*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Xbox 360:n HD DVD -asema Jenkeistä 87 eurolla

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 6.12.2007 13:19 Kommentteja (17)

Xbox 360:n HD DVD -asema Jenkeistä 87 eurolla HD DVD -formaatin tukijat eivät ole selvästikään antamassa periksi, vaikka Blu-ray-elokuvien myynnin on raportoitu olevan tällä hetkellä parempaa, kuin koskaan ennen. Esimerkiksi Microsoftin kerrotaan laskeneen Xbox 360 -pelikonsolin kaveriksi tarkoitetun HD DVD -aseman hintaa noin 30 prosentilla. HD DVD -soittimien paras ase onkin Blu-ray-soittimia kilpailukykyisempi hinnoittelu.
Sony PlayStation 3 -pelikonsolin hinnanalennuksien osakseen aiheuttama Blu-ray-formaatin markkinoiden vahvistuminen on saanut myös Microsoftin tarkastamaan teräväpiirtoelokuvia toistavan HD DVD -asemansa hinnoittelua. Esimerkiksi Amazon.comin ja Toys-R-Us:n on raporoitu myyvän HD DVD -asemaa 129 dollarilla (noin 87 euroa). Alennus on melkoinen, sillä aikaisemmin asemaa on kaupiteltu 179 dollarilla (noin 122 euroa). Suomessa Microsoftin HD DVD -asemasta saa pulittaa tällä hetkellä noin 160 euroa.

Hetki sitten raportoitiin, että Yhdysvalloissa on myyty Blu-ray-toistoon kykeneviä laitteita noin 2,7 miljoonaa. Luku sisältää myös PlayStation 3 -pelikonsolit. HD DVD -toistolaitteita on mennyt samassa ajassa kaupaksi noin 750 000 kappaletta.

Syksyllä Microsoft pudotti HD DVD -aseman hintaa 199 dollarista 179 dollariin. Suomessa Microsoft tarjoaa HD DVD -aseman ostajille kylkiäiseksi viittä HD DVD -elokuvaa. Tarjouksen kerrotaan olevan voimassa ainakin 31.1.2008 asti. Xbox 360:n HD DVD -aseman hankkiminen on tällä hetkellä myös edullisin tapa saada tietokoneeseen HD DVD -toistomahdollisuus, sillä laitteen saa toimimaan myös normaaleissa tietokoneissa.


Lähde:
BetaNews

Edellinen Seuraava  

17 kommenttia

16.12.2007 14:00

Lainaus:
Blu-ray-toistoon kykeneviä laitteita on myyty maailmalla noin 2,7 miljoonaa. Luku sisältää myös PlayStation 3 -pelikonsolit.
Eli Blue-rayn johto tilastoissa on pelkästään Pleikkarin ansiota..

EDIT:typo
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.12.2007 @ 14:14

26.12.2007 14:24

Lainaus:
Blu-ray-toistoon kykeneviä laitteita on myyty maailmalla noin 2,7 miljoonaa. Luku sisältää myös PlayStation 3 -pelikonsolit.
PS3:sia on myyty jo lähemmäs 7 milj. kappaletta. Tuo on vain yhdysvaltojen lukema tuo 2.7milj.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.12.2007 @ 14:25

36.12.2007 14:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Quiote:

Eli Blue-rayn johto tilastoissa on pelkästään Pleikkarin ansiota..

...ja tämähän on positiivinen asia, sillä PS3 on hinta-laatusuhteeltaan aivan huima laite.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

46.12.2007 15:06

Saisipa tätä suomesta edes 100e pintaan. :P

56.12.2007 17:58

On kyllä tuossa aseman hinnassa aika hyvin tätä Suomi-lisää.

66.12.2007 22:32

Ja mikään pakko sitä ei ole Suomesta ostaa.

77.12.2007 1:25

Mutta ei sitä jenkeistäkään pysty ostamaan, ellei siellä asu kaveri joka suostuu asiakirja väärennökseen. Saksasta 141€ halvin, tietokonekama on euroopassa suunilleen saman hintaista. Jenkeissä nyt kurssien johdosta 40%-50% halvempaa (olisi muutenkin halvempaa jos vaikka kurssi olisikin 1:1 katsokaa huviksenne http://www.newegg.com.
Siellä mä kuolaan hintoja..ne ottaa vain jenkeissä myönnetyt luottokortitkin..ja lähettää USA ja Puerto Rico
:häh: mutta näin on.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.12.2007 @ 01:28

87.12.2007 3:43

Mitäs ihmeellistä tuossa hinnassa nyt on, Saksasta saa halvemmalla:

HD-ROM 78€ http://geizhals.at/deutschland/?cat=dvdhdrom&asuch=&sort=p
BD-ROM 124€ http://geizhals.at/deutschland/a292211.html
BD/HD-ROM Combo 282€ http://geizhals.at/deutschland/a287916.html
BD-R HD-ROM Combo 337€ http://geizhals.at/deutschland/a258897.html

97.12.2007 9:00

Kyse oli nimen osaam tuosta tuottesta ja Saksassa halvin oli http://www.preissuchmaschine.de/ mukaan 141€.

107.12.2007 13:11

Mikä ihmeen kyse, ei mitään järkeä maksaa tuplahintaa uudelleen brändätystä tuotteesta, rumilla ulkoisilla kuorilla. Ellei sitten ole boksille hommaamassa.

117.12.2007 16:17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temexi:
Mikä ihmeen kyse, ei mitään järkeä maksaa tuplahintaa uudelleen brändätystä tuotteesta, rumilla ulkoisilla kuorilla. Ellei sitten ole boksille hommaamassa.
Lue ensimmäisen viestin yläpuolelta. "Keskustelu kyeisestä laitteesta."
Sisäsiä saa halvemmalla ja sen tietää varmaan muutkin kuin sinä.
Kyse nyt on vain Xboxin HD-DVD asemasta. Ja sisäiset eivät xbox:iin mene.

127.12.2007 16:31

Paskan marjat, uutinen on kuinka halvalla HD DVD soittimen voi saada.

"Xbox 360:n HD DVD -asema Jenkeistä 87 eurolla"
"HD DVD -soittimien paras ase onkin Blu-ray-soittimia kilpailukykyisempi hinnoittelu."

137.12.2007 19:19



:lol:

Ja HD DVD:n suurempi kapasiteetti sekä kehittyneempi "valikkohässäkkäsyteemi" (tarkemmin en tuota osaa selittää)
51Gb on tällä hetkellä suurin HD DVD ja 50Gb Blu-Ray.
Ne ovat rinnakain markkinoilla varmaan vielä pitkään IMO.
Ja Trasformers elokuva tasaa taas puntteja kun se julkaistiin vain HD DVD:nä.
HD DVD Rulez..Blu-Ray not bad.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.12.2007 @ 19:24

147.12.2007 20:27

Sä olet kyllä pihalla ku lumiukko, ensinnäkin suurin HD DVD levy on 30GB tällä hetkellä, 51GB on yhtä "real" kuin 100GB Bluray levykin, tulossa mutta ei tietoa koska, ja lisäksi Bluray levyistä oli jo vuonna 2004 200GB prototyyppejä.

Bluray levyissä on pakollinen "hardcoating", max. bittivirrat suurempia , studio tuki parempi ja lista goes on and on.

Eli kyllä se on Bluray mikä tällä hetkellä "rulez", niin myytyjen soitin- kuin levymäärienkin puolesta.

158.12.2007 12:17
SotaOrava
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temexi:
Sä olet kyllä pihalla ku lumiukko, ensinnäkin suurin HD DVD levy on 30GB tällä hetkellä, 51GB on yhtä "real" kuin 100GB Bluray levykin, tulossa mutta ei tietoa koska, ja lisäksi Bluray levyistä oli jo vuonna 2004 200GB prototyyppejä.

Bluray levyissä on pakollinen "hardcoating", max. bittivirrat suurempia , studio tuki parempi ja lista goes on and on.

Eli kyllä se on Bluray mikä tällä hetkellä "rulez", niin myytyjen soitin- kuin levymäärienkin puolesta.
51GB Hd-dvd on hväksytty 200GB blu-ray:ta ei. Eli virallisesti hd-dvd on suurempi kuin blu-ray. Ei siitä mihinkään pääse.

Blu-Ray:ssa on kyllä suurempi bittivirta joka ei kyllä valitettavasti ole vieläkään näkynyt kuvanlaadun paranemisena.

hd-dvd:ssä on taas paljon paremmat valikot ja esimerkiksi loistavat nettiominaisuudet. Nämäkin on ilmeisesti blu-ray:lle luvattu mutta eipä ole vielä yhdessäkään leffassa näkynyt.

168.12.2007 15:04

Olkoon vaikka kirkossa kuulutettu, jos se parantaa omaa itsetuntoa niin siitä vaan. Kuluttajille se on kuitenkin yhtä "real" kuin 100GB Bluray levykin. Ja tuolla Bluray-levyllä on vielä suuremmat mahdollisuudet toimiakkin nykysoittimissa hence sentakia itseasiassa todellisempi.

Leffaharrastajana minun puolesta extrat ja ylimääräiset hutut ja haitat saa polttaa roviolla, ja käyttää kaikki tila kuvalle sekä äänelle. Tämä siis henk.koht. mielipide.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.12.2007 @ 15:05

179.12.2007 13:20
SotaOrava
Inactive

Jep noh onhan noita bd+ suojauksista mukavia ongelmiakin jo tullut :) Esim kaikki blu-ray levyt ei kunnolla kaikissa soittimissa toimi. Esimerkiksi hd-dvd leffaankiin jo laitetaan blu-ray varoituksia :d Kuten uusimmassa harry potterissani oli :)


"Tärkeä huomautus: On mahdollista että tämä blu-ray levy on tehty ennenkuin sinun blu-ray disc soittimesi. Muista päivittää soittimesi ohjelmisto(firmware), jotta voit katsella tätä blu-ray elokuvaa."

Tälläinen lappu oli hd-dvd harry potterin mukana :)

Sitten kun alkaa joku vanhempi ihminen tälläistä lukemaan niin voisin sanoa vaikka että LOISTAVAA!

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 (8.12.2016 19:36)
Ubisoft viettää 30. juhlavuottaan ja on juhlistanut sitä ilmaispelien avulla. Kaikkiaan seitsemän peliä on lisätty tarjolle ilmaisina latauksina yhtiön omasta Uplay-alustasta vuoden saatossa. ....
Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta (8.12.2016 18:23)
Spekulointi seuraavan sukupolven iPhonen sisältämistä uusista ominaisuuksista tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Varhaisessa vaiheessa alkaneiden huhujen huono puoli on siinä, että vaikka ....
Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
1 kommentti
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
3 kommenttia

Uutisarkisto