*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

YouTube tulinjalle Muhammed-pilapiirroskiistassa

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 24.2.2008 22:20 Kommentteja (37)

YouTube tulinjalle Muhammed-pilapiirroskiistassa YouTube on jälleen joutunut silmätikuksi turhan vapaamielisen sisältönsä vuoksi. Tällä kertaa videopalvelu määrättiin operaattoreiden estolistalle Pakistanissa, kun maan sisäministeriö katsoi palvelun sisältävän islamin uskontoa pilkkaavaa materiaalia. Estosta ilmoitettiin sunnuntaina, ja se on voimassa toistaiseksi.
YouTubesta löytyi ilmeisesti videoita, joissa on tanskalaisen Jyllands-Postenin alunperin vuonna 2005 julkaisemia Muhammed-aiheisia pilapiirroksia. Kuvat kuohuttivat koko islamista maailmaa, sillä uskonto ei perinteisesti salli profeettansa kuvien esittämistä. Jyllands-Posten julkaisi kuvat uudestaan pari viikkoa sitten, ja muut tanskalaislehdet seurasivat perässä.

Pakistanilaisoperaattorit ovat ilmoittaneet eston syyn asiakkailleen sähköpostitse. Asian korjaamiseksi asiakkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä YouTubeen ja pyytämään videoiden poistoa.

Pakistanissa tanskalaisten sananvapauden puolesta taistelu on saanut islaminuskoiset osoittamaan raivoisasti mieltään. Sunnuntaina kiihkomielinen mielenosoittajajoukko marssi Karichin kaupungin kaduilla ja poltti Tanskan pääministeriä sekä eniten julkisuutta saanutta pilapiirtäjä Kurt Westergaardia esittäviä kuvia. Kuolemaa pilapiirtäjälle toivonut joukko myös poltti Tanskan ja Yhdysvaltojen lippuja. Vastaavia mielenosoituksia on ollut myös useissa muissa maan kaupungeissa.

Tanskalaiset pilapiirtäjät julkaisivat vuonna 2005 provokatiiviset kuvansa testatakseen, onko maan voimakkaasti kasvanut muslimiväestö vaikuttanut sananvapauden toteutumiseen maassa. Tällä kertaa tanskalaislehdet julkaisivat kuvat vahvistaakseen kantaansa sananvapauden säilyttämisen tärkeydestä, kun maassa oli ensin paljastunut juoni pilapiirtäjä Westergaardin murhaamiseksi. Murhan suunnittelusta epäiltynä pidätettiin kolme henkilöä.

Edellinen Seuraava  

37 kommenttia

124.2.2008 22:30
RIVER2
Inactive

Miksiköhän youtube ei nytten toimi? Sanoo vaan että sivun lataamisvirhe ja vastaa pyyntöihin liian hitaasti. DDoS?

224.2.2008 22:31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:
Miksiköhän youtube ei nytten toimi? Sanoo vaan että sivun lataamisvirhe ja vastaa pyyntöihin liian hitaasti. DDoS?
Mulla ainakin toimii ihan hyvin.

324.2.2008 22:35
J3ke
Inactive

Sama täällä. Ei toimi.

424.2.2008 22:45

Jihadi Youtubea vastaan. Go Islam. Go

524.2.2008 22:57

Toimii minullakin ihan hyvin.

624.2.2008 23:02
Henull
Inactive

Ja joku joskus jossain taisi muistaakseni sanoa että islam on rauhan uskonto.. ja vitut. Ja ihmettelevät vielä miksei kukaan halua näitä kiihkoilijoita maahanmuuttina naapuriinsa, on niin päästään vajaata sakkia oikeesti että ihan heikkoa tekee..

Toki kaikki eivät ole samallaisia, mutta 99 pilaa sen sadannen maineen.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.2.2008 @ 23:03

724.2.2008 23:12

Ei toimi ei.

824.2.2008 23:20

Ikävä kyllä, joudun omakohtaisten kokemusten takia olemaan samaa mieltä Henullin kanssa.

Youtube toimii loistavasti...

924.2.2008 23:40

Heti on rättipää islamistit vinkumassa... Onhan noita pilakuvia tehty jos kenestä, ja silti elämä on jatkunu normisti. Sitten tehään olemattomasta(lue muhamed, vai mikä se oli) pilakuva, ja jo on maailma ihan sekasin..

-Repesin kyllä!

1025.2.2008 0:04

Henullin kans täysin samaa mieltä. Rättipää ählämit vaan kaikki isolle saarelle ja atomia perään isolla pamahduksella, rauhottus koko maailma kummasti.

1125.2.2008 0:06

Ei muutaku rajat kiinni ja lisää aseita sinne.. Kyllä ne ongelmat siitä ratkeaa..

1225.2.2008 0:25

Saa nähdä mitä tästäkin sitten seuraa. Aletaankohan taas tunkeutua kirkkoihin ja polttamaan kristittyjä elävältä?
Toivottavasti youtube ei taivu tuon roskasakin edessä vaan pitää kiinni sananvapaudesta.

1325.2.2008 1:20
Aladin812
Inactive

Kuulkaas nyt ihmiset en ole puolustelemassa niitä jotka rähjää tuolla jossain perseessä mutta ei siinä uskonnossa olla sanottu että pitää tappaa tai sotia joten älkää uskontoa syyttäkö.. Olen itse muslimi ja sanon että noiden rähjääjien takia sieltä lähdinkin ja onneksi pääsin turvalliseen paikkaan kuten suomi ja pyydän teitä että älkää uskontoa haukkuko vaan niitä ihmisiä jotka niin tekee kuten teen minäkin koska ei suomessakaan kaikki ole juoppoja... ja kun se ei muutenkaan koske meidän elämää niin ei meidän tarvitse ketään haukkua.. Ja mä en ole nähnyt yhtäkään huivipäistä tuolla ketään tappavan joten niitäkään ei tarvitse haukkua mutta jos ilman syytä tuomitsee niin luulis et on itsessä ongelmia joista vois murehtia..

1425.2.2008 2:10

Lainaus:
Rättipää ählämit vaan kaikki isolle saarelle ja atomia perään isolla pamahduksella, rauhottus koko maailma kummasti.

Näin ajattelemme me ja kutsumme heitä väkivaltaisiksi.

1525.2.2008 4:20

"Kuolema niille jotka pitävät islamia väkivaltaisena" kuvastaa mielestäni aika sopivasti.

Usein väitän itselleni ja muille, että en ole rasisti. Niin kauan kun arabit pysyvät lähi-idässä eikä minun naapurissa niin en ole rasisti, mutta heti kun he tuovat ongelmansa mukanaan suomeen minä muutun rasisitiksi.

Vaikka Islam on se tämän hetken "kuuma uskonto" ni kannattaa muistaa, että kyllä kristinuskonkin takia on tapettu tosi paljon porukkaa. Valitettavasti ihmiset ovat niin epätoivoisia ja huono omatuntoisia, että heidän on pakko luottaa johonkin kun kerran itseen ei voi.

Jenkit levittää demokratiaa Irakissa ja muslimit puhdistaa kansaa Sudanissa, uskonto vaan saa ihmiset sekaisin.

-Ateisti

1625.2.2008 10:01

Lainaus:
Näin ajattelemme me ja kutsumme heitä väkivaltaisiksi.
Ei tuo oo väkivaltaa, se on ongelman ratkaisu, kuten juutalaisten kaasuttaminen oli natseille ;)

Mutta tosissaan, mikäli joku aikuinen ihminen vielä todellakin uskoo johonkin jumalaan, allahiin tms. satuolentoon, se kuvastaa kyllä näin tieteen aikakautena, varsinkin kun nykyään tiedetään hiukan enemmän kuin 1200-luvulla, kyseisen henkilön henkistä tilaa, joten onko ihme että nämä sitten räjäyttelee itsensä ja tosissaan uskoo saavansa kuoleman jälkeen 72 neitsyttä! Siis voi hyvä jysäys, kuinka sekasin sitä voi olla? Mutta ei siinä, että ählämit olis sekasin, niin uskoohan Suomessakin moni vielä aatamiin ja eevaan :D
Innolla odotan, kun nämä sekopäät joskus tajuavat, että me emme ole mitään muuta kuin ajattelevia eläimiä, kiitos evoluution. Yksikään ihminen ei ole juurikaan sen ihmeellisempi luomus, kuin mitä on joku räkäinen hyeena Afrikan savannilla.

1725.2.2008 12:55

Pidetäänkö uskontoon liittyvän politiikan ja uskontonäkemysten kommentointi pois täältä, ok?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.2.2008 @ 13:02

Petteri Pyyny (pyyny@twitter)
Webmaster
http://AfterDawn.com/

1825.2.2008 14:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lolli2:
...joten onko ihme että nämä sitten räjäyttelee itsensä ja tosissaan uskoo saavansa kuoleman jälkeen 72 neitsyttä!
Kannattaa katsoa Jeff Dunhamin videoita vaikka youtubesta, etenkin Achmed the Dead Terrorist. :)

Itse aiheeseen, ei helvetti mikä maa. Tai lähinnä, mitkä lait. Siellähän on vielä jästimmät päättäjät ollut kuin täällä. :P

AMD Athlon 3200+ | Asus A7V8X-LA | 1024MB (512MB x2) | 7600gs core 500mhz mem. 400mhz | 160Gt + 250Gt

1925.2.2008 16:46

Lainaus:
todellakin uskoo johonkin jumalaan, allahiin tms. satuolentoon
Uskonnot on siitä mielenkiintoisia, että hyvin monissa niistä puhutaan periaatteessa samasta asiasta, mutta sen "jonkin" löytämiseen käytetyt neuvot on kerrottu käsittelillä jotka - kuten kaikki varmasti tietävät - ovat suhteellisia asioita. Uskonnoista löytyy monia yhdyskohtia - esim. raamatun "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" on hyvin suora esimerkkin Itämaisten uskontojen "karman laista". Buddhalaisuudessa tyhjyyttä kuvataan jollain tavoin sanolla "kaikki, ei mitään, tyhjyys, täyseys, kaikkivoipaisuus" ja kas kummaa.. Voisiko kristinuskon Jumalaa kuvata samalla tavalla?

Juju on siinä, että ihmiset eivät oman egonsa takia voi hyväksyä sitä, että joku yrittää selittää periaatteessa samaaa asiaa eri näkökulmasta, käyttäen eri käsitteitä. Tässäkin jutussa kitkaa aiheuttaa se, että asioita arvotetaan: Allah on oikeammassa kuin Jeesus, Tiede on oikeammassa kuin uskonto yms. Tanskalainen on oikeammassa kuin arabi. Ja arvottaminen tulee kaikkien meidän omista päistämme: yksittäiset ihmiset pitävät arabeja jotenkin "vähempinä" kuin Tanskalaista pilapiirtäjää koska pilapiirtäjän näkemykset on lähempänä yksittäisten ihmiset egojen luomaa kuvaa "oikeasta maailmasta".

Toisen näkemykset tulisi ottaa huomioon: Se on Tanskalaisen pilakuvapiirtäjän oma "miekka" johon hän on nyt hukkumassa. Hän oli varmasti tietoinen, että Allahin loukkaaminen voi olla arabialaisille herkkä kohta: Hänen ego oli kuitenkin sen verran suuri, että hän katsoi olevansa oikeammassa kuin arabit/islamistit - hän arvotti asiat ja toimi sen mukaan. Vaikka kuinka miehen tekoa kritisoidaan (tappouhkauskin on eräänlaista kritiikkiä) niin siitä huolimatta hänen ego (tai no tarkemmin sanottuna kollektiivinen länsimaisten toimittajien egot) tuppaa sanomaan, että "MINÄ olen oikeassa, muut ovat väärässä".
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.2.2008 @ 16:49

2025.2.2008 17:07

Saatika että on huvittavaa uskoa johonkin yliluonnolliseen,mitä ihmiset ovat muokanneet aikojen saatossa sopimaan sen hetkiseen tilanteeseen ja vallanpitäjien pitämiseen vallassa.Ihan sama ,uskokaa vaikka suureen kurpitsaan, mutta pitäkää nämä uskonasiat omananne,elkääkä tunkeko niitä meidän elämään, jotka haluamme elää tässä todellisessa maailmassa.

2125.2.2008 17:16
Aladin812
Inactive

Anteeksi että aloitin tälläisen puheenaiheen mutta en pidä siitä että joidenkin (terroristien) tekojen perusteella haukutaan koko uskonto ja kaikki arabit vaikka todellisuudessa se ei ole oikein.. en minä sille mitään voi että synnyin arabiksi suomessa ja minusta on tullut lähes tulkoon kokonaan suomalais käytöksinen mutta en pidä siitä että minutkin tuomitaan huonoksi vaikka en mitään ole tehnyt ja vaikka bush onkin kusipää niin en silti hauku koko amerikkaa kusipäiks.. loppujen lopuksi jokaisen kansa on ollut historiassa raaka ja tappanut paljon muuta kansaa.. ja en usko evoluutioon koska miten yhdestä eliöstä voi tulla naaras ja koiras ja muutenkin darwinin evoluutio teoriassa on niin paljon aukkokohtia joita voi kyseenalaistaa mutta ei löydy vastausta.. ja islamissa ei sanota että tuonpuoleisessa elämässä odottaisi 72 neitsyttä se on väärin en tiedä mistä olette sen päähänne saaneet kuka sen nyt sanoikin..

mutta hei en ole haukkunut tai tuominut ketään joten älkää pliis tuomitko kaikkia arabeja tai uskontoa.. ja jospa nyt uskotaan mihin itse halutaan ja ei toisista tarvitse välittää.. eletään nyt suomessa rauhassa ja kun ei ole täällä lähelläkään ongelmia niin ollaan niin pitkään hiljaa.. tämä osaan otto voi tuoda ongelmia joten jospa pysytään hiljaa kun ne asiat ei meitä koske.. Ja kiitän ikuisesti suomalaisia että hyväksyitte minut suomeen..

2225.2.2008 17:40
Henull
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aladin812:
Anteeksi että aloitin tälläisen puheenaiheen mutta en pidä siitä että joidenkin (terroristien) tekojen perusteella haukutaan koko uskonto ja kaikki arabit vaikka todellisuudessa se ei ole oikein.. en minä sille mitään voi että synnyin arabiksi suomessa ja minusta on tullut lähes tulkoon kokonaan suomalais käytöksinen mutta en pidä siitä että minutkin tuomitaan huonoksi vaikka en mitään ole tehnyt ja vaikka bush onkin kusipää niin en silti hauku koko amerikkaa kusipäiks.. loppujen lopuksi jokaisen kansa on ollut historiassa raaka ja tappanut paljon muuta kansaa.. ja en usko evoluutioon koska miten yhdestä eliöstä voi tulla naaras ja koiras ja muutenkin darwinin evoluutio teoriassa on niin paljon aukkokohtia joita voi kyseenalaistaa mutta ei löydy vastausta.. ja islamissa ei sanota että tuonpuoleisessa elämässä odottaisi 72 neitsyttä se on väärin en tiedä mistä olette sen päähänne saaneet kuka sen nyt sanoikin..

mutta hei en ole haukkunut tai tuominut ketään joten älkää pliis tuomitko kaikkia arabeja tai uskontoa.. ja jospa nyt uskotaan mihin itse halutaan ja ei toisista tarvitse välittää.. eletään nyt suomessa rauhassa ja kun ei ole täällä lähelläkään ongelmia niin ollaan niin pitkään hiljaa.. tämä osaan otto voi tuoda ongelmia joten jospa pysytään hiljaa kun ne asiat ei meitä koske.. Ja kiitän ikuisesti suomalaisia että hyväksyitte minut suomeen..
Voi kun kyseessä olisikin vain "terroristit". Lähinnä itse ainakin tarkiotin sitä, että jos joku jossain peräpöndessä julkaisee kuvan, jolla ei ole mitään helvetin merkitystä yhtään mihinkään, niin suuri joukko ihmisiä rupeaa polttamaan lippuja ja pahimmat suunnittelemaan salamurhaa. Ja minkä vuoksi? Jonkun joulupukin.. eikun shivan.. eipäs kun allahin ja muinaisen satukirjan vuoksi.. Ristiretkien teurastukset sentään loppuviimein johtivat jonkinlaiseen järjestykseen. Itse en hyväksy mitään uskontoa, koska pelkkä ajatus siittä, että joku rajoittaisi ihmisten tekoja ja ajatuksia - on pelkkää vastuun välttelyä. Jos Suomalaiset lähtisivät tulkitsemaan raamattua kirjaimellisesti, niin joutuisimme telottamaan aika paljon ihmisiä, esim. miesten hiustenleikkaaminen, sunnuntaisin työskentely ym. kuolemsynnit.

2325.2.2008 17:44

Tämä lähtee jo rankasti ohi aiheen, pahoittelen siitä.

"Two points need to be noted. First, there is no mention anywhere in the Koran of the actual number of virgins available in paradise, and second, the dark-eyed damsels are available for all Muslims, not just martyrs. It is in the Islamic Traditions that we find the 72 virgins in heaven specified: in a Hadith (Islamic Tradition) collected by Al-Tirmidhi (died 892 CE [common era*]) in the Book of Sunan (volume IV, chapters on The Features of Paradise as described by the Messenger of Allah [Prophet Muhammad], chapter 21, About the Smallest Reward for the People of Paradise, (Hadith 2687). The same hadith is also quoted by Ibn Kathir (died 1373 CE ) in his Koranic commentary (Tafsir) of Surah Al-Rahman (55), verse 72: "The Prophet Muhammad was heard saying: 'The smallest reward for the people of paradise is an abode where there are 80,000 servants and 72 wives, over which stands a dome decorated with pearls, aquamarine, and ruby, as wide as the distance from Al-Jabiyyah [a Damascus suburb] to Sana'a [Yemen]'.""

http://www.guardian.co.uk/saturday_review/story/0,,631332,00.html

Eli tosiaan, Koraanissa tuota ei ole määritelty, mutta joku allahin profeetta kyllä on niin sanonut. Kunhan Englanti taipuu.

Edit:No siis ei oikeasti sanonut, eihän miltään henkimaailman olennoilta järjissään oleva ihminen voi saada viestejä, mutta itse islamilaisten mukaan on sanonut.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.2.2008 @ 17:49

2425.2.2008 17:48
Aladin812
Inactive

ja vielä lisäisin sen että jos ei tiedä asiasta mitään niin ei kannata puhua koska sen näkee joidenkin teidän kommenteista ja mun mielestä toi näyttää jo siltä että teillä joillakin on vaan ongelmia joita haluutte purkaa.. älkää puratko niitä meihin.. ja miks hitler ja natsit sitten kaasutti näitä juutalaisia niin vois ottaa enemmän selvää siitäkin ennen ku sanoo yhtään mitään.. ensinnäkin hitler joka sen määräs niin oli itse juutalainen ja vielä itävallasta ja se syy miks se vihas juutalaisia oli se että kiersi huhu että juutalaisten takia saksa hävis sodan ensimmäises maailman sodas ja mun mielest sotiminen on väärin joten hitler ja natsit ovat väärässä..

Ja tuskin teistä kukaan on rasisti koska rasismi on ihan erilaista kun toi.. mä sanoisin että toi on vaan refleksi kuten kaikissa maissa se on ihan normaalia että ihminen alkaa vihaa joitakin jotka muuttaa heidän maahansa.. sanoisin esimerkiks kiinassa japanilaiset ja irakissa kurdit, venäläiset suomessa se on ihan normaalia..

Joten hei antaisin neuvon että älkää tuomitko jos ette tiedä asiasta mitään..

Niin en tarkoittanutkaan ainoastaan terroristeja vaan niitä just jotka siellä rähisee ja uhkailee. kuten aikasemmin joku sanoi että se tanskalainen tiesi varmasti seuraukset ja teki sen tahallaan aloittaakseen tälläisen.. mutta en viittis riidellä enään mistään tälläsestä joka ei meitä koske halusin vaan sanoa että älkää kaikkia tuomitko ja jos ei tiedä asiasta niin ei kannata tuomita..

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.2.2008 @ 17:57

alska

2525.2.2008 17:59
Henull
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aladin812:
ja vielä lisäisin sen että jos ei tiedä asiasta mitään niin ei kannata puhua koska sen näkee joidenkin teidän kommenteista ja mun mielestä toi näyttää jo siltä että teillä joillakin on vaan ongelmia joita haluutte purkaa.. älkää puratko niitä meihin.. ja miks hitler ja natsit sitten kaasutti näitä juutalaisia niin vois ottaa enemmän selvää siitäkin ennen ku sanoo yhtään mitään.. ensinnäkin hitler joka sen määräs niin oli itse juutalainen ja vielä itävallasta ja se syy miks se vihas juutalaisia oli se että kiersi huhu että juutalaisten takia saksa hävis sodan ensimmäises maailman sodas ja mun mielest sotiminen on väärin joten hitler ja natsit ovat väärässä..

Ja tuskin teistä kukaan on rasisti koska rasismi on ihan erilaista kun toi.. mä sanoisin että toi on vaan refleksi kuten kaikissa maissa se on ihan normaalia että ihminen alkaa vihaa joitakin jotka muuttaa heidän maahansa.. sanoisin esimerkiks kiinassa japanilaiset ja irakissa kurdit, venäläiset suomessa se on ihan normaalia..

Joten hei antaisin neuvon että älkää tuomitko jos ette tiedä asiasta mitään..

Niin en tarkoittanutkaan ainoastaan terroristeja vaan niitä just jotka siellä rähisee ja uhkailee. kuten aikasemmin joku sanoi että se tanskalainen tiesi varmasti seuraukset ja teki sen tahallaan aloittaakseen tälläisen.. mutta en viittis riidellä enään mistään tälläsestä joka ei meitä koske halusin vaan sanoa että älkää kaikkia tuomitko ja jos ei tiedä asiasta niin ei kannata tuomita..
Kerro siis meille. Miksi ihmeessä ihmiset polttavat lippuja, suunnittelevat murhaa ym. vajaamielistä touhua muutaman piirrustuksen takia?

2625.2.2008 18:08
Aladin812
Inactive

tottakai voin kertoa NE VAAN ON NIIN VITUN TYHMIÄ JA HALUAVAT RIEHUA.. ja se on mun mielestä ärsyttävää.. jos ne todella Allahiin uskoo niin niiden pitäis tietää että kyllä Allah sen pilapiirtäjän sitten tuomitsee mut kun ne vaan on niin tyhmiä.. mut älkää siitä uskontoa ja kaikkia arabeja tuomitko koska kaikki ei sitä tee ja Allah ei niin ole sanonut..

2725.2.2008 21:48

Jos joku tekisi Jeesuksesta pilakuvan, niin tuskinpa kaikki maailman kristityt lähtisivät tekemään jotain mielenosoituksia.

2825.2.2008 22:15
Aladin812
Inactive

Olet oikeassa ei kenenkään kuuluisi tehdä niinkuin ne rähjääjät siellä tekevät.. mutta se on vaan omaa tyhmyyttä..

2925.2.2008 22:56

Ymmärrän kyllä pointtisi, Aladdin. Olet oikeassa siinä, että on väärin, että kaikkia tietyn kansanryhmän ihmisiä vihataan pienen osan vuoksi.

Osaatko selittää, miksi he siellä riehuvat tuohon tapaan jostain pilapiirroksesta? Eikö heillä ole ollenkaan huumorintajua, vai mikä on ongelma?

3025.2.2008 23:17

Yhdyn Aladinin mielipiteeseen;

Lainaus:
Jos ei tiedä asiasta mitään niin ei kannata puhua koska sen näkee joidenkin teidän kommenteista ja mun mielestä toi näyttää jo siltä että teillä joillakin on vaan ongelmia joita haluutte purkaa..
Lainaus:
Kerro siis meille. Miksi ihmeessä ihmiset polttavat lippuja, suunnittelevat murhaa ym. vajaamielistä touhua muutaman piirrustuksen takia?
yksi syy voisi olla:
Asia on heille erityisen pyhä ja lähi-idässä ääntään ei saa helposti kuuluviin ilman radikaaleja toimia?
vaiko eikö?

en tiedä, mutta pointti on se, että älä tuomitse ellet tiedä paremmin.

3125.2.2008 23:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nicto:
Asia on heille erityisen pyhä ja lähi-idässä ääntään ei saa helposti kuuluviin ilman radikaaleja toimia?
vaiko eikö?
Kuvitellaan vaikka, että että minulle minun kissani on todella pyhä, enkä toivo että kukaan solvaa sitä. Palvon sitä aina iltaisin. Joku arabi pistää todella solvaavaa materiaalia nettiin. Alanko polttaa heidän lippujaan ja lähettelemään tappouhkauksia? Tuskin.

AMD Athlon 3200+ | Asus A7V8X-LA | 1024MB (512MB x2) | 7600gs core 500mhz mem. 400mhz | 160Gt + 250Gt

3225.2.2008 23:40
Aladin812
Inactive

Tää alkaa jo mennä liian pitkälle.. älä esitä tyhmää ja pliis anna asian olla jo.. on olemassa tyhmiä ihmisiä joka kansalla ja ne vaan valitettavasti tulee useimmiten esiin parhaiten mutta kuten tossa sanottiin jo ne ei pidä siitä että sillä asialla pelleillään joten ei sillä sitten kannata pelleillä.. huomaatko että jotkut ihmiset myös tykkää tahallaan ärsyttää islamilaisia just sen takia koska se on niille arka asia mut nyt riitti tää keskustelu en kommentoi tähän enempää.. jos jokin jäi vielä epäselväks niin saa sitten ottaa itse selvää..

3326.2.2008 0:14
Henull
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aladin812:
Tää alkaa jo mennä liian pitkälle.. älä esitä tyhmää ja pliis anna asian olla jo.. on olemassa tyhmiä ihmisiä joka kansalla ja ne vaan valitettavasti tulee useimmiten esiin parhaiten mutta kuten tossa sanottiin jo ne ei pidä siitä että sillä asialla pelleillään joten ei sillä sitten kannata pelleillä.. huomaatko että jotkut ihmiset myös tykkää tahallaan ärsyttää islamilaisia just sen takia koska se on niille arka asia mut nyt riitti tää keskustelu en kommentoi tähän enempää.. jos jokin jäi vielä epäselväks niin saa sitten ottaa itse selvää..
Euroopassa on sellainen asia kuin sananvapaus, sen nimissä saa sanoa mielipiteensä ja kenelläkään ei ole siihen sanomista (paitsi poliisilla, mafialla, Suvi Lindenillä ja hallituksella). Se että ihmiset eivät siellä pääse esille, on sulaa heikkoutta. Kansannousua kehiin, se on se yksi luoti jolla voi päättää diktaattorin työkauden. Ihmiset ärsyttävät tahallaan islamilaisia juuri sentakia, koska he hiiltyvät naurettavan pienistä asioista. En ole lukenut koraania, mutta oletan sen olevan pohjimmiltaan rauhanomainen. Joten mikä mättää? Jos he todella uskoisivat siihen mitä he lukevat, he "tietäisivät" että Allah rankaisee vääräuskoisia ja heillä ei olisi huolen häivää, eivätkä he pillaistuisi noin vähästä. Vaikka jokainen ei islamilainen ihminen haukkuisi koraanin ja sen päähenkilöt lyttyyn, ei heillä tulisi olla mitään ongelmia. Tämä siihen perustuen että oletan raamatun perimmän ideologian olevan melkeenpä sama kuin koraanissa. Missä ovat islamilaisten sivut jossa he pahoittelevat sitä että osa heistä käyttäytyy kuin vähä-älyiset kakarat? Miksi näitä rauhanomaisia henkilöitä näkyy niin huonosti mediassa, vaikka heillä on kaikki mahdollisuudet käyttää niitä? Internetsensurointi ei ole kuin hidaste, joten he voisivat lähettää videoita youtubeen, ym. En vanno ettei olisi jo, mutta huonosti niitä ainakin on esillä.

3426.2.2008 0:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aladin812:
on olemassa tyhmiä ihmisiä joka kansalla ja ne vaan valitettavasti tulee useimmiten esiin parhaiten
Miksi ne tulee aina esiin vain arabimaailmassa, tai tarkemmin sanottuna islaminuskossa? Ei mikään muu uskonto hihhuloi ja räjäyttele toisiaan harva se päivä.
Aladin, en ole rasisti, enkä koskaan tuomitse koko kansaa yksilön perusteella, mutta nämä jihad-sankarit jotka tappavat itsemurhapommeillaan omia maanmiehiään, lapsiaan, naisiaan ja vanhuksiaan eivät mene enää yksilöstä, ja jos ne teot edes etäisesti tukeutuu johonkin uskontoon, sellainen uskonto pitää karsia pois.
Kristinusko on viimeksi tappanut samoja määriä ihmisiä ristiretkien aikaan, joten arabimaailma on jäänyt sille samalle 1200 luvulle, ei sitä muuten voi järjellä selittää.

http://lindell.netmission.fi/islam-rauha.htm

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aladin812:
ensinnäkin hitler joka sen määräs niin oli itse juutalainen
Hitlerin juutalaisuus on tietysti mahdollinen, mutta epätodennäköinen poliittissävytteinen teoria, joka on sekoittunut hänen isoisänsä henkilöllisyyden selvittämisen ympärille kehittyneeseen mysteeriin.
Kannattaa ottaa itse ensin asioista selvää...

3526.2.2008 17:05

Lainaus:
Ei mikään muu uskonto hihhuloi ja räjäyttele toisiaan harva se päivä
Saanen olla eri mieltä: Mitenkäs Pohjois-Irlannin rähinä kristinuskon kahden eri "lahkon" - protestanttien ja katolilaisten - välillä? jos nyt en ihan väärin muista niin nämä lahkot ovat pommittaneet toisiaan siellä 1600-luvulta lähtien.. Vaikka Harri Holkerikin yritti rauhaa siellä hieroa rauhaa 90-luvulla, niin tilanne on rauhoittunut kuitenkin vasta 2000-luvun puolella. alle 20v ihmiset eivät tätä pientä konfliktia varmasti edes muista.

"Ei muut, kun ne vitun rättipäät" - just joo. Ei ne islamistit ole muita kummempia. Media tuppaa vaan tuomaan tapetille juuri ne asiat joihin mediaa seuraavat voivat samaistua eniten (lue: myyvät parhaiten) eli shokeeraavat ja länsimaisen ajattelutavan vastaiset asiat.

3627.2.2008 22:39

Lainaus:

Saanen olla eri mieltä: Mitenkäs Pohjois-Irlannin rähinä kristinuskon kahden eri "lahkon" - protestanttien ja katolilaisten - välillä? jos nyt en ihan väärin muista niin nämä lahkot ovat pommittaneet toisiaan siellä 1600-luvulta lähtien..
"On vaikea sanoa, onko "katolisuus" ja "protestanttisuus" Pohjois-Irlannissa uskonnollinen vai etninen identiteetti."
Lukaseppa vaikka wikipediasta Irlannista, tai googleta.

Lainaus:
Media tuppaa vaan tuomaan tapetille juuri ne asiat joihin mediaa seuraavat voivat samaistua eniten (lue: myyvät parhaiten) eli shokeeraavat ja länsimaisen ajattelutavan vastaiset asiat.
Huh huh, sulla on hiukkasen hukassa mitä media tuo esille, ja mitä ei...

Edit: "Ensi kertaa pari vuotta sitten julkaistut tanskalaislehtien Muhammed-pilakuvat saivat tuolloin maassa aikaan mellakoita, jotka johtivat ihmishenkien menetyksiin."

Kertoo uskonnosta aika paljon, jos nykypäivänä muutaman siihen liittyvän pilakuvan takia aletaan teurastamaan ihmisiä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 27.2.2008 @ 22:43

371.3.2008 2:01

Uskontoa voidaan käyttää tekosyynä kaikkiin tekoihin. Taitava puhuja saa heikkouskoset tekemään mitä vain. Jenkkilässä on varmaan hauskin esimerkki tästä. "God bless America" ja eiku sotimaan! Siis oikeesti, ne pitää itseään kristittyinä. Kristityt, jotka tappaa...ideat hieman vähissä?

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto