Yksi Applen iPhone-puhelimen kehutuimpia ominaisuuksia on sen Safari-pohjainen www-selain. Selaimella pystyy käyttämään tavallisia verkkosivuja todella vaivattomasti, ja selain voittaa perusselailussa käytettävyydellään kilpailijoiden tuotteet. Googlen mukaan tämän väitteen todenperäisyyttä testasi joulun aikaan suuri käyttäjäjoukko.
Googlen mukaan iPhone-puhelimista sen palveluihin tulleen liikenteen määrä kohosi roimasti joulun tienoilla. Tuolloin Applen puhelimista tulleen liikenteen määrä oli suurempi kuin yhdestäkään muusta mobiililaitetyypistä. Muutaman päivän jälkeen liikenne kuitenkin laski Nokian Symbian-pohjaisten laitteiden liikennemäärien alle.
Myös muut yhtiöt kertovat suurista iPhone-liikennemääristä, vaikkeivät lukuja julkaisekaan. Yahoon mukaan iPhonet muodostivat "epäsuhtaisen suuren" osan liikenteestä. Mobiilisivustoille mainostilaa kauppaava AdMob kertoi myös havainneensa vastaavan piikin.
Googlen havaitsema "iPhone-piikki" johtunee ainakin osittain siitä, että yhtiön palvelut ovat vahvasti integroitu Applen puhelimiin. Vaikka Google tarjoaakin mobiililaitteille räätälöityjä palveluja aivan yleisesti, harvoissa laitteissa ne on valmiiksi asennettuna ja räätälöitynä kuten iPhonessa. Erityisesti karttapalvelu Google Maps, johon on linkki suoraan iPhonen valikosta, synnyttää paljon liikennettä. Kartat ladataan kookkaina kuvina, joten jo lyhyt selailu synnyttää paljon liikennettä.
Google tunnistaa monet mobiililaitteet, myös iPhonen ja iPodin, ja osaa hyödyntää tehokkaasti niiden ominaisuuksia.Toisin kuin mobiililaitteilla yleensä, selailu koko laitteen suuruisella kosketusnäytöllä on miellyttävää, luontevaa ja helppoa. Mobiililaitteiden ongelmana on perinteisesti ollut, että verkkosivujen suuri datamäärä ei mahdu taskussa kuljetettavien laitteiden pikkuruisille näytöille. Lisäksi pelkillä näppäimillä ja ilman hiirtä tietokoneella käytettäväksi tarkoitettujen sivustojen selaaminen on ollut kaikkea muuta kuin miellyttävä kokemus. Kosketusnäyttöä tehokkaasti hyödyntävä sovellus vapauttaa selailijan näistä ongelmista.
Voikin siis hyvin olla, että Applen nettikelpoinen laite avaa kunnolla ovet käyttökelpoisten mobiilisovellusten vyörylle. Näin uskoo myös Googlen mobiilituotteista vastaava Vic Gundotra. "Kuluttajat tulevat vaatimaan selaimia, jotka ovat yhtä hyviä kuin Applella", Gundotra toteaa.
Gundotran mukaan myös mobiiliohjelmistojen kehittäjät voivat hyötyä paremmista selaimista. Ohjelmistokehittäjien ongelmana on ollut mobiililaitteiden hajanainen laitteisto- ja ohjelmistopohja. PC-puolen kaltaista yhdenmukaista alustaa ei ole ollut, mutta Applen selaimesta sellainen voisi hyvin muodostua.
Lähde:
CNET News.com
| AfterDawn laitevertailu - puhelimet | ||||
| Apple iPhone (8GB) | Nokia N95 | Nokia N73 Music Edition | Nokia E90 Communicator | Nokia 6120 classic |
| Kaikki puhelimet | ||||
| Finnsatilta hybridiboksi kaapeli- ja antenniverkkoon | Laitevertailussa jo yli 2000 käyttäjäarviota |





