AfterDawn logo

Levyalessa mukana yli 300 kauppaa

Matti Robinson Matti Robinson
4 kommenttia

Levy-yhtiöiden ja äänitealan kauppiaiden yhdessä järjestämään alennusmyyntiin osallistuu 340 myyntipistettä, kertoo HS.fi. Tuotteita myydään pääosin 30-70 prosentin alennuksella, ja alennustuotteiden määrä vaihtelee 300-500 kappaleen välillä riippuen myyntipisteestä. Tuotteita on laidasta laitaan, mm. rockia, iskelmää, ja klassista musiikkia. Alennusmyynti alkaa tänä perjantaina 18. tammikuuta ja päättyy 9. helmikuuta.

"Äänitealan ensimmäinen alennusmyynti viime vuoden tammikuussa sai hyvän vastaanoton. Alan kappalemyynti nousi tammikuun aikana 24 prosenttia", kertoo Tommi Kyyrä Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry:stä. Tällä kertaa myyntipaikkoja on reilu sata enemmän kuin viime vuonna, viime vuonna kauppoja oli yhteensä 220. Kyyrän mukaan alennuksessa on myös useita menestyslevyjä viime vuodelta, ja uutena alennustuotteena ovat musiikki-dvd:t, joita tulee olemaan myynnissä noin 30 erilaista.


Lisää infoa tuotteista ja myyntipaikoista löydät osoitteesta www.levyale.fi.

4 KOMMENTTIA

Jouko?1/4

Tälläisiä lisää :P Pitääpä lähteä katteleen mitä löytyy..

Mata2/4

No jos nyt löytyy hyviä levyjä sopuhintaan niin ostan sen, ei tarvitse etsiskellä vähemmän laillisia reittejä..

JJ_Niemi3/4

ja saa luultavasti soimaankin kaikissa mahdollisissa soittimissa, itsellä ei kopioidut levyt toimi autossa... :/

katsoja4/4

Kyllä sieltä varmaan pari levyä tulee ainakin haettua. Omia suosikkeja pitää edes hiukan tukea, vaikka suurin osa musiikista tuleekin muita reittejä.

Heh.. pari viikkoa sitten ostin jo muutaman levyn, kun luulin, että oli se levyale. Olikin sitten vaan Anttilan tammiale ;) No halvalla sain.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT