Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

R.E.M. julkaisi uuden musiikkivideonsa kaikkien editoitavaksi

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.2.2008 18:54 Kommentteja (8)

R.E.M. julkaisi uuden musiikkivideonsa kaikkien editoitavaksi Nettivideoiden yleistyessä monien yhtyeiden innokkaat fanit ovat tehneet omia versioitaan lempiyhtyeidensä ja -artistiensa musiikkivideoista, mutta valitettavasti kaikki levy-yhtiöt tai artistit eivät ole sulattaneet kyseistä toimintaa, vaan mm. YouTubesta on poistettu useita videoita tekijänoikeuksiin vedoten.

Nyt kuitenkin kaikki halukkaat pääsevät tekemään oman versionsa R.E.M.-yhtyeen uudesta Supernatural Serious -musiikkivideosta, sillä yhtye on julkaissut 11 kappaleesta kuvattua videota kappaleeseen liittyvällä sivustolla, josta kaikki halukkaat voivat ladata videot koneelleen editointia varten. Videot on lisensoitu avoimen lähdekoodin hengessä, joten muokattuja versioita voi laittaa kaikkien katsottavaksi vaikka YouTubeen, jonne yhtye on myös avannut oman kanavan näitä videoita varten.

Itse videot ovat MP4-tiedostoja, joissa video on tallennettu 720p-resoluutiolla H.264-yhteensopivana ja audio on puolestaan kaksikanavainen AAC. Teräväpiirtoisen resoluution takia yhdellä videolla on kokoa päälle 200 megatavua, joten kaikkien videoiden lataamisessa voi vierähtää muutama tovi.

Windowsilla monet videoiden editointiin tarkoitetut ohjelmat eivät tällä hetkellä tue MP4-tiedostoja kunnolla, mutta videot voi muuntaa parempaan formaattiin esim. avoimen lähdekoodin AVIdemux-ohjelmalla.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun yhtyeet antavat fanien muokata videoitaan tai musiikkiaan, mutta nimekkäämpien yhtyeiden kohdalla vastaava on harvinaista. Aiemmin mm. Nine Inch Nailsin kappaleita on voinut ladata internetistä muokkaamista varten ja muutamissa tapauksissa artistit ovat järjestetäneet kilpailuja, joissa parhaat muokkaukset palkitaan tuotepalkinnoilla.

Aiheet: HDTV, Nettivideo
  Wal-Martin tuki HD DVD:lle loppuu kesäkuussa Blu-rayn voitto varmistui?  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

8 kommenttia

Ketä editoi windowsilla videoita? Windows Movie Maker!
Tuolla sanotaane että ton h.264 MP4:n voi muuntaa parempaan formaattiin...
Mikähän vois olla parempi formaatti? Ei tuu just mieleen...

#116.2.2008 19:52

Uutisessa tarkoitettiinkin tuolla paremmalla varmaankin parempaa formaattia muokkaukseen... Nykyään ei oikein mitään voi kirjoittaa mitä ajattelee, koska joku tulee kuitenkin mussuttaan että paremmallakin tavalla asian voi ilmaista. Eiköhän se riitä että asia tuli selväksi.

Pahoittelen offtopiccia.

bursson

#216.2.2008 19:59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti El_Random:
Ketä editoi windowsilla videoita? Windows Movie Maker!
Tuolla sanotaane että ton h.264 MP4:n voi muuntaa parempaan formaattiin...
Mikähän vois olla parempi formaatti? Ei tuu just mieleen...

Se on kuka eikä mikään ketä

#316.2.2008 21:14

Eri puolilla Suomea nyt vaan puhutaan eri tavalla, harva täälläkään nyt täydellistä kirjakieltä käyttää.

#416.2.2008 22:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti El_Random:
Ketä editoi windowsilla videoita? Windows Movie Maker!
Tuolla sanotaane että ton h.264 MP4:n voi muuntaa parempaan formaattiin...
Mikähän vois olla parempi formaatti? Ei tuu just mieleen...
Paremmin itselleen sopivaan/ohjelmaa miellyttävään formaattiin?

#517.2.2008 0:13

Toiset vaa osaavat editoida H.264:sta ja toiset ei. Niillä joilla ei riitä skilli niin kannattaa jättää editointi niille jotka sen osaavat.

#617.2.2008 12:17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ville30:
Toiset vaa osaavat editoida H.264:sta ja toiset ei. Niillä joilla ei riitä skilli niin kannattaa jättää editointi niille jotka sen osaavat.
Haiskahataa jokseekin omahyväiseltä ilmaukselta. Ja jopa muutenkin asiattomalta. Vaikka jotkut osaavatkin editoida H.264:sta, niin ei ole aihettahaakn olla mieltä ettei muita formaatteja saa käyttää. Onhan olemassa sanonta, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

#717.2.2008 13:32

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ville30:
Toiset vaa osaavat editoida H.264:sta ja toiset ei. Niillä joilla ei riitä skilli niin kannattaa jättää editointi niille jotka sen osaavat.
Haiskahataa jokseekin omahyväiseltä ilmaukselta. Ja jopa muutenkin asiattomalta. Vaikka jotkut osaavatkin editoida H.264:sta, niin ei ole aihettahaakn olla mieltä ettei muita formaatteja saa käyttää. Onhan olemassa sanonta, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
Mun puolesta voit käyttää vaikka mpeg-1, jos mieli tekee, mutta olisi turhaa alkaa transkoodaamaa videoo, jos pystyy editoimaa jo H.264. Siinä ei menetä muuta kuin kuvanlaatua. YouTube voi haistaa huilua. Sen vuoksi minä en mitää ala muokkaamaan. HD:nä se pitää olla, kun kerran omat laitteenikin toistavat sitä.

#817.2.2008 16:46

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (2)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (13)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto