Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Digiaikaan enää reilut neljä päivää -- kauppa kiihtyy

Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 25.2.2008 15:04 Kommentteja (3)

Digiaikaan enää reilut neljä päivää -- kauppa kiihtyy Analogisten lähetysten lakkaamiseen myös kaapeliverkoissa on aikaa enää reilut neljä päivää, kun lähetykset loppuvat helmi-maaliskuun vaihteessa. Lähenevä päivämäärä on odotetusti ruuhkauttanut elektroniikkaliikkeet, sillä digivastaanottoon tarvittavat laitteet olivat vielä vähän aikaa sitten hankkimatta noin viidenneksellä kaapeliverkon kotitalouksista.

Taloussanomien haastattelemien kodinkonekauppiaiden mukaan suosituimmat digiboksit, kuten Topfieldin moninkertainen testimenestyjä TF-5100PVRc, ovat loppuneet joidenkin kauppojen hyllyiltä. Näin siitäkin huolimatta, että liikkeet ovat varautuneet kovaan kysyntään moninkertaisilla varastoilla.

Kuluttajien hermoja ja lompakoita rasittava digisiirtymä on kauppiaiden juhlaa. "Joka päivä on ollut uusi myyntihuippu, itse asiassa jo helmikuun alusta", Veikon Koneen viihde-elektroniikan tuotepäällikkö Petri Feirikki toteaa Taloussanomille. Feirikin arvion mukaan digisovittimia ja taulutelevisioita myydään näinä päivinä noin tuplasti normaaliin kuukauteen verrattuna.

Feinikin mukaan ostoksia tehneet ovat hankkineet olohuoneisiinsa noin 370-600 euron tallentavia digibokseja, kun muihin huoneisiin on kelvannut vajaan sadan euron perusboksit. Taulutelevisioista parhaiten ovat käyneet kaupaksi sekä antenni- että kaapeliverkon virittimellä varustetut mallit.

Expertin aluemyyntipäällikkö Tapani Aaltonen uskoo vahvan myynnin jatkuvan yli kuukauden vaihteen. Kauppa kiihtyy kuun loppua kohden, muttei rauhoitu vielä ensi kuussakaan. "Tiedämme viime elokuun kokemuksesta, että ensi viikko tulee olemaan ihan hulabaloota ja maaliskuun ensimmäinen viikko samoin. Yllättävän moni jättää hankinnan viime tippaan", Aaltonen kertoo.

Myös Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä on huomannut saman. "Kaapelidigibokseja menee nyt hullun lailla. Ero puolen vuoden takaiseen tilanteeseen on iso. Tällä kertaa ihmiset ovat todella myöhässä liikkeellä", Seppälä kertoo.

Suomessa televisiota katselee kaapeliverkon kautta noin 60 prosenttia koko televisiokansasta. Näistä noin viidenneksellä eli 300 000 taloudella digiostokset olivat vielä kuukausi sitten tekemättä.

Kun antenniverkon analogiset lähetykset loppuivat vuoden 2007 syyskuussa, oli kolmannes kaapeliverkon katsojista vielä vailla digisovitinta. Yksi syy kaapeliverkon kuluttajien viivyttelyyn digisiirtymässä on se, että kaapeliverkon laitteita on yleisesti ollut antenniverkon laitteita huonommin saatavilla. Laitteet olivat pitkään myös kalliimpia. Nämä syyt olivat keskeisessä osassa myös silloin, kun kaapeliverkon analogisille lähetyksille päätettiin antaa jatkoaikaa.

Nyt sekä televisioita että digibokseja on saatavana kohtuullisen hyvin myös kaapelivastaanottoon, ja laitteiden toimivuus on myös parantunut. Laitevalmistajat eivät kuitenkaan edelläänkään näe yhtä kannattavana panostaa kaapeliverkkojen laitteisiin, sillä useissa suurissa maissa digitelevision päähuomio keskittyy antenniverkon lähetyksiin. Se, että Suomessa on noin kolme miljoonaa kaapeliverkon asiakasta, ei juuri paina suurten yhtiöiden vaakakupissa.

Myös aluksi siirtymään nihkeästi suhtautunut digisiirtymän projektipäällikkö Tauno Äijälä pitää jälkeen päin ajateltuna hyvänä asiana. "Hyvä, että kävi näin. Nyt on rakennuttu kovalla työllä turvaverkkoja ja autettu ikäihmisiä. On aika selvää, ettei meillä olisi riittänyt resursseja tähän kaikkeen viime vuonna", Äijälä totesi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Äijälä näkee digisiirtymän etenemisen sujuneen sekä hyvin että huonosti. "Hyvin siinä mielessä, että 90 prosenttia suomalaisista oli jo tammikuun alussa digikatselun piirissä. Mutta ongelmia on myös ollut, ja niitä osattiin kyllä odottaa."

Ongelmiksi Äijälä mainitsee vanhat antennit sekä tekstitykset, jotka eivät ole toimineet aivan halutusti. "Tekstityshän on pohjoismainen ilmiö, Keski-Euroopassa vallalla on yhä dubbaus. Tämän vuoksi suuret laitevalmistajat eivät aluksi kehittäneet järjestelmää tarpeeksi, mikä aiheutti ongelmia", Äijälä sanoo.

Digiboksin hankinnan kanssa vielä empivät voivat ottaa avukseen AfterDawnin Digiboksivalitsimen, joka kolmen kysymyksen perusteella listaa ehdot täyttävät digiboksit tietokannasta. Boksia valitessaan kannattaa muutenkin tutustua laitetietokannan tarjontaan, sillä etenkin mukana olevat käyttäjien arviot laitteista voivat tarjota kullan arvoista tietoutta.

Tutustu myös
listaan kaapeliverkon tallentavista digibokseista käyttäjäarvosanojen mukaan järjestettynä ja käyttjäarvosanojen mukaan järjestettyyn listaan kaikista kaapeliverkon digibokseista.

Aiheet: DigiTV, Kotiteatteri
  Sonyn LCD-televisioihin kuva Sharpilta Kaikki Hollywood-studiot tukevat Blu-rayta  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

3 kommenttia

millä noi numerot suhteutetaan? ittekin monesti saa kuulla että myy ties monetta boksia asiakkaalle...

#125.2.2008 16:07
lolpoju
Inactive

****

#227.2.2008 16:43

Joo, meillä on kolme henkeä ja kolme boxia + digi-tv. Vanhemmilla 3 henkeä asustelee samassa taloudessa ja sieltä löytyy 3 boxia. Eli kaks taloutta, yhteensä 7 digi-boxia/digi-tv:tä, taitaa hiukan vääristää tilastoja :)

#327.2.2008 18:03

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto