AfterDawn logo

Puhelimien hyvitysmaksut puhuttavat

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
11 kommenttia

Matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoo, että matkapuhelimille tekijänoikeusjärjestöjen suunnittelema kasettimaksu ei olisi välttämättä oikeudenmukainen ratkaisu. Tekijänoikeusjärjestöt ovat ehdottaneet hyvitysmaksua sellaisten matkapuhelimien hankintahintaan, joilla voi tallentaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

"Oletus, että puhelimien muistia käytetään vain oikeudettomasti hankitun kaupallisen sisällön tallettamiseen on liian yksinkertainen", kommentoi Nokian multimediatoimialan viestintäjohtaja Kari Tuutti.

"Eihän kasettimaksua ole tietokoneissakaan. Kasettimaksu on hyvin vanhanaikainen. Se ei ole oikeudenmukainen kuluttajalle", Tuutti tilittää.

Nokian mielestä uusimmissa älypuhelimissa on lukuisia ominaisuuksia, jotka tekevät niistä multimediatietokoneita. Yrityksen tekemien kuluttajatutkimusten mukaan puhelinten muistia käytetään paljon muun muassa videopätkien, valokuvien ja podcast-tiedostojen tallentamiseen.

Tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan ehdota kasettimaksuna tunnetun hyvitysmaksun sisällyttämistä sellaisiin matkapuhelimiin, joissa ei ole musiikin tallennusmahdollisuutta.


Tuutin mielestä tekijänoikeusmaksut ovat kaikesta huolimatta kuitenkin hyvä asia. "Meidän mielestä on tärkeää, että oikeudenomistajien edut turvataan digitaalisessa maailmassa", hän kertoo.

Hyvitysmaksun ideana on kompensoida yksityiseen käyttöön tehtävän musiikkikopioinnin haittavaikutuksia oikeudenhaltijoiden kukkaroille.


Lähde:
Digitoday

11 KOMMENTTIA

lolli21/11

Eihän siinä sitten ku osteleen noita 40€ puhelimia joissa ei musat soi eikä rokki raikaa.

SuomiP2/11

voi olla että nokia voittaa kädenväännön teoston kanssa :D

opelman3/11

Ois kiva nähdä se nokian puhelin johon kasetin voi asettaa kasettipesään. Muutenhan maksu on ihan perusteeton.

Harlie4/11

Toi maksu on kyllä niin naurettava ettei mitään rajaa... sitten jos waretus olis laillista niin sitten tossa olisikin jo huomattavasti enemmän järkeä, vaikka toi olis sillonkin aivan perseestä niille kaikille, jotka ostaa kaiken laillisesti

BforeDusk5/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti opelman:

Ois kiva nähdä se nokian puhelin johon kasetin voi asettaa kasettipesään. Muutenhan maksu on ihan perusteeton.


Näytä mulle yksikin kasettisoitin johon kykenet työntämään sisään cd tai dvd levyn. Niin etä sen sisältö on luettavissa.

Kasettimaksun nimistä joudut optisesta mediasta (ja IPodistakin) maksamaan, ellet osta kaupasta, joka lähettää tavaran Suomen ulkopuolelta (esim. Tallinan varastosta jolloin tulee ilman tullia EU:n sisällä)

Ei ole tekijänoikeusjärjestöt penniäkään maksaneet hyvityksiä mulle, oikeudenhaltijalle, omista töistäni ja teoksistani, jotka olen cd levyille yms. tallettanut. Ja medioista olen kasettimaksut kauppaan joutunut pulittamaan.
On se vaan väärin kun levymyyntien perusteella munkin rahat on hallikaisille jaettu.

MannFred6/11

Kasettimaksut vaa tietokoneisiin niin teostolla tai milläkään muullakaan järjestöllä ei oo mitään sanomista kun kaikkien suomalaisten nettipiuhat hehkuu punasina wareemisesta.

mjk7/11

Kasettimaksu on vanha jäänne kuten tv-lupakin. Mutta kyllä artisin joku korvauspitää saada.

Ovatkohan ne ottaneet huomioon tuplamaksua? Ajatellaan näin: ostat nokian n73-puhelimen ja siihen muistikotin, niin onhan älytöntä maksaa puhelimesta "kasettimaksu" kun jo muistikortista olet sen tehnyt. Joten tulisi tuplamaksu (tosin en nyt ole varma tuliko niille muistikorteille sitä hyvitysmaksua) joten olisi se aika älytöntä..

Supo8/11

Niin ja kaikkihan voi myös tilata toisesta maasta jos ahdistaa suomen korkeat kasettimaksut.Tämä maa on muuttumassa oikeaksi veropainajaiseksi.Jos kerran maksuja peritään niin silloin kaiken median on oltava ilmaista kaikille.

LIMPLAD9/11

No se on sitte taas teosto rosvoomassa pieneltä ihmiseltä.
Ja artistilta lähtee varmaan osat: mites se olikaan,niin artisti
maksaa. Eikö mitään lakipykäliä löydy tukkimaan ton firman ahneutta.
Lainaten Suomip tekstiä ,olis se kiva nähdä sekin rosis.
Siinä vaiheessa teosto varmasti KAATUU!

core210/11

Lainaus:

Ei ole tekijänoikeusjärjestöt penniäkään maksaneet hyvityksiä mulle, oikeudenhaltijalle, omista töistäni ja teoksistani, jotka olen cd levyille yms. tallettanut. Ja medioista olen kasettimaksut kauppaan joutunut pulittamaan.


Niin ja jos minä ostan sulta CD:N niin maksetaan siitäkin.Ja jos kopioin levyltä kännykkään,niin täytyy vissiin siitäkin vielä pulittaa jotain?

SuomiP11/11

no ehkä suomessa nokialla ei oo intressejä sotia teostomaksua vastaan ku rahaa liikkuu nii vähä.. mutta joku usa niin siellä jos tulis vaikka 30-50$ maksu / puhelin niin nokialtahan se on paljon pois koska tuskin ihmiset ostaa sen verran kalliimpia puhelimia sen jälkeen vaan mennään takapakkia ja ostetaan halvempia (olettaen että sama hintakatto) jollon nokia saa tuon verran vähemmän kun ei osteta multimediagpsmp33gsuperhyperkahvinkeitin puhelimia :P

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT