AfterDawn logo

Musiikkipuhelimille ja kiintolevyille ei hyvitysmaksua

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
23 kommenttia

Hyvitysmaksut sekä niiden korotus- ja laajennusehdotukset ovat puhuttaneet viime aikoina kovasti. Opetusministeriö on vahvistanut tänään uudet, vuodelle 2008 voimassa olevat, yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusäädökset.

Paljon kuohuttanut hyvitysmaksujen laajentaminen musiikkikännyköihin ja tietokoneen kiintolevyihin ei toteutunut vielä ensi vuodelle. Muutenkin maksut pysyivät suunnilleen ennallaan. Blu-ray- ja HD DVD -aihiot olivat ainoita uusien maksujen saajia. Tekijänoikeusjärjestöt pettyivät opetusministeriön päätökseen.

Vaikka musiikkipuhelimia saa myydä edelleen hyvitysmaksutta, korotettiin entistä isompien, yli 250 gigatavun muistilla varustettujen MP3- ja videosoittimien suurinta hyvitysmaksua 18 eurosta 21 euroon. Tiedote on nähtävillä Hyvitysmaksu-sivustolla (PDF).

Hallitusneuvos Jorma Waldén Opetusministeriöstä kertoi, että ei osaa sanoa yksiselitteistä syytä sille, miksi maksua ei laajennettu. Tekijänoikeusjärjestöt ovat toivoneet jo monta vuotta, että hyvitysmaksu liitettäisiin osaksi musiikkipuhelimien ja kiintolevyjen myyntihintaa.


Ennestään hyvitysmaksun piiriin kuuluvat analogiset ääni- ja kuvanauhat sekä digitaaliset tallennusaihiot, kuten CD-, DVD- ja MiniDisc-levyt. Maksu koskee myös kiinteällä muistilla varustettuja video- ja audiotallentimia sekä digisovittimia.

Lain mukaan hyvitysmaksulla hyvitetään yksityistä laillista kopiointia. Noin 11 miljoonan euron vuosittaisilla tuloilla tuetaan kotimaisia artisteja. Hyvitysmaksua on peritty Suomessa vuodesta 1984 lähtien. Tekijänoikeuslain mukaan hyvitysmaksun suuruudesta ja varojen käytöstä päättää opetusministeriö. Nyt annettu päätös on voimassa vuoden 2008, jonka jälkeen asiasta neuvotellaan uudelleen.


Lähteet:
Tietokone
Hyvitysmaksu

23 KOMMENTTIA

BlasterX1/23

Voi vain miettiä, minkälaista hallaa tuo alkaa tulevaisuudessa tehdä kotimaisille kodinkoneliikkeille - silloin, kun muutkin alkavat huomata tallinnan varastot ja nettikaupan helppokäyttöisyyden.

Hauska esimerkki Digitodayn kommenteistä:
Hyvitysmaksullinen hinta:
DVD-R 16X media 4.7GB, 100 kpl = 117.90e

Hyvitysmaksuton hinta (suoratoimitus Tallinnasta):
DVD-R 16X media 4.7GB, 100 kpl = 29.90e"

Taulu2/23

http://www.nierle.se/ tuolta on tullut jo useamman vuoden ostettua kaikki aihiot.

zya3/23

Lainaus:

EFFI:
Hyvitysmaksutulot ovat olleet noin 11 miljoonaa euroa vuodessa (hyvitysmaksujen tilitys, ladattu 6.8.2007). Tästä noin 6 miljoonaa euroa annetaan tekijänoikeusjärjestöille, jotka jakavat rahoja edelleen "henkilökohtaisina tilityksinä oikeudenomistajille" eli järjestöjen jäsenille tai asiakkaille. Toisin kuin Teosto väittää, tilitykset eivät kuitenkaan tapahdu suhteessa kopiointimääriin. Esimerkiksi ulkomaiset artistit, joiden teoksia epäilemättä kopioidaan eniten, eivät saa hyvitysmaksutuloja.

http://www.effi.org/blog/kai-2007-08-06.html

EFFI:

Vajaa puolet hyvitysmaksutuloista, noin 5 miljoonaa euroa, annetaan "yhteisiin tarkoituksiin" tukina tekijänoikeusjärjestöjen ja näiden lähijärjestöjen käytettäväksi. Nämä rahat päätyvät lopulta muun muassa erilaisiksi levy- ja elokuvatuotannon tuiksi. Varoja saa myös Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK, Antipiracy.fi), joka suorittaa tekijänoikeuslobbausta ja oikeudenkäyntitoimintaa.

http://www.effi.org/blog/kai-2007-08-06.html

JBluesP4/23

Ja entäs sellaiset tapaukset kuin allekirjoittanut, joka ei todellakaan tuhlaa media mihinkään suomalaiseen ...

Voisin jotenkin hyväksyä cd- ja dvd-aihioiden hyvitysmaksun eräänlaisena maksuna oikeudesta kopioida jos sen tuotto edes ohjautuisi sinne minne se kuuluisi vaikka ostamiani alkuperäisiä varmuuskopioinkin.

Kiintolevyjen osalta sen sijaan hyvitysmaksu onkin sitten todella kestämättömällä pohjalla, koska niiden käyttö on paljon yleisluontoisempaa verrattuna cd- ja dvd-aihioihin ja esimerkiksi käyttöjärjestelmän ja sovellusten osalta lisenssimaksut on maksettu ohjelmiston hankinnan yhteydessä.

Leareth5/23

http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/1...altio-alkoholia

Jep, reilu ja kohtuullinen korvaus muusikoille ja TO-mafian lobbareille siitä että tallennat kotivideoita ja kuvia...

Ilmeisesti Liedeksen saamat moitteet saivat opetusministeriön tajuamaan että lahjusten ottamisesta ollaan jäämässä kiinni ja tämä päätös tehtiin edes hieman vapaammin.

stillborn6/23

Mielenkintoista, että lailla säädetään maksu, mikä korvaa laittomasta toiminnasta aiheutetun vahingon. Eli maksat sakkoa siitä, että ostat jonkun laillisen tuotteen?

TemeTee7/23

Hyvin kävi.

mjk8/23

Mielenkiintoista todellakin, mitenkähän tuo vaikuttaa kuluttajille. Mietin vain jos olisi tullut kännylle yms pikkusälälle, "isojen" puhelimien myynti olisi lähtenyt jyrkkään laskuun, kuten kiintolevyjen. Toden näköisesti tavalliset puhelimet olisivat vallanneet alaa, kun nytkin esim: n73, n81:n myynti takkuaa koska sillä voi katsella tv:tä, soitta musaa jne...ja offcourse se tv-lupa mitää olla maksettu. Kuinkahan monella 16v on lupa?

Mutta tämä muuttaa tilanneta mielenkiintoiseksi, tekijänoikeusjärjestöt eivät takuulla tyydy tuohon...

BlasterX9/23

Lainaus:

Kuinkahan monella 16v on lupa?


Menee kotiin maksetun luvan piikkiin...

Lainaus:

2.2. Q: Tarvitseeko kännykkätelevision käytöstä ilmoittaa?
A: Kännykkätelevisiosta tulee tehdä television käyttöönottoilmoitus, mikäli perheessä ei ole ennestään voimassaolevaa televisiomaksua.

mjk10/23

Lainaus:

Lainaus:

Kuinkahan monella 16v on lupa?


Menee kotiin maksetun luvan piikkiin...

Lainaus:

2.2. Q: Tarvitseeko kännykkätelevision käytöstä ilmoittaa?
A: Kännykkätelevisiosta tulee tehdä television käyttöönottoilmoitus, mikäli perheessä ei ole ennestään voimassaolevaa televisiomaksua.


Niimpä, ja tolla aikasemmalla ajattelin kyllä opiskelijaa joka asuu esim. opiskelijakämpässä, asuntolassa jne...no anyway maksettava se lupa kuitenkin on.


Hyvää joulua ja railakasta uuttavuotta kaikille, ja maltti mukana :-p

lolli211/23

Lainaus:

Tekijänoikeusjärjestöt pettyivät opetusministeriön päätökseen.



Suurin yllätys!

muppis12/23

Älyttömiin menneet nuokin vaatimukset. Onneksi nyt oli edes vähän järkeä matkassa.

madmann13/23

Tää alkaa kyllä menee aika perseelleen koko homma kun näin jatkuu!

Miksi maksan joillekkin kusipäille jos poltan itse ottamani kuvat/videot dvd:lle?

Ahneet paskat mutta onneksi ahneilla on ... ! Piste!

katsoja14/23

Miten, kun noista dvd-levyistä ja vhs-kaseteista yms., joille ei yleensä tallenneta musiikkia, maksetaan myös tuo hyvitysmaksu, niin käyttääkö Teosto sen ihan samaan tapaan. Eli "jaetaanko" tasan artistien kesken, vai lähteekö rahaa niille leffantekijöille, ketkä tässä tapauksessa sitä menettävät.

Shadown15/23

Lainaus:


Niimpä, ja tolla aikasemmalla ajattelin kyllä opiskelijaa joka asuu esim. opiskelijakämpässä, asuntolassa jne...no anyway maksettava se lupa kuitenkin on.

Menee muuten edelleenkin käsittääkseni kodin luvan piikkiin, jos olet kirjoilla kotonasi, etkä opiskelija-asunnossa. Eli asut ikäänkuin "toisessa kodissa".

Tilanne on vähän kuin jos sinulla olisi kesämökki.

geru16/23

Verkkokauppa.comin suoratoimitukset rules...

Mitään en kyllä Suomesta osta, mistä joutuu hyvitysmaksut maksamaan, ihan tuon maksun älyttömyydenkin takia. Eli soittimet, mediat sun muut tulee todennäköisesti tuolta VK.comin suoratoimitukset-osastolta tilailtua.

Vaikka tuskin minun takiani kukaan kauppias/lainsäätäjä yöuniaan menettää, mutta tietäkää että hyllyyn jää mokomat yliverotetut kikkareet.

Ja sitä mukaa kun kasettimaksua laajennetaan, niin myöskin laajenee minun ulkomailta tilaamiset.

Lamma17/23

Lainaus:

Lainaus:


Niimpä, ja tolla aikasemmalla ajattelin kyllä opiskelijaa joka asuu esim. opiskelijakämpässä, asuntolassa jne...no anyway maksettava se lupa kuitenkin on.

Menee muuten edelleenkin käsittääkseni kodin luvan piikkiin, jos olet kirjoilla kotonasi, etkä opiskelija-asunnossa. Eli asut ikäänkuin "toisessa kodissa".

Tilanne on vähän kuin jos sinulla olisi kesämökki.


Ei mene. Loma-asuntoon ei tarvita tv-lupaa, mutta "kakkosasuntoon" tarvitaan. Eli kirjojen pitäminen kotona ei poista tv-maksuvelisuutta. Kesämökit on lakikielellä vapaa-ajanasuntoja, joita koskee hiukan erilaiset määräykset muissakin asioissa.

Edit: Tästähän sitä oli keskustelua muutama korotuskerta sitten, että onko kansanedustajilla ja erityisesti hallituksen jäsenillä lain vaatimat luvat. Noilla kun on lähes kaikilla kakkosasunto Helsingissä ja perhe jossain muualla. Jos kakkosasunnossa on telkku, niin lupa pitää olla erikseen.

Hmm.. lievää off-topikia, mutta menkööt :D

Shadown18/23

Näemmä ainakin nykyisellään se tosiaan on noin. Jotenkin muistelisin, että asia ei ole aina noin ollut. Tsoin voin muistaa väärinkin. Itse en koskaan maksanut mitään lupaa opiskelija-asuntolassa, eikä sitä tehnyt tietääkseni ketään muukaan. Eli olettaisin, että lupaa ei aikoinan olisi tarvinnut maksaa.
Toisaalta monella oli tilanne se, että asuvat yksin ja tulivat vain asumaan koulun ajaksi opiskelija-asuntolaan, jolloin sitä ei nykyäänkään tarvitse maksaa.

Ehkä se on sitten ajan saatossa mennyt niin, että loma-asuntoon ei tarvitse maksaa lupaa (ennen piti) ja opiskelija-asuntolaan se on muuttunut pakolliseksi.

Tuo lupa-asia on ajan saatossa muuttunut aika monesti.

katos19/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Mielenkintoista, että lailla säädetään maksu, mikä korvaa laittomasta toiminnasta aiheutetun vahingon. Eli maksat sakkoa siitä, että ostat jonkun laillisen tuotteen?

Eikun täsmälleen päinvastoin. Hyvitysmaksua kerätään siksi, että kopiointi omaan käyttöön on sallittua, siis laillista.

stillborn20/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti katos:


Eikun täsmälleen päinvastoin. Hyvitysmaksua kerätään siksi, että kopiointi omaan käyttöön on sallittua, siis laillista.

Ja kopionti on laitonta, kun suojauksia ei saa kiertää, eikä asiasta saa edes keskustella?

katos21/23

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti katos:


Eikun täsmälleen päinvastoin. Hyvitysmaksua kerätään siksi, että kopiointi omaan käyttöön on sallittua, siis laillista.

Ja kopionti on laitonta, kun suojauksia ei saa kiertää, eikä asiasta saa edes keskustella?


Hööö...nyt en ymmärrä. Hyvitysmaksuhan tulee juuri korvauksena laillisesta kopioinnista. Miten siihen liittyy laiton kopiointi? Nyt taidat sekoittaa kaksi toisiinsa kuulumatonta asiaa.

stillborn22/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti katos:


Hööö...nyt en ymmärrä. Hyvitysmaksuhan tulee juuri korvauksena laillisesta kopioinnista. Miten siihen liittyy laiton kopiointi? Nyt taidat sekoittaa kaksi toisiinsa kuulumatonta asiaa.

Miten teen laillisen kopion, jos sen tekemiseen vaaditaan kopiosuojauksen rikkominen, mikä on laitonta?

coocie9823/23

Voithan sinä aina nauhoittaa ohjelmat televisiosta, radiosta tai kirjastosta. Tosin mikään ei estä sitä, että noitakin kanavia ei voisi suojata. Hyvitysmaksun olisi pitänyt poistua siinä vaiheessa kun suojausten kierto kiellettiin mutta päin vastoin niiden kattamat laitteet vain levisivät. Päällekkäislaskutus on muutenkin röyhkeää. Kuinka moni oikeasti olettaa, että ihmisten kiintolevyt ovat täynnä vain kopioitua viihdettä? Jos ovat niin harvemmin se viihde on laillisesti kopioitua, josta sitä maksua kerätään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT