*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Sonera sulkee 19 000 ADSL-liittymää haja-asutusalueilla

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.2.2008 18:23 Kommentteja (32)

Sonera sulkee 19 000 ADSL-liittymää haja-asutusalueilla Matkapuhelinten suuren suosion myötä lankapuhelinten suosio on vastaavasti laskenut ja laskeneiden asiakasmäärien myötä lankapuhelinverkkojen huolto ja ylläpito käyvät yhä kalliimmaksi. Tämän vuoksi teleoperaattori Sonera aikoo sulkea 53 000 lankapuhelinliittymää haja-asutusalueilla seuraavan vuoden aikana.
Lankapuhelinverkkoa käytetään myös ADSL-verkon osana, jonka vuoksi Sonera joutuu samalla katkaisemaan 19 000 ADSL-liittymää. ADSL-liittymien kohdalla katkaisu ei tule kuitenkaan vuoden sisällä, vaan aikaa toisen laajakaistan hankkimiselle on kaksi vuotta. Lankapuhelinten omistajat joutuvat siis jatkossa hankkimaan itselleen matkapuhelimen ja ADSL-liittymien omistajille tarjotaan ratkaisuksi entisen NMT-verkon taajuudella toimivaa langatonta @450-laajakaistaa.

Monille kuluttajille muutos tuo ongelmia, sillä esim. vanhan lankaliittymän puhelinnumeroa ei nykyisellään voi siirtää matkapuhelimeen. Sonerassa ollaan kuitenkin tietoisia mahdollisista ongelmista, joista yksi tiedonsiirtonopeuksien lasku, sillä toistaiseksi @450-verkon maksiminopeus on 1 Mbit/s, kun taas monilla haja-asutusalueilla voi tällä hetkellä tilata 2 Mbit/s nopeudella toimivan ADSL-liittymän.

Kuluttajille ei tule muutoksen myötä ylimääräisiä kuluja ja Sonera on vakuuttanut, että hinnat laskevat langattomuuden myötä. Tällä hetkellä @450-verkon liittymä maksaa Soneralla noin 45 euroa kuukaudessa, joten hintojen on laskettava vielä huomattavasti, jotta hinta vastaisi haja-asutusalueiden ADSL-liittymien hintoja.

Valtakunnallisen @450-verkon pitäisi olla valmis vuoden 2009 loppuun mennessä, jolloin kaikki suomalaiset pääsevät nauttimaan mobiilista laajakaistasta.

Edellinen Seuraava  

32 kommenttia

115.2.2008 18:33

Ok, onneksi huomenna ei DNA tai joku muu mainosta liittymäänsä vedoten "me emme katkaise puhelinlankojasi"..

215.2.2008 18:46

Kyllä ne muutkin operaattorit mukana pian tulee. Mutta minusta tuo 450-verkko on onneton jos olet maksanyt 54€ kk/2 mt:sta niin eikös soneran olisi silloin korvattava se jotenkin jos 450 tuo vain 1mt? Ei pelkkä hinnanlasku riitä. Koska jos asiakas maksaa 2 mt täyttyy sen silloin kaikenjärjen mukaan se myös olla, tai sitten soneran on sanottava liittymä irti ja taas jos sen tekebät ovat oikeudessa sopimusrikossa jne eli tilanne on aika kinkkinen.

Iselläni on dna 24 mt/1 mt ja aluksi tuli vain 8 mt, jolloin ilmoitin että en maksa laskua kun eiole nopeutta sopimuksessa mainittu 24..no eipä tarvinnut maksaa 2 kk mitään ja sitten 3:lla kk nousi 24 mt...

315.2.2008 19:00
RIVER2
Inactive

Mummot alkaa taas valittamaan samalla tavalla kuin siirryttiin digilähetyksiin?

415.2.2008 19:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:
Mummot alkaa taas valittamaan samalla tavalla kuin siirryttiin digilähetyksiin?

Aika hyvin mummoiltakin löytyy nykyään kännyköitä, paitsi tietysti mökkihöperöiltä äärimummoilta, jotka eivät ole olleet ulkomaailman menosta tietoisia vuosikymmeniin...

515.2.2008 20:05

Uutinen mielestäni johtaa hieman harhaan ainakin tuon nettivaihtoehdon osalta. Monilla alueilla on jo korvaavia verkkoja valmiina. @450-verkko ei ole ainut vaihtoehto vaan on esim. WIMAX tekniikoilla rakennettuja verkkoja, joissa ei ole ongelmaa nopeudesta (käytännössä ainkin max 4096/1024 kbit/s) eikä niissä ole siirtorajoituksia/kk. Ne eivät vain ole Soneran vaan esim. paikallisten puhelinyhtiöiden.

Matkapuhelin voi olla vanhuksille ja muillekin vaikea kapine kun sitä joutuu kanteleen mukana. Monet on tottunu että saman numeron perässä on monta lankapuhelinta esim. joka asuinkerroksessa. Myös se, että käntsy on niin henkilökohtainen, ja lankapuhelin on(oli) aina se perheen yhteinen. Kännyä joutuu latailemaan jatkuvasti, lankapuhelinta ei.

615.2.2008 21:03

Tämä on näemmä sitä nykyajan politiikka syrjäseuduilta puhelinlangat pois ja mummoille kännykkä kouraan. Mutta saa nähdä miten Wimax leviää Suomen alueella. On tuossa @450 verkossa muutama huono puoli esim. juuri tuo hitaus ja kuukausikiintiöt plus vielä modeemien hinta 268.90 euroa pöytämodeemi ja PCMCIA kortti 239.90 euroa(hinnat verkkokauppa.com)ja yksi valmistaja tekee vain noita. Verrataan Adsl modeemien hintaa 25 euroa ja ylöspäin. Onko kenelläkään tietoa paljon Wimax verkossa käytettävät modeemit maksaa ?

715.2.2008 21:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vez:
Tämä on näemmä sitä nykyajan politiikka syrjäseuduilta puhelinlangat pois ja mummoille kännykkä kouraan. Mutta saa nähdä miten Wimax leviää Suomen alueella. On tuossa @450 verkossa muutama huono puoli esim. juuri tuo hitaus ja kuukausikiintiöt plus vielä modeemien hinta 268.90 euroa pöytämodeemi ja PCMCIA kortti 239.90 euroa(hinnat verkkokauppa.com)ja yksi valmistaja tekee vain noita. Verrataan Adsl modeemien hintaa 25 euroa ja ylöspäin. Onko kenelläkään tietoa paljon Wimax verkossa käytettävät modeemit maksaa ?

Siemens löytyy ja muistaakseni 199€...

http://www.siemens.fi/portal.nsf/all/92C...225701C0029ACD1

Tässä wimaxin sivut: http://www.wimax-industry.com/eq/1/2f.htm
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2008 @ 21:48

815.2.2008 23:34
Delarent
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Kyllä ne muutkin operaattorit mukana pian tulee. Mutta minusta tuo 450-verkko on onneton jos olet maksanyt 54€ kk/2 mt:sta niin eikös soneran olisi silloin korvattava se jotenkin jos 450 tuo vain 1mt? Ei pelkkä hinnanlasku riitä. Koska jos asiakas maksaa 2 mt täyttyy sen silloin kaikenjärjen mukaan se myös olla, tai sitten soneran on sanottava liittymä irti ja taas jos sen tekebät ovat oikeudessa sopimusrikossa jne eli tilanne on aika kinkkinen.

Iselläni on dna 24 mt/1 mt ja aluksi tuli vain 8 mt, jolloin ilmoitin että en maksa laskua kun eiole nopeutta sopimuksessa mainittu 24..no eipä tarvinnut maksaa 2 kk mitään ja sitten 3:lla kk nousi 24 mt...
Missäköhän littymässä fullrate tarkoittaa sitä että se netti on varmasti 24 meganen... Pötyä puhut sanon minä ... Pääsääntöisesti vähintään 8megaa ja hyväl zägäl sit yli kymmenen megaa

916.2.2008 3:02

"sillä esim. vanhan lankaliittymän puhelinnumeroa ei nykyisellään voi siirtää matkapuhelimeen"

Tuo ongelma on naurettavan helppo kiertää, ja peräti ilmaiseksi, mikäli vastaanotettujen puheluminuuttien määrä on enintään 3000 minuuttia (=50 h) kuukaudessa.

kas näin:

1. Siirrä lankapuhelinnumerosi Saunalahti Nettipuhelin -liittymään.

2. Avaa mikä tahansa Saunalahden GSM tai 3G -liittymä (halutessasi voit siirtää tähän muun operaattorin GSM -numeron).

3. Tee Saunalahti Nettipuhelin -liittymästäsi soitonsiirto Saunalahden GSM -liittymääsi. Siirtyneet puhelut ovat sinulle 3000 min/kk saakka maksuttomia, ylittävältä osuudelta 10c/puhelu + 4,8c/min.

Saunalahti Nettipuhelin -liittymää voi suoraan käyttää joko PC:llä puheluohjelman avulla (windowsiin saa ladattua ilmaiseksi Saunalahden nettisivulta, linuxiin on tarjolla kolmansien osapuolien SIP -protokollaa tukevia ohjelmia) tai SIP -puhelimella. Myös wippies homeboxin parempi versio osaa muuntaa Saunalahti Nettipuhelin -liittymän perinteiseksi lankaliittymäksi, eli tuo wippies -boxi kytketään laajakaistaan, ja siinä itsessään on liitin (mahd. langattomalle) kotipuhelimelle.

Pelkkiä SIP -puhelimiakin on myynnissä, mutta valitettavasti yhdistettyä Skype- ja SIP -puhelinta ei ole myynnissä. Jos tarpeeksi moni vaatisi tällaista Saunalahdelta, suostuisivatkohan tilaamaan isomman erän laitevalmistajalta ja jälleenmyymään 1 kpl erissä ?

Skype- ja SIP -puhelimia erikseen saa esim. Clas Ohlsonilta, ja sieltä myös linkki laitevalmistajan sivulle, josta selviää, että sama valmistaja tekee sekä SIP- että Skype -puhelimia, muttei valitettavasti näiden yhdistelmää. Miksi pitäisi ostaa 2 eri laitetta saadakseen halutut toiminnallisuudet, vaikka ne saisi helposti integroitua yhteen laitteeseen. Samantapainen ongelma kuin se, miksi kaapeli- ja antenniverkkoon on erilaiset digiboxit, lukuunottamatta helmikuussa 2008 markkinoille tulevaa Finnsatin DVB-C+T -yhdistelmäboxia, joka on kyllä hieno idea, mutta ylihinnoiteltu ja monelle liian myöhään.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.2.2008 @ 18:52

1016.2.2008 10:28

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Kyllä ne muutkin operaattorit mukana pian tulee. Mutta minusta tuo 450-verkko on onneton jos olet maksanyt 54€ kk/2 mt:sta niin eikös soneran olisi silloin korvattava se jotenkin jos 450 tuo vain 1mt? Ei pelkkä hinnanlasku riitä. Koska jos asiakas maksaa 2 mt täyttyy sen silloin kaikenjärjen mukaan se myös olla, tai sitten soneran on sanottava liittymä irti ja taas jos sen tekebät ovat oikeudessa sopimusrikossa jne eli tilanne on aika kinkkinen.

Iselläni on dna 24 mt/1 mt ja aluksi tuli vain 8 mt, jolloin ilmoitin että en maksa laskua kun eiole nopeutta sopimuksessa mainittu 24..no eipä tarvinnut maksaa 2 kk mitään ja sitten 3:lla kk nousi 24 mt...
Missäköhän littymässä fullrate tarkoittaa sitä että se netti on varmasti 24 meganen... Pötyä puhut sanon minä ... Pääsääntöisesti vähintään 8megaa ja hyväl zägäl sit yli kymmenen megaa

Asun aikalähellä runkoverkkoa ja jakokeskus tälle alueelle on melkein ikkunan takana, n 5 m päässä. 12.8 mb ja 0.8 mb...speedtest antaa tuolaisia. No ei se kyllä kovin lähellä 24 ole, mutta enemmän kuin se 8 mb...:-p

1116.2.2008 11:54
Kaivuri
Inactive

Kyllä täällä maalla asuu muitakin kuin mummoja.
Pelkkä kännykän kuuluvuus on sisätiloissa arpapeliä ja paikasta riippuvainen. Laajakaista pelaa jos pelaa koska sonera (lue telia)ei viitsi korjata laitevikojaan ja kapasiteetiongelmiaan. Mutta langattomasti laajakaistasta ei ole toivoakaan. Ja mikä laajakaista se on jos nopeus vaihtelee nollan ja yhden megan väliä edestakaisin. Ei onnistu mitkään IP-puhelut mokomalla yhteydellä.

1216.2.2008 15:02

Mikä tämä wimax on ja voiko sellaisen tilata jotenkin?

1316.2.2008 15:48

http://fi.wikipedia.org/wiki/Wimax
Vähän oma-aloitteisuutta..

Mutta asiaan, onkos soneralla oma tiedote asiasta missäpäin ja onko nuo paikat jo tiedossa mistä piuhat katkotaan?

1416.2.2008 16:29
oappi
Inactive

Tää @450 oli kyl tyhmin hanke ikinä. Olis laajentanu sen 3g:n maankattavaks. Laitteita olis ollu helposti saatavilla ja taajuudet jo käytössä. Näin myös ne jotka käy mökillä olis hyötyny tuosta 3g verkosta.. tuskin moni joka käy mökillä sillontällöin kesäisin viittii hankkia @450 laitteistoa. data sopimus taas voi hyvinkin olla koska niitä saa halvimmillaan 10€/kk ja tuon voi kytkeä usealta toimijalta netin kautta päälle. Eikös nokiaki jo testaillut 3g tä 100megan nopeudella vai miten se oli? Eli potenttiaalia tuossa 3g ssä olisi. Wimaxi tietenkin myös yksi mutta ei. Piti ottaa taas sellanen jossa on mahdollisimman vähä laitteita. Mistä näitä loistavia päättäjiä löytyy...

No soneralta kyl aika ilkee temppu vetää dsl yhteydet pois. Pyytäis mieluummin semmosen hinnan et ne kannataa pitää siellä ku et lähtee nostaa kaapelit ylös.

1516.2.2008 18:59

Ja parasta :( asiassa on että soneralla on 5Gt siirtoraja ja http://www.langatonlaajakaista.com/ 10 Gt.

1616.2.2008 20:23
crester
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mika007:

Pelkkiä SIP -puhelimiakin on myynnissä, mutta valitettavasti yhdistettyä Skype- ja SIP -puhelinta ei ole myynnissä. Jos tarpeeksi moni vaatisi tällaista Saunalahdelta, suostuisivatkohan tilaamaan isomman erän laitevalmistajalta ja jälleenmyymään 1 kpl erissä ?

Fringillähän toimii sekä skype, sip, mese ja muutkin. Joten tuskin tulee olemaan hitti tuollainen puhelin kun jo nykyisin softalla saa saman asian ainakin s60 puhelimiin.

1716.2.2008 22:26

No näin sitä syrjässä olevaa taas potkitaan päähän. Ennen, nyt ja tulevaisuudessa saadaan vieläkin maksaa laajakaistasta enemmän kuin jossaki ei-niin-korvessa. Esim. sama tv-lupamaksuhan se on myös koko maassa, ni onpa reilua reilua.

Joo no laittakoot minun puolesta joka paikkaan tienkäyttömaksun Kehä III:n sisäpuolelle, ei paljon kutita minun persettä täällä kuusen alla. :DDD

Joo eipä tässä ollut mitään järkeä mutta piti päästä sanomaan.

1817.2.2008 1:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Kyllä ne muutkin operaattorit mukana pian tulee. Mutta minusta tuo 450-verkko on onneton jos olet maksanyt 54€ kk/2 mt:sta niin eikös soneran olisi silloin korvattava se jotenkin jos 450 tuo vain 1mt? Ei pelkkä hinnanlasku riitä. Koska jos asiakas maksaa 2 mt täyttyy sen silloin kaikenjärjen mukaan se myös olla, tai sitten soneran on sanottava liittymä irti ja taas jos sen tekebät ovat oikeudessa sopimusrikossa jne eli tilanne on aika kinkkinen.

Nooo... Nyt taitaa lyödä tyhjää ja pahasti. Asiahan oli se, että sopimukset nimenomaan irtisanotan. Ei muuteta joksikin toiseksi. Eli ei ole hinnan muutosta, ei nopeuden muutosta vaan sopimus irtisanotaan, koska palvelua ei alueelle enää tarjota.
Ja nuo sopimusrikkomukset voi unohtaa. Eiköhän allekirjoitetussa sopimuksessa op ole ottanut itselleen vapauden purkaa sopimuksen.
Vähän tuntuu, että joillekkin on oikeuteenhaastamiset tulleet tuolta jenkkien elokuvista. Pitäisiköhän haastaa subway oikeuteen kun ei ole omaa subwayta omalla pihalla auki ympäri vuorokauden? kun joskus tekis mieli leipää.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 01:38

1917.2.2008 9:58

Onko kukaan tutkinut, kuinka paljon tuota kaistaa tuosta 450MHz alueelta riittää?
Oletetaan, että jossakin landella, josta sonera siis aikoo vetää puhelinlangat pois, olisi vaikkapa 4-5 taloutta hyvin samalla alueella. Riittääkö tuossa @450:sessa kaista, jos jokaisesta taloudesta on megan kaista samaan aikaan kokonaan käytössä?

Lainaus:

Eikös nokiaki jo testaillut 3g tä 100megan nopeudella vai miten se oli? Eli potenttiaalia tuossa 3g ssä olisi.

No en nyt menisi vannomaan. Ei se taajuuskaista niin suuren suuri ole, että siinä tietoa älyttömästi siirrettäisiin.
Jos samasta paikasta kymmenenkin ihmistä surffaa netissä 3G:llä, saattaa hyvinkin alkaa yhteys ahdistamaan.

2017.2.2008 10:57

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Kyllä ne muutkin operaattorit mukana pian tulee. Mutta minusta tuo 450-verkko on onneton jos olet maksanyt 54€ kk/2 mt:sta niin eikös soneran olisi silloin korvattava se jotenkin jos 450 tuo vain 1mt? Ei pelkkä hinnanlasku riitä. Koska jos asiakas maksaa 2 mt täyttyy sen silloin kaikenjärjen mukaan se myös olla, tai sitten soneran on sanottava liittymä irti ja taas jos sen tekebät ovat oikeudessa sopimusrikossa jne eli tilanne on aika kinkkinen.

Nooo... Nyt taitaa lyödä tyhjää ja pahasti. Asiahan oli se, että sopimukset nimenomaan irtisanotan. Ei muuteta joksikin toiseksi. Eli ei ole hinnan muutosta, ei nopeuden muutosta vaan sopimus irtisanotaan, koska palvelua ei alueelle enää tarjota.
Ja nuo sopimusrikkomukset voi unohtaa. Eiköhän allekirjoitetussa sopimuksessa op ole ottanut itselleen vapauden purkaa sopimuksen.
Vähän tuntuu, että joillekkin on oikeuteenhaastamiset tulleet tuolta jenkkien elokuvista. Pitäisiköhän haastaa subway oikeuteen kun ei ole omaa subwayta omalla pihalla auki ympäri vuorokauden? kun joskus tekis mieli leipää.

Minä kyllä mietin juuri tuota, mutta tuskin asiakkaat ihan yksipuolista sopimusta tekisivät. Muistaakseni sopimuspaperissa olisi lukenut, laskut maksamatta jne voidaan poikkaista linjat, mutta tuo ei kyllä ihan tuohon päde? no joka tapauksessa soneran pitää kyllä se jotenkin korvata asiakkaille, tuohan muuten menisi jo syrjinnän puolella..

2117.2.2008 11:48

ei keneltäkään sattuisi löytymään linkkiä Soneran yleiseen palvelusopimukseen tai laajakaistan palvelusopimukseen. Minä en niitä nimittäin Soneran internetsivuilta löytänyt. Palvelukuvauksen löysin, mutta siinä ei puhuta mitään operaattorin vastuusta ja velvollisuuksista.

.. tosin, minulla voi olla kierot silmät näin sunnuntaiaamuisin :-D

2217.2.2008 13:06

Lainaus:

Minä kyllä mietin juuri tuota, mutta tuskin asiakkaat ihan yksipuolista sopimusta tekisivät. Muistaakseni sopimuspaperissa olisi lukenut, laskut maksamatta jne voidaan poikkaista linjat, mutta tuo ei kyllä ihan tuohon päde? no joka tapauksessa soneran pitää kyllä se jotenkin korvata asiakkaille, tuohan muuten menisi jo syrjinnän puolella..
Älä nyt (taas) pölise turhuuksia ja ylireagoi. Lue se sopimus ja puhu vasta sitten.

Kyllä niillä nyt sopimukseen nojaten on vain oikeus irtisanoa sopimuksensa, kunhan se tiedottaminen tehdään asiakkaalle kyllin aikasessa vaiheessa ja on "hyvä" syy. Eihän ne nyt jumalauta noin mittavaa irtisanomista tekisi, jollei niillä siihen olisi oikeasti oikeus.

Mitä tulee korvauksiin, niin johan uutisessakin puhutaan, että koettavat sopia halvemmat hinnat muuten kalliimmista palveluista asiakkailleen.

2317.2.2008 19:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mika007:

Pelkkiä SIP -puhelimiakin on myynnissä, mutta valitettavasti yhdistettyä Skype- ja SIP -puhelinta ei ole myynnissä. Jos tarpeeksi moni vaatisi tällaista Saunalahdelta, suostuisivatkohan tilaamaan isomman erän laitevalmistajalta ja jälleenmyymään 1 kpl erissä ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti crester:

Fringillähän toimii sekä skype, sip, mese ja muutkin. Joten tuskin tulee olemaan hitti tuollainen puhelin kun jo nykyisin softalla saa saman asian ainakin s60 puhelimiin.
Ja tämä vastaaja ei selvästikään tajunnut, mistä on kysymys !

Laitetaan siis tähän 2 vaihtoehtoa:

1. Ostetaan MOLEMMAT allamainitut tuotteet:

a. http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=22819696
hinta: 110€: "DECT/IP-puhelin. Siemens Gigaset C450 IP, sisäinen SIP-protokolla." Tuotenumero 36-2253

b. http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=26722043
hinta: 152€: "Langaton Skype-puhelin Dualphone 3088.
Toimii ilman tietokonetta." Tuotenumero 36-2715

kustannukset yhteensä: 110 + 152 = 262 €

2. Ostetaan ehdottamasi "S-60 -puhelin". Ja hinta? 400€ tai enemmän ??

Jos tuollainen maksaa 400€, niin maksan kahden erillisen laitteen ostamiseen verrattuna 138€ ENEMMÄN! Kun oma PÄÄtavoitteeni ei ole kahden laitteen viemän tilan säästäminen korvaamalla se yhdellä, joka tekee molemmat (toki tämäkin on lisäetu, muttei päätavoite), vaan säästäminen myös rahassa.

Tosiasiassa tuohon 152€ hintaan pystyttäisiin taatusti tekemään laite, jossa yhdistyvätSIP ja skype -protokollat, ja joka toimii ilman tietokonetta, liitäntä joko RJ45 lähiverkkoon tai WLAN.

Ei puhelin aina tarkoita kännykkää (GSM tai 3G) !

Ja jos tuo S60 tarkoitti Symbian 60, niin eikös noita ole lähinnä Nokialla ? Ihan periaatteesta en osta Nokian puhelimia, on niistä niin huonoja kokemuksia. Kännykkänä palvelee Sony Ericsson, jossa 3G ja Javaohjelmien tuki, muttei symbiania.

Laitetaanpa vielä linkki laitevalmistajan sivulle, josta selviää, että SAMALLAkin laitevalmistajalla on sekä SIP- että Skypeluureja, muttei molempia samassa laitteessa:

http://dualphone.net/

ja tuolta mallit:

Skype: Model: DUALphone 3088
SIP: Model: DUALphone 3081

kumpikaan ei tarvitse PC:tä, vaan molemmat toimivat itsenäisesti.

Siis haluttaisiin samassa laitteessa sekä DUALphone 3088 että DUALphone 3081 -toiminnallisuus, ja vieläpä järkevään hintaan.

En todellakaan halua jotain yli 400€ hintaista kännykkää ja siihen fringiä, ja vielä vähemmän Nokia -merkkistä.

Koska laitevalmistajia ei huvita tarjota, mitä asiakkaat haluavat, on kai pakko käyttää Skypeä vain PC:llä, ja tuon Saunalahden nettipuhelimen kanssa käyttöön yhdistelmä wippies homeboxin parempi malli,jossa integroitu VoIP-sovitin + langaton kotipuhelin, jonka ostin poistomyynnistä, hinta 2 €.

Halvan hinnan kääntöpuolena lähinnä se, että viimeksi vastaamattomien/vastattujen numeroiden selailu on niin sekavasti toteutettu, ettei se onnistu ilman käyttöohjetta.

tuon kännykkä+fring -ratkaisun lisäkustannuksena vielä 3G -datapalvelu tietoliikennekuluineen, kun nuo Dualphonet hyödyntäåvät kotona jo olevaa ja maksettua welho -laajakaistaa.

2417.2.2008 20:15

Älähän aina innostu...

Luin omat sopparini ja siellä sanotaan: jos toimija katkaisee linja pitää olla korvaava linja ja ilmoitus velvollinen 8 kk aikaisemmin, muutoin toimija on velvollinen korvaamaan ko henkilolle/yhtiölle sille koituvat vahingot...tämä nyt lyhennettynä...
Korvaus velvollisuus katoaa jos asiaks itse laiminlyö..lyhennettynä myös.

Eli tämä 450-verkko olisi se korvaava ja ilmeisesti se 8 kk tulee täyteen ilmoitus velvollisuudesta.

Soittelin tässä isäukolle ja kyselin miten heillä, sanoi vielä ei ole mitään ilmoitusta tullut (tosin heillä elisa) mutta asuvat hajaasutusalueella, heillä lankaverkko. Onneksi sain juuri heille hirveänkädenväännön jälkeen kännykät, tosin soittelevat kyllä edelleen lankapuhelimesta, olisiko tänä 6 kk jolloin heille kännyt hommattiin siskonkanssa, käyttäneet 3-4 kertaa.

Nyt alkaa talviloma, hyvää hiihtolomaa kaikille jotka nyt jäävät, minua kutsuu etelänlämpö hetkeksi :-p
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 20:19

2517.2.2008 20:59

Lainaus:

Älähän aina innostu...

Luin omat sopparini ja siellä sanotaan: jos toimija katkaisee linja pitää olla korvaava linja ja ilmoitus velvollinen 8 kk aikaisemmin, muutoin toimija on velvollinen korvaamaan ko henkilolle/yhtiölle sille koituvat vahingot...tämä nyt lyhennettynä...
Korvaus velvollisuus katoaa jos asiaks itse laiminlyö..lyhennettynä myös.
p
Aivan, eli mitään ei itse asiassa ole tapahtunut väärin ja tätä ajoin takaa.

BTW. Yksityiselle ihmiselle harvemmin edes koituu mitään varsinaisia vahinkoja moisesta.

2617.2.2008 23:31

Lainaus:
2. Ostetaan ehdottamasi "S-60 -puhelin". Ja hinta? 400€ tai enemmän ??

Jos tuollainen maksaa 400€, niin maksan kahden erillisen laitteen ostamiseen verrattuna 138€ ENEMMÄN! Kun oma PÄÄtavoitteeni ei ole kahden laitteen viemän tilan säästäminen korvaamalla se yhdellä, joka tekee molemmat (toki tämäkin on lisäetu, muttei päätavoite), vaan säästäminen myös rahassa.

Tosiasiassa tuohon 152€ hintaan pystyttäisiin taatusti tekemään laite, jossa yhdistyvätSIP ja skype -protokollat, ja joka toimii ilman tietokonetta, liitäntä joko RJ45 lähiverkkoon tai WLAN.

Ei puhelin aina tarkoita kännykkää (GSM tai 3G) !

Ja jos tuo S60 tarkoitti Symbian 60, niin eikös noita ole lähinnä Nokialla ? Ihan periaatteesta en osta Nokian puhelimia, on niistä niin huonoja kokemuksia. Kännykkänä palvelee Sony Ericsson, jossa 3G ja Javaohjelmien tuki, muttei symbiania.

S60 siis on symbianin 60. Sinällään huvittavaa että teet laskelmia ja pidät laitetta ylihintaisena vaikka olet heittänyt laskelmat suoraan hatusta.
S60 löytyy esim. Nokian 6120 mallista joka maksaa 200€. Halvempiakin s60 kännyjä todennäköisesti löytyy mutta en nyt jaksa ruveta etsimään.

Eli kyseisissä laitteissa yhdistyy kaikki haluamasi ominaisuudet. Jos merkki on esteenä sille että et voi ostaa laitetta niin lopeta valitus ja katso peiliin.

2718.2.2008 15:50

Ei paljon heru ainakaan minulta myötätuntoa liittymänsä menettäville, Sonera (tai mikään muukaan operaattori) ei ole ikinä tarjonnut minkäänlaista adsl-liittymää. Ainoa vaihtoehto on wimax, ja siinäkin on vaihtoehtoina 512/512 ja 1024/512. Ja aivan törkyhintaan.

2823.2.2008 9:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mika007:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mika007:

Pelkkiä SIP -puhelimiakin on myynnissä, mutta valitettavasti yhdistettyä Skype- ja SIP -puhelinta ei ole myynnissä. Jos tarpeeksi moni vaatisi tällaista Saunalahdelta, suostuisivatkohan tilaamaan isomman erän laitevalmistajalta ja jälleenmyymään 1 kpl erissä ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti crester:

Fringillähän toimii sekä skype, sip, mese ja muutkin. Joten tuskin tulee olemaan hitti tuollainen puhelin kun jo nykyisin softalla saa saman asian ainakin s60 puhelimiin.
Ja tämä vastaaja ei selvästikään tajunnut, mistä on kysymys !

Laitetaan siis tähän 2 vaihtoehtoa:

1. Ostetaan MOLEMMAT allamainitut tuotteet:

a. http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=22819696
hinta: 110€: "DECT/IP-puhelin. Siemens Gigaset C450 IP, sisäinen SIP-protokolla." Tuotenumero 36-2253

b. http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=26722043
hinta: 152€: "Langaton Skype-puhelin Dualphone 3088.
Toimii ilman tietokonetta." Tuotenumero 36-2715

kustannukset yhteensä: 110 + 152 = 262 €

2. Ostetaan ehdottamasi "S-60 -puhelin". Ja hinta? 400€ tai enemmän ??

Jos tuollainen maksaa 400€, niin maksan kahden erillisen laitteen ostamiseen verrattuna 138€ ENEMMÄN! Kun oma PÄÄtavoitteeni ei ole kahden laitteen viemän tilan säästäminen korvaamalla se yhdellä, joka tekee molemmat (toki tämäkin on lisäetu, muttei päätavoite), vaan säästäminen myös rahassa.

Tosiasiassa tuohon 152€ hintaan pystyttäisiin taatusti tekemään laite, jossa yhdistyvätSIP ja skype -protokollat, ja joka toimii ilman tietokonetta, liitäntä joko RJ45 lähiverkkoon tai WLAN.

Ei puhelin aina tarkoita kännykkää (GSM tai 3G) !

Ja jos tuo S60 tarkoitti Symbian 60, niin eikös noita ole lähinnä Nokialla ? Ihan periaatteesta en osta Nokian puhelimia, on niistä niin huonoja kokemuksia. Kännykkänä palvelee Sony Ericsson, jossa 3G ja Javaohjelmien tuki, muttei symbiania.

Laitetaanpa vielä linkki laitevalmistajan sivulle, josta selviää, että SAMALLAkin laitevalmistajalla on sekä SIP- että Skypeluureja, muttei molempia samassa laitteessa:

http://dualphone.net/

ja tuolta mallit:

Skype: Model: DUALphone 3088
SIP: Model: DUALphone 3081

kumpikaan ei tarvitse PC:tä, vaan molemmat toimivat itsenäisesti.

Siis haluttaisiin samassa laitteessa sekä DUALphone 3088 että DUALphone 3081 -toiminnallisuus, ja vieläpä järkevään hintaan.

En todellakaan halua jotain yli 400€ hintaista kännykkää ja siihen fringiä, ja vielä vähemmän Nokia -merkkistä.

Koska laitevalmistajia ei huvita tarjota, mitä asiakkaat haluavat, on kai pakko käyttää Skypeä vain PC:llä, ja tuon Saunalahden nettipuhelimen kanssa käyttöön yhdistelmä wippies homeboxin parempi malli,jossa integroitu VoIP-sovitin + langaton kotipuhelin, jonka ostin poistomyynnistä, hinta 2 €.

Halvan hinnan kääntöpuolena lähinnä se, että viimeksi vastaamattomien/vastattujen numeroiden selailu on niin sekavasti toteutettu, ettei se onnistu ilman käyttöohjetta.

tuon kännykkä+fring -ratkaisun lisäkustannuksena vielä 3G -datapalvelu tietoliikennekuluineen, kun nuo Dualphonet hyödyntäåvät kotona jo olevaa ja maksettua welho -laajakaistaa.

Ja eikun myymään mummoille ja papoille. Saunalahti sitten varmaan opastaa tarvittaessa ja korjaa viat, epäilen. Ongelma lienee vain siinä että hinta, tukipalvelut ja toimintavarmuus ovat ala-arvoista verrattuna lankapuhelimeen.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.2.2008 @ 09:59

2923.2.2008 17:38

Lainaus:
ADSL-liittymien omistajille tarjotaan ratkaisuksi entisen NMT-verkon taajuudella toimivaa langatonta @450-laajakaistaa.
Millä helvetin kieroutuneella mielikuvituksella liittymää, jonka maksiminopeus on 1 Mbit/s voidaan nykypäivänä kutsua laajakaistaksi? Lisäksi @450 tukiaseman kapasiteetti on tulevaan käyttäjämäärään nähden naurettava joten siirtonopeus tulee olemaan käytännössä vielä hitaampi. Kun Wimax on lähes kaikin puolin järkevämpi järjestelmä kuin tuo @450 niin miksi @450:aa tuputetaan joka paikkaan digitan toimesta? Digita tuntuu ajavan noita vanhentuneita järjestelmiä läpi toinen toisensa jälkeen eikä kukaan näytä voivan sille mitään...

Lainaus:
Valtakunnallisen @450-verkon pitäisi olla valmis vuoden 2009 loppuun mennessä, jolloin kaikki suomalaiset pääsevät nauttimaan mobiilista laajakaistasta.
Digitalla on hieman kieroutunut käsitys nautinnosta...

Lainaus:
Riittääkö tuossa @450:sessa kaista, jos jokaisesta taloudesta on megan kaista samaan aikaan kokonaan käytössä?
Riittääkö digi-tv-muxissa kaista jos useammalla kuin yhdellä kanavalla on kuvassa liikettä? Eipä riitä. Voiko digitalta odottaa parempaa tämänkään asian kohdalla? Tuskinpa voi...

3024.2.2008 21:52
crester
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mika007:

tuon kännykkä+fring -ratkaisun lisäkustannuksena vielä 3G -datapalvelu tietoliikennekuluineen, kun nuo Dualphonet hyödyntäåvät kotona jo olevaa ja maksettua welho -laajakaistaa.
Kyllä sen puhelimenkin voi kytkeä bluetoothin avulla siihen welhoosi...

3125.2.2008 22:45

Eipä ole kovin reilua jos täältä päin menee normilaajakaista pois. Nykynen 2m/512k maksaa reilut 30 euroa kuussa eikä ole mitään siirtorajoituksia. Ja tuo pitäis sitten vaihtaa paljon kalliimpaan megaseen, jolla saa ladata 5 gigaa kuussa. Ja tuo megahan on siis max. nopeus eli todellinen nopeus on jotain 56k modeemin luokkaa kun joku naapuri menee nettiin?

3219.11.2008 11:13

Niin... ei oo reilua ei.. Kohta vissiin siirrytään takas savumerkkeihin?? Kyllä tää touhu suoraan sanottuna ketuttaa ja paljon, vasta on saatu telkkari näkymään erilaisten sähläysten jälkeen, nyt saa sit alottaa saman tappelun netin kans, noh pääsihän tuosta LANGALLISESTA laajakaistasta nauttimaan liki 10vuotta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti khandaras:
Eipä ole kovin reilua jos täältä päin menee normilaajakaista pois. Nykynen 2m/512k maksaa reilut 30 euroa kuussa eikä ole mitään siirtorajoituksia. Ja tuo pitäis sitten vaihtaa paljon kalliimpaan megaseen, jolla saa ladata 5 gigaa kuussa. Ja tuo megahan on siis max. nopeus eli todellinen nopeus on jotain 56k modeemin luokkaa kun joku naapuri menee nettiin?
No mitä itse tuota pääsin testaamaan niin tiedostot liikku ~115kt/s, eli ihan kohtalaisesti. Pelatessa näky vähän ottaneen jonkin sortin lagipiikkejä, mutta se ei niin haitannut. Tuosta en kyllä sitten tiedä miten äkkiä nopeus putoaa, kun käyttäjämäärät lisääntyvät.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto