Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Oikeus ei jatka Limewiren nostaman kartellijutun käsittelyä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.12.2007 01:00 Kommentteja (4)

Oikeus ei jatka Limewiren nostaman kartellijutun käsittelyä Limewire-ohjelmaa kehittävä Lime Group on kokenut tappion oikeudessa, kun yrityksen viime vuonna nostama oikeusjuttu yhdysvaltalaisia levy-yhtiöitä vastaan tuli tiensä päähän. Tuomari Gerard Lynch ei vakuuttunut siitä, että levy-yhtiöiden toiminta olisi vahingoittanut Lime Groupin toimintaa, joten tapauksen käsittely ei jatku liittovaltion tuomioistuimessa.

Lynchin sanoo, ettei Lime Group esittänyt tarpeellisia todisteita, joiden valossa jutun käsittelyä olisi voitu jatkaa. Lime Group voi kuitenkin nostaa jutun uudestaan pöydälle osavaltioiden tuomioistuimissa, mutta ilman uusia todisteita jutun käsittely tuskin etenee kovin pitkälle.

Lime Groupin alkuperäisten syytösten mukaan levy-yhtiöt pyörittävät Yhdysvalloissa laitonta kartellia, jonka tarkoituksena on luoda monopoli digitaalisen musiikin myyntiin ja levittämiseen internetissä. Tämän lisäksi Limewiren mukaan levy-yhtiöt mm. yrittivät vahingoittaa yrityksen mainetta ja tunkeutuivat luvatta Limewire-ohjelmaa käyttäneiden käyttäjien tietokoneille.

Lime Groupin mukaan yritys oli yrittänyt neuvotella levy-yhtiöiden kanssa sopimusta musiikin kauppaamisesta Limewire-ohjelman avulla, mutta levy-yhtiöt eivät suostuneet tähän suoraan, vaan vaihtoehtoina oli joko uuden suodatustekniikan lisääminen Limewire-ohjelmaan tai yrityksen myyminen iMeshille.

Viime vuoden heinäkuussa RIAA haastoi Limewire-ohjelman kehittäjät oikeuteen, koska ohjelman tekijöiden uskottiin kannustavan ohjelman käyttäjiä tekijänoikeusrikkomuksiin. Limewiren kehittäjät vastasivat syytteisiin omalla haasteellaan pari kuukautta tämän jälkeen.

Lähteet:
Associated Press (via Google)
BetaNews
Slyck

  T-Mobilen iPhonen kytkykauppa laillista Saksassa Levy-yhtiön vierastilan kynttilöihin 28 tonnia kuussa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Lainaus:
koska ohjelman tekijöiden uskottiin kannustavan ohjelman käyttäjiä tekijänoikeusrikkomuksiin
Ja nämä eivät ole hataria perusteita...hmmm

#16.12.2007 1:37

Mutta kun RIAA nostaa oikeusjutun IP osoitteen ja screenshotin avulla ja voittavat jopa $50.000 niin silloin kummallisesti ON riittävästi todisteita.

IP osoite ei todista että juuri kyseessä oleva henkilö on ladannut. Screenshot EI ole tarpeeksi luotettava että se voitaisiin laskea todisteeksi (äärimmäisen helppo muokata).

Ja lisättäväksi. P2P-ohjelmat EIVÄT riko lakia. Tekijänoikeussuojattujen tiedostojen JAKAJAT rikkovat lakia. Saisivat pikku hiljaa ruveta tuonkin ymmärtämään.. Ehkä joskus vuonna 3050

#26.12.2007 1:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Werewolf_:
Ehkä joskus vuonna 3050

Jos sittenkään.

#36.12.2007 8:54

Lainaus:
Lainaus:
koska ohjelman tekijöiden uskottiin kannustavan ohjelman käyttäjiä tekijänoikeusrikkomuksiin
Ja nämä eivät ole hataria perusteita...hmmm
Eihän ne ole. Jos perusteet oikeuteen viemiselle perustellaan. Yleensä perusteluihin menee muutama kymmenen sivua tekstiä, joten ehkä ihan hyvä ettei niitä julkaistu tässä.

Lainaus:
Ja lisättäväksi. P2P-ohjelmat EIVÄT riko lakia. Tekijänoikeussuojattujen tiedostojen JAKAJAT rikkovat lakia. Saisivat pikku hiljaa ruveta tuonkin ymmärtämään.
Mietitäänpä nyt ensin hetki ennen kuin syytetään tuomareita tai RIAA:ta. Mistä me saamme aina tiedon oikeuden ratkaisusta tekijänoikeusasioissa: puolueellisilta, teknologiaan keskittyneiltä internetsivustoilta. Emme voi tietää tarkkoja perusteita siihen, mikä johti että syytetty tuomittiin. Vai luotatko itse lähteenä esimerkiksi piraattipuolueeseen tai EFFI:in? Totta kai suuri osa jutuista on varmasti faktaa, mutta uutisessa ei valitettavasti tarvitse kertoa kaikkea!

Selvennykseksi, ettette ala vinkumaan ja yhdistämään minua levy-yhtiöpomoksi, olen sitä mieltä, että USA:n tekijänoikeusjärjestöt ovat vain rahanahneita korruptiopesäkkeitä. Suomalaisista tekijänoikeusjärjestöistä en ole samaa mieltä, sillä teijänoikeuskorvaukset menevät Suomessa artisteille - tämä on painettu ihan laiksi. Ja jokainen voi asian varmistaa kysymällä opetusministeriöstä. Saa kuitenkin nähdä kuinka kauan on näin, sillä niin EU:ssa kuin Suomessakin on elinkeinoelämä herännyt vaatimaan tekijänoikeuskorvauksia levy-yhtiöille.

#46.12.2007 14:01

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto