielinen AfterDawn.com löytyy siis täältä:

http://sv.afterdawn.com

16 KOMMENTTIA

thejammy1/16

hieno homma, way to go afterdawn, vuoden päästä päästäänkin juhlimaan 10 vuotista taivalta :)

mcmopo2/16

On hauska seurata millaisiin mittoihin sivu kasvaa naapurimaassamme. Seuraamista tosin haittaa se että en oikein osaa ruotsia, mutta kaiketi siitäkin joskus vielä uutisoidaan.

LaLLi803/16

Heja Sverige! Tre krunor rulez..pohjola valloittaa maailmaa. Piratebay ja Afterdawn kasvaa ja näyttää miten homma pitää hoitaa.

cLonx4/16

Hienoa, että sivu laajenee. Tosin se on ihan sama onko se seuraava kieli Ruotsi vai Venäjä. Jos nyt suomen kaksikielisyydestä puhutaan niin suomessa venäläisiä ainakin turisteina yhtä paljon kuin ruotsalaisia.

jami875/16

Loistavaaa afterdawn... ei mene kauan ku on venäjäksi... sitte ranskaksi... saksaksi... lopulta vallataan kiinaa ja afrikkaa :)

Sakke886/16

Pihlis12: "Gee dRD, what do you want to do tonight?"
drD: "The same thing we do every night, Pihlis12—Try to take over the world."

Divisor7/16

Jeh... ei siin mitää kyl mä osaan ruotsiiki, mut ruottalaisii silti D:

Feron8/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:

Pihlis12: "Gee dRD, what do you want to do tonight?"
drD: "The same thing we do every night, Pihlis12—Try to take over the world."

Heh. =D Loistavasti käytetty lainaus.

mika9/16

Det är jättebra :)

..onnittelut afterdawnille laajennuksen johdosta.

drd: Mutta, mutta.. tarkottaaks tää et modejen on jatkossa osattava sujuvasti ruotsia? ;)

Sebu9210/16

Nyt siellä ylhäällä komeilee se ruotsin lippukin. Itse vihaan ruotsia ja sen kieltä, mutta hyvä, että Afterdawn lähtee valtaamaan maailmaa. :D

RIVER211/16

Mitäs vihaamista Ruotsissa on? o_O

Quiote12/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Nyt siellä ylhäällä komeilee se ruotsin lippukin. Itse vihaan ruotsia ja sen kieltä, mutta hyvä, että Afterdawn lähtee valtaamaan maailmaa. :D

Sama täällä, eräällä foorumilla kun ilmaisin mielipiteeni että ruotsi (huomaa: ruotsi kirjoitettu pienellä) on puhevika, tuli aika pistävää kommenttia minun "ihanasta asenteesta".

Tuosta maailmanvalloituksesta, niin tuskin sitä avittaa ruotsi :D

Se siitä, hieno homma kumminkin, nyt on suomalaisilla ja ruottalaisilla nörteillä jotain yhteistä vielä enemmän, me käytetään piratebaytä ja ruottalaiset (kaiketi siis) käyttää afterdawnia. Ja tietenkin toisinpäin.

Sebu9213/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:

Mitäs vihaamista Ruotsissa on? o_O

Perinne. ;)

Lainaus:

Tuosta maailmanvalloituksesta, niin tuskin sitä avittaa ruotsi :D

En nyt noin paljoa kuitenkaan. :D

Djmushu14/16

Way to go AD, jatkakaa samaa rataa! :P

FatlError15/16

Aloitetaanko uutisetkin tuolla Ruotsin puolella kääntää Ruotsiksi. Ainakin tällä hetkellä ne olivat kaikki Englanniksi

onkku16/16

Och samma på svenska.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT