AfterDawn logo

Ydinvoimalaonnettomuus onkin pankkihyökkäys

Matti Robinson Matti Robinson
44 kommenttia

Hiljattain suomalaisia hätkähdyttänyt spämmimaili ydinsaastumisesta on osoittautunut pankkitunnuksia kerääväksi troijalaiseksi. F-Secure tiedotti tänään, että kotimaassa levinneen suomenkielisen roskapostiviestin sisältämän linkin takaa löytyi ZBot.HS virus. Keskiviikon aikana huimasti levinnyt maili kulkee mm. otsikoilla "Uutinen Suomen ydinsaastumisesta", "Etsin rakastajaa" ja "Etsin kaveria".

F-Securen mukaan saastuneita koneita ei kuitenkaan ole kovin paljon laajasta levikistä huolimatta. "Ilmeisesti riittävän monet muistavat että Mikkelissä ei ole ydinvoimalaa, ja ovat siten ymmärtäneet viestin olevan huijausta ja jättäneet sen huomiotta. Toisaalta tämä voi kertoa myös siitä, että suomalaisilla tietokoneenkäyttäjillä on virustorjunta ajantasalla, jolloin vaaraa haittaohjelman latautumisesta omalle koneelle ei ole", sanoi F-Securen tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen.

Vaarassa ovat ainakin Nordean pankkitunnukset, "Jos asiakas on klikannut viestissä olevaa linkkiä eikä virustorjunta ole ajantasalla, tietokone on todennäköisesti saastunut. Saastuneella tietokoneella haittaohjelma pyrkii muun muassa keräämään Nordean verkkopankkiasiakkaiden tunnuksia tai mahdollisesti vaikuttamaan maksuihin", muistuttaa Kari Oksanen Nordeasta. Nordea.fi -osoitteeseen on päivitetty ajantasalla olevat ohjeet, joiden mukaan asiakkaan ei tule kirjautua verkkopankkiin, mikäli epäilee tietokoneensa saastuneen.

F-Securen virustentorjuntatuotteet havaitsevat ZBot.HS –haittaohjelman ja poistavat sen.

--

Ydinsaastumisviesti sisältää seuraavan tekstin:

"Subject: Uutinen Suomen ydinsaastumisesta

Internetin keskustelupalstoilla kirjoitettiin suuresta räjähdyksestä Suomen ydinvoimalassa Mikkelin tienoilla, joka silminnäkijöiden mukaan on tapahtunut klo 15.

Muun muuassa eräs kaupungin asukas ehti soittaa sukulaisilleen ja sanoi että kaupungissa katketaan puhelinlinjat estääkseen ihmisiä soittamasta muille. Hän väittää että ydinvoimalassa tapahtunut räjähdys oli hyvin voimakas. Nyt radioaktiivinen pilvi on liikkumassa.

Nämä tiedot on vahvistettu hallituksen yksityiskeskustelujen perusteella. Sitäpaitsi paikalliset asukkaat lataavat blogiinsa räjähdyksen seurauksia ja uhrien ruumiita käsitteleviä valokuvia.

Blogi: [geocities.com linkki]"

Etsin Rakastajaa/Kaveria -viesti sisältää seuraavan tekstin:

"Moi. Nimeni on Tatjana. Olen opiskelija ja tulin Suomeen opiskelemaan.
Etsin ystävää ja seksikumppania. Tarvitsen vain hyvän miehen joka on kunnollinen,
luotettava ja älykäs. Antakaa minun tietää jos haluatte tavata kanssani.
Edes jos tulette minulle vain hyväksi ystäväksi.

Voitte katsoa valokuviani kotisivullani osoitteella ….

[geocities.com linkki]

Huomioidaan vain vakavat tarjoukset. Kiitos."

44 KOMMENTTIA

Kelju901/44

Aiheutti kyl lievää repeilemistä spämmit =D

yaht2/44

Hyvin huomaa viestien sisällöstä että ovat huijausta.

cLonx3/44

Toi Tatjana oli aika hyvä :D:

BlasterX4/44

Lainaus:

Voitte katsoa valokuviani kotisivullani osoitteella ….

Missä osoite?! Aloin kiinnostua :D

Sebu925/44

Mä kans repesin tota Tatjaanaa. Aika uskottava nimi ainakin valittu. Ihme ettei Ruslanas. ;)

Kyllä huomaa helposti, että on spämmiä. Onkohan tuo oikeasti onnistunut keräämään yhtään niitä pankkitietoja?

Kuuorava6/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:

Onkohan tuo oikeasti onnistunut keräämään yhtään niitä pankkitietoja?

Varmasti on jotkut herkkäuskoiset innoissaan klikanneet linkkiä. Kukas Tatjanaa nyt voisikaan vastustaa :D

Demus7/44

Vaikka asiasisältö tökkääkin ja viestit on laadittu kömpelösti, itse idea noissa on minusta todella hyvin keksitty/suunniteltu nimenomaan kiinnittämään huomiota, myös linkki epämääräiselle saitille on "oikeutettu", koska blogi ja kuvat voivat hyvin olla millä tahansa ilmaissaitilla (vertaa paypal tunnuksen hallinnointi geocities saitilta).

En millää tavalla puolusta virusten levitystä, mutta hyvin oli keksitty viesti, vaikka toteutus olikin vähän puolitiessä.

kyljys888/44

Kaikkee ne keksii~~

JBluesP9/44

Kovasti se F-Secure mainostaa miten heidän tuotteensa tuon tunnistavat
ja totta se onkin mutta hieman myöhässä olivat taas koska viestit tulivat 20.2 eli eilen ja minä testasin 5.5 versiolla tuota, eli klikkasin linkkiä ja tallensin linkin takaa löytyvän IPIX-install_fi.exe -tiedoston levylle, scannasin sen ja kas kummaa "No Viruses Found"

Vasta tänään 21.2 päivitetyllä virustietokannalla alkaa löytyä ...

Ei siinä mitään minun kohdallani, minä tiedän työni puolesta mitä teen, mutta kuinkahan moni mahtoi eilen luottaa F-Securen tietoturvaan.

Shadown10/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JBluesP:

Vaikea sanoa mutta tästä oli jo eilen uutisissa, että tiedottamista on ollut jo.

BTW. Pitkin viikkoa on Paypal-tilien kalastusviestejä pukannut.

Quiote11/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JBluesP:

Kovasti se F-Secure mainostaa miten heidän tuotteensa tuon tunnistavat
ja totta se onkin mutta hieman myöhässä olivat taas koska viestit tulivat 20.2 eli eilen ja minä testasin 5.5 versiolla tuota, eli klikkasin linkkiä ja tallensin linkin takaa löytyvän IPIX-install_fi.exe -tiedoston levylle, scannasin sen ja kas kummaa "No Viruses Found"

Vasta tänään 21.2 päivitetyllä virustietokannalla alkaa löytyä ...

Ei siinä mitään minun kohdallani, minä tiedän työni puolesta mitä teen, mutta kuinkahan moni mahtoi eilen luottaa F-Securen tietoturvaan.

Ei kyllä tuohon pitäisi mitään softaa tarvita, minkä avulla tajuaa että tuo on huijausta.

Sebu9212/44

Niin ei normaalin ihmisen kohdalla, mutta maailma on täynnä idiootteja.

tuhero13/44

Mihinköhän helvettiin ihmiset niitä mailiosotteitaan tunkee kun tollasia saavat..
Itellä ei oo tullu viimesen vuoden aikana yhtään roskapostia, ja käytän sähköpostia kumminkin suht aktiivisesti o.O

EDIT: Eli siis joka päivä tulee käytettyä sähköpostia sekä yksityis että työasioissa.

Nicto14/44

Toi on kyllä ihme homma kun toiset valittavat kuinka sitä roskapostia satelee päivittäin ja esim itelleni ei tule kuin ehkä 20 spämmiä vuodessa vaikka s-postin osoite on kyllä tullut syötettyä vähän sinne tänne

Shadown15/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nicto:

Toi on kyllä ihme homma kun toiset valittavat kuinka sitä roskapostia satelee päivittäin ja esim itelleni ei tule kuin ehkä 20 spämmiä vuodessa vaikka s-postin osoite on kyllä tullut syötettyä vähän sinne tänne

Asiaan vaikuttaa hyvin paljon sähköpostipalvelimen suodattimet.

Nicto16/44

Lainaus:

Asiaan vaikuttaa hyvin paljon sähköpostipalvelimen suodattimet.

ihan perus hotmaililla liikkeellä

Shadown17/44

Lainaus:

Lainaus:

Asiaan vaikuttaa hyvin paljon sähköpostipalvelimen suodattimet.

ihan perus hotmaililla liikkeellä

Jep ja hotmaili suodattaa.

Azci18/44

Mikkelihän tunnetusti on oikea ydinvoimaloiden paratiisi :o

Divisor19/44

Tostahan tulee ihan 24:n (siis tv-sarjan) yks tapahtuma mielee Nyt radioaktiivinen pilvi on liikkumassa. :DDD

opelman20/44

Entäs sitten kun joku oikeasti asioista perillä oleva kirjoittaa sen viestin?

Sebu9221/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti opelman:

Entäs sitten kun joku oikeasti asioista perillä oleva kirjoittaa sen viestin?

Ai siis saisi sen näyttämään aidolta? Kyllähän siitä olisi kaikki mediat heti täynnä, joten tyhmäkin sen tajuaisi, että se on kusetusta.

Kellopeli22/44

Aika onneton yritys.

Lainaus:

kaupungissa katketaan puhelinlinjat

Lainaus:

Nyt radioaktiivinen pilvi on liikkumassa.

Lainaus:

Sitäpaitsi paikalliset asukkaat

Lainaus:

lataavat blogiinsa räjähdyksen seurauksia ja uhrien ruumiita käsitteleviä valokuvia.

Näiden jälkeen joku vielä avaamassa liitteitä?

tapsa1223/44

Toi tatjana juttu jos olisi tullut omalle kohdalle ni olisin varmasti innoissani avannut sen :D

sam4924/44

Kiinnostaisi tietää, onko tuo IPIX-install_fi.exe tai vastaava DLL, selaimen ohjelma vaiko tavallinen MS Windowsin heikkoja kohtia käyttävä virus / troijalainen. Windows XP:hen ja muistaakseni myös Vistaan on tämän vuoden puolella tullut kymmenen kriittistä korjauspakettia, yhteensä jotain 70 korjausta. Suurin kasa tuli helmikuun alussa.

Mikäli huhupuheisiin voi luottaa, kysessä on aika ovela temppu. Virus yms. aktivoituu näppäimistön, näytön ja salatun HTTPS-yhteyden väliin niin, että se muuttaa tilinumeroja ja summia. Kyseessä on siis eräänlainen viritetty versio näppäilytallentimesta (keyboard recorder). Olisi myös hauska tietää, osaako se näyttää käyttäjälle oikeat arvot pankin vastaussanomista, eli muutella liikennettä molempiin suuntiin.

Mikkeli on valittu paikaksi selvästi tahallaan. Se herättää uteliaisuutta. Moni miettii, onko siellä joku salainen ydinvoimala. Miettikääpä itseksenne, millä paikkakunnilla Suomessa on julkisten tietojen mukaan ydinreaktoreja. Niitä on yhteensä viisi, kuudes on rakenteilla. Terveisiä niille, jotka sanovat, ettei rahoja saa ulos tilisiirtoina. Kyllä saa, kun siirtää rahoja eri maissa olevien tilien kautta. Avustavat rahanpesijät pidetään kurissa uhkailuilla.

juuSOS25/44

Mäkin haluun testata tota virusta.. Nyt hakemaan linkkiä! :D

ghc26/44

Mikkelissä ei edes ole ydinvoimalaa. Tiedän tämän kun helsinkiläisen perheeni kesämökki on kyseisen kaupungin itäisessä kaupunginosassa. Maassamme on vain kuusi ydinvoimareaktoria, joista kolme sijaitsee Eurajoella, kaksi Loviisassa ja yksi Espoossa. Viimeksimainittu on vain tutkimuskäytössä eikä syötä sähköä valtakunnanverkkoon. Mikkelissä ei siis sijaitse yhtään ydinvoimalareaktoria.

Shadown27/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ghc:

Mikkelissä ei edes ole ydinvoimalaa. Tiedän tämän kun helsinkiläisen perheeni kesämökki on kyseisen kaupungin itäisessä kaupunginosassa. Maassamme on vain kuusi ydinvoimareaktoria, joista kolme sijaitsee Eurajoella, kaksi Loviisassa ja yksi Espoossa. Viimeksimainittu on vain tutkimuskäytössä eikä syötä sähköä valtakunnanverkkoon. Mikkelissä ei siis sijaitse yhtään ydinvoimalareaktoria.

Meillä kyllä ei ole edelleenkään kuin viisi ydinvoimalaa maassamme.

stillborn28/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Meillä kyllä ei ole edelleenkään kuin viisi ydinvoimalaa maassamme.

Luulin, että viidettä vasta rakennetaan mutta kohtahan se on jo valmiskin.

Shadown29/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Luulin, että viidettä vasta rakennetaan mutta kohtahan se on jo valmiskin.

Luulit mitä luulit, viisi niitä nyt kuitenkin...ihan valmiinakin.

stillborn30/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Luulit mitä luulit, viisi niitä nyt kuitenkin...ihan valmiinakin.

Tiedän kyllä sen Otaniemen pienreaktorin olemassaolon ja olen siellä työtehtävien merkessä vieraillutkin, mutta sen vaikutus ydinturvallisuuteen on merkityksetön ja siksi sitä ei yleisessä keskustelussa ole juuri käsiteltykään. Me tiedemaailmassa edelleen puhumme neljästä ydinreaktorista ja rakenteilla olevasta viidennestä, mutta hyvä huomio sinulta kumminkin.

Shadown31/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Me tiedemaailmassa edelleen puhumme neljästä ydinreaktorista ja rakenteilla olevasta viidennestä, mutta hyvä huomio sinulta kumminkin.

Nää sun kirjoitukset ovat niin hauskoja "Me tiedemaailmassa..." Missä helvetin tiedemaailmassa?. Oletko nyt olevinasi ydinfyysikkokin? Tilanne nyt on vaan se, että meillä on viisi ydinvoimalaa eikä se "teidän tiedemaailma" sitä muuksi muuta.

Tosiasiassa juuri tiedemaailma puhuu viidestä ja kuudennesta rakenteilla olevasta. Tavalliset pulliaiset kuten sinä tai minä puhumme yleisesti neljästä ja viidennestä rakenteilla olevasta. Vai mistä lähtien yleiset uutiset ovatkin muuttuneet tiedemaailman uutisiksi?

stillborn32/44

Älä nyt hermostu, ystävä? Jos olet tavallinen pulliainen kuten väität, niin miksi sitten puhut, että Suomessa on viisi ydinreaktoria, kun niitä käytännössä on neljä ja lisäksi pieni tutkimuskäyttöön tarkoitettu laboratorioreaktori. Halusit siis vain esitellä triviatietojasi, mikä on ihan ok. Ja ei, en ole ydinfyysikko, mutta olen koulutukseltani sähköinsinööri, DI.

Shadown33/44

Lähinnä nyt pidän hieman maantasaisempaa kuvitelmaa itsestäni, enkä ala louskuttamaan "Meidän tiedekunnista", jos puhun ihan tavanomaisista jutuista, etenkään kun en ole tiedemies tai ylipäätään yliopistotason koulutusta pahemmin käynyt.

Enkä tosiaan hermostu, lähinnä naureskelen tommosille "kapakkatason" keskusteluille, joissa ollaan millon mitäkin insnööriä "tarpeen mukaan". :D

stillborn34/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lähinnä nyt pidän hieman maantasaisempaa kuvitelmaa itsestäni, enkä ala louskuttamaan "Meidän tiedekunnista", jos puhun ihan tavanomaisista jutuista, etenkään kun en ole tiedemies tai ylipäätään yliopistotason koulutusta pahemmin käynyt.

Enkä tosiaan hermostu, lähinnä naureskelen tommosille "kapakkatason" keskusteluille, joissa ollaan millon mitäkin insnööriä "tarpeen mukaan". :D

En ole mistään tiedekunnista kylläkään puhunut kunhan sain sinut taas hermostumaan mikä tuottaa minulle hetkittäisen mielihyvän tunteen, myönnetään. Kapakkatason kyllä olet itse tuonut tähän ja moneen muuhunkin keskusteluun, eikös kapakoissa järjestetä paljon triviatietokilpailuja, sinne vain pätemään nippelitiedoillasi. Kyllä me kaikki jo uskomme, että tiedät Suomen ydinreaktoreista kaiken tarvittavan. :)

Shadown35/44

Pientä lainausta aiemmasta:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Me tiedemaailmassa edelleen puhumme neljästä ydinreaktorista ja rakenteilla olevasta viidennestä, mutta hyvä huomio sinulta kumminkin.

Mielihyvänsä kaikilla. Minua kyllä edelleenkin naurattaa noi sun kommenttisi eikä se muuksi muutu vaikka miten yrität "vastapalloon" jauhaa. Mutta niinhän se ehkä on, että todellinen idiootti on se joka ei sitä itse huomaa itsestään. ;)

BTW. Kävitkö sielä Espoossa atomeita halkaisemassa käsin? Eihän ne sielä Espoossa ilman insnöörö niitä kummiskaan osaa. :DD
...vai kävitkö lukemassa lakia niille?

stillborn36/44

^ ..en viitsi edes lainata kaverin tekstejä, jolle tiedekunta ja tiedemaailma tarkoittaa samaa asiaa. Mutta ei kannata sinunkaan huolestua, yleistiedon tietäjiä tarvitaan aina ja pärjäät sinä varmasti Trivial Pursuitissa. Besserwisserit on ihan hauskoja kavereita, he ainakin ovat tietoisia omista kyvyistään ja tiedoistaan ja haluavat, että muutkin sen huomaavat. Joitakin tietysti näsäviisaus ärsyttää, mutta minua se huvittaa.

Shadown37/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Joitakin tietysti näsäviisaus ärsyttää, mutta minua se huvittaa.

Se on hyvä, muutenhan joutuisit itsellesi ärsyyntymään, kun lauot tämmösiä:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

^ ..en viitsi edes lainata kaverin tekstejä, jolle tiedekunta ja tiedemaailma tarkoittaa samaa asiaa.

Varmaan on hyvin hankalaa elää kun ei voi myöntää rehellisesti olevansa väärässä, vaan pitää keksiä noinkin lennokkaita selityksiä kuin "Me tiedemaailmassa"..." jne. Siinä voi tosiaan poltsi seota ja tulla vittuilua takasin.

Mutta ilmeisesti et ole pursuittia pelaillut, kun et pahemmin ymmärrä niiden kysymyksien vaikeutta. Siis onhan niissä toki se "juniori" versio, joka sopisi sinullekkin.

BTW. En ole muuten yhtään varma miten Suomessa, mutta onko tosiaankin niin, että meillä on viisi ydinreaktoria vai viisi ydinvoimalaa?

stillborn38/44

"Me tiedemaailmassa" olikin sarkastista provoa, johon sinä huumoriaymmärtämättömänä heti tartuit, niinkuin arvasinkin. Tuohon pohdintaasi ydinvoimalaitosten määrästä, niin niitä on neljä kappaletta, joista kaksi on Loviisassa ja kaksi Olkiluodossa, johon sitä viidettäkin rakennetaan. Sitten on tietysti se yksi siellä Espoon Otaniemessä, jonka sinäkin tiesit.

Samaa mieltähän me olimme, kunhan vaan yllytin vanhaa ystävää. :D

Shadown39/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

"Me tiedemaailmassa" olikin sarkastista provoa, johon sinä huumoriaymmärtämättömänä heti tartuit, niinkuin arvasinkin. Tuohon pohdintaasi ydinvoimalaitosten määrästä, niin ntä on neljä kappaletta, joista kaksi on Loviisassa ja kaksi Olkiluodossa, johon sitä viidettäkin rakennetaan. Sitten on tietysti se yksi siellä Espoon Otaniemessä, jonka sinäkin tiesit.

Samaa mieltähän me olimme, kunhan vaan yllytin vanhaa ystävää. :D

Se on tietysti selitys tuokin. Eiköhän me kummatkin kuitenkin tiedetä, että yritit olla vain nokkela. Mutta ei se mitään.

Mutta et kuitenkaan ihan vastannut kysymykseeni. Tai vastasit, mutta osaisin minäkin äkkisiltään noin vastata. Kyse on kuitenkin siitä, että onko meillä kaksi ydinvoimalaa, joissa on kaksi reaktoria ja yksi ydinvoimala, jossa on yksi reaktori, vai onko meillä tosiaan viisi täysin erillistä voimalaa.

Minähän en tähän täysin asioista ymmärtämättömänä pysty enkä osaa vastata, mutta ehkä sielä sinun tiedemaailmassa osataan.

stillborn40/44

Meillä täällä Suomessa on kaksi ydinvoimalaitosta, neljä ydinvoimalaitosyksikköä sekä se yksi pienreaktori. Kun kumminkin olet eri mieltä tästä niin tosin teillä tavisten puheissa puhutaan usein neljästä ydinvoimalasta ja ei sekään väärin ole sanottu, sillä mediassakin näin usein puhutaan. Ja ei, en yrittänyt olla nokkela, mutta sinä näsäviisastelit ja katsoin velvollisuudekseni taas vähän sinua provosoida jos vaikka oppisit tavoille.

Shadown41/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Meillä täällä Suomessa on kaksi ydinvoimalaitosta, neljä ydinvoimalaitosyksikköä sekä se yksi pienreaktori. Kun kumminkin olet eri mieltä tästä niin tosin teillä tavisten puheissa puhutaan usein neljästä ydinvoimalasta ja ei sekään väärin ole sanottu, sillä mediassakin näin usein puhutaan. Ja ei, en yrittänyt olla nokkela, mutta sinä näsäviisastelit ja katsoin velvollisuudekseni taas vähän sinua provosoida jos vaikka oppisit tavoille.

Noin minäkin sen ajattelin, koska luin itsekkin wikistä kaiken tuon mitä sinäkin luit sieltä.

Mutta on sääli jos noinkin loukkaannut, jos joku menee kertomaan asiat miten ne ovat. No mutta onhan se tietysti varsin epämiellyttävää 25 opintoviikon lakien lukeneena ja insnöörin näkökantilta ihan kuitenkin huomata, että on itsekkin ihan samanlainen kuin kaikki muut ja ei voi tietää kaikkea ja voi erehtyä. Kuitenkin on hyvä huomioida, että jollei tiedä, niin ei kommentoi jos kerta vastaukset saattavatkin tulla ihan täytenä yllätyksenä ja se uutisten uutisointi ei pitänytkään ihan paikkaansa.

stillborn42/44

Kävin kyllä varmistamassa asian Säteilyturvakeskuksen sivuilta, wikiin en enää usko, kun kerran väitit sen luotettavuutta lähdetietona huonoksi.

Shadown43/44

Joo wikiin ei kannata luottaa aina, mutta hyvä, että tietemiehenä hait tiedon luotettavalta taholta ja voimme nyt todeta tässä tapauksessa myöskin wikin olleen oikeassa. Sillähän vähän varausta otinkin näin asioista tietämättömänä perustallaajana tuohon asiaan kun vain wikistä lueskelin ja kysyin tietemieheltä asiaa.

stillborn44/44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Joo wikiin ei kannata luottaa aina, mutta hyvä, että tietemiehenä hait tiedon luotettavalta taholta ja voimme nyt todeta tässä tapauksessa myöskin wikin olleen oikeassa. Sillähän vähän varausta otinkin näin asioista tietämättömänä perustallaajana tuohon asiaan kun vain wikistä lueskelin ja kysyin tietemieheltä asiaa.

Ei kysyvä tieltä eksy, sanoi jo vanha kansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT