Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Last.fm pääsi sopimukseen kaikkien suurten levy-yhtiöiden kanssa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.1.2008 20:02 Kommentteja (7)

Last.fm pääsi sopimukseen kaikkien suurten levy-yhtiöiden kanssa Televisio- ja radioyhtiö CBS:n omistama Last.fm-musiikkisivusto on vihdoin saanut neuvoteltua jakelusopimukset kaikkien suurten levy-yhtiöiden kanssa, jonka myötä sivusto voi tarjota jatkossa kaikille halukkaille erittäin kattavan jukeboxin, joka mahdollistaa miljoonien kappaleiden kuuntelun internet-selaimen avulla ilmaiseksi.

Sopimuksen myötä mm. Universal Music Groupin, Sony/BMG:n, Warnerin ja EMI:n musiikkia voi kuunnella kaikkialla eli sopimusta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn maahan. Palvelu on käynnistettiin tänään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa sekä Saksassa ja tulevien kuukausien aikana palvelu on tarkoitus tuoda myös muihin maihin.

Kuluttajille musiikin kuuntelu on täysin ilmaista, mutta haluamansa kappaleen voi kuunnella Last.fm-sivuston kautta ainoastaan kolme kertaa. Tämän jälkeen kuluttajalle tarjotaan mahdollisuutta ostaa kyseinen kappale itselleen esim. iTunesin tai Amazonin kautta. Musiikkia ei voi siis ainakaan virallisesti tallentaa Last.fm-sivuston kautta tietokoneelle tai siirtää kannettavaan mediasoittimeen, vaan kuluttajan on käytettävä virallisia verkkokauppoja, jos hän haluaa kappaleen kiintolevylleen.

Last.fm yrittää kuitenkin saada tulevaisuudessa aikaan paremmat sopimukset levy-yhtiöiden kanssa, jonka myötä kuluttajat voivat toivottavasti kuunnella kappaleita enemmän kuin kolme kertaa.

Last.fm saa pienen osan kaikista ostotapahtumista, joita kuluttajat tekevät palvelun avulla. Nämä tulot yhdistettynä sivuston mainostuloihin muodostavat jatkossa palvelun rahoituksen. Last.fm maksaa jokaisesta kuuntelusta levy-yhtiölle tai artistille tekijänoikeuskorvauksia ja rahoihin pääsevät käsiksi myös ilman levytyssopimusta olevat artistit, jotka saavat uudistuksen myötä uuden jakelukanavan musiikilleen. Toistaiseksi ei ole tosin paljastettu kuinka suuren summan artistit saavat yhdestä kuuntelukerrasta, joten mahdollisten rahavirtojen määrää on hankala arvioida.

Last.fm myytiin viime kesänä CBS:lle 280 miljoonan dollarin kauppasummalla ja palvelua käyttää nykyään yli 20 miljoonaa ihmistä joka kuukausi.

  Blu-ray-soittimet lähes 13 kertaa suositumpia kuin HD DVD-soittimet Australiassa piraattikauppa tuottaa huumeitakin enemmän  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Kun katsoo noita levy-yhtiöiden nimiä niin uskoisi että mp3:n suojaukset on sen mukaiset.

Ja jotenkin tuntuu että jossain vaiheessa tulee ohjelma millä voi nauhoittaa noita kappaleita samalla kun kuuntelee (luultavasti jokin sen tapainen on jo olemassa).

Idea on kyllä ihan hyvä.

#123.1.2008 21:08

Lainaus:
Palvelu on käynnistettiin tänään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa sekä Saksassa ja tulevien kuukausien aikana palvelu on tarkoitus tuoda myös muihin maihin.

Taitaa kestää aika kauan että tulee suomeen asti...

#223.1.2008 21:18

Jos se soi, sen voi myös nauhoittaa. Jotain melko heikkolaatuista (DRM)huttua luulisin, mutta juu. Kaikkihan se on eteenpäin. Last.fm on nykyisellääkin hyvä.

#323.1.2008 21:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Ja jotenkin tuntuu että jossain vaiheessa tulee ohjelma millä voi nauhoittaa noita kappaleita samalla kun kuuntelee (luultavasti jokin sen tapainen on jo olemassa).

Windowsin ääninauhuri päälle, windowsin ääniasetuksista stereo mixin vaimennus pois. Niin helppoa se on.

#423.1.2008 21:25

miksi niiten pitää rajoittaa??? ihmiset osaavat käyttää ääninauhureita
(line out to line in) tyylin.

#523.1.2008 22:58

Miksi niitä ylipäätänsä pitää pystyä nauhoittaan?

#624.1.2008 8:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Ja jotenkin tuntuu että jossain vaiheessa tulee ohjelma millä voi nauhoittaa noita kappaleita samalla kun kuuntelee (luultavasti jokin sen tapainen on jo olemassa).


On jo olemassa, esim MP3 Recorder Studio ohjelma, joka on todella hyvä.

#724.1.2008 12:02

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto