Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Tiedostojen jakaminen kasvattaa suosiotaan Japanissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.12.2007 17:09 Kommentteja (4)

Tiedostojen jakaminen kasvattaa suosiotaan Japanissa Tiedostojen jakamiseen tarkoitettujen P2P-ohjelmien suosio on kasvanut tasaisesti ja uusimpien tietojen mukaan asia on näin myös Japanissa, jossa P2P-ohjelmia käyttävien kuluttajien määrä on kasvanut 180 prosenttia 15 kuukauden aikana.

Vuoden 2006 kesäkuussa tehdyn kyselyn mukaan noin 3,6 prosenttia japanilaisista internetin käyttäjistä käytti P2P-ohjelmia tiedostojen jakamiseen ja tämän vuoden syyskuussa tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 9,6 prosenttia.

Myös ladattujen tiedostojen määrä kasvoi, sillä vuonna 2006 japanilainen P2P-ohjelmien käyttäjä latasi vuoden aikana keskimäärin noin 194 tiedostoa ja tänä vuonna vastaava luku oli 481 tiedostoa. Suosituimpia olivat musiikki- ja videotiedostot, joiden osuus oli yli 80 prosenttia kaikista tiedostoista. Loppu koostui kuvista, dokumenteista ja ohjelmistoista.

Kyselyt suoritettiin internetissä ja tämän vuoden kyselyyn vastasi yli 20 000 japanilaista. Kyselyn tilasivat äänitealan etuja ajava Recording Industry Association of Japan, elokuvateollisuuden etuja puolustava Japan and International Motion Picture Copyright Association ja ohjelmistoalan tekijänoikeuksista huolehtiva Association of Copyright for Computer Software.

Suosituin P2P-ohjelma oli kyselyn mukaan Winny, joka ei kuulu Euroopassa tai Amerikassa suosituimpien P2P-ohjelmien joukkoon, mutta Japanissa sen osuus P2P-liikenteestä on yli 27 prosenttia. Winnyn suosio on kuitenkin laskussa, sillä parhaimmillaan sen osuus P2P-liikenteestä oli yli 50 prosenttia.

Muita suosittuja P2P-ohjelmia Japanissa ovat Limewire, WinMX ja Cabos. Euroopassa ja Yhdysvalloissa suositun BitTorrentin osuus Japanissa on vain noin 7 prosentin luokkaa.

Lähteet:
Macworld UK
TorrentFreak

  Kuningatar Elisabetin joulutervehdys tulee YouTubeen The Pirate Bay kasvaa ennätystahdilla  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Japanissa käytetään paljon anonyymiohjelmia. Winny ja Share ovat sellaisia mutta niistä on löydetty joitain turvallisuusaukkoja. Perfect Dark on näistä ohjelmista uusin ja se vaatiikin nopean yhteyden ja paljon cache-tilaa.

#127.12.2007 8:19

Japanissa ei ainakaan yhteyksien nopeudet ole ongelma. Siellä kun saa jopa 1 Gbps kuidun kotiin.

#227.12.2007 12:24

Japani, nousevan auringon ja - P2P liikenteen maa. Tekee ne sit muutakin välillä Marion pelaamisen ohessa ;)

#327.12.2007 20:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Joker_:
Japanissa ei ainakaan yhteyksien nopeudet ole ongelma. Siellä kun saa jopa 1 Gbps kuidun kotiin.

Niinpä, kelpaisi mullekin.

Täältä voi ihmetellä lisää: http://speedtest.net/global.php

#428.12.2007 16:45

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto