AfterDawn logo

RIAA:n johtaja haluaisi suodatusohjelmat kuluttajien tietokoneille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
39 kommenttia

Tekijänoikeusrikosten vähentäminen internet-liikennettä suodattamalla on useiden tekijänoikeusjärjestöjen tavoitelistalla, jonka seurauksena tekijänoikeusjärjestöt ovat vaatineet voimakkaasti erilaisten suodatustekniikoiden käyttöönottoa.

Aiemmin tekijänoikeusjärjestöt ovat painostaneet lähinnä internet-operaattoreita, joiden tulisi valvoa asiakkaidensa toimia. Äänitealan etuja puolustavan RIAA:n johtaja Cary Sherman haluaisi kuitenkin tekijänoikeusjärjestöjen käyttöön vielä tehokkaammat keinot, joiden avulla liikenteen suodatus tapahtuisi suoraan kuluttajan tietokoneella.

Tämä tapahtuisi todennäköisesti erillisen ohjelman avulla, joka valvoisi tietokoneelle ladattavaa sisältöä samalla tavalla kuin tietoturvaohjelmat. Jos ohjelma havaitsisi tekijänoikeusrikoksen, voisi se poistaa kyseisen tiedoston, jolloin kuluttaja ei pääsisi nauttimaan luvattomasti ladatusta sisällöstä.


Koska ohjelmaa ajettaisiin kuluttajan tietokoneella, ei sille tulisi ongelmia esim. internet-yhteyden salaamisesta, joka vaikeuttaa huomattavasti aiemmin ehdotettua internet-operaattorin päässä tapahtuvaa suodatusta, sillä internet-operaattoreilla ei ole resursseja purkaa tehokkaita salausmenetelmiä, joita yritysten lisäksi käyttävät tavalliset kuluttajat mm. VPN- ja P2P-ohjelmien kanssa.

Monia askarruttanee se seikka, miten kuluttajat saadaan asentamaan kyseinen ohjelmisto tietokoneelle. Sherman ei ole itsekkään varma siitä, että miten kuluttajat saadaan asentamaan kyseinen internet-liikennettä suodattava ohjelmisto koneelle. Yksi pakottava keino olisi lainsäädäntö, jolloin internet-yhteys ei toimisi ilman erillistä suodatusohjelmaa koneella, mutta todennäköisesti yksikään valtio ei tule pakottamaan kansalaisiaan moiseen toimintaan. Toinen vaihtoehto olisi tarjota kuluttajille ohjelman käytöstä esim. ilmaisia musiikkilatauksia, mutta monille kuluttajille oma yksityisyys on todennäköisesti arvokkaampaa kuin muutamasta ilmaisesta kappaleesta saatava taloudellinen hyöty.

39 KOMMENTTIA

4ahola1/39

Näiden tyhmyydellä ei näytä olevan mitään rajaa. Jos ja kun tällainen ohjelma tulee ja jotenkin vielä saadaan kuluttajien koneeseen, niin varmaankin viikon päästä siihen löytyy jonkinmoinen kierto, että se ei suodata enään mitään.

Onko mitään sellaista suojausta joka olisi pysynyt murtamattomana, joita tekijänoikeustahot ovat tuotteisiin asentaneet?

Kaakatus2/39

Lainaus:

Toinen vaihtoehto olisi tarjota kuluttajille ohjelman käytöstä esim. ilmaisia musiikkilatauksia, mutta monille kuluttajille oma yksityisyys on todennäköisesti arvokkaampaa kuin muutamasta ilmaisesta kappaleesta saatava taloudellinen hyöty.

Tarjotkoon vaikka ilmaisen iTunes tilin, en suotuisi asentamaan tuollaista missään tapauksessa. MS:n WGAta välttelen kuin ruttoa ja tuo on vielä pahempi.

esavolai3/39

Kirveen kanssa olen vastassa, jos tällaista joku tulisi asentamaan!

Supo4/39

Juu ei minun elinaikana(toivottavasti elän pitkään).Pitäisi vissiin perustaa joku järjestö ja alkaa ehdottelemaan kaikkea typerää.Tosin edustajamme ovat niin i...... että tämmöinen voi joskus mennä läpikin :(

Maksavaan5/39

No tässähän järkevä idea, hyvä tuoda moinen julkisuuteen kun ei tiedetä itsekään, miten moinen saataisiin koneelle asennettua :P

Lanttu426/39

Loistaa idea. Näin saamme julkisuutta Riaalle. Asennetaan softa jonka havaitaan alle kuukaudessa tuhoavan paljon muutakin ja sitten ollaan kusisukassa ja katsellaan pöydän päähän kasaantuvaa haasteläjää...

Julkisuus se on negatiivinenkin julkisuus... :D

Darius67/39

Lainaus:

RIAA:n johtaja haluaisi suodatusohjelmat kuluttajien tietokoneille...

Haluaisin mäkin Ferrarin, mutta ei se tarkoita sitä että saisin sellaisen...

kaawpeli8/39

Lainaus:

MS:n WGAta välttelen kuin ruttoa ja tuo on vielä pahempi.

Minusta wga on ihan toimiva ratkaisu xpeessä. Eipä ole ollu mitään harmia uudemmalla koneella jossa aito xp, mutta toisen koneen kirjautuminen sekos(ei ollu aito xpe).

Ja tämmöstä ei todellakaan tule ikinä kenenkään koneella. Ei se musiikki kuitenkaan maailmaa hallitse.

Etzo9/39

imeköön johtajat paskaa

Gigabit10/39

Eikö rahanahneudella ole nykyään mitään rajaa? Sitäpaitsi riaa ei aja edes musiikintekijöiden etuja, vaan ahneiden levypomojen, jotka käärivät miljoonia idolseilla sun muilla. Aiemmassa uutisessahan riaahan nimittäin haluaa vähentää biisintekijöiden rojalteja. Onhan ne se nähty, kun to-väki rupee tekemään omia "valvontaohjelmiaan": pari vuotta sitten erään levy-yhtiön levyistä tarttui koneelle rootkit, joka pahimmassa tapauksessa sekoitti windowsin formatointikuntoon, tuhosi kaikki mp3-tiedostot ja vakoili.

Tätä sensuuria voi jo verrata Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan toimiin, jossa muut puolueet kiellettiin.

Spotteri11/39

Ja kyseinen softa tietysti toimisi vain Windows käyttöjärjestelmässä, joka olisi ilmeisesti välttämätön edellytys nettiin pääsyyn.

Tajusivat kuinka älytön idea asian ISP:en piikkiin laittaminen on, ni menivät sit keksimään jotain idioottisempaa. Kyllä kuluttaja maksaa senhän nää p***alafkat tietää.

jonzcu12/39

Tämä suodatusohjelma ehdotus on niin tyhmä, ettei tää kaveri varmaa usko siihen itekkää.

Kasavuori13/39

Lainaus:

Äänitealan etuja puolustavan RIAA:n johtaja Cary Sherman haluaisi kuitenkin tekijänoikeusjärjestöjen käyttöön vielä tehokkaammat keinot, joiden avulla liikenteen suodatus tapahtuisi suoraan kuluttajan tietokoneella.

Mistähän saisivat itselleen keinon suodattaa edes osan tyhmistä päähänpistoistaan?

Ja jos sellaisen löytävät, toimittakoon ÄKT:lle samanlaisen.

thejammy14/39

taitaa RIAA pitää aina aivohiiren, kaikki heittää ajatuksia ilmaan, mitään ei tyrmätä. sitten heitetäään kaikki ideat hattuun ja vedetään yksi. tällä kertaa tuli sitten tämmöinen, odotan mielenkiinnolla seuraavaa innovatiivistä päähänpistoa. ( tuo ohjelma sitten onkin kiva kun joku keksii siihen viruksen joka poistaa muutkin kuin TO lakia rikkovat tiedostot/ jos tuo ohjelma tunnistaa väärin tiedostoja...)

Demus15/39

Aprillipäivän pilasta menisi tämä "uutinen"!:D

Mistäköhän toikin RIAA:n pomo saa oikein palkkansa? Valtion tasolla muutettaisiin kenties perustuslakia, jotta RIAA saisi enemmän rahaa? ...ja samana päivänä ku laki astuisi voimaan tämä suodatus kierettäisiin ja me kaikki oltais terroristeja. :[ Kukaahan ei vapaaehtoisesti moista moskaa koneelle asenna.

Pahinta tässä on se, että vaikka ihmiset asentaisivatkin tällaisen ohjelman omalle koneelle, se ei toimisi oikein, kuten monta kertaa ollaan saatu huomata eli se poistelisi mitä sattuu, kuten omatekemää musaa, kotivideoita yms.

Quiote16/39

Huah! :)

Lainaus:


Sherman ei ole itsekkään varma siitä, että miten kuluttajat saadaan asentamaan kyseinen internet-liikennettä suodattava ohjelmisto koneelle.

Niin, eli nämä uutiset ovat tarkoitettu pelotteiksi, että ihmiset jotka warettaa, mutta ei tiedä muuta, luulisivat RIAA:n pystyvän kaikkeen ja näin nämä warettajat lopettaa peloissaan touhut. Tai sitten nauraa tämmösille uutisille kuten kaikki muutkin :D

Lainaus:

Yksi pakottava keino olisi lainsäädäntö, jolloin internet-yhteys ei toimisi ilman erillistä suodatusohjelmaa koneella, mutta todennäköisesti yksikään valtio ei tule pakottamaan kansalaisiaan moiseen toimintaan.

Ei hvl! Seuraavaksi tulee varmaan ehdotus siitä, että koneisiin asennetaan erillinen kortti joka lähettää tapahtumalokin RIAA:lle ja jos siitä löytyy waretusta niin putkaan pääsee.

Lainaus:


Toinen vaihtoehto olisi tarjota kuluttajille ohjelman käytöstä esim. ilmaisia musiikkilatauksia, mutta monille kuluttajille oma yksityisyys on todennäköisesti arvokkaampaa kuin muutamasta ilmaisesta kappaleesta saatava taloudellinen hyöty.

To-mafian toimintaa kiristävät lait olisivat paikallaan. Etujen valvominen kuulostaa järkevältä, mutta alkaa mennä tuo touhu ihan ääliömäiseen suuntaan, taitaa olla Carystäkin tullut hiema raha-ahne p*a**a..

Kellopeli17/39

Nää kaikki RIIA:han liittyvät uutiset pitäs jättää julkasematta. Rupee loppuun mielenkiinto näihin "pelotteluihin". Samaa päivästä ja viikosta toiseen.

haxorfox18/39

lol
riaa fails!
ja tollasta suodatin paskaa en laittas koneelleni xD

painukoon helvettiin :P

jaska55119/39

No jos se ohjelma on niin se ei tule mun koneelle. Jos väkisin tulee ni sit se lähtee vaikka väkisin pois. Mutta minua kyllä kiinostaa, että millä he sen kuluttajien tietokoneelle saa.
Minulla on kyllä aavistus että se tulee jonkuu wintoosan päivityksen mukana niin ku WGA tuli ja äkkiähän lakifirma saa microsoftin kanssa sopimuksen aikaan.

mjk20/39

Niin tässä tulee väsitämättä mieleen se sony-episodi drm-kun se asensi koneelle eston ja kuinkas kävikään se huomattiin ja tuli hitonmoinen meteli...tässä käy taatusti samanlailla, älämölö syntyy jos sellainen olisi olemassa. Tosin on tuo riaa sen verran varpuaivoja täynnä että tuollaista voisi odotella.

Mitenkäs sitten nämä virus/palo/haittaohjelmien poistotyökalut taatusti pistävät sen jorpakkoon, mitäs sitten tehdään? Riaa korvaa solmuunmenneen koneen vai? tuskin.

temi21/39

Lainaus:

Yksi pakottava keino olisi lainsäädäntö, jolloin internet-yhteys ei toimisi ilman erillistä suodatusohjelmaa koneella


Aika monelle käyttöjärjestelmälle joutuisivat tuon ohjelman tekemään.

Lisäksi ongelmia saattaisi esiintyä viihde-elektroniikan laitteissa, jotka tarvitsevat nettiyhteyttä

Kaakatus22/39

Tästä lähtien kaikkiin emolevyihin integroidaan piiri joka lähettää kaikki koneen kovalevyn tiedot RIAA:lle. Nettiin ei kone päästä ennen kuin joku RIAA:n tarkastaja on käynyt käsipelillä logit läpi. :D

lolli223/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gigabit:


Tätä sensuuria voi jo verrata Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan toimiin, jossa muut puolueet kiellettiin.

Ja koko ajan ollaan siihen suuntaan menossa, kohta meillä kaikilla on ikävä Aatua...

zya24/39

Siis kyseinen sovellus on jo tehty:
http://www.digitalfilecheck.fi/
ja ladata sen voi "kaikkien kaverilta" IFPI:ltä:
http://www.ifpi.org/dfc/downloads/dfc.html
mukavaa, eikö?

Toikin kun tulevaisuudessa laitetaan tulemaan windows päivityksen mukana :(

BlasterX25/39

Tuo DFC, ainakin silloin 3-4 vuotta sitten takaperin kun se lanseerattiin, merkkasi kaikki laillisetkin kappaleet "laittomiksi" kopioiksi - ja ehdotti käyttäjää poistamaan ne. Silloisessa TM:ssä oli artikkeli tuosta, että jos sitä ohjelmaa olisi silloin käyttänyt niinkuin ifpi olisi toivonut, pahimmillaan käyttäjä olisi puhdistanut koko koneensa lomakuvista/-videoista. E: Sillä loppujen lopuksi melko moni laittaa ladatut tiedostot tulemaan suoraan työpöydälle tai omiin tiedostoihin, jossa kaikki muukin on. Aivopesty periaatevanhempi saa helposti massiivisen tuhon aikaan tuolla ohjelmalla; ja en usko, että välit talon tietokoneenkäyttäjäänkään ainakaan paranevat, kun kaikki media vain katoaa.

Kamala ohjelma...

MrPalikka26/39

Milläs tällaiset ohjelmat mukamas tietävät, mikä on laiton tiedosto ja mikä ei? Voivathan ihmiset CD:iltä ripata kappaleita koneelle, jolloin ne vaikuttavat aivan samoilta tiedostoilta, mitä saa p2p-verkosta.

zya27/39

Mrpalikka kuten BlasterX kertoi oletuksena on, että kaikki tiedostot ovat koneella laittomia ja ne poistetaan automaattisesti. RIAA/IFPI on vain tyytyväinen jos mahdollisimman monta laillistakin tiedostoa tuhoutuu, koska käyttäjät joutuvat ostamaan ne aina uudelleen. Musiikista kun pitäisi maksaa, joka kuuntelu kerrasta erikseen.

Itse en kyseisiä ohjelmia tule koneelle ikinä asentamaan. Saavat rauhassa laittaa Lex Karpela 2 lakiin, että jokainen joka ei asenna kyseistä ohjelmaa koneelleen ja tuhoa kaikkia tiedostojaan, saa elinkautisen rangaistuksen. To-mafian toivoisin pian lobbaavaan automaattiset tuomiot to-rikoksista lain + lex karpela 2 jossa to-rikoksista tulee automaattisesti elinkautinen rangaistus jo epäilystä.

Jokainen p2p-käyttäjä kun on terroristiakin pahempi rikollinen, joten elinkautinen tai kuolemantuomio on ainoa oikea tuomio to-mafian mukaan.

Statik28/39

Jotenkin toi oli nyt jo niin tyhmä idea, että sen on pakko olla jokin tietoinen harhautus... Eli kohta sitten ehdotetaan jokin vähän vähemmän älytön juttu ja toivotaan sen sitten menevän läpi kun ovat kerran "vaatimuksissaan jo joustaneet".

Tai sitten tolle yritetään kerätä mahdollisimman paljon huomiota ja tehdä sitten jotain muuta älytöntä täysin salassa.

Tai sitten niillä todella on pää niin syvällä siellä minne aurinko ei paista etten tiennyt sen olevan mahdollista ilman laajamittaista kirurgiaa...

juhaerik29/39

Joopa joo, seurataan pojat ja tytöt kiinnolla mitä tuleman pitää.

zipzap30/39

poistettu

avthein31/39

RIAA:n johtajan järjettömyys on jo sitä tasoa että sitä on minunkin vaikeaa kommentoida. Yritetäänpä kuitenkin...

Ei taida tässä maailmassa vielä edes ollutkaan sellaista totalitarismia ja valtiota jossa olisi noin alas vajottu? Samalla sairasmielisellä logiikalla voisi vaatia lakia joka pakottaisi kansalaiset pitämään GPS-sähköshokkikaulusta!

Sairasmielisen ahneuden turvaaminen ei todellakaan ole valtion tai lainlaatijoiden tärkeimpiä tehtäviä. Paljon vakavampiakin rikoksia riittää torjuttavaksi yllin kyllin.

Lisäksi moiset sensuurit olisi kuitenkin helppo kiertää, ellei toteutus ole uusi maailmanennätys totalitaristisen sensuurin ja valvonnan saralla. Eli täydellinen valvontakontrolli ja kamerat yksityiskotienkin WC-tiloihin, ettei joku sieläkin WLANgattomasti imuroi tai kuuntele biisiä. Eli toimiva toteutus vaatisi edellä esitetyn kaltaista sähköshokkikaulus-totalitarismia, vai olisiko se pikemminkin sähköshokkilukkokuuloke (siveysvyön idean tapaan)...

Kysyntää tulossa! Myös ÄKT:n logolla varustettua versiota jo odotellaan...

W4rm4n32/39

Haha ei tarvi ainakaan tilata mitään kännykkävitsejä kun voi tulla lukemaan mitä RIAA tai IFPI on keksinyt : ))

sam4933/39

Käytännössä tuollainen ominaisuus voi tulla Windows-koneisiin milloin tahansa ns. turvapäivitysten mukana. Lataan ne aina ohjatusti ja tarkistan, mitä mikin päivitys tekee. Tietysti seloste voi valehdella. Esim. dot_NETtiin tuli eilen varmaan yli 50 korjausta. Sinällään voisi olla hyvä virittää tällaisia suojauksia ja kaikkia hankaluuksia, koska se johtaisi jonkinlainen varjo-internetin perustamiseen, vrt. FIDO 1980-luvulla. Tekniikkaa ajatellen äänitiedosto voidaan salata ja soittaa koko käyttöjärjestelmän ohi siten, että vasta äänikortti purkaa salauksen. Sama pätee videoon. Ohjemista tietysti tulisi korttikohtaisia, ikäänkuin viritettyjä ko. kortin drivereitä. RIAAn pomoille voisi järjestää jonkinlaista uudelleenkoulutusta hommiin, joihin heidän kykynsä riittäisivät, esim. siipikarjanhoitoon. RIAAn tulevaisuus on heikkoilla ei niinkään kopioinnin takia, vaan suorajakelun yleistyessä. Mitä järkeä on siinä, että bittivirta menee esim. Suomesta jonnekin USAhan. jossa sen hinta korotetaan moninkertaiseksi ja lähetetään takaisin Suomeen. Yhtyeet voisivat pitää teoksensa omilla palvelimillaan ja tulot itsellään. Tekijänoikeuksista olen sitä mieltä, että suoja-aikoja, nykyään luokkaa 70 vuotta, käytännössä yli 100 vuotta, pitäisi lyhentää jonnekin kymmeneen vuoteen. Jos lamppu ei syty taiteilijan päässä useammin kuin kymmenen vuoden välein, olisi hänenkin parempi mennä oikeisiin töihin.

ml7534/39

Entä linuxin käyttäjät, miten mahtaa olla että tämä onnistuisi linux koneissa?

sam4935/39

Entä linuxin käyttäjät
Suodattimet tietysti toimivat vain MS Windowsissa, eihän muita käyttöjärjestelmiä ole olemassakaan. Salatun aineiston soitto tai näyttö onnistuu tietysti Linuxissa yhtä hyvin kuin Windowsissakin, kunhan joku tekee sopivat ohjelmat. Idea siis on samanlainen kuin kaapelitelevision maksukorttilaitteessa. Kuten kaikissa salausjärjestelmissä, avainten hallinta tulee olemaan suurin ongelma. Muutaman vuoden mittakaavassa RIAA ja kumppanit ovat ohimenevä tauti, rahat vähenevät, sijoittajat kaikkoavat ja lakihenkilöt siirtyvät kiusaamaan muita.

frenzyone36/39

RIAA näköjään perustaa neljättä(virtuaali)valtakuntaa,ja ÄKT hakee hovi narrin paikkaa.Ymmärrän kyllä heitäkin ja heidän työtään,mutta HALOO!

minahanse37/39

HAH HAH! Ei helvetti pääsi naurut kun luin otsikon xD

Kuka nyt itseään jalkaan ampuisi?

D00mer38/39

mitäköhän hyötyä tuostakin on? Kumminkit joku haxaa sen paskaksi.

OOGU39/39

Jahas RIAA:n pojilla ollut taas joku sauna ilta ja heitelleet uusia ideoita ilmaan aivan tuhannen päissään. :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT