*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

DirectConnectin kautta musiikkia jakaneelle sakkoja

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 15.2.2008 14:36 Kommentteja (69)

DirectConnectin kautta musiikkia jakaneelle sakkoja Suomessa tekijänoikeudella suojattujen musiikkikappaleiden jakaminen ilman lupaa ei ole laillista ja tämän seurauksena 24-vuotias mies tuomittiin eilen sakkoihin ja korvauksiin tekijänoikeusrikkomuksesta ja -rikoksesta Porvoon käräjäoikeudessa. Mies joutuu maksamaan noin 2 000 musiikkikappaleen jakamisesta oikeudenhaltijoille korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yli 3 000 euroa.
Syytteiden mukaan mies oli jakanut musiikkia DirectConnect-verkon avulla vuosien 2005-2006 vaihteessa, mutta miehen mukaan joku hänen tuttavistaan olisi jakanut kyseiset kappaleet luvatta käyttäen apunaan miehen tietokonetta. Miehen mukaan hän ei ollut itse asentanut DirectConnect-ohjelmaa tietokoneelleen, mutta käräjäoikeus ei uskonut miehen tarinaa.

Korvaussumma ei ole yhtä suuri kuin esim. Finreactor-jutun seurauksena langetetuissa tuomioissa, joissa maksettavaa on tullut tiettyjen tapausten yhteydessä yli 10 000 euroa. Tapaus kuitenkin osoittaa, että myös yksittäiset vertaisverkkojen käyttäjät voivat joutua oikeudelliseen vastuuseen teoistaan, vaikka he jakaisivat vain muutamia tuhansia musiikkikappaleita.

Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvattomasta jakamisesta voi saada myös vankeusrangaistuksen, mutta toistaiseksi näyttää siltä, ettei vankeusrangaistuksia jaeta pelkästään tekijänoikeuksien loukkaamisesta.

Edellinen Seuraava  

69 kommenttia

115.2.2008 14:44

Ei voi muuta sanoa kun huoh.

215.2.2008 14:57

Ihan hyvä että vastavalmistuneet poliisit jäävät työttömiksi, jos heillä ei tuon parempaa tekemistä ole...

315.2.2008 15:02
RIVER2
Inactive

Olipa taas kerran pienet sakot. Truecryptin ja eraserin käytöllä olisi todettu syyttömäksi, mutta näin tällä kertaa.

415.2.2008 15:14

Sitäpaitsi DC pakottaa jakamaan tiedostoja. Tällä periaatteella lähtekää suomen poliisit jahtaamaan esim. somalian pahinta Muhamedia joka jakaa 15000 arabilaista biisiä, josta poliisi ei pidä.

515.2.2008 15:27

Mitenköhän olis käyny jos mies ei olisi jakanut musiikkia? vain lataillut

615.2.2008 15:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samppa__:
Mitenköhän olis käyny jos mies ei olisi jakanut musiikkia? vain lataillut
Silloin hän olisi saanut rangaistuksista pahimman: Leecherin Maineen!! Mutta tosiaan, pienet on sakot, tuollainset tuomiot ei ainakaan pelotteena toimi.

715.2.2008 15:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jasoni:
Ihan hyvä että vastavalmistuneet poliisit jäävät työttömiksi, jos heillä ei tuon parempaa tekemistä ole...

HARVINAISEN PASKAKOMMENTTI

Tuskin ne poliisit itse valitsee jahtaako jotain; varasta, murhaaja vai harmitonta warettajaa. Tekemistä kyllä löytyy, kuhan joku osais oikein priorisoida.
Eli siis poliisissa on monta osastoa(jos et tienny).

Rikollisuus kasvaa, poliisien määrä vähenee

815.2.2008 16:09

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jasoni:
Ihan hyvä että vastavalmistuneet poliisit jäävät työttömiksi, jos heillä ei tuon parempaa tekemistä ole...
Tähän asiaan tuskin hirveesti sinivuokko on osallinen, mutta poliisin oikeuksia käyttävä TTVK kylläkin..

915.2.2008 16:13

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jasoni:
Ihan hyvä että vastavalmistuneet poliisit jäävät työttömiksi, jos heillä ei tuon parempaa tekemistä ole...

HARVINAISEN PASKAKOMMENTTI

Tuskin ne poliisit itse valitsee jahtaako jotain; varasta, murhaaja vai harmitonta warettajaa. Tekemistä kyllä löytyy, kuhan joku osais oikein priorisoida.
Eli siis poliisissa on monta osastoa(jos et tienny).

Rikollisuus kasvaa, poliisien määrä vähenee
Taidat olla oikein huolissasi. Mitenkähän meidän raukkojen nyt käy? Suomi on menossa vääjäämättä kohti anarkiaa, taidan alkaa naulata lankkuja kotitaloni ikkunoiden eteen.

Ja, että oikein monta eri osastoa, wow! Nyt kyllä meni pää pyörälle =)

1015.2.2008 16:21

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jasoni:

Taidat olla oikein huolissasi. Mitenkähän meidän raukkojen nyt käy? Suomi on menossa vääjäämättä kohti anarkiaa, taidan alkaa naulata lankkuja kotitaloni ikkunoiden eteen.

Ja, että oikein monta eri osastoa, wow! Nyt kyllä meni pää pyörälle =)

Jep. Sakki nousee barrikadeille, mutta poliisit pyörivät netissä kuin päättömät kanat.

1115.2.2008 19:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cLonx:
Sitäpaitsi DC pakottaa jakamaan tiedostoja. Tällä periaatteella lähtekää suomen poliisit jahtaamaan esim. somalian pahinta Muhamedia joka jakaa 15000 arabilaista biisiä, josta poliisi ei pidä.
DC ei kyllä pakota jakamaan tiedostoja. Jotkut hubit sen sijaan laittavat minimi jakorajan, jotta pääset hubille. Kaikilla hubeilla tätä rajaa ei ole.

Paska juttu toikin. Kyllä sillä 3000 € olisi varmasti muutakin käyttöä.

1215.2.2008 20:16

Pieni hintahan tuo 3 000 euroa kun DC:llä on säästänyt arvioilta yli 30 000 euroa rahaa, kun kaiken saa ilmaiseksi netistä kopioitua. Lisäksi, kun jatkaa säästämistä ja kopioi kaiken ilmaiseksi netistä tulevaisuudessa ostamatta yhtään mitään niin muutamassa kuukaudessa + 3000 euroa säästyy rahaa. Ottaen huomioon, että oikeudenkäyntikulut on tuossa 1500-2000 euroa eli korvauksia joutui maksamaan vain 1000-2000 euroa.

Itselläni säästyy joka kuukausi arviolta useita tuhansia euroja rahaa (lasketaan arvo kaikesta mitä kopioin / kk), kun kopioin kaiken ilmaiseksi netistä, enkä osta yhtään mitään. Arviolta yli 5 miljoonan euron arvosta olen kerännyt tai käyttänyt kulttuuria elämäni aikana se mitä olen netistä kopioinut ilmaiseksi. Olen miljonääri netissä ;). 24/7/365 tulee ilmaiseksi kaikki. Netti on muuttanut tuon kulttuuri tarjonnan täydellisesti kaikki kulttuuri on saatavilla ilmaiseksi netistä. Tyhmää maksaa, kun kaiken saa ilmaiseksi netistä. Minun kanssa samalla lailla ajattelevia on paljon ja määrä kasvaa jatkuvasti. Mistähän se johtuu???

Kulttuuri tarjonta on niin valtavaa nykyään ja kaiken saa ilmaiseksi. Koskaan ennen maailman historiassa ei ole ollut vastaavaa tilannetta kaiken kulttuurin voi saada ilmaiseksi netistä. Elämme isojen muutosten aikoja. Piratebayssa minulla on noin 10 teraa (10 kpl teran kovoja) jaossa kulttuuria muille, joita luonnollisesti seedaan 24/7/365 100mb/100mb yhteydelläni. Sharing is Caring :)

ps. periaatteesta en osta mitään, vaan kopioin kulttuurin ilmaiseksi netistä ja teen parhaani, jotta olen itse vauhdittamassa suurta muutosta, joka on menossa. Siihen muutokseen joutuvat kaikki luovan alan työntekijät ja to-mafia sopeutumaan, että kaikki kulttuuri on saatavissa ilmaiseksi netistä ja ihmiset kopioivat/jakavat kulttuuria niin paljon, kuin huvittavat (sitä tapahtuu jo nyt). Sille ei kukaan voi nytkään mitään ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. Jokainen kuluttaja voi valita kopioiko ilmaiseksi kulttuuria vai maksaako siitä.

Jos jollain luovan alan työntekijällä tai to-mafian tai tekijänoikeuksia puolustavalla nousee verenpaine lukiessa tätä. Suosittelen vetämään narun kaulaansa (vertaus kuvallisesti). Tekijänoikeuksia on mahdoton valvoa netissä ja "tekijänoikeuksia ei ole netissä", koska kukaan ei välitä to-oikeuksia, vaan (he) suurin osa kopioivat ilmaiseksi niin paljon, kuin pystyvät, joka hetki.

Totta on, että en ostaisi lähellekään kaikkea kulttuuria, mitä kopioin netistä. Vaikka olenkin ammatiltani lääkäri ja töitä riittää, rahat eivät mitenkään riittäisi ostamaan kulttuuria noita määriä mitä nyt saan ilmaiseksi. Kohta 2. Osa kulttuurista on sellaista, jota en ikinä ostaisi. Kohta 3. Todellisuudessa varmaan ostaisin ehkä noin alle 1% edestä kulttuuria niistä määristä mitä saan nyt ilmaiseksi, jos en periaatteesta olisi maksamatta, kuten olen nyt ollut pitkään useita vuosia.

ps. Älkää vaivautuko valittamaan luovan työn tekijöiden toimeentulosta. Tai siitä, että kulttuuria ei kohta muka tehtäisi. En välitä yhtään edellä mainituista asioista. Hukkaatte vain aikaanne. Minun asenettani ei muuta mikään. Joten älkää vaivautuko itkemään edellä mainittujen puolesta. Lopetan vasta sitten, kun kuolen (toivottavasti joskus todella) vanhana, en yhtään aikaisemmin, se on 100% varma. Muistuttaisin siitä, että on jokaisen täysin oma asia ja valinta kopioiko netistä kulttuuria ilmaiseksi vai maksaako siitä. Siihen ei kukaan muu vaikuta yhtään, eikä voi.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2008 @ 21:16

1315.2.2008 20:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1137:
Minun kanssa samalla lailla ajatteliviakin on paljon ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kulttuuri tarjonta on niin valtavaa nykyään ja kaiken saa ilmaiseksi. Koskaan ennen maailman historiassa ei ole ollut vastaavaa tilannetta kaiken kulttuurin voi saada ilmaiseksi netistä. Elämme isojen muutosten aikoja.
;-D ;-D ;-D

Sä et ole vaan miettinyt tuota asiaa vielä tarpeeksi, jatka miettimistä, kyllä sinäkin vielä tajuat juttujesi järjettömyyden kunhan tarpeeksi asiaa mietit.

;-D ;-D ;-D

1415.2.2008 20:51

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1137:

Itselläni säästyy joka kuukausi arviolta useita tuhansia euroja rahaa (lasketaan arvo kaikesta mitä kopioin / kk), kun kopioin kaiken ilmaiseksi netistä, enkä osta yhtään mitään. Arviolta yli 5 miljoonan euron arvosta olen kerännyt tai käyttänyt kulttuuria elämäni aikana se mitä olen netistä kopioinut ilmaiseksi.
Harmi vain kun tuota ladatun aineiston arvoa ei voi muuttaa rahaksi?

1515.2.2008 21:01
RIVER2
Inactive

Lainaus:
Minun kanssa samalla lailla ajatteliviakin on paljon ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kulttuuri tarjonta on niin valtavaa nykyään ja kaiken saa ilmaiseksi. Koskaan ennen maailman historiassa ei ole ollut vastaavaa tilannetta kaiken kulttuurin voi saada ilmaiseksi netistä. Elämme isojen muutosten aikoja.
Jos oikeasti haluat jonkun sopeutuvan tilanteeseen, niin toivo ekana että se olisi artistit ym. kulttuurin tuottajat, sillä ilman heitä et sinäkään voisi 24/7/365 warettaa ja sharettaa. Jos haluat että kaikki sujuu kunnollisesti, niin älä unohda tukea artisteja. Kuitenkin on ymmärrettävää, jos jollain opiskelijalla ei ole varaa ostaa, mutta jos artistit unohdetaan kokonaan, niin ei tosta hommasta tule mitään.

1615.2.2008 21:20

Lainaus:
Mies joutuu maksamaan noin 2 000 musiikkikappaleen jakamisesta oikeudenhaltijoille korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yli 3 000 euroa.

Huhhuh.. Mihin tämä maailma on menossa?

Kaduilla raiskari raiskaa viattoman alaikäisen tytön, saa neljä vuotta vankeutta ja 2k sakkoja, istuu hyvällä käytöksellä vuoden ja pääsee ehdonalaiseen..

Sitten viaton nörtti muutaman musiikkikappaleen takia taas kävelee käräjille.. Ei tuu mitään.. :=(
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2008 @ 21:22

1715.2.2008 21:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:

Jos oikeasti haluat jonkun sopeutuvan tilanteeseen, niin toivo ekana että se olisi artistit ym. kulttuurin tuottajat, sillä ilman heitä et sinäkään voisi 24/7/365 warettaa ja sharettaa. Jos haluat että kaikki sujuu kunnollisesti, niin älä unohda tukea artisteja. Kuitenkin on ymmärrettävää, jos jollain opiskelijalla ei ole varaa ostaa, mutta jos artistit unohdetaan kokonaan, niin ei tosta hommasta tule mitään.
Näin juuri, tässä uudessa kulttuurivallankumouksessa täytyy myös muistaa tukea niitä artisteja, nyt vain avaimet tukemiseen ovat kuluttajan käsissä eivätkä tuottajien tai itse artistienkaan.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

1815.2.2008 21:45
_Henkka_

Kyllä ainakin itsellä on sellainen välillä että kun joku laatupainos löytyy niin kipitän hakemaan sen myös kaupasta :)

1915.2.2008 23:27

1137: Tekstisi toistaa melko paljon itseään, kulttuuri ilmaiseksi, kulttuuri ilmaiseksi ja vielä kerran kulttuuri ilmaiseksi. No ei se mitään ymmärsin suunnilleen mitä tarkoitat.

Itsellänikään ei ole kyllä varaa ostella mitään levyjä, tai jos ostan, niin ne tulee jostain alelaarista/kirpputorilta. Leffoja tulee ostettua kerran 2 kuukaudessa alelaarista. Ne vain ovat niin järkyttävän kalliita. Itse olen opiskelija, en siis tienaa mitään. Eivätkä vanhempanikaan ole mitään huikeasti tienaavia. Isä on käytännössä työtön, tekee keikka hommaa, jos sattuu tulemaan eteen jotain muurausta tms. Äiti on kotisairaanhoitaja ja palkka, joka jää kuukaudessa käteen on ~1400 €. Että ostelkaa sillä sitten.

Edit: Joo hiukka OT.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2008 @ 23:27

Intel Core 2 Duo E7400, Asus P5QL PRO, 2x2 GB DDR2 800 RAM, WD 250 GB SATA2 + WD 500 GB SATA2, ECS nVidia GeForce 9800 GT 512 MB, Antec Sonata III

Seuraa eroseteleiden matkaa http://www.eurobilltracker.eu/?referer=107869
Kinroad-foorumi http://kinroad.freezoy.com/

2015.2.2008 23:32

Olis kyllä kiva tietää missä hubbissa toi jätkä oli.oon huomannut että koskaan niissä uutisessa ei mainita missä hubbissa syytetty jäi kiinni.
DirectConnect ei kyllä nykyään ole turvallista, koska liian monet ihmiset tietää siitä ohjelmasta nykyään. Emule on kyllä nykyään turvallsin p2p ohjelma mutta se on hidas kuin aasi.;D Se aasi kuva todella sopii emuleen.:)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.2.2008 @ 00:33

2115.2.2008 23:44

Mestari81: Varmasti jossain suomalaisessa hubissa on jäänyt kiinni. Siitä olen erimieltä, että dc olisi turvaton. Voit mennä ulkomaisille hubeille ja TTVK/IFPI/ÄKT:llä ei ole mitään tietoa, eikä mahdollisuutta löytää ulkomaisilta hubeilta. Siellä voi jakaa huoletta kuulemma. Aika hullua on suomalaisilla hubeilla musaa jakaa paljon. Voi jakaa sellaista tavaraa, joka on freewarea, pornoa, yms. joista to-mafia ei ole kiinnostunut. Itse, kun en dc:tä käytä niin en tiedä mutta olen niin kuullut.

1137: Puhut kyllä faktaa ja tottahan se on, että nykyään ihmiset voivat valita kopioivatko ilmaiseksi netistä vai maksavatko. Se kumpaan valintaa kukin päätyy on tosiaankin jokaisen oma päätös.

Nettipiratismi on riistäytynyt käsistä Suomessa. Jokainen, jolla on netti voi kopioida niin paljon kuin huvittaa ilmaiseksi. Kukaan ei voi sitä estää tai edes valvoa. Suomen tilanne on todella huolestuttava. Yli miljoona piraattia rikkoo tekijänoikeuslakia joka päivä. Kukaan ei noudata lakia, kukaan ei välitä siitä. Mitä merkitystä on to-lailla kun sitä ei kukaan noudata? Suomessa taistelu piratismia vastaan on hävitty. Tilanne tulee vain pahenemään tulevaisuudessa, kun piraattien määrä kasvaa jatkuvasti. Nettiyhteyksien nopeudet kasvavat jatkuvasti. Kukaan ei voi mitään asialle.

Mikään ei auta, eikä mikään paranna tilannetta. Kohta Suomikin on kuin Venäjä ja Kiina, jossa on maailman suurimmat nettipiratismi prosentit 70-90%. Asian joutuu vain hyväksymään ja sen kanssa on elettävä, koska sille ei voida yhtään mitään. Se, että TTVK ottaa muutaman piraatin joka vuosi kiinni ei paljon auta. Jokaisesta piraatista, jonka TTVK saa kiinni niin 10 uutta tulee tilalle. Kyllä TTVK toiminta ja koko to-mafian toiminta on täysin epätoivoista. Nettipiratismi on tullut jäädäkseen ja sille ei kukaan mahda mitään. Nettipiratismi kasvaa myös, eikä ole mitään keinoja millä kasvua saataisiin edes vähän hidastettua. Tekijänoikeusjärjestöt, taitelijat, artistit, muusikot yms. ovat täysin voimattomia. Nettipiraatit kopioivat ilmaiseksi joka päivä niin paljon kuin pystyvät, kukaan ei saa heitä lopettamaan, mikään ei saa heitä lopettamaan. Juuri kukaan ei enään ostaa mitään, kun kahdella hiiren napin painalluksella netistä saa kaiken ilmaiseksi, helposti ja todella nopeasti. Nettipiraattien vakio lause on "Se on vain turhaa maksaa mistään mitään, kun kaiken saa netistä ilmaiseksi" Suomen tilanne on erittäin synkkä ja vielä paljon synkempi se on tulevaisuudessa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2008 @ 23:50

2216.2.2008 0:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NorttiBoy:
1137: Tekstisi toistaa melko paljon itseään, kulttuuri ilmaiseksi, kulttuuri ilmaiseksi ja vielä kerran kulttuuri ilmaiseksi. No ei se mitään ymmärsin suunnilleen mitä tarkoitat.

Itsellänikään ei ole kyllä varaa ostella mitään levyjä, tai jos ostan, niin ne tulee jostain alelaarista/kirpputorilta. Leffoja tulee ostettua kerran 2 kuukaudessa alelaarista. Ne vain ovat niin järkyttävän kalliita. Itse olen opiskelija, en siis tienaa mitään. Eivätkä vanhempanikaan ole mitään huikeasti tienaavia. Isä on käytännössä työtön, tekee keikka hommaa, jos sattuu tulemaan eteen jotain muurausta tms. Äiti on kotisairaanhoitaja ja palkka, joka jää kuukaudessa käteen on ~1400 €. Että ostelkaa sillä sitten.

Edit: Joo hiukka OT.
Mutta sitten kulutat kun on millä kuluttaa..näinhän se menee, mutta kulttuurista pääset nauttimaan vaikka ei ole massia. Tnx to nykytekniikka..

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

2316.2.2008 0:17

Lainaus:
tselläni säästyy joka kuukausi arviolta useita tuhansia euroja rahaa (lasketaan arvo kaikesta mitä kopioin / kk), kun kopioin kaiken ilmaiseksi netistä, enkä osta yhtään mitään. Arviolta yli 5 miljoonan euron arvosta olen kerännyt tai käyttänyt kulttuuria elämäni aikana se mitä olen netistä kopioinut ilmaiseksi. Olen miljonääri netissä ;). 24/7/365 tulee ilmaiseksi kaikki. Netti on muuttanut tuon kulttuuri tarjonnan täydellisesti kaikki kulttuuri on saatavilla ilmaiseksi netistä. Tyhmää maksaa, kun kaiken saa ilmaiseksi netistä. Minun kanssa samalla lailla ajattelevia on paljon ja määrä kasvaa jatkuvasti. Mistähän se johtuu???

Tollanen kaikki mulle tässä nyt heti ILMAISEKSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI alkaa lähinnä vituttamaan. Ei siinä mitään jos kyse olisi vain uusiin bändeihin tutustumisesta tms, mutta tuollaisessa "mitään en osta kun ei kerta tarvi" asenteessa ei ole yksinkertaisesta mitään järkeä. Kerrohan mitä lataat 20-vuoden päästä jos kaikki ajattelevat samalla tavalla? Miksi muusikot vaivautuisivat studioon levyn tekoon, kun siitä jäisi vain tappiolle? Ei musiikkia rahasta tehdä, mutta täysmittaisen albumin teko jossain kunnon studiossa on tajuttoman kallista (Finnvox 85€ tunti + alv.). Kohta ainoa tuotettava musiikki on jotain kuppaista mikseri-räppiä, mitä 12-vuotiaat nauhoittaa kasettimankalla. Ei musiikilla välttämättä tarvitse elantoa tehdä, mutta jos albumin äänitys tekee 5000€ loven kukkaroon, niin eipä juuri innosta...

2416.2.2008 0:28

Hyvä pointti Kaakatukselta mutta, ruotsalaiset piraatithan eivät tunnetusti välitä yhtään artistien yms. toimeentulosta. Se kyllä näkyy myös 1137 kommentista.

2516.2.2008 0:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:
Ei siinä mitään jos kyse olisi vain uusiin bändeihin tutustumisesta tms, mutta tuollaisessa "mitään en osta kun ei kerta tarvi" asenteessa ei ole yksinkertaisesta mitään järkeä.
Mutta jos ajattelu jää tuolle tasolle, niin ei siitä mitään haittaakaan ole kenelläkkään?

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

2616.2.2008 0:32
RIVER2
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:
Mikään ei auta, eikä mikään paranna tilannetta. Kohta Suomikin on kuin Venäjä ja Kiina, jossa on maailman suurimmat nettipiratismi prosentit 70-90%.
No ehkä vähän liioiteltua, mutta tiedätkö pohjimmiltaan, miksi Kiinassa ja Venäjällä on suurimmat piratismiluvut? Koska siellä on niin paljon köyhyyttä eikä siellä ole oikein tavallisella kansalaisella rahaa ostaa mitään aitoja tuotteita, kun piraattitorilta saa kaiken lähes ilmaiseksi. Siellä ei monella ole nettiä, joten sen on korvannut katupiratismi. Suomessa tavallisilla kansalaisilla on sitä rahaa, jota artistit tarvitsevat kuluttaa, joten täällä piratismiluvut eivät olekkaan niin suuret. Vaikka silti täällä on jotkut surkeat hyvitysmaksut ja nettipiratismi kukoistaa, on omasta mielestäni artisteilla mennyt täällä yllättävän hyvin. Toivottavasti saataisiin ne hyvitysmaksut poi'es niin saisi ostaa halvemmalla kulttuuria edes joskus ihan laillisesti. Mitä järkeä on muuten säätää lakeja, joita ei noudateta?

2716.2.2008 0:42
RIVER2
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:
Hyvä pointti Kaakatukselta mutta, ruotsalaiset piraatithan eivät tunnetusti välitä yhtään artistien yms. toimeentulosta. Se kyllä näkyy myös 1137 kommentista.
Eikö?

Ruotsin kulttuurielämä kukoistaa rinta rinnan piratismin kanssa

Tutkimusten perusteella muutenkin piraatit ovat käyneet eniten elokuvissa ja lisäksi ostaneet musiikkia ja elokuvia kaupoista. Omasta mielestäni kuitenkin nettimusiikkikaupasta ostettu musiikki ei tunnu omalta omaisuudeltani, joten sieltä en ainakaan musiikkiani hanki. Ruotsalaisten piraattien periaatteena taitaa muutenkin olla se että tuetaan artisteja, koska siellähän on tuo tiedostojen jakamisen laillistaminen jo ovella. Jos he eivät tukisi artisteja ollenkaan niin homma kusisi siihen eivätkä he saisi poliitikkojen huomiota puolelleen.

2816.2.2008 1:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1137:
Itselläni säästyy joka kuukausi arviolta useita tuhansia euroja rahaa (lasketaan arvo kaikesta mitä kopioin / kk), kun kopioin kaiken ilmaiseksi netistä, enkä osta yhtään mitään. Arviolta yli 5 miljoonan euron arvosta olen kerännyt tai käyttänyt kulttuuria elämäni aikana se mitä olen netistä kopioinut ilmaiseksi. Olen miljonääri netissä ;). 24/7/365 tulee ilmaiseksi kaikki. Netti on muuttanut tuon kulttuuri tarjonnan täydellisesti kaikki kulttuuri on saatavilla ilmaiseksi netistä. Tyhmää maksaa, kun kaiken saa ilmaiseksi netistä.
Jo on lääkäri mieheltä aika törötystä, muistaakseni sanoit kerran aikaisemmin että olet Lääkärinä Ruotsissa,olen jo iäkäs joten ehkä muisti pettää, mutta silti,ei sinun tarvitse rönöttää vieraisiin PÖYTIIN koska voit tehdä saman asian kuin minä.Täällä Ruotsin puolella,Suomessa osataan sentään Tanssia Tangoa Mitä ei Osata tällä puolella!!Wareta niin paljon kuin tykkäät. mutta älä opeta Suomalaisia Warettajia Ruotsin touhuun Koska Suomalaiset huom. osaavat sen jo!Kryp dit du kommer i från o stanna där.Hej sveis det är Hallonen igen.det roliga liven det är det är det med kniven.Ludvika revyn 1983!!Sorry oli pakko!
EDIT:kävin katselemassa noita aikaisempia viestejäsi yhdessa luki 3 miljoonaa Warettajaa Ruotsissa, ja vähän jälkeenpäin oli Vain 2 miljoonaa Warettajaa Svenskissä, joten muuttiko ne loput Tanskaan?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.2.2008 @ 01:55

2916.2.2008 14:36

Legenda ainakin lentää 1137:lla :D

3016.2.2008 18:31

Onhan se levynmyynti varmasti tärkeä osa artistin leveää leipää, mutta edelleen Suomessa artisti saa sen noin 4% levynhinnasta, jos siis levyn hinta n. 20 euroa niin n. 80 senttiä artistille/bändille.

Ei unohdeta sitä asiaa, että netistä et saa, etkä tule saamaan livekeikan tuomaa fiilistä, ja artisti ei menetä latiakaan tärkeimmän tulolähteensä, keikkailun yhteydessä. Päinvastoin, artisti on jopa voinut saada fanin tai kaksi lisää keikalle, kun paljon puhuttua kulttuuria on saanut hankkia netistä kuluttamatta euroakaan.

Suomalaiselle artistille se leipäpuu on edelleen keikkailu ja sponsorimaksut, kuten myös ulkomaisille yhtyeille. Levynmyynti tuottaa levyyhtiöille vielä toistaiseksi, mutta Radiohead näytti jo uusia tuulia...

Vika ei ole p2p:ssä jos keikkasali on tyhjä, vika on silloin bändissä. Salit täyttyvät aina, jos on bändi, joka tietää mitä tekee...

3116.2.2008 20:41

Jabanda mainitsikin tuossa jo kuinka vähän artistille menee levynmyynnistä. Kun verottaja vie alv:n, kauppa ottaa marginaalinsa ja levy-yhtiö kääräisee tuloja levystä, niin mikäli artisti ei omista levy-yhtiön osakkeita niin osuus on mitätön.

Tuon p2p:n tuomaa hyötyä artistille on vaikea mitata. Artistin suosiota mitataan (vielä) tätä nykyä levymyynnillä. Mikäli esikoislevy ei myy tarpeeksi, toista levyä ei tule. Mikäli levy ei myy, festarikeikkoja tai kiertueita ei tule, ja ravintolakeikoilla ei sitä maineta ja mammonaa kerätä.

P2p ei auta aloittelevaa artistia/pändiä, koska aloitteleva pändi tarvitsee nemeroita pöytään saadakseen seuraavan levytyssopimuksen ja isoja tuottavia keikkoja. Jo jalansijaa saanutta bandiä/artistia p2p voi auttaa todella paljon. Artisti on jo siinä vaiheessa että joku keksii kirjoittaa "search"-kenttään artistin/bandin nimen, jolloin joku saattaa kiinnostua tuotoksesta ja kipittää ostamaan levyn tai keikkalipun. Megatähtiä p2p ei autta ollenkaan, sillä keikat ovat jo muutenkin loppuunmyytyjä ilman että joku uusi fani hoksaa yhtyeen. Eli p2p on sekä haittoja että hyötyjä artistille ja levy-yhtiölle.

Warettamistaan moni pyrkii oikeuttamaan fraaseilla "Waretan koska pidän artistista" tai "Waretan koska inhoan ahneita levy-yhtiöitä". Onhan noissa fraaseissa toinen puoli totta. Mutta jokaisen kannattaa miettiä onko artistin kannalta parempi että hänen tuotoksensa leviää p2p-verkoissa josta hän ei saa mitään, vai siitä että hänen levynsä myy josta hän ei saa "juuri" mitään, mutta myyntiluvut/listasijoitukset nousevat.

Tuosta kaikki-mulle-heti-ilmaiseksi -sonnasta josta jo ivallisesti ja epäkohteliaasti (anteeksi siitä) ylempänä kommentoinkin voi olla useaa mieltä. Kysehän on pohjimmiltaan toisen työn arvostuksesta. Mikäli p2p käyttää tutustuakseen artistin/bandin tuotantaan ja kuuntelee mielenkiinnosta levyn läpi, niin ei siinä mitään karmeaa ole, kukaan ei menetä mitään. Mutta mikäli warettamiaan levyjä kuuntelee jatkuvasti, niin silloinhan levyillä on käyttöarvoa, joten jää jokaisen itsensä pohjittavaksi kuuluisiko siitä silloin myös maksaa.

3216.2.2008 21:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NorttiBoy:
1137: Tekstisi toistaa melko paljon itseään, kulttuuri ilmaiseksi, kulttuuri ilmaiseksi ja vielä kerran kulttuuri ilmaiseksi. No ei se mitään ymmärsin suunnilleen mitä tarkoitat.

Itsellänikään ei ole kyllä varaa ostella mitään levyjä, tai jos ostan, niin ne tulee jostain alelaarista/kirpputorilta. Leffoja tulee ostettua kerran 2 kuukaudessa alelaarista. Ne vain ovat niin järkyttävän kalliita. Itse olen opiskelija, en siis tienaa mitään. Eivätkä vanhempanikaan ole mitään huikeasti tienaavia. Isä on käytännössä työtön, tekee keikka hommaa, jos sattuu tulemaan eteen jotain muurausta tms. Äiti on kotisairaanhoitaja ja palkka, joka jää kuukaudessa käteen on ~1400 €. Että ostelkaa sillä sitten.

Edit: Joo hiukka OT.
Mutta sitten kulutat kun on millä kuluttaa..näinhän se menee, mutta kulttuurista pääset nauttimaan vaikka ei ole massia. Tnx to nykytekniikka..
Niin no. Tässä ollaan opiskelija vielä monta vuotta, joten rahaa ei tule paljon olemaan, ainakaan ylimääräistä.

Intel Core 2 Duo E7400, Asus P5QL PRO, 2x2 GB DDR2 800 RAM, WD 250 GB SATA2 + WD 500 GB SATA2, ECS nVidia GeForce 9800 GT 512 MB, Antec Sonata III

Seuraa eroseteleiden matkaa http://www.eurobilltracker.eu/?referer=107869
Kinroad-foorumi http://kinroad.freezoy.com/

3317.2.2008 3:00

"100mb/100mb" - Melkoinen liittymä pojalla,mullekkin kelpais paitsi eipä taida olla tarjolla Suomessa,paskaahan toi puhuu ,säälittävä pikkupoika,ei sitä kannata huomioida ,yrittää vaan provosoida.

3417.2.2008 10:12
Alterdu
Inactive

Tapaus kuitenkin osoittaa, että myös yksittäiset vertaisverkkojen käyttäjät voivat joutua oikeudelliseen vastuuseen teoistaan, vaikka he jakaisivat vain muutamia tuhansia musiikkikappaleita.

niinpä, eli jos satut jakamaan jonku kipaleen niin ei tapahdu mitään..vai

3517.2.2008 12:01

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Smoke:
"100mb/100mb" - Melkoinen liittymä pojalla,mullekkin kelpais paitsi eipä taida olla tarjolla Suomessa,paskaahan toi puhuu ,säälittävä pikkupoika,ei sitä kannata huomioida ,yrittää vaan provosoida.
Kyllä niitä vaan saa -> http://www.sonera.fi/Laajakaista/Laajakaista+kotiin#Info (Katso kohta Nopeus), muttei kaikkialle.

Intel Core 2 Duo E7400, Asus P5QL PRO, 2x2 GB DDR2 800 RAM, WD 250 GB SATA2 + WD 500 GB SATA2, ECS nVidia GeForce 9800 GT 512 MB, Antec Sonata III

Seuraa eroseteleiden matkaa http://www.eurobilltracker.eu/?referer=107869
Kinroad-foorumi http://kinroad.freezoy.com/

3617.2.2008 13:27

1137 ja stillborn, kuin kaksi marjaa...tai oikeastaan majakka ja perävaunu.

Joskus 1137 sanoi minua "standup-koomikoksi", mutta musta nyt vähän tuntuu, että se arvonimi sopii paremmin 1137:lle. Meinaan vaan, kun tosiaan juttua tulee ilmeisesti ihan suoraan hatusta (stillbornin juttuja). Numerot ja asiayhteydet vaihtelevat sen mukaan "mikä pää" milloinkin.

stillborn siinä perässä on joo-joo-miehenä. :)

3717.2.2008 14:42

Suomessa saa max 100mbit/10mbit Ruotsissa, jossa 1137 asuu saa 100mbit/100mbit paljon halvemmalla kuin Suomessa.

Shadown yrität selvästi provosoida porukkaa omilla kommeteillasi aina. Kovin moni ei sinua ota vakavasti tai vaivaudu vastailemaan sinun kommenteihin. Itse kuulun myös niihin mutta nyt tein poikkeuksen mutta en vastaile tai lue mitä kommentoit tämän jälkeen. Huvittavaa Shadown kommentit ovat ei sitä kannata tosissaan ottaa. Tosin Shadown kommentit ovat sellaista spam paskaa, että skippaan ne suoraan.

Suurin osa ei vastaile Shadown kommentteihin, koska he ovat erimieltä ja eivät viitsi tuhlata aikaansa moisen Shadown kaltaisen pellen kanssa väittelemiseen. En tuhlaa aikaani pellen kanssa vaittelemiseen.

Alla olevaan kantaan useat kymmenet tuhannet ad lukijat yhtyvät täysin. Tiivistettynä Shadown ja miksi juuri kukaan ei halua keskustella hänen kanssaan yhtään mistään :D

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:

Lainaus:
Shadows käyttää taas kuuluisaa Shadows omatulkintaa(Pitäisi laittaa Wikipediaan tämä määritelmä :) )Kuten jo sadoissa keskusteluissa on tullut selväksi varjon huono lukemisen ymmärtäminen ,on ajan hukkaa väitellä tämän aikuisen lapsen kanssa.On kuin varjo kävisi yhdenmiehen sotaa muita keskustelukumppaneita vastaan ja kiukuttelee kuin lapsi, jolta otetaan tikkari pois kun muut ei ymmärrä tätä lapsiaikuista.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 15:17

3817.2.2008 14:45

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:

Shadown yrität selvästi provosoida porukkaa omilla kommeteillasi aina. Kovin moni ei sinua ota vakavasti tai vaivaudu vastailemaan sinun kommenteihin. Itse kuulun myös niihin mutta nyt tein poikkeuksen mutta en vastaile tai lue mitä kommentoit tämän jälkeen. Huvittavaa Shadown kommentit ovat ei sitä kannata tosissaan ottaa. Tosin Shadown kommentit ovat sellaista spam paskaa, että skippaan ne suoraan.
Kumma vaan, että melko moni on kuitenkin likimain samaa mieltä kanssani (Samoja ajatuksia löytyy ihan tästäkin ketjusta moneltakin). Yhtähyvin 1137 kirjotuus voidaan sanoa provoksi, tosin minua ne vain lähinnä huvittaa.

Jos "skippaat" minun kirjoitukset, niin en yhtään ihmettele asennettasi noin yleensäkkin, koska vastakkainen mielipide ei selvästi sinua kiinnosta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:

Suurin osa ei vastaile Shadown kommentteihin, koska he ovat erimieltä ja eivät viitsi tuhlata aikaansa moisen Shadown kaltaisen pellen kanssa väittelemiseen. En tuhlaa aikaani pellen kanssa vaittelemiseen.
Veikkaan kuitenkin asian olevan toiste päin. Eiköhän kuitenkin moni ole samaa mieltä tai liki samaa mieltä ja siksi ei lähde juuri sinun tai muun "pellen" kanssa väittelemään. Sehän on turhaa, koska piraatit useimmiten mieltää warettamisen etuudeksi, joka pitää vaikka lain turvin vapauttaa ja muu keskustelu on "pelleilyä". Olihan se hippi-aikakin joskus 70 luvulla. Joukko nuoria, jotka poltteli piippua ja mietti vapaasta maailmasta.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 14:55

3917.2.2008 14:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Kumma vaan, että melko moni on kuitenkin likimain samaa mieltä kanssani (Samoja ajatuksia löytyy ihan tästäkin ketjusta moneltakin). Yhtähyvin 1137 kirjotuus voidaan sanoa provoksi, tosin minua ne vain lähinnä huvittaa.

Jos "skippaat" minun kirjoitukset, niin en yhtään ihmettele asennettasi noin yleensäkkin, koska vastakkainen mielipide ei selvästi sinua kiinnosta.
Shadownhan on aina kanssani samaa mieltä, mutta hän ei vain heti tiedä sitä. Kerro nyt sitten mielipiteesi tähän sakkotuomioon, kun ehdit jo muiden mielipiteet ja kommentit teilaamaan ilman että että esitit omaasi?

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

4017.2.2008 15:04

Mitä sitä nyt erityisesti kommentoimaan. Sakko tuli. Odotatko, että kertoisin erityisesti jonkun mielipiteen asiasta? Eikö mielipiteeni tästä sakosta ole aika ilmeinen?

Mutta kerro toki mitä mieltä itse olet. Ethän ole tainnut kertoa itse mitään mielipidettä, vaikka kirjoitellut jo useammankin kirjoituksen tähän ketjuun. Enkä ole oikein tälläkään kertaa samaa mieltä kanssasi..tai noh..eihän noista voi olla mitään mieltä. Lähinnä joo-joo-miehenä hillumista.

4117.2.2008 15:53

Joo joo, totesin alussa, että sakko on pieni, ja yleensäkin alan sakot aivan liian pieniä rajoittamaan waretusta. Waretus on kohta samassa asemassa kuin kakaroiden tekemät omenavarkaudet, puun omistajaa ne vituttavat, mutta mitään niille ei mahda, kun kakaroita kohtaan ei saa käyttää niin järeitä toimia, että ne tehoaisivat.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

4217.2.2008 16:17

Ihan mielenkiintoinen kannanotto, kun ottaa huomioon aiemmat kommenttisi, joissa paasaat uhkakuvilla mitä voi seurata rangaistamisesta ja kun jossain kohtaa vielä olit vapauttamassa waretuksen tykkänään, tai ainakin pidit sitä parhaana vaihtoehtona.

Itse en sinänsä osaa sanoa muutakuin, että tuomio tuli ja se nyt on lähtökohtaisesti nykylain mukaan pääasia.

4317.2.2008 16:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Ihan mielenkiintoinen kannanotto, kun ottaa huomioon aiemmat kommenttisi, joissa paasaat uhkakuvilla mitä voi seurata rangaistamisesta ja kun jossain kohtaa vielä olit vapauttamassa waretuksen tykkänään, tai ainakin pidit sitä parhaana vaihtoehtona.

Parhaana vaihtoehtona olen kylläkin pitänyt, sitä että waretus pysyy rajoitetun kansanosan harrastuksena. Nimenomaan sen kansanosan, joka muutenkin käyttää suuria määriä rahaa mediasisältöihin. En ole innostunut ajatuksesta, että waretuksesta tulee niin helppoa, että siitä tulee vaihtoehto ostamiselle. Ostamalla tulisi aina saada parempaa sisältöä kuin warettamalla. Nythän vain on se tilannne käytännössä, että waretus on täysin vapaata, mahdollisuus saada rangaistus on pienempi kuin saada salamanisku päähänsä ja se on helppoa todeta siitä, kuinka paljon waretetaan ja kuinka paljon mätkitään rangaistuksia. Tämä kysymys on ainoastaan moraalin ja etiikan keinoin ratkaistavissa, laki on jo tämän taistelun hävinnyt aikoja sitten.

Historian kannalta kun asiaa lähtee tarkastelemaan on perusteltua toivoa, että toimimattomat rakenteet luhistuvat ja uusia toimivampia tulee tilalle. Näin tätäkin aikakautta todennäköisesti tullaan muutaman sukupolven päästä tutkiskelemaan ja analysoimaan. Se, että jotkut tästä aikakaudesta kärsivät on vain ikävää ja väistämätöntä. Kaikilla kumouksilla on aina uhrinsa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Itse en sinänsä osaa sanoa muutakuin, että tuomio tuli ja se nyt on lähtökohtaisesti nykylain mukaan pääasia.
Ihan perusteltu kommentti sinulta. Toisille meistä ei vain riitä pelkkä nykytilanteen tarkkailu, vaan olemme huolissamme tulevaisuudesta ja siksi täytyy ymmärtää asioita historian, moraalin ja etiikankin näkökulmasta.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 16:41

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

4417.2.2008 16:44

Lainaus:

Parhaana vaihtoehtona olen kylläkin pitänyt, sitä että waretus pysyy rajoitetun kansanosan harrastuksena. Nimenomaan sen kansanosan, joka muutenkin käyttää suuria määriä rahaa mediasisältöihin. En ole innostunut ajatuksesta, että waretuksesta tulee niin helppoa, että siitä tulee vaihtoehto ostamiselle. Ostamalla tulisi aina saada parempaa sisältöä kuin warettamalla. Nythän vain on se tilannne käytännössä, että waretus on täysin vapaata, mahdollisuus saada rangaistus on pienempi kuin saada salamanisku päähänsä ja se on helppoa todeta siitä, kuinka paljon waretetaan ja kuinka paljon mätkitään rangaistuksia. Tämä kysymys on ainoastaan moraalin ja etiikan keinoin ratkaistavissa, laki on jo tämän taistelun hävinnyt aikoja sitten.

Historian kannalta kun asiaa lähtee tarkastelemaan on perusteltua toivoa, että toimimattomat rakenteet luhistuvat ja uusia toimivampia tulee tilalle. Näin tätäkin aikakautta todennäköisesti tullaan muutaman sukupolven päästä tutkiskelemaan ja analysoimaan. Se, että jotkut tästä aikakaudesta kärsivät on vain ikävää ja väistämätöntä. Kaikilla kumouksilla on aina uhrinsa.
Eli loputulos oli mikä? Onko se waretuksen tykkänään vapauttaminen sitten se paras ja toimivin vaihtoehto (mitä olet paasannut tässä viime viikkoina joo-joo-miehenä muiden mukana) vai tiukennetaanko rangaistuksia, mitä nyt vähän aiemmin koetit ehdottaa?

Jos lähdeään tuolle linjalle, että laki on hävinnyt, niin siinä samalla pitää vapauttaa moni muukin teko. Moni liikenenrikkomuskin on täysin "vapaata". Mustakin ois ihan kiva ajella vaikka päin STOP-merkkiä, kun se useimmiten vittumaisesti hidastaa matkantekoa eikä sitä ylipäätään pahemmin vahdita ja useimmiten minä katson, että se on ihan turha merkki useimmissa kohdissa missä sitä kuitenkin käytetään.

4517.2.2008 17:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Eli loputulos oli mikä? Onko se waretuksen tykkänään vapauttaminen sitten se paras ja toimivin vaihtoehto (mitä olet paasannut tässä viime viikkoina joo-joo-miehenä muiden mukana) vai tiukennetaanko rangaistuksia, mitä nyt vähän aiemmin koetit ehdottaa?

En ole koskaan ollut vapautuksen kannalla ja rangaistuksien tiukentaminenkin on niin ongelmallista, etten todellakaan ole moista ehdottanut. Kyseenalaistanut olen todellakin rangaistukset, koska ne eivät tehoa. Nyt alat jo viimeinkin ymmärtää asian ytimen: tarvitseeko mitään radikaalisti muuttaa, kun vieläkään ei ole todisteita siitä, että waretus haittaisi kenenkään elinkeinoa niin paljoa, että elinkeino muuttuisi kannattamattomaksi? Piratismi voi sitä vaikeuttaa, mutta vaikeuttaahan montaa elinkeinoa sekin, että tuotantoa siirretään korkean tuottavuuden maihin esim. Kiinaan ja Venäjälle.

Ja lopputulosta en tiedä, ja näiden keskustelujenkaan kautta se ei varmasti muillekkaan ole selvinnyt, mutta mielenkiinnolla seuraan aihetta, ja kulutan rahaa sisältöihin edelleenkin ja waretan vailla kiinnijäämisen pelkoa.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

4617.2.2008 17:29

Lainaus:

En ole koskaan ollut vapautuksen kannalla ja rangaistuksien tiukentaminenkin on niin ongelmallista, etten todellakaan ole moista ehdottanut. Kyseenalaistanut olen todellakin rangaistukset, koska ne eivät tehoa. Nyt alat jo viimeinkin ymmärtää asian ytimen: tarvitseeko mitään radikaalisti muuttaa, kun vieläkään ei ole todisteita siitä, että waretus haittaisi kenenkään elinkeinoa niin paljoa, että elinkeino muuttuisi kannattamattomaksi? Piratismi voi sitä vaikeuttaa, mutta vaikeuttaahan montaa elinkeinoa sekin, että tuotantoa siirretään korkean tuottavuuden maihin esim. Kiinaan ja Venäjälle.
Nää sun juttus on aina niin koomisia "Alat vihdoinkin" Siis mä en ala mitään. Ihan suoraan olet sanonut muualla keskusteluissa kannattavasi waretuksen vapauttamista (tai ainakin olet puoltanut yhtenä vaihtoehtona) ja nyt puhut, että tämä rangaistus oli liian heiveröinen ja perustelitkin sen vieläpä.

On se vaan rankkaa olla joo-joo-miehenä. Paljon helpompaa kun on sama pää kesän talven. :)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 17:30

4717.2.2008 17:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

On se vaan rankkaa olla joo-joo-miehenä. Paljon helpompaa kun on sama pää kesän talven. :)
Olisi vain hyvä, jos siellä päästä tulisi oikeaa keskustelua ja pohdiskelua esim. piratismista, mutta tyydytkin vain haukkumaan muita. Sananvapaus antaa sinulle senkin mahdollisuuden.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

4817.2.2008 18:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Olisi vain hyvä, jos siellä päästä tulisi oikeaa keskustelua ja pohdiskelua esim. piratismista, mutta tyydytkin vain haukkumaan muita. Sananvapaus antaa sinulle senkin mahdollisuuden.
Kyllähän sitä voisi rakentavasti keskustella, mutta kun keskustelukumppaneissa (vastapuolella) on joko semmoinen hemmo, joka henkeen ja vereen warettaa vaikka mikä olisi tai sinun kaltainen, jotka eivät osaa päättää edes mielipidettään.

Keskustele siinä sitten, kun ensin ollaan warettamista vapauttamassa ja toisessa käänteessä sanktio olikin liika lievä.

4917.2.2008 19:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Kyllähän sitä voisi rakentavasti keskustella, mutta kun keskustelukumppaneissa (vastapuolella) on joko semmoinen hemmo, joka henkeen ja vereen warettaa vaikka mikä olisi tai sinun kaltainen, jotka eivät osaa päättää edes mielipidettään.

Kyllähän näissä keskusteluissa on monenlaisia mielipiteitä asiasta, mutta tärkeintä on mielestäni olla realistinen asian kuin asian suhteen. Piratismi ei lopu sillä, että se kielletään. Piratismi ei lopu sillä, että vedotaan lakiin, kun lainkuuliaisuus ei nyt ole oikein suosiossa varsinkaan tämän asian suhteen. Mitä tulee minun kommentteihin en ole vakavissani mitään ratkaisua asiaan esittänytkään juuri sen vuoksi kun sitä nykyolosuhteissa ole olemassakaan. En suhtaudu asiaan mitenkään intohimoisesti, olen vain nautiskellut näistä keskusteluista ja monien suppeista näkemyksistä asiasta. Miten sinä lähtisit rakentavasti ratkaisemaan tätä "ongelmaa" samalla tiedostaen nykyiset realiteetit, olosuhteet ja ihmisten mielipiteet. Tähän mennessä viestisi on ollut: "Noudattakaa Lakia! Piste."

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Keskustele siinä sitten, kun ensin ollaan warettamista vapauttamassa ja toisessa käänteessä sanktio olikin liika lievä.
Onhan tuokin aivan varteenotettava vaihtoehto, vai kuinka? Nykytilannehan on jo se, että waretus on käytännössä vapaata.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 19:11

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5017.2.2008 19:12

Lainaus:

Kyllähän näissä keskusteluissa on monenlaisia mielipiteitä asiasta, mutta tärkeintä on mielestäni olla realistinen asian kuin asian suhteen. Piratismi ei lopu sillä, että se kielletään. Piratismi ei lopu sillä, että vedotaan lakiin, kun lainkuuliaisuus ei nyt ole oikein suosiossa varsinkaan tämän asian suhteen. Mitä tulee minun kommentteihin en ole vakavissani mitään ratkaisua asiaan esittänytkään juuri sen vuoksi kun sitä nykyolosuhteissa ole olemassakaan. En suhtaudu asiaan mitenkään intohimoisesti, olen vain nautiskellut näistä keskusteluista ja monien suppeista näkemyksistä asiasta. Miten sinä lähtisit rakentavasti ratkaisemaan tätä "ongelmaa" samalla tiedostaen nykyiset realiteetit, olosuhteet ja ihmisten mielipiteet. Tähän mennessä viestisi on ollut: "Noudattakaa Lakia! Piste."
Sanotaan nyt vaikka näin, että js nyt hieman miettisit mitä olen kirjoittanut, niin voisit saada jotain ajatuksiakin aikaseksi. Mutta kuten sanoin, se on kanssa melko epärealistinen toive.

Mutta todistippa taas sen saman, eli kunhan trollaat kirjoituksillasi.
Siinä mielessä majakka ja perävaunu-juttu on kohdallasi aika osuva.

Että se siitä...

Lainaus:
Onhan tuokin aivan varteenotettava vaihtoehto, vai kuinka? Nykytilannehan on jo se, että waretus on käytännössä vapaata.
:DD

Siis kumpi vaihtoehto? Saa aika randomin mennä sun kanssa. :)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 19:14

5117.2.2008 19:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Sanotaan nyt vaikka näin, että js nyt hieman miettisit mitä olen kirjoittanut, niin voisit saada jotain ajatuksiakin aikaseksi. Mutta kuten sanoin, se on kanssa melko epärealistinen toive.

Mutta todistippa taas sen saman, eli kunhan trollaat kirjoituksillasi.
Siinä mielessä majakka ja perävaunu-juttu on kohdallasi aika osuva.

Että se siitä...
Sinä taas olet todistanut, että sinulla ei ole juurikaan omia mielipiteitä vaan keskityt lähinnä arvostelemaan muiden ajatuksia, mutta saat olla jatkossakin samaa mieltä kanssani. Äläkä liikaa mieti mitä minä kirjoitan kun olemme kumminkin kyvyiltämme ilmaista ajatuksia eri tasolla, vaan keskity ilmaisusi kehittämiseen niin voit jatkossa osallistua täysipainoisemmin aikuisten kesksteluihin. Esim. Suomi24 voisi olla sinulle sopiva paikka, vaikka sielläkin törmää joskus ajatteleviin ihmisiin. Ja tuon majakka-profiilin voin hyväksyä, mutta kenenkään perävaunua minusta et kyllä tee, koska ajatukseni ovat täysin omiani. Et kai vain itse halua olla se perävaunu?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Siis kumpi vaihtoehto?
No tietysti se, että waretus jossain vaiheessa voisi vapautua, koska se toinen lauseessa esittämäsi vaihtoehto on jo toteutunut.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 19:21

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5217.2.2008 20:53

Lainaus:

Sinä taas olet todistanut, että sinulla ei ole juurikaan omia mielipiteitä vaan keskityt lähinnä arvostelemaan muiden ajatuksia, mutta saat olla jatkossakin samaa mieltä kanssani. Äläkä liikaa mieti mitä minä kirjoitan kun olemme kumminkin kyvyiltämme ilmaista ajatuksia eri tasolla, vaan keskity ilmaisusi kehittämiseen niin voit jatkossa osallistua täysipainoisemmin aikuisten kesksteluihin. Esim. Suomi24 voisi olla sinulle sopiva paikka, vaikka sielläkin törmää joskus ajatteleviin ihmisiin. Ja tuon majakka-profiilin voin hyväksyä, mutta kenenkään perävaunua minusta et kyllä tee, koska ajatukseni ovat täysin omiani. Et kai vain itse halua olla se perävaunu?

Niin, minulla sentään on kokoajan sama mielipide waretuksesta. Sinulla ei.

Kyllähän minä perävaunu voin olla jollekkin, jos nyt ajatuksia ajatellaan. Esim. 375H&H voisi olla yksi. Sinä taas koetat olla kaikkien peräloosterina, tarpeen mukaan. :D
Minä en sinänsä arvostele mielipidettäsi, vaan lähinnä sitä, ettei sitä ole tai se on suhteellista tapauksessasi. Milloin kannatat waretuksen vapauttamista ja milloin tuomitset rangaistukset liika väljiksi.

Jos minun pitää vertailla Suomi24 keskusteluja, niin ihan samalla viivalla ne menee näiden keskustelujen kanssa, tai keskustelujen kanssa yleensäkkin. Tosin tuo oli ihan MUTU:a. Ei ole pahemmin kokemusta koko Suomi24 foorumista. Sinulla selkeästi on.

BTW. Sen verta haluisin kysyä, että missä kohtaa olemme olleet samaa mieltä?

5317.2.2008 22:01

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

BTW. Sen verta haluisin kysyä, että missä kohtaa olemme olleet samaa mieltä?
Ehkä siinä, että waretus on yleistä ja rangaistukset eivät sitä ole vähentäneet?

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5417.2.2008 22:06

Jos minun pitää vertailla Suomi24 keskusteluja, niin ihan samalla viivalla ne menee näiden keskustelujen kanssa
Tuo on kyllä valitettavasti totta, minä en yksin tai harvojen muiden kanssa saa yleistä tasoa nousuun, vaan suppeita kommentteja on liikaa, mutta aion jatkaa yrittämistä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Niin, minulla sentään on kokoajan sama mielipide waretuksesta. Sinulla ei.
No, mikä se on? Ehkä luulet, että minulla ei ole asiasta mielipidettä, kun asia ei ole mielestäni suurikaan ongelma.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 22:10

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5517.2.2008 22:12

Jos samallainen syyte saataisiin läpi 100 000 varettajan kohdalla saattaisi se aiheuttaa jonkinlaista muutosta tämänhetkiseen toimintaan. Tällaisella yksittäis tapauksella ei kuitenkaan saada aikaiseksi käytännössä mitään. Vähän voi tietenkin kyseessä olevaa miestä ottaa päähän mutta ei se mailma siihen kaadu. Luultavasti vielä jatkaa waretusta heti kotiin päästyään.

Enempi offtopic... niinkun täällä tuntuu olevan tapana:
Itse olen waretuksen/kulttuurin jakamisen kannalla mutta en silti ole sitä mieltä että "kaikki ilmaiseksi minulle heti". Itse en niinkään välitä siitä ilmaisuudesta. Voisin täysin hyvin maksaa palveluista jota erillaiset P2P verkot tarjoavat. Sanotaanko että jos voisin 30e/kk hintaan käyttää palvelua joka on helppo käyttää, sisällöltään kaikenkattava, koostuu yhteisöstä ja jonka jakamaa materiaalia ei kukaan rajoittaisi! Tällä hetkellä ei yksikään "laillinen" palvelu tarjoa mitään edes lähelle sitä. Toisin taas on aidan toisella puolella missä erinnäiset privaatti trakkerit ja vastaavat p2p sivustot antavat kaken tämän ainoona puutteenaan laillisuus, mutta toisaalta plussana on maksuttomuus. :)

Miksi tällainen on mahdotonta toteuttaa? Itse uskoisin sen olevan tuottava kaikille musiikkia, elokuvia, TV sarjoja, pelejä ja ohjelmistoja tekeville yrityksille. Kuitenkaan en usko että se tuottaisi samallaisia miljardi voittoja kun tällähetkellä erinnäiset tahot vaativat. Lisäksi tulojen jako erinnäisten toimijoiden kesken olisi todella vaikeaa. Suurin ongelma olisi kuitenkin sopia kaikkien niiden miljardin eri oikeuden omistajan kanssa sopimus juuri heidän tuotteensa käyttämisestä. Siihen homma kaatuukin. Tämä palvelu kun ottaisi heiltä pois mahdollisuuden hallita oikeuksiaan vaan kaikki olisi vapaata riistaa. Oikeuden omistaja ei enään voisi määrätä hintaa ja kiristää kuluttajalta sitä viimeistäkin ropoa joka sillä on varaa luopua. Mutta ainiin niin taitaa asiat olla tälläkin hetkellä. Sillä erolla että he eivät saa siitä yhtään rahaa takaisin.

PS. No tulipas vuodatettua...

5617.2.2008 23:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DraReb:

Tuo kaikki vaatii suuren asennemuutoksen kaikilta osapuolilta ja siinä menee aikaa, mutta jotenkin noin minäkin tulevaisuuden näen. Nyt vain kaikki haluavat pitää kiinni oikeuksistaan kynsin ja hampain, niin julkaisijaosapuoli oikeudestaan päättää jakelusta ja hinnoittelusta ja myöskin kuluttajapuoli oikeudestaan tehdä kopioillaan mitä ikinä keksivätkin. Kehitys on hidasta, mutta vääjäämätöntä, näkisin minä.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5717.2.2008 23:36

Lainaus:

Ehkä siinä, että waretus on yleistä ja rangaistukset eivät sitä ole vähentäneet?
Eli meni sitten arvailuksi. Etkö juuri väittänyt, että olemme samaa mieltä, mutta minä en vain sitä tiedä? Erioista, todella erikoista, kun nyt et itse asiassa tiedäkkään missä kohtaa olemme samaa mieltä.

BTW. Emme ole kyllä tässäkään. Minäkin voisin pistää ware-purkin pystyyn, jos voisin olla 100% varma ettei mitään sen pidosta seuraisi.

Lainaus:

Tuo on kyllä valitettavasti totta, minä en yksin tai harvojen muiden kanssa saa yleistä tasoa nousuun, vaan suppeita kommentteja on liikaa, mutta aion jatkaa yrittämistä.
Älä nyt enää viitsi yrittää. Tämäkin ketjun alussa kunniakkaasti sait monta "suppeaa kommentia" kirjoiteltua.

Lainaus:

No, mikä se on? Ehkä luulet, että minulla ei ole asiasta mielipidettä, kun asia ei ole mielestäni suurikaan ongelma.
Olen kyllä huomannu, että mielipiteitä riittää. Jopa niin moneksi, että menee ainakin minulta yli mikä onkaan "päivän mielipide" stillbornilla tänään.

No mutta. Eiköhän sanailu tällä erää ole purkassa.

5818.2.2008 0:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Eli meni sitten arvailuksi. Etkö juuri väittänyt, että olemme samaa mieltä, mutta minä en vain sitä tiedä? Erioista, todella erikoista, kun nyt et itse asiassa tiedäkkään missä kohtaa olemme samaa mieltä.

BTW. Emme ole kyllä tässäkään. Minäkin voisin pistää ware-purkin pystyyn, jos voisin olla 100% varma ettei mitään sen pidosta seuraisi.

Eli olet siis kanssani eri mieltä, ja ajattelet että waretus ei ole kovin yleistä? Minun mielestäni se on yleinen ilmiö ja kokoajan vielä yleistymässä. Miksi sitten vaahtoat asiasta, että se vie ihmisiltä leivän pöydistä jos sitä ei juuri kukaan harrasta?

Miten olisi, pistäisitkö purkin todella pystyyn, jos olisit 100% varma, ettet jäisi kiinni? Eli varastaisit jos tietäisit ettet jäisi kiinni. Mielenkiintoinen ajattelutapa sinulla ja sinunlaisia varten niitä lakeja ja rangaistuksiakin tarvitaan. Toisinsanoen sinä vain vastustat kiinnijäämistä, et itse warettamista. Etkö silloin enää välittäisikään toisen tekemästä työstä ja loppuisiko sinun arvostuksesi heitä kohtaan, jos keksisit vedenpitävän tavan varastaa heiltä?

Moraalitonta, sanon minä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Olen kyllä huomannu, että mielipiteitä riittää. Jopa niin moneksi, että menee ainakin minulta yli mikä onkaan "päivän mielipide" stillbornilla tänään.
Päivän mielipiteen saat selville ainoastaan seuraamalla foorumia. Kovasti sinua tuntuu kommenttini kiinnostavan, koska olet kokolailla ainoa, kuka niihin vastailee, eli kiitos mielenkiinnosta! :D
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 00:44

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

5918.2.2008 1:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Eli olet siis kanssani eri mieltä, ja ajattelet että waretus ei ole kovin yleistä? Minun mielestäni se on yleinen ilmiö ja kokoajan vielä yleistymässä. Miksi sitten vaahtoat asiasta, että se vie ihmisiltä leivän pöydistä jos sitä ei juuri kukaan harrasta?

Miten olisi, pistäisitkö purkin todella pystyyn, jos olisit 100% varma, ettet jäisi kiinni? Eli varastaisit jos tietäisit ettet jäisi kiinni. Mielenkiintoinen ajattelutapa sinulla ja sinunlaisia varten niitä lakeja ja rangaistuksiakin tarvitaan. Toisinsanoen sinä vain vastustat kiinnijäämistä, et itse warettamista. Etkö silloin enää välittäisikään toisen tekemästä työstä ja loppuisiko sinun arvostuksesi heitä kohtaan, jos keksisit vedenpitävän tavan varastaa heiltä?

Moraalitonta, sanon minä.
Niin noh, lähinnä mietin jos tai kun se olisi laillista. Vain se pystyy takaamaan täyden suojan.

Noin muuten sinun "päätelmiin" mielipiteestäni sanon vain, että metsään mennään. Yleensäkkin on turha rakentaa kenenkään miepidettä ihan mutulla, kuten sinulla on tapana.

Varmaan motiivina on millon mikäkin aihe saada kuulostaman sinulle fiksummalta, kuten väite, että oltaisiin jotenkin samaa mieltä jostain. Me ei todellaakaan olla samaa mieltä käydyistä aiheista, ei vaikka kovasti koetat pikku sormilla naputella uutta mielipidettä kehiin ja kertoa Suomi24 foorumin ihanuuksista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Kovasti sinua tuntuu kommenttini kiinnostavan, koska olet kokolailla ainoa, kuka niihin vastailee, eli kiitos mielenkiinnosta! :D
Taitas olla kyllä niin, että se olit sinä joka vastasi minun kommentiin ensin ja minä nyt sanailen kanssasi koska se on vaan niin yksinkertaisen hauskaa ja helppoa. Minua ei siis sinänsä kiinnosta kirjoituksesi.

6018.2.2008 3:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Niin noh, lähinnä mietin jos tai kun se olisi laillista. Vain se pystyy takaamaan täyden suojan.
Niin, noh, mutta kun se ei ole. Kyllä huomaa, että et ole tuota miettimistä paljon harrastanut. Jos se olisi laillista, sillä olisi jo lain suoja, vai väitätkö, että silloin tarvittaisiin vielä jokin muu suoja, vaikka IFPI:n tai ÄKT:n suoja. Älä nyt taas yritä venkoilla, kun juuri tunnustit, että varastaisit jos ei olisi pienintäkään mahdollisuutta jäädä kiinni. Ei kai tuossa mitään pahaa ole, sinunlaisia on varmasti muitakin ja heitä kutsutaan pelkurivarkaiksi. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle sinusta. Ehkä vain haluaisit warettaa, mutta et uskalla ja siksi kritisoit aihetta niin voimakkaasti?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Ihan suoraan olet sanonut muualla keskusteluissa kannattavasi waretuksen vapauttamista (tai ainakin olet puoltanut yhtenä vaihtoehtona) ja nyt puhut, että tämä rangaistus oli liian heiveröinen ja perustelitkin sen vieläpä.
En ole edes puoltanut, vaan pitänyt sitä varteenotettavana vaihtoehtona ongelmalle, se ei lapsi hyvä tarkoita, että minä sitä haluaisin. Et siis ilmeisesti vieläkään ole ymmärtänyt, että heiveröiset rangaistukset saavat aikaan tuon vapautumisen, koska tapauksia täytyisi tulla mieletön määrä, ennenkuin ihminen kokee olevan vaarassa jäädä kiinni pl. tietenkin sinä, joka haluat 100% varmuuden varkaudellesi koska olet pelkuri. Asioilla on ihan selvä syy-yhteys, mitä sinä vain et näe, vaikka rautalangasta vääntämällä olen yrittänyt sinua opastaa.

Perun aikaisemmat puheeni sen suhteen, että olisimme samaa mieltä joistakin asioista, sinähän haluat vain varastaa vailla pienintäkään riskiä jäädä kiinni. Minä waretan jonkin verran, mutta ymmärrän, että se on laitonta ja ymmärrän, että on todella häviävän pieni mahdollisuus jäädä kiinni ja saada nuhteet ja sakot. Minä todella luulin, että sinä olet lainkuuliainen ihminen, kun aina niin kiivaasti lakiin vetosit ja toimimattomiakin lakeja puolustelit.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 03:09

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

6118.2.2008 9:48

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Niin, noh, mutta kun se ei ole. Kyllä huomaa, että et ole tuota miettimistä paljon harrastanut. Jos se olisi laillista, sillä olisi jo lain suoja, vai väitätkö, että silloin tarvittaisiin vielä jokin muu suoja, vaikka IFPI:n tai ÄKT:n suoja. Älä nyt taas yritä venkoilla, kun juuri tunnustit, että varastaisit jos ei olisi pienintäkään mahdollisuutta jäädä kiinni. Ei kai tuossa mitään pahaa ole, sinunlaisia on varmasti muitakin ja heitä kutsutaan pelkurivarkaiksi. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle sinusta. Ehkä vain haluaisit warettaa, mutta et uskalla ja siksi kritisoit aihetta niin voimakkaasti?
Edelleenkin jos olisi 100% varma ettei mitään rangaistusta tulisi, niin siihen tarvitaan waretuksen vapauttamista. Silloin olisi moraalit ja sen tapaset kohdillaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

En ole edes puoltanut, vaan pitänyt sitä varteenotettavana vaihtoehtona ongelmalle, se ei lapsi hyvä tarkoita, että minä sitä haluaisin.
Vaihtoehdon esittämistä = Asian puoltamista. :D
Kannattaa oikeasti lukea mitä olet aiemmin kirjoittanut, mutta kun sulla toi mieli vaihtelee, niin siinä on varmaan vaikea itsekkään pysyä perässä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Perun aikaisemmat puheeni sen suhteen, että olisimme samaa mieltä joistakin asioista, sinähän haluat vain varastaa vailla pienintäkään riskiä jäädä kiinni. Minä waretan jonkin verran, mutta ymmärrän, että se on laitonta ja ymmärrän, että on todella häviävän pieni mahdollisuus jäädä kiinni ja saada nuhteet ja sakot. Minä todella luulin, että sinä olet lainkuuliainen ihminen, kun aina niin kiivaasti lakiin vetosit ja toimimattomiakin lakeja puolustelit.
Emme ole edes "joistain" asioista samaa mieltä. Mutta kässäsit kuitenkin itsesi, jos jäisit tehokkaammin kiini niin et warettaisi, eli olet "pelkuri", kuten me kaikki ja rangaistukset tosiaan vaikuttavat tekoihin.

Toki itsekkin waretan ja olen sen jo moneen kertaankin myöntänyt. Sitä sinun on turha "tajuta" enää. Pyörä on jo keksitty ja sitä rataa. Tosin nykyään yhä vähempi. Voisi sanoa etten laisinkaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 09:54

6218.2.2008 16:55

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Vaihtoehdon esittämistä = Asian puoltamista.
Eivät nuo kyllä oikein samaa tarkoita millään logiikalla, nyt et kyllä ymmärrä, mitä tarkoitan. Ei ole minun päätettävissä, mistä vaihtoehdosta tulee varteenotettava ja mistä ei, joten en niitä ole siksi puoltanutkaan. Ja kuten toteankin, en edes kyseistä vaihtoehtoa halua, vaan pidän sitä jossain määrin todennäköisenä, koska waretus on jo käytännössä vapaata.

Se mitä haluan on usein aivan muuta mitä tapahtuu, valitettavasti..tai onneksi?

Miksi kukaan warettaisi, jos olisi mahdollista jäädä kiinni, eikö se olisi tyhmyyttä, varsinkin kun siitä ei saa lainkaan taloudellista hyötyä? Eikö ihmisten kannata nyt warettaa, kun mahdollisuus jäädä kiinni on olematon? Sinä taas tunnut odottavan sitä päivää, kun warettamisesta ei ole lainkaan mahdollista jäädä kiinni, niinkuin selkeästi ilmoitit. Toivot siis waretuksen vapautumista ja minä en.
Onnea odotukselle, mutta luulen, että tekijänoikeuksien haltijat eivät tuohon sinun toiveeseesi ihan äkkiä suostu.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 16:56

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

6318.2.2008 17:25

Sitäpaitsi tuo 3000euron sakko on aika mitätön siihen verrattuna, mitä esim. 2000 biisiä maksaa kaupasta ostettuna. Muutenkin tuo 2000 biisin lataaja on aika mitätön warettajien keskuudessa. Tiedän montakin, jolla niitä waretettuja biisejä onkin yhtäkkiä 20 000.

Poliisi valitsi nyt hieman väärän miehen, menisivät suoraan sellaisen miehen ovelle jolla on esim. jaossa 4TB tiedostoja.

6418.2.2008 18:12

Lainaus:

Eivät nuo kyllä oikein samaa tarkoita millään logiikalla, nyt et kyllä ymmärrä, mitä tarkoitan. Ei ole minun päätettävissä, mistä vaihtoehdosta tulee varteenotettava ja mistä ei, joten en niitä ole siksi puoltanutkaan. Ja kuten toteankin, en edes kyseistä vaihtoehtoa halua, vaan pidän sitä jossain määrin todennäköisenä, koska waretus on jo käytännössä vapaata.

Se mitä haluan on usein aivan muuta mitä tapahtuu, valitettavasti..tai onneksi?

Miksi kukaan warettaisi, jos olisi mahdollista jäädä kiinni, eikö se olisi tyhmyyttä, varsinkin kun siitä ei saa lainkaan taloudellista hyötyä? Eikö ihmisten kannata nyt warettaa, kun mahdollisuus jäädä kiinni on olematon? Sinä taas tunnut odottavan sitä päivää, kun warettamisesta ei ole lainkaan mahdollista jäädä kiinni, niinkuin selkeästi ilmoitit. Toivot siis waretuksen vapautumista ja minä en.
Onnea odotukselle, mutta luulen, että tekijänoikeuksien haltijat eivät tuohon sinun toiveeseesi ihan äkkiä suostu.
Sinun logiikat on kylä niin hupaisevia. Hitto kun olet hauska kaveri, kertakaikkiaan.

Sinun logiikkaa:

Kun joku kertoo mahdollisuudesta, jos warettaminen vapautuu = Odottaa warettamisen vapautumista.

Kun joku pitää varteenotettavana vaihtoehtona warettamisen vapautumista = Ei kuitenkaan ole myötämielinen warettamisen vapautumiselle.

No mutta, kaikkea se luoja ruokkii.

6518.2.2008 19:31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Sinun logiikat on kylä niin hupaisevia. Hitto kun olet hauska kaveri, kertakaikkiaan.

Sinun logiikkaa:

Kun joku kertoo mahdollisuudesta, jos warettaminen vapautuu = Odottaa warettamisen vapautumista.

Kun joku pitää varteenotettavana vaihtoehtona warettamisen vapautumista = Ei kuitenkaan ole myötämielinen warettamisen vapautumiselle.

No mutta, kaikkea se luoja ruokkii.
Pidän myös nykytietämyksen valossa varteenotettavana vaihtoehtona, että kasvihuoneilmiö nostaa merenpinnan niin korkealle, että uimataidottomilla on tukalat paikat, mutta en todellakaan halua enkä odota sitä.

Kun sain asian selville, eli joku minulle asian selvitti, että näin tulee mahdollisesti käymään, en suinkaan alkanut odottaa sitä innolla.

Logiikka, se on vaikea laji?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 19:39

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

6619.2.2008 15:30

Jaahas.. Shadown taas vauhdissa.. :)

6719.2.2008 15:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Alcareru:
Jaahas.. Shadown taas vauhdissa.. :)
Jep, stillbornin kanssa on aina niin lämpöistä keskustella.

6819.2.2008 16:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Alcareru:
Jaahas.. Shadown taas vauhdissa.. :)

Keskustelisin enemmänkin, mutta jossain vaiheessa Shadown vetää aina kaihtimet kiinni alkaa mököttämään.. :)

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

6920.2.2008 11:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cLonx:
Sitäpaitsi tuo 3000euron sakko on aika mitätön siihen verrattuna, mitä esim. 2000 biisiä maksaa kaupasta ostettuna. Muutenkin tuo 2000 biisin lataaja on aika mitätön warettajien keskuudessa. Tiedän montakin, jolla niitä waretettuja biisejä onkin yhtäkkiä 20 000.

Poliisi valitsi nyt hieman väärän miehen, menisivät suoraan sellaisen miehen ovelle jolla on esim. jaossa 4TB tiedostoja.
Mutta tämä tarkoittaa sitä, että "amatööriwarettajienkin" foliohatut alkaa olla kireällä..

Ja jos minulla olisi neljä teraa jakoja, uskon että silloin IPt olis reititetty kiinan kautta jonnekkin hanuriin, eikä suoraan kotiovelle.. ^^ (tiedä sitten miten sekään onnistuu muttei se varmasti ole mahdotonta..)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 (8.12.2016 19:36)
Ubisoft viettää 30. juhlavuottaan ja on juhlistanut sitä ilmaispelien avulla. Kaikkiaan seitsemän peliä on lisätty tarjolle ilmaisina latauksina yhtiön omasta Uplay-alustasta vuoden saatossa. ....
Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta (8.12.2016 18:23)
Spekulointi seuraavan sukupolven iPhonen sisältämistä uusista ominaisuuksista tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Varhaisessa vaiheessa alkaneiden huhujen huono puoli on siinä, että vaikka ....
Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
1 kommentti
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
4 kommenttia

Uutisarkisto