AfterDawn logo

Gigantilta oma nettimusiikkikauppa

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
30 kommenttia

Kodinkoneketju Gigantti on laajentanut tuotevalikoimaansa myös digitaaliseen sisältöön tuomalla nettimusiikkikauppansa myös suomalaisten ulottuville.

Gigantin musiikkikaupassa myydään niin koti- kuin ulkomaistenkin artistien tuotantoa. Yksittäin ostettuna musiikkikappaleet maksavat uudessa nettikaupassa 0,99 euroa. Koko albumin latauksesta joutuu sen sijaan pulittamaan 9,90 euroa. Musiikki on saatavissa WMA- ja MP3-muodoissa. Vertailun vuoksi musiikin lataus maksaa esimerkiksi Applen iTunes Storessa 0,99 euroa per kappale. Albumien lataamisesta Apple veloittaa 9,99 euroa.

Elgiganten-ketju, johon Gigantti kuuluu, palkkasi juuri uuden Entertainment-toimialueensa myyntijohtajaksi CDON.comin maajohtaja Henning Kleivenin. Gigantti aikookin panostaa sähköisten palveluidensa lisäksi tulevaisuudessa entistä kovemmin myös viihdetekniikkaan.

"Elgiganten-ketju on alansa vankka toimija, jolla on vahva tietämys siitä, millaisia tuotteita ja palveluita asiakkaat tarvitsevat", Henning Kleiven sanoo.


Lisätietoa Gigantin nettimusiikkikaupasta.


Lähde:
Digitoday

30 KOMMENTTIA

Scart1/30

Aivan turha minun mielestäni... Noita on jo ihan tarpeeksi, eikä uusia tarvita. Kehitettäisiin ennemmin vanhoja!

Mutta onhan tuota varmaan pohdittu Gigantilla aika rankasti, joten mikäs minä olen sanomaan...

firece2/30

Floppi ei millään tule toimimaan jollei ne nyt keksi kunnon kiristys keinoa.

SSaarinen3/30

Lainaus:


3 x uudelleenlaus
3 x CD-polttojen määrä
3 x siirtoja laitteelle

DRM:stä en löytänyt mainintaa sivuilla, mutta jotain pakko olla, koska kerrat rajoitettu tuolla tavalla.

Eli yksi turha drm-kakalle hyöstetty nettimusiikkikauppa, jolle ei mielestäni ole mitään kysyntää. Piratebay täyttää kaikki tarpeet aivan ilmaiseksi paremmalla laadulla ja ilman suojauksia. Mitä enempää sitä voisi pyytää? Ehkä järkeä näiden henkilöiden päähän, jotka päättivät tämänkin puljun pystyttää?

Edit* Löytyihän se sieltä :)

Lainaus:

Tämän palvelun on lisensioinut TONO/NCB & TEOSTO.

Joker_4/30

Eikös iTunesisssa biisit maksa $0,99 / kpl? Eihän niitä pakko ole euroissa ostaa kun kurssi lähentelee jo puoltatoista...

WumWum5/30

Hienoa!

Loistavaa. Tekijänoikeusjärjestöt ovat vanhanaikaisia ja heiltä on turha odottaa mitään uusia toimintapoja. Hyvä, että näitä monipuolisia ja vaihtoehtoisia palveluja nettiin saadaan lisää. Kunhan vielä muistetaan, että asiakkaan ehdoilla kehitetään palvelua.


KYSYMYS LUKIJOILLE: paljonko yksi kappale pitäisi maksaa?

-voisin lopettaa torrentit, jos hinta olis noin 40 senttiä kappale.
(huomioitakoon, että kappaleessa ei saisi käyttää kopiosuojaustekniikoita)


T. Kyynisen positiivinen

riski6/30

Albumi hinta on ihan ok, mutta turha drm pilaa tuonki putiikin.

HmTT7/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:


KYSYMYS LUKIJOILLE: paljonko yksi kappale pitäisi maksaa?

-voisin lopettaa torrentit, jos hinta olis noin 40 senttiä kappale.
(huomioitakoon, että kappaleessa ei saisi käyttää kopiosuojaustekniikoita)

Itse en lopettaisi musiikin latausta torrenteilla mistään hinnasta. Tosin lataan & kuuntelen vain vapaata musaa. Tein jokunen vuosi takaperin periaatepäätöksen, etten osta/välitä/myy/kuuntele ollenkaan to-mafian välittämää musaa ja tue täten heidän oikeudenkäyntejään asiakaskuntaa vastaan.

Mm. Jamendosta http://blue.jamendo.com/en/ löytyy varsin hyvin musaa, myös hieman erikoisemman musiikkimaun omaaville.

amtiainen8/30

Tiedoksi että iTunes palvelussa osa musiikista on iTunes Plus nimikkeen alla. Nämä tunnistaa siitä että ne ovat merkitty Plus ikonilla hinnan vasemmalla puolella. Kaikki iTunes Plus musiikki löytyy myös painamalla "iTunes Plus" pikalinkkiä iTunes Storen etusivulta.

iTunes Plus kappaleet on koodattu 256kbps AAC (vastaa 320kbps MP3) ja niissä ei ole mitään kopiontisuojauksia. Hinta näissä on täysin sama kuin iTunesin normaaleilla kappaleissa eli 0,99eur/biisi tai 9,99eur/albumi.

Tuolla bitratella 256kbps AAC (vastaa 320kbps MP3)ja ilman mitään kopiointisuojauksia tuo iTunes Plus pitäisi olla hyvä vaihtoehto CD:lle, mutta luulen että täällä jaksetaan nostaa taas rimaa taas ylöspäin ja vaatimaan pakkaamatonta tiedostoa ja halvempaa hintaa (eli ilmaista). Faktahan on se että ilmaista vastaan on paha kilpailla jos tuote on muuten täysin identtinen (sillä erotuksella että tässä tapauksessa toinen on laiton kopio).

stn9/30

Ihan tarpeeksihan noita jo on. =)

Kohina.com on kyllä ehdollisesti se paras.. =)

Sokar8010/30

onhan se giganttikin pääsyt MP3 ääneksi nettiin

zya11/30

Ylihintaista ja häviöllistä musaa DRM paskalla. Piratebaystä saa ilmaiseksi ilman kopiosuojauksia ja häviöttömässä muodossa. Ei tule paskaa ostettua, kun paljon parempaa saa ilmaiseksi. 0.10-0.30 euroa voisin maksaa häviöttömässä muodossa olevassa kopiosuojaamattomasta muusiikista. Koko albumista samoilla vaatimuksilla 2-3 euroa.


113712/30

Kopiosuojaamatonta musaa edullisesti voi ostaa laillisesti esim.

http://www.mp3fiesta.com/

teme56513/30

Meikäläisestä tulee nettimusiikkikaupan asiakas siinä vaiheessa kun musiiikkia saa häviöttömästi vaikkapa FLAC-muodossa.

Deettee14/30

Sellane olis jees missä on 10€ kuus ja lataa biisejä niin paljon kuin sielu sietää.

Mollaa viel muusiikkilatauksessa modeemiajassa.

coocie9815/30

Itselleni tuo 0,99 on ihan ok hinta mutta sen pitäisi ehdottomasti olla DRM vapaa. Laaduksi toivoisin tietysti jotain wav tai flac tasoa niin niille kappaleille voisi periaatteessa tehdä mitä vaan tuosta eteenpäin. Tuosta häviöttömästä voisi nyt maksaa pienen lisähinnan mutta ei mitään 2e. Mp3:n toivoisi olevan sitä 320kbps:n tasoa. Valikoima tuntuu välillä myös aika suppealta minulle.

Tosin tuo on vain minua. Ehkä paras ratkaisu olisi antaa asiakkaan päättää mitä laatua ja formaattia hän haluaa ja parempi laatu on millin kalliimpi. allofmp3:ssä taisi olla näin ja ZML:ssä (elokuvan) laadun voi valita. Tiedän, että nuo kaupat eivät ole IFPI:n virallisesti hyväksymiä mutta ne antavat osviittaa siihen, että tuollainen systeemi on mahdollista.

Miksi en osta nyt? Ei kiinnosta tukea teollisuuden maailmanvalloitusta eikä myöskään kiinnosta hirveämmin kuunnella. En myöskään suosittele noita kauppoja tutuilleni ja jos satun kuulemaan hyvän RIAA/TEOSTO bändin jossain, niin kopioin vain jonkun kaverini levyn. Keikoilla käyn mielelläni.

ED: Jos tuollainen 10e/kk systeemi tulisi, niin olisin heti mukana! Tosin se on aika utopinen. Se on paha pakottaa ostamaan ja vaikea korjata mainetta tässä vaiheessa.

Gilbertt16/30

Lainaus:

Sellane olis jees missä on 10€ kuus ja lataa biisejä niin paljon kuin sielu sietää.

Jos tuommonen tulisi, niin maksun pitäisi olla verrannollinen kaistan leveyteen (0,5mb maksaa vähemmän, kuin 10mb)...

Shadown17/30

Lainaus:


Jos tuommonen tulisi, niin maksun pitäisi olla verrannollinen kaistan leveyteen (0,5mb maksaa vähemmän, kuin 10mb)...

Minkä ihmeen takia se pitää olla kaistasta riippuvainen? Onhan noita paikkoja joissa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, mutta ketään ei tule mittaamaan ruokahaluasi tai vatsan kokoa ja tekemään laskutoimituksia miten paljon juuri sinulle maksaa.
Ketään ei myöskään tarkista kaupassa, että millälailla saavuit kauppaan ja mittaamaan miten paljon juuri sinulle pitäisi maksaa, riippuen tulitko kalliilla taksilla, vai linja-autolla tai kenties omalla autolla tai kävellen.

coocie9818/30

Riippuu toteutuksesta. Jos kyse on ns. hyvitysmaksusta, niin silloin kaistan nopeus voisi vaikuttaa. Jos kyse on kaupasta, joka on mielestäni parempi idea, niin silloin 10-5e voisi olla vakio.

Shadown19/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Riippuu toteutuksesta. Jos kyse on ns. hyvitysmaksusta, niin silloin kaistan nopeus voisi vaikuttaa. Jos kyse on kaupasta, joka on mielestäni parempi idea, niin silloin 10-5e voisi olla vakio.

Sillä ei ole kuule pienintäkään merkitystä kauppiaalle millä naruilla lähdet imuttelemaan. Jollei oma riitä, niin sitten tyyppi voi mennä naapuriin, jossa voi olla laajempi kaista. Eli on mahdollista käyttää tilannetta hyväkseen.

Toisekseen, jos miettii tilannetta toistepäin.
Jos tyyppi imuttaa vaikka vain sen 20-30 biisiä kuukaudessa ja kaista on vaikka 100 megaa, niin se on aika kohtuutonta alkaa laskuttamaan 100 megasta, kun saman saisi kuukaudessa vaikka modeemilla.

Ainiin sen verta vielä, että isoimmat kulut tulee jakajalle juuri nopeista kaistankäyttäjistä, koska ne kuormittavat eniten jakajaa ja samalla vaatii myöskin jakajalta enempi rööreiltä, joten voitas sanoa, että mitä nopeampi jako, sitä parempi palvelu, sitä kalliimpi pavelu?

coocie9820/30

Siis jos tuohon kauppamalliin mennään, niin tietysti kaistan nopeudella ei ole merkistä. P2P:llä tuota palvelun hintaa voisi hieman jakaa käyttäjien kesken. Koville jakajille voisi tulla jonkin verran bonusta. Näin voitaisiin motivoida käyttäjiä "talkoohenkiseen toimintaan. Tämä on tosin vain teoreettista, sillä tuollaista kauppaa ei tulla ikinä näkemään. Jos tilanne joskus ajautuu niin epätoivoiseksi, että tuollaiseen all you can eat-malliin siirrytään, niin epäilen, että sitä ajetaan läpi hyvitysmaksuna. Tämä varmistaisi tasaisemmat ja suuremmat tulot.

ED. teoriaa, teoriaa ja teoriaa. Sitähän tämä on.

stillborn21/30

Mielenkiintoista problematiikkaa, eikö voisi ajatella niin, että mitä enemmän dataa virtaisi liittymästä, sitä suurempi olisi kk-maksu, koska oletus kai kumminkin on, että laitonta sisältöä siellä kumminkin liikkuu. Tärkeintä olisi saada jonkinlainen kk-maksu, mistä annettaisiin osa tekijänoikeusmaksuihin jaettavaksi, näin sisällöntuottajat saisivat edes jotain, sillä nythän ne jäävät kokonaan ilman?

klanh22/30

Lainaus:

Lainaus:


3 x uudelleenlaus
3 x CD-polttojen määrä
3 x siirtoja laitteelle

DRM:stä en löytänyt mainintaa sivuilla, mutta jotain pakko olla, koska kerrat rajoitettu tuolla tavalla.

Eli yksi turha drm-kakalle hyöstetty nettimusiikkikauppa, jolle ei mielestäni ole mitään kysyntää. Piratebay täyttää kaikki tarpeet aivan ilmaiseksi paremmalla laadulla ja ilman suojauksia. Mitä enempää sitä voisi pyytää? Ehkä järkeä näiden henkilöiden päähän, jotka päättivät tämänkin puljun pystyttää?

Edit* Löytyihän se sieltä :)

Lainaus:

Tämän palvelun on lisensioinut TONO/NCB & TEOSTO.

Odotan kyllä vähän järkevämpää kommenttia Senior Memberiltä ja myös monelta muulta täällä jotka vaan kirjoittavat tutkimattaan asiaa ollenkaan. Gigantin kaupasta löytyy niin WMA kamaa DRM suojauksilla kuin MP3 _ILMAN MITÄÄN SUOJAA_, eli kehoitan kaikkia ottamaan silmän kauniiseen käteensä ja tutkimaan asiaa ennenkuin kirjoittaa tämmösiä aivan järjettömiä ja perättömiä kommentteja.

coocie9823/30

Mitä nyt tuota vaivautui tuon kommentin jälkeen selaamaan, niin osa kappaleista näyttäisi olevan suojaamattomia. Formaatti ei kuitenkaan ole valittavissa. Ohjeita-linkki ei myöskään toimi
http://www.gigantti.fi/musichelp

ED: heh, Ratzz ja Scooter ovat ainakin suojaamattomia mutta muuten näyttää WMA voittoiselta :P

zjo24/30

Tuon musakaupan tarkkaa hakua käyttämällä näyttäisi löytyvän 1487 albumia musiikkia MP3-muodossa. Näiden sisällön laatua en tosin osaa kommentoida kun näyttää vähän pätkivän tuo sivusto. Seuraavalle tulossivulle ei pääse ja albumi-valinta vaihtuu hakuehdoissa toiseksi biisi-valinnaksi heti haun jälkeen (toisin sanoen voi valita hakeeko musaa biiseinä vai biiseinä :D ).

No, ainakin tuolla määrällä pääsee alkuun ja kauppa erottuu heti useimimmista suomalaisesta kilpailijoista edukseen edes yrittämällä olla hyödyllinen.

RIVER225/30

Oikeastaan ihan hyvältä tuo näyttää, suojaamattomia ja sopivan hintaisia kappaleita. Mutta onko Gigantti itse maininnut että kappaleet ovat suojaamattomia? Tuossa uutisessa ei tosin mainittu mitään DRM-suojauksista, vaikka itseäni juuri se olisi kiinnostanut.
Pääasia on että hylätään vanhat menetelmät ja nykyaikaistetaan toimintaa uudelle tasolle sekä otetaan myös kuluttajien mielipiteet huomioon.
Musiikkikartellit kulkevat pahasti jäljessä kehityksestä, mutta onneksi pikkuhiljaa aletaan tajuta asiat niin kuin ne ovat.

AvenZer26/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:

Oikeastaan ihan hyvältä tuo näyttää, suojaamattomia ja sopivan hintaisia kappaleita. Mutta onko Gigantti itse maininnut että kappaleet ovat suojaamattomia? Tuossa uutisessa ei tosin mainittu mitään DRM-suojauksista, vaikka itseäni juuri se olisi kiinnostanut.
Pääasia on että hylätään vanhat menetelmät ja nykyaikaistetaan toimintaa uudelle tasolle sekä otetaan myös kuluttajien mielipiteet huomioon.
Musiikkikartellit kulkevat pahasti jäljessä kehityksestä, mutta onneksi pikkuhiljaa aletaan tajuta asiat niin kuin ne ovat.

Osa on suojattu osa ei... "MP3 voidaan soittaa PC:ssä, Mac:ssä ja Linux:ssa ja melkein kaikissa kannettavissa medioissa, myös iPod:ssa."
http://www.gigantti.fi/is-bin/INTERSHOP....ContentKey=9702

zya27/30

Lainaus:

MP3- raidat ovat ainutlaatuisia ja voidaan helposti jäljittää, jos niitä käytetään ei-sallitulla tavalla. Jokaisen kappaleen kohdalla voit helposti nähdä onko musiikki MP3- tai WMA-muodossa.
Useimmat albumit ovat 192kb/s muodosta riippumatta, jotkut kappaleet ovat 128kb/s.
Mitä oikeuksia minulla on?
Äänitiedoston mukana tulee lisenssi, jossa on kirjattuna kaikki oikeutesi. Tämä lisenssi on henkilökohtainen jokaiselle kappaleelle ja siitä näet kaikki tiedot. Kun olet ostanut kappaleen se on sinun niin kauan kun oikeudet antavat siihen luvan.
Sinulla on oikeus ripata WMA tiedosto, jonka olet tallentanut tietokoneellesi/soittimeesi. Tämä on tarpeellista, jos kyseessä on media jolla voit soittaa MP3:ssä mutta et WMA:ssa, tällöin sinun on konvertoitava tiedosto oikeaan formaattiin.
Normaalisti on sallittua ladata kappale, joka on hävinnyt tietokoneeltasi. Tämä on myös mainittu oikeuksissa.


Oikeudet koskien MP3:a
Oikeuksia ei ole rajattu koskien MP3-tiedostoja. Sen sijaan jokaisella MP3-tiedostolla on oma merkkinsä, joka voidaan tunnistaa ja siitä saadaan tiedot, jos tiedostoa käytetään väärin. Musiikin kopioiminen toisille ei ole sallittua.

coocie9828/30

Pystyisikö joku viisaampi henkilö vastaamaan siihen, että voiko Suomessa kieltää lähipiirille kopioimisen yhdellä käskyllä ylläolevan esimerkin mukaisesti? Vesileimaus voisi teoriassa olla ihan hyvä suitsija tiedostojenjaolle mutta jos kappaleita saa jaella lähipiirille, niin koko leimaussysteemi kuulostaa hieman arveluttavalta. Onko tulevaisuus sitten sitä, että jokaisella kappaleella on oma rekisterinumeronsa.

Shadown29/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Pystyisikö joku viisaampi henkilö vastaamaan siihen, että voiko Suomessa kieltää lähipiirille kopioimisen yhdellä käskyllä ylläolevan esimerkin mukaisesti? Vesileimaus voisi teoriassa olla ihan hyvä suitsija tiedostojenjaolle mutta jos kappaleita saa jaella lähipiirille, niin koko leimaussysteemi kuulostaa hieman arveluttavalta. Onko tulevaisuus sitten sitä, että jokaisella kappaleella on oma rekisterinumeronsa.

Niin, kysehän valvoa/karsia laitonta jakoa, ei laillista.

coocie9830/30

Kyse on enemmänkin siitä, että tuossa sanotaan, että kopiointi on kiellettyä. Kyse on nyt siitä, että saako lähipiirille edelleen kopioida jos ostaa tuolta kappaleensa. Jos saa niin nuo säännöt ovat harhaanjohtavia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT