Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

WirelessHD valmistui

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 4.1.2008 13:37 Kommentteja (12)

WirelessHD valmistui WirelessHD-tekniikan kehitystyö on saatu päätökseen. Tekniikan spesifikaatiot aiotaan esitellä valmistajille tämän vuoden alussa. Asiasta kertoo WirelessHD lehdistötiedotteessaan.

WiHD (WirelessHD) on langaton siirtokanava, joka on suunniteltu teräväpiirtomateriaalin siirtämistä varten kuluttajaelektroniikkalaitteiden välillä. Tekniikka hyödyntää 60 gigahertsin taajuutta, WiHD:n kehutaan olevan ensimmäinen kuluttajasovellus, joka tuo näin korkeat EHF-taajuudet (Extremely High Frequency) käyttäjien saataville. WiHD-tekniikkaa tullaan käyttämään tulevaisuudessa teräväpiirtosignaalin ja monikanavaäänen siirtämiseen esimerkiksi teräväpiirtosoittimien, HDTV-digiboksien, HD-videokameroiden, pelikonsoleiden ja näyttölaitteiden välillä.

Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että MPAA (Motion Pictures Association of America) tulee työskentelemään vielä WirelessHD:n parissa, että tekniikkaan saadaan kopiosuojaukset elokuvien luotettavaa langatonta siirtämistä silmälläpitäen.

WirelessHD:n kehitystiimi muodostuu kahdeksasta suuresta elektroniikkavalmistajasta. Intel, LG, Matsushita Electric Industrial (Panasonic), Samsung, Sony, NEC, Toshiba ja SiBEAM ovat saaneet nyt kehitystyön ensimmäisen vaiheen päätökseen ja WiHD 1.0 -spesifikaatiot valmiiksi. 2006-vuonna tapahtuneen ensimmäisen julkistuksen jälkeen WirelessHD:n tukijaryhmä on kasvanut yli 40 yritykseen.
WiHD-tekniikka yltää 4 Gbit/s -siirtonopeuteen, joka takaa varman siirtotien suojatulle teräväpiirtomateriaalille. Tulevaisuudessa WirelessHD-tekniikalla on mahdollista siirtää myös nykyistä tarkempaa videokuvaa.

WirelessHD:lla on myös kilpailijoita, muun muassa Amimon on aloittanut jo Wireless High-definition Interface (WHDI) -piiriensä toimittamisen laitevalmistajille. Toinen WiHD:n kanssa kilpaileva teknologia on Wireless HDMI.

Lisätietoa WirelessHD-teknologiasta.


Lähde:
WirelessHD

  Motorolalta DVB-H-soitin Sonykin aloittamassa DRM-vapaan musiikin myymisen?  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

12 kommenttia

Matsushitan nimessä on pieni typå oikea nimi on Matsushita Electric Industrial

#14.1.2008 14:11

Lainaus:
Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että MPAA (Motion Pictures Association of America) tulee työskentelemään vielä WirelessHD:n parissa, että tekniikkaan saadaan kopiosuojaukset elokuvien luotettavaa langatonta siirtämistä silmälläpitäen.

Ei näin EI NÄIN !!! Oikeest MPAA tisuposki laitos sellanen laitos et oikeest en tienny mitä ajatella ku luin MPAA kohan tos uutises... siis oikeest...

KYSYMYS:

Miksi MPAA ei ota kantaa DVD soitinten tekijänoikeudelta suojaamisen juttuihin, loogisesti ja viimeaikojen uutisiin vedoten voisin hyvin lukea joskus uutisen että "MPAA alkaa sörkkimään DVD soittimet niin että ei voi katsoa piraatti videoita TAI MPAA yrittää saaha lain USA an että piratismia tukevat firmware päivitykset kielletään??


Siis oikeest mitä vittua ?? USA toki on tavallaan posliini valtio ja isoveikka valvoo mutta mpaa liiottelee niin älyttömän paljo... Ja toki seki totta että mpaa on "piilo"mafia... Plaaah!!!!

#24.1.2008 17:28

Kivakiva...kilpailevina tekniikoina on WirelessHD (WiHD), Wireless High-definition Interface (WHDI) ja Wireless HDMI. Yritä noita sitten selitellä kuluttajalle.

#34.1.2008 17:40

Lainaus:
Kivakiva...kilpailevina tekniikoina on WirelessHD (WiHD), Wireless High-definition Interface (WHDI) ja Wireless HDMI. Yritä noita sitten selitellä kuluttajalle.

Mitäs niitä selittelemään, mutta kun olisi edes yksi, jossa ei olisi väkisin ympätty jotain sisällön to-suojausta, josta sitten kuitenkin on josssain vaiheessa pelkkää harmia. Luulisi nyt hiisi vieköön, ettei jokaisessa kodinkoneessa tarvitse olla erikseen kopiosuojausta.

#44.1.2008 18:17

Muuten ok, mutta virhe numero yksi:

Lainaus:

Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että MPAA (Motion Pictures Association of America) tulee työskentelemään vielä WirelessHD:n parissa, että tekniikkaan saadaan kopiosuojaukset elokuvien luotettavaa langatonta siirtämistä silmälläpitäen.

#54.1.2008 18:23

Hyvästä tekniikasta tehdään käyttökelvoton, kun pakotetaan ostamaan kalliit suojaus/purkaus -laitteet. Tuskin tuossa singnaalikaan edes pysyy tarpeeksi voimmakkaana naapurille asti - tai ehkä tilanteessa, jossa asuntona on bambumaja.

#64.1.2008 19:14

Tartumpa nyt samaan kuin muutkin kommentoijat...

Lainaus:
MPAA tulee työskentelemään vielä WirelessHD:n parissa, että tekniikkaan saadaan kopiosuojaukset elokuvien luotettavaa langatonta siirtämistä silmälläpitäen.


Jotenkin sanat luotettava ja kopiosuojaus eivät sovi samaan lauseeseen... ärsyttävää. Sama juttu nykyistenkin teräväpiirto-materiaalien kanssa, että tietokoneen näyttöjen pitää tukea oikeaa suojausta, että toistaminen onnistuu laillisesti. :/ Minkä helkutin takia tuollaisissa lyhyen kantaman lähetyksissä täytyy olla kopiontisuojaukset? Jos naapurin Esa haluaa katsella tökkivää mosaaikkimössöä ilmaiseksi, niin ketä se oikeasti haittaa? Mielestäni se olisi vain suotavaa, että samalta toistimelta/digiboksilta voisi lähettää kuvaa useampaan ruutuun yhtäaikaa.

Kopiosuojaus ei tähänkään mennessä ole ollut kopiointi esto, se on lähinnä ollut tekniikan ja innovaatioiden estäjä.

Hieno juttu sinänsä, että kodin johtoviidakkoa saadaan tulevaisuudessa vähennettyä. Mutta tuntuu niin typerältä, että hyviä ideoita tarvitsee rampauttaa tuollaisilla turhilla systeemeillä.

#76.1.2008 1:15

Pitäähän noille suojauksen purkamista harrastaville henkilöille antaa edes silloin tällöin vähän uusia haasteita. Tääkin suojaus antaa varmasti jotain tekemistä melkeen kokonaiseksi viikoksi, jonka jälkeen suojaus onkin sitten taas kerran purettu/kierretty.

#86.1.2008 14:35

Varmaan sen saa purettua/kierrettyä, mutta tyypillisesti suojaukset hankaloittavat elämää, kun käyttö poikkeaa vähänkin tekijöiden suunnitellusta.

Toivottavasti esim. skenaario, jossa Matti ja Maija Meikäläinen haluavat yhdessä katsella valmiina kaupasta ostetuilla siirtolaitteillaan leffan alun olkkarissa ja sitten Maija haluaakin siirtyä katsomaan loppuosan makkariin (vaikka Matti jatkaa olkkarissa), mutta kopiosuojaus päättääkin, ettei sellainen voi mitenkään olla luvallista, ei sentään todeudu.

#97.1.2008 9:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Toivottavasti esim. skenaario, jossa Matti ja Maija Meikäläinen haluavat yhdessä katsella valmiina kaupasta ostetuilla siirtolaitteillaan leffan alun olkkarissa ja sitten Maija haluaakin siirtyä katsomaan loppuosan makkariin (vaikka Matti jatkaa olkkarissa), mutta kopiosuojaus päättääkin, ettei sellainen voi mitenkään olla luvallista, ei sentään todeudu.
Se on sitten taas eri asia riittääkö teknologian kaista tuohon touhuun.

#107.1.2008 15:02

TYPERÄÄÄ!!!!!

#118.1.2008 8:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BlasterX:
Hyvästä tekniikasta tehdään käyttökelvoton, kun pakotetaan ostamaan kalliit suojaus/purkaus -laitteet. Tuskin tuossa singnaalikaan edes pysyy tarpeeksi voimmakkaana naapurille asti - tai ehkä tilanteessa, jossa asuntona on bambumaja.

No kai se pointti on se, että muutenhan HD-videon lähettäminen langattomasti olisi sama asia, kuin kopiosuojauksien poisto. Lähttäisit langattomasti itselles kopiosuojattua videota ja saisita kopiosuojaamatonta.. :)
Mutta siis itseä ei ainakaan tollaset vehkeet kiinnosta tippaakaan. 4-meganen normi WLAN riittäis mulle.. en keksi mitään sellaista kuluttajaelektroniikkaa, jota saattaisin hankkia ja joka tuollaisesta kommunikointikanavasta hyötyisi, kuin tietokoneet tai niihin verrattavissa olevat laitteet. Jääkkaappini ei varmaankaan tarvitse WLAN:ia.. telkkaria en omsita, eikä ole suunitelmissa hankkia.

#1214.1.2008 16:28

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto