AfterDawn logo

Maksutelevisiorekisteritietojen luovuttaminen YLE:lle sai vastustusta

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
17 kommenttia

Uutisoimme viime vuoden marraskuussa Yleisradion mielipiteestä avata maksutelevisiopalveluita tilaavien kuluttajien asiakasrekisterit. Tämä helpottaisi YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mukaan TV-lupatarkastajien työtä maksamattomien asiakkaiden etsimisessä.

"Jos nämä maksullisten TV-kanavien asiakkaat, joita on satojatuhansia, jos kaikki nämä rekisterit avattaisiin näille TV-luvan tarkastajille, niin se olisi pieni suuri toimi, jolla nopeasti saataisiin tätä valvontaa tiukennettua. Tuo olisi hyvä, teknisesti helppo, yksinkertainen ja reilu tapa hoitaa tämä asia kuntoon", kertoi Jungner tällöin YLE:n verkkosivuilla.

Asia on tullut uudestaan esille, kun Viestinnän keskusliitto (VKL) ilmoitti vastustavansa jyrkästi televisiomaksuperinnän tehostamista maksutelevisiotoiminnan tilaajarekistereiden avulla. Viestinnän keskusliitto edustaa joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden työnantajia. Sen tehtävänä on jäseniensä edunvalvonta ja sananvapauden suojeleminen.


VKL vetoaa Liikenne- ja viestintäministeriölle toimittamassaan lausunnossa perustuslailla turvattuun yksityisyyden suojaan. Heidän mielestään Yleisradion esittämät perustelut televisiomaksut maksamatta jättäneiden henkilöiden selvittämiseksi ei ole riittävän painava peruste maksutelevisiopalveluita tilaavien henkilöiden yksityisyyden rajoittamiseen.

Joulukuussa viestintäministeri Suvi Lindén kertoi ministeriön selvittävän, että voitaisiinko televisiomaksun maksaneiden ja maksutelevision hankkineiden rekistereitä sovittaa jollain tapaa yhteen. Nykylainsäädännön pohjalta se ei ole ollut mahdollista. Viestinnän keskusliitto ei näe perusteita lainsäädännöllisiin poikkeustoimenpiteisiin.

Esimerkiksi Norjassa on esitettävä voimassa oleva TV-lupa maksutelevisiokortin hankkimiseksi.

Lue Liikenne- ja viestintäministeriölle toimitettu lausunto tästä. (PDF)


Lähteet:
Kaleva
Viestinnän keskusliitto

17 KOMMENTTIA

Tico1/17

jos tuo menee läpi niin minä ainakin sanon kaikki maksu kanavat irti. Mieluumin en katso mitään ku maksan TV luvan :D

rdmhero2/17

Jos tuollanen rekisteritietojen luovuttaminen menis läpi nii olis pieni suuri toimi saada muutama tuttu irtisanomaan maksukanavat ja opettaa niille p2p:n ihmeellinen maailma.

Bleeding3/17

Eli... ne, jotka jo maksavat maksu-tv:stä, joutuisivat maksamaan myös tv-lupamaksun, mutta ne, jotka eivät maksa maksu-tv:stä, eivät joutuisi myöskään maksamaan tv-lupamaksua? Aika harvinaisen reilua. :P

kasperus4/17

mitenkähän toi asiakasrekisterien käyttö käytännössä toimisi, esimerkiksi itse jos hankkisin maksu-tv kortin niin se tulisi nimiini ja taas tv-lupa on emännän nimissä eikä minun.

Maksavaan5/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasperus:

mitenkähän toi asiakasrekisterien käyttö käytännössä toimisi, esimerkiksi itse jos hankkisin maksu-tv kortin niin se tulisi nimiini ja taas tv-lupa on emännän nimissä eikä minun.


Varmaan osoite on sama... :P

mjk6/17

Jos tuo menee läpi niin huonompi juttu, ei siinä mitään joka kattelee tv:tä maksakoon lupansa simppeliä eikövain, mutta juttu menee sillai jos tuo avataan niin pian pitäisi avata muitakin rekisteritä ja sehän on jo huonompijuttu koska silloin ollaan vaarallisilla vesillä, jos ne sattuu päätymään rikollisille...jolloin katastroffi on valmis. Ja itse en kyllä luota noihin lupatarkastajiin koska jos poliiseissa on vilpillisiä niin miksei lupatarkastajissa? Mielestäni jos on jonkintapainen rekisteri niin sitä EI SAA luovuttaa kenellekkään ilman tuomioistuimen päätöstä tai selvää näyttöä rikollisesta toiminnasta ja ilman lupaa katsominen ei milestäni täytä noita kriteerejä. Katsokoon Mikaeli poika vaikkka peffaansa ja miettiköön saisiko siitä uuden uutisen, tuo ehdotuskin on varmaan sieltä kotoisin...

tmm687/17

hommanhan voisi hoitaa kuten kalastuluvan, pitää olla valtion lupa ja vesialueen lupa. Maksukanavaa ei kytketä (saa ostaa) ennen kuin osittaa että yleinen lupa on maksettu. Tämä olisi helppo toteuttaa. Tämä ei tietenkään poista väärinkäytöksiä, mutta näin se homma olisi hoidettu.

thejammy8/17

its your choice, maksa paljon tai älä maksa mitään :L

Iisalmi9/17

Meillä menee laajakaistaan + maksullisiin kanaviin kuukaudessa 100€ ja tv lupamaksua emme maksa periaatteesta(koska emme katso ylen kanavia..
Ja jos ne tiedot luovutetaan, joko irtisanomme kanavat tai emme avaa edelleenkään ovea jollei tiedetä kuka on tulossa..

Onko ylellä todellakin noin tyhmää porukkaa..? Eikö ne älyä laittaa niitä perkeleen antiikkisia kanaviaan itsekkin maksukortin taakse.. Silloin ne saisi ne maksunsa!! Ne maksaa jotka katsoo! Vittu et Suomi on joissakin asioissa paska maa asua.. Täällä kyllä saa tappaa vaikka vastaan tulevan mummon, niin ei saa kuin 4vuotta linnaa josta istuu kaksi.. Jenkeissä teet saman istut elinkautisen.. Mutta täällä jos et maksa tv maksua kanavista joita edes et katso, olet rikollinen..

SUOMEN HALLITUS kannattaisiko käyttää niitä aivoja tai erota eduskunnasta!!? Koska Suomen laki ei ole kovinkaan "realistinen" rikollisia kohtaan.. Koska täällä sitä helpommalla pääsee, mitä isomman rikoksen tekee, verrattuna esim. yhdysvaltoihin..

Rubertti10/17

Auki vaan rekisterit jotta saadaan maksumiehiä.
Esimerkiksi Norjassa on esitettävä voimassa oleva TV-lupa maksutelevisiokortin hankkimiseksi.
Tämä on hyvä tapa.

375H&H11/17

Lainaus:

Viestinnän keskusliitto (VKL) ilmoitti vastustavansa jyrkästi televisiomaksuperinnän tehostamista maksutelevisiotoiminnan tilaajarekistereiden avulla. Viestinnän keskusliitto edustaa joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden työnantajia.

No onpa yllättävää, kertakaikkiaan yllättävää :D

Varmaan VKL:llä pelko siitä että osa maksukanavien tilaajista lopettaisi maksukanavien tilaamisen sen pelossa että tv-lupatarkastaja tulis ovelle kolkuttelemaan.

Sinänsä aivan sama avattaisiinko rekisteri vai ei. Joka haluaa kieroilla osaa kieroilla myös tulevaisuudessa. Rehelliset ihmiset noudattavat sääntöjä, määräyksiä ja lakeja. Epärehelliset löytävät aina keinoja kiertää niitä. Lisäksi kukaan ei voi tietää moniko maksaa vain maksukanavista ja moniko tv-luvan sekä maksukanavat, koska rekistereita ei ole vielä yhdistetty.

vmm8812/17

Eihän niitä Ylen kanavia kukaan katso kysyttäessä...

jip213/17

Rekisterit auki ja homma Norjan malliin. Ihmiset luulevat, että TV-maksu on jokin Ylen kanavien erikoismaksu, mitä se ei ole. TV-maksu maksetaan jos katsotaan televisiota, katsoi sitten Yleä tai ei.

stn14/17

Ääh, mitä pahaa siinä teeveemaksussa on? =D

Itsehhän en sitä tietenkään maksa, katson uutiset ja prison breakit, en näe todellakaan mitään syytä maksaa satoja euroja 1½ tunnista viikossa tvn äärellä.

Mutta jos jopa maksukanavia pitää hommailla, niin miksei samantein tv-maksua? =D

mjk15/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jip2:

Rekisterit auki ja homma Norjan malliin. Ihmiset luulevat, että TV-maksu on jokin Ylen kanavien erikoismaksu, mitä se ei ole. TV-maksu maksetaan jos katsotaan televisiota, katsoi sitten Yleä tai ei.

siis tv-luvalla kustannetaan yleä ei muita...ja ne jotka katsovat tv:tä voisivat kyllä ihan kiltisti maksaa luvan jolloin ko keskustelua ei synnny, mutta ylen voisi kokonaan lopettaa tau laittaa ko lafka mainosrahoitteiseksi tai maksukortin taakse..no offtopic.
Ja tuolla kehoitettiin norjan-mallia, on vähän kyseenalainen mutta jos rekisteeri avataan sillä on seuraamuksia joita ei voi muuta kuin arvailla ko avausta voidaan käyttää ennakkotapauksena juur muiden rekisterien avaamiselle.

jip216/17

TV-maksua käytetään Ylen rahoittamiseen, mutta maksu ei ole Ylen oma maksu vaan se on valtion määräämää ja valtio voi käyttää sen, miten haluaa. Eihän kukaan nipota, jos verorahat menevät vanhusten huoltoon vaikka itse ei ole vanhus. Valittaisivatko ihmiset jos verorahoja käytettäisiin Yleen ja TV-maksu vanhusten huoltoon? Minä ainakin valittaisin, enhän katsele vanhuksia :D

Looneyman17/17

Kaikki kanavat maksulliseksi. Avaat ne joista haluat maksaa. Miksei sitä vaan voisi tehdä näin?

Norjan systeemissä se vika että suomessa saa 1kk luvan. Ostat sen ja avaat maksukanavat. Sen jälkeen ei tartte enää murehtia tv-luvasta. =)

Itse en ole koskaan tv-maksua maksanut enkä maksa. Enkä ole ainoa.
Jos yle jotain rahaa haluaisi niin laittaisi ovelana vaikkapa esim. MM-lätkät maksukanavan taakse. Olisi varma myyntipiikki =)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT