*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

EU-komissaari haluaisi laajentaa tekijänoikeuksien keston 95 vuoteen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 14.2.2008 21:30 Kommentteja (23)

EU-komissaari haluaisi laajentaa tekijänoikeuksien keston 95 vuoteen Tekijänoikeuslaki antaa nykyään monille musiikillisille teoksille 50 vuoden suojan, jonka jälkeen teoksia saa kopioida vapaasti. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä nykyiseen 50 vuoden rajaan, vaan monet muusikot, laulajat ja tekijänoikeusjärjestöt haluaisivat pidentää tuota aikarajaa huomattavasti. Näiden tahojen etuja aikoo nyt puolustaa EU-komissaari Charlie McCreevy, joka haluaisi pidentää tekijänoikeuslain tuomaa suojaa 95 vuoteen asti.
McCreevyn mukaan tuhannet 1950-1960 lukujen välissä musiikkia tuottaneet artistit voivat pian jäädä kokonaan ilman radiosoitosta tulevia tuloja, jos tekijänoikeuksien suomaa suojaa ei pidennetä. McCreevyn sanoo, että monelle vanhemmalle artistille nämä tulot ovat heidän ainoa eläkkeensä ja nykyinen lainsäädäntö ei takaa riittävän pitkää suojaa niille artisteille, jotka ovat nauhoittaneet musiikkia jo nuoruusvuosinaan.

Yhdysvalloissa musiikkia koskevat tekijänoikeudet ovat voimassa 95 vuotta, jonka seurauksena EU:n nykyinen tekijänoikeuslaki asettaa kansainvälisen äänitealan etuja ajavan IFPI:n mukaan eurooppalaiset artistit ja muusikot huonompaan asemaan kuin amerikkalaiset toverinsa.

McCreevyn mukaan tekijänoikeuden pidennys hyödyttäisi niin suosittuja kuin hiukan tuntemattomampia artisteja, mutta taloudellisesti suurimmat menetykset tulevat tunnetuille artisteille. Isoista nimistä mm. Elvis on jo osittain lipunut tekijänoikeuden ulkopuolelle ja muutaman vuoden sisällä perässä seuraavat sekä Beatles että Cliff Richard.

McCreevyn tarkoituksena on saada pidennys voimaan takautuvasti, kuten EU teki vuonna 1995, jolloin mm. kirjailijoiden ja säveltäjien suojaa venytettiin 70 vuoteen. McCreevy ei usko tämän pidennyksen vaikuttavan levyjen hintoihin, sillä hänen mukaansa vanhemmat levyt ovat saman hintaisia tai jopa kalliimpia kuin uudet julkaisut.

Edellinen Seuraava  

23 kommenttia

114.2.2008 21:48

Vanhemmat artitstit ovat näköjään sitten unohtaneet maksaa eläkemaksuja

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 14.2.2008 @ 21:49

214.2.2008 21:51

Ei kai tuo ole ihme, kun miettii esim. Rollareita? Nehän on jo tuon 50 vuotta melkein olleet kimpassakin..


Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

314.2.2008 21:52

Onko vielä jäljellä joku 50-60 luvun artisti, joka ei ole kuollut huumeisiin :O. Ainiin rollarit, niillä onkin luultavasti kaikilla jo aika paljon rahahuolia, sillä sen verran pieneen tuloon ovat pojat tyytyneet uransa aikana :/ propsit vaan rahattomille rollareille, kun ovat jaksaneet meitä viihdyttää jo vuosien päivät pienillä kitu palkkioilla.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 14.2.2008 @ 21:55

414.2.2008 22:37
oappi
Inactive

Typerä idea nostaa 95 vuoteen... Onko se nyt sitte fiksua et joku tekee yhden hyvän levyn uransa aikana ja vetää sillä rahaa ~satavuotta. Jos on oikeesti nii hyvä biisi et sitä kuunnellaan vielä 50 vuodenki jälkee nii eiköhän siitä ole jo ihan hyvät rahat kerännyt. Oikeestaan voitas lyhentää 25v tota... Suurimmat rahat kerätään kuitenki niitten ekojen vuosien aikana.

514.2.2008 22:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:
Typerä idea nostaa 95 vuoteen... Onko se nyt sitte fiksua et joku tekee yhden hyvän levyn uransa aikana ja vetää sillä rahaa ~satavuotta. Jos on oikeesti nii hyvä biisi et sitä kuunnellaan vielä 50 vuodenki jälkee nii eiköhän siitä ole jo ihan hyvät rahat kerännyt. Oikeestaan voitas lyhentää 25v tota... Suurimmat rahat kerätään kuitenki niitten ekojen vuosien aikana.
niino siis radio novan soittolistathan koostuu juurikin näistä. =D

ja ne ikivihreät pyörii siellä pauttiarallaa maailmanloppuun asti..
taitaa tero vaara olla viel miljonääri joskus sen pirun vielä on kesää jäljelää biisin plus muutaman muun nova repeat biisien takia.

erästä taiteilijaa kompatakseni polttakaa nova ja älkää antako mamban enää levyttää

615.2.2008 7:44

"Yhdysvalloissa musiikkia koskevat tekijänoikeudet ovat voimassa 95 vuotta, jonka seurauksena EU:n nykyinen tekijänoikeuslaki asettaa kansainvälisen äänitealan etuja ajavan IFPI:n mukaan eurooppalaiset artistit ja muusikot huonompaan asemaan kuin amerikkalaiset toverinsa. "


Niinpä mutta kannaisiko sitten harkita muuttoa heidän tuonne jäärälään (usa)? Jos kerran se noin pahasti painaa.

715.2.2008 11:37

45 vuoden päästä on sitten samaa mieltä, että sitä pitäisi muokata 150vuoteen... 95vuotta, tuli ekana mieleen windows 95 :D .

Ja tuota ei pitäisi muokata, että pääsis niistä helvetin vingutuksista pois...;)

815.2.2008 11:51

nii miettikääs... levy-yhtiöt ei saa enää beatlesin korvauksista osuuttaan.

Elvis on kuollut jo aikoja sitten eikä se hyödy mitään enää lakien muutoksista.

Ainoa joka voi voittaa tuossakin, on levy-yhtiöt, jotka todellakin saavat suurimman osan rojalteista...

"piratismi on lisääntynyt" "levyjä ei myydä" ehkä seuraava laki on että ihmisten täytyy ostaa joka kuukausi joku levy.

915.2.2008 12:32

Kannattaa ehkä ottaa yhteyttä omaan europarlamentaarikkoon asian tiimoilta? Hehän tuollaiseen voivat parhaiten vaikuttaa.

1015.2.2008 15:25

Onhan se tosiaan väärin, etteivät Elviksen perikunta (tienaa käsittääkseni vuosittain n. 50 M$) tai Beatlesit enää saisi lisää eläkerahoja.

Mutta entä jos sävellys vapautuisikin vaikka jo muutaman vuoden päästä vapaaseen käyttöön? Tulisipa vähän kilpailua tuollekin alalle.
Levytyksille (eli esim. valmiin mp3:sen levityksen) suoja-aika voisi ehkä ollakin pari kymmentä vuotta.

Jotenkin vaan hassu ajatusmalli, että yhden laulun tekaisemisen pitäisi antaa oikeus kerätä eläkerahoja seuraavat sata vuotta, kun esim. patentoidut ideat ja muutkin hengentuotteet saa kopioida nopeammin, puhumattakaan koneista tai laitteista, jotka saa kopioida heti kun kilpailijalta sellaisen käsiinsä saa. Onko biisin sävellys, sanoitus tai sovitus tosiaan niin merkittävä teko, että se vaatii sadan vuoden suojan?

Pitäisikö meidän sitten maksaa royalteja telkkummekin suunnittelijalle ja valmistajalle koko TV:n käyttöiän? Voisiko lääkäri, joka vaikka kursii rikkoutuneen sydämen kasaan, kerätä korjauksesta maksua potilaan loppuiän?

1115.2.2008 19:12

Jumankauta jos 50 vuotta on tullut rojalteja biiseistä eikä ole tajunnut säästöön laittaa, niin siitä on turha alkaa kitisemään.

1217.2.2008 0:31

Minun mielestä musiikin tekijänoikeuksien kesto pitäisi oikeasti laskea max. 10 vuoteen.

1317.2.2008 13:13

No perustelisitteko edes jotenkin nuo väitteenne. Esimerkiksi mitä haittaa tavalliselle kuluttajalle olisi rajan nostamisesta 50 vuodesta 95 vuoteen.

1417.2.2008 13:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:
esim. patentoidut ideat ja muutkin hengentuotteet saa kopioida nopeammin, puhumattakaan koneista tai laitteista, jotka saa kopioida heti kun kilpailijalta sellaisen käsiinsä saa.
Ihanko huumorilla kirjoittelet?

Monesti yritysten kannattaa "istua patenttien päällä" ihan vaan sen takia että mikäli patenttihakemus tehtäisiin liian aikaisin, kilpaileva yritys pystyisi tekemään patentin jota ilman alkuperäinen yritys ei tulisi toimiin, jolloin kilpailijan "täsmäisku patentinsta" pitäisi maksaa lisenssimaksut.

1517.2.2008 14:45

375H&H: Itse en tiedä mitä haittaa siitä on muutako, että ne kappaleet on edelleen suojattuja. Niitä kappaleita ei voi esittää julkisesti ilman teostomaksuja. Niin ja levy-yhtiöt ei saa rahaa niistä suoja-ajan loputtua.

Suoja-ajan loppuminen ei tarkoita sitä, että artisti menettäisi biisinsä. Jos Beatlesin Yesterday menettää suojan, se on silti Beatlesin biisi, koska kansa on sen niin tuntenut ja tuntee vielä seuraavat 100 vuotta.

Jos joku tekee siitä uuden version, so what, se on sitten sen bändin biisi Coverbänd - Yesterday (Beatles cover). Kaikki kumminkin tunnistaa sen Beatlesin alkuperäisen biisin uudesta ulkoasusta. Covereita on kumminkin tehty niin kauan kuin musiikkiakin, eli se asia ei muutu silloinkaan.

Mitä hyötyä suoja-ajan pidentämisestä on kuluttajalle?

1617.2.2008 17:01

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:
Mitä hyötyä suoja-ajan pidentämisestä on kuluttajalle?
Tietääkseni ei mitään hyötyä. Eli

Kuluttajalle: Hyödyt: 0, haitat: 0
Artistille: Hyödyt: +, haitat: 0
Levy-yhtiöt: Hyödyt: +, haitat: 0

Joten mitä pahaa tässä esityksessä olisi esim. Afterdawnin käyttäjille? Tai keille esityksestä olisi haittaa?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.2.2008 @ 18:06

1717.2.2008 21:35

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:
Mitä hyötyä suoja-ajan pidentämisestä on kuluttajalle?
Tietääkseni ei mitään hyötyä. Eli

Kuluttajalle: Hyödyt: 0, haitat: 0
Artistille: Hyödyt: +, haitat: 0
Levy-yhtiöt: Hyödyt: +, haitat: 0

Joten mitä pahaa tässä esityksessä olisi esim. Afterdawnin käyttäjille? Tai keille esityksestä olisi haittaa?
Mistä se raha tulee jos se ei ketään haittaa? Radiot, TV:t, ravintolat ja muut jotka maksavat näitä rojalteja eivät varmaankaan hyödy siitä että kaikesta jo ikääntyneestä musiikista pitää myös maksaa. Ei se raha ilmaista kuitenkaan ole. Ja kaiken tässä maailmassa kuitenkin loppujen lopuksi maksaa kuluttaja, joten vaikka suoraa vaikutusta ei olisi tulisi se kuitenkin maksettua senttinä siellä ja toisena täällä.

Ihminen joka ei ole tienannut normaalissa työelämässä eläkettään voi syyttää vain itseään jos tulot tipahtavat. Näin se menee muillakin aloilla joissa ei saada suoraa eläke tuloa. Silloin tulee säästää ja sijoittaa eläke rahastoihin eikä kitistä että olinpast tyhmä ja tuhlasin rahani.

Minusta 50v on vähintäänkin riittävä aika kunniottaa musiikin tekijää. Ne jotka saavat vielä tämänkin ajan jälkeen radiosoittoa ovat varmasti saaneet jo osansa moninkertaisesti.

1818.2.2008 0:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DraReb:

Mistä se raha tulee jos se ei ketään haittaa? Radiot, TV:t, ravintolat ja muut jotka maksavat näitä rojalteja eivät varmaankaan hyödy siitä että kaikesta jo ikääntyneestä musiikista pitää myös maksaa. Ei se raha ilmaista kuitenkaan ole. Ja kaiken tässä maailmassa kuitenkin loppujen lopuksi maksaa kuluttaja, joten vaikka suoraa vaikutusta ei olisi tulisi se kuitenkin maksettua senttinä siellä ja toisena täällä.
Eli tarkoitatko että kun radiot, TV:t ravintolat ja muut pyrkivät taloudellisesti HYÖTYMÄÄN artistin tuotoksesta soittamalla artistin musiikkia. Artistille ei kuuluisi oikeutta saadaa taloudellisesta HYÖDYSTÄ taloudellista HYÖTYÄ. Ja syynä on se että sinä itse saisit istua ravintolassa kuuntelemassa ilmaiseksi (tietyn ikäistä) musiikkia.

Kaikki-mulle-heti-ilmaiseksi rules, Yeah ???

EDIT:

No ainakin joku perusteli mielipiteitään kun kerran sitä pyysin.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 00:23

1918.2.2008 0:41

Lainaus:
Kaikki-mulle-heti-ilmaiseksi rules, Yeah ???
Ei KAIKKI todellakaan. Ei HETI todellakaan. Vaan se että jos joku on saanut jo 50 vuotta rahaa jostakin teoksestaan. Alkaa minun mielestä siitä teoksesta saadut tulot riittämään ja raha joka siitä tulee tulisi siirtää uusille teoksille tai hyödyn tavoittelijoille. Oma mielipiteeni olisi, että rahat ohjattaisiin vaikka uusien vasta tulevien muusikoiden rahoittamiseen. Mutta se olisi kommunismia ja ei tässä mailmassa tule tapahtumaan.

Ja minun vastaukseni siihen että kaikki hyötyvät jos tekijänoikeuksien kestoa kasvatetaan on siis se, että kaikki eivät hyödy, koska joku ne rojaltit maksaa ja lopulta maksaja on kuluttaja.

2018.2.2008 6:57

Lainaus:
Ja minun vastaukseni siihen että kaikki hyötyvät jos tekijänoikeuksien kestoa kasvatetaan on siis se, että kaikki eivät hyödy, koska joku ne rojaltit maksaa ja lopulta maksaja on kuluttaja.
No niinpä onkin olet oikeassa, eli markkinataloudessa kaiken maksaa viimekädessä kuluttaja. Eli nyt pitää siis kysyä haluavatko keskustelijat että tekijänoikeuksien pituutta ei pidennetä, jottei taloudellisen hyödyn tavoittelijat maksaisi saamastaan käyttöhyödystä taloudellista hyöyä artistille, jotta kuluttaja joutuisi maksamaan vähemmän.

Lainaus:
Ei HETI todellakaan. Vaan se että jos joku on saanut jo 50 vuotta rahaa jostakin teoksestaan. Alkaa minun mielestä siitä teoksesta saadut tulot riittämään ja raha joka siitä tulee tulisi siirtää uusille teoksille tai hyödyn tavoittelijoille.
Joku on joskus sanonut että: "There's no business like show business" joten on aika vaikeaa verrata artistia esimerkiksi putkimieheen, parturiin, koneurakoitsijaan jne. Perinteisillä pienyrittäjillä ansiotaso riippuu suhdantaiesta, ahkeruudesta, ammattitaidosta jne. mutta viihdetaiteilijoilla tilanne on mutkikkaampi. Ansiotasoon vaikuttaa taiteelliset ja suosiolliset seikat joita on mahdoton ennakoida tai laskea tulavaisuuteen.

2118.2.2008 9:39

Näissä suoja-aikojen pidennysehdotuksissa täytyy muistaa, että tekijänoikeus ei ole omistusoikeus vaan kannuste ja väliaikainen "monopoli" hallita teosta. Levy-yhtiöt ehdottavat pidennystä AINA kun jokin merkittävän artistin suoja on loppumassa, joten suoja-aikaa pidentäessä täytyy pohtia, että halutaanko pitää kiinni nykyisestä kulttuurimallista, jossa teos menee lopulta kansalle.

Public domainilla on ollut historiassa muutenkin suuri merkitys kun radiorojalteja yritettiin nostaa liikaa, joten kyse on myös eräänlaisesta tasapainosta. Taiteellisiin seikkoihin on omasta mielestäni erikoista vedota, sillä kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta mutta jokainen saa vapaasti päättää, että julkaiseeko teoksensa, jolloin se on lopulta vapaata riistaa. Niin harva artisti tienaa 50 vuoden jälkeen rahaa kappaleestaan, että olisiko oikeasti järkeä nostaa nykyistä rajaa enää?

Toisin kuin täällä väitetään, niin kyllä kansa hyötyy public domaista, joten en lähtisi vähättelemään sitä, että kyse on 0 vs 0 tilanteesta. Enemmänkin 1 vs x-määrä rahaa. Hyvä, että artisti on tehnyt ikivihreän kappaleen mutta jos tässä vaiheessa alkaa kaduttamaan, niin olisi varmaankin kannattanut jättää julkaisematta koko kappale.

Luulisi, että uudet artistit hyötyvät siitä kun vanhan ikivihreät väistyvät soittolistoilta, sillä payola ei voi toimia public domainilla ;)

Odotan myös innolla niitä covereita mitä beatlesin suoja-ajan loppumisen seurauksena tulee. Taide saa kukoistaa, eikä ahneus.

ED. tosin uudet artistit voivat lyödä itsensä läpi covereilla, joten eihän kyse ole täysin hyväntekeväisyydestäkään. Nyt vain oikeudet omistava yhtiö ei voi hallita sitä kuka coverin tekee.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 11:05

2218.2.2008 11:27

Edit: Väärä säije

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.2.2008 @ 11:43

2325.2.2008 11:02

Lainaus:
No perustelisitteko edes jotenkin nuo väitteenne. Esimerkiksi mitä haittaa tavalliselle kuluttajalle olisi rajan nostamisesta 50 vuodesta 95 vuoteen.
Olin pari päivää matkoilla ja toiset kipeänä sängyn pohjalla, ja sinä aikana perusteluni onkin melkein toisten toimesta tänne jo kirjoitettu.

Mutta yksinkertaistettuna (kun en ehdi rästitöiden takia kunnon väittelyyn nyt ryhtyä), omasta mielestäni sävellyksen teko ei ole niin poikkeavan laatuista luomistyötä, että se vaatisi edes nykyisen laajuisen suoja-ajan. Luomistyö ei ole niin vaativaa, että lain keinoin pitäisi taata jokaisen yhden maailmanlaajuisesti suositun hitin tekijän automaattinen nousu miljonääriksi. Musiikin tekijöiden kohtuulliset ansiot olisi kuitenkin turvattava jotenkin. (Niin, keskityn musiikkiin, kun en nyt ehdi ruotia elokuva ym. viihdeteollisuutta tarkemmn.)

Musiikki on viime vuosina muuttunut yhä vähemmän vakavasti kuunneltavaksi, sen tarjonta on lisääntynyt roimasti ja arvostus laskenut. Tämä osin siksi, että kaikki vanhatkin biisit ovat nykyän helposti saatavilla ja valtavan äänitevaraston kerääminen on mp3:sten myötä tullut helpoksi ja halvaksi. Levyjen hinnat ovat kuitenkin liian korkeat.

Suoja-ajasta ei ole kuluttajalle muuta haittaa, kuin rahan meno, kun vanhojakaan kappaleita ei saa ilmaiseksi. Mutta tärkeämpää on, että siitä ei mielestäni myöskään ole yhteiskunnalle hyötyä. Hyöty kohdistuisi vain pieneen joukkoon ihmisiä, joka ei sitä ansaitse. Tai ei ainakaan omasta mielestäni ansaitse sitä niin paljoa, kuin vaikkapa lapsia, vanhuksia, sairaita tai esim. juoppoja työkseen hoitavat, joilta tämä lisäraha siis oltaisiin osaltaan imemässä.

Olisin utelias näkemään, mitä kilpailun salliminen samasta sävellyksestä (jonkun lyhyen suoja-ajan jälkeen, jona alkuperäinen tuottaja, yleensä siis levy-yhtiö, ehtii varmistaa taloutensa, kaikkien halukkaiden kesken toisi mukanaan. Tulisiko oikeaa kilpailua, joka laskisi kulttajahintoja?

Lainaus:
Monesti yritysten kannattaa "istua patenttien päällä" ihan vaan sen takia että mikäli patenttihakemus tehtäisiin liian aikaisin, kilpaileva yritys pystyisi tekemään patentin jota ilman alkuperäinen yritys ei tulisi toimiin, jolloin kilpailijan "täsmäisku patentinsta" pitäisi maksaa lisenssimaksut.


Patenteista on paljon haittaa. Myös niiden myöntämisperusteista, suoja-ajoista ja jopa tarpeellisuudesta voisi keskustella pitkäänkin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto