Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Sony Ericsson päivittää musiikkikauppaansa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7.11.2007 12:35 Kommentteja (4)

Sony Ericsson päivittää musiikkikauppaansa Sony Ericsson on ilmoittanut suunnittelevansa puhelinmusiikkikauppansa laajentamista. Yrityksellä on vastassaan kovat vastustajat, sillä esimerkiksi Applella ja Nokialla on jo omat musiikkikauppansa.

Wall Street Journal kertoo, että Sony Ericsson aikoo tuoda päivitetyn PlayNow-musiikkipalvelunsa ihmisten ilmoille ensi vuoden toisen neljänneksen aikana.

Sony Ericsson on pitäytynyt musiikkikaupassaan tähän asti ainoastaan Sony BMG:n musiikissa. Päivityksen myötä puhelimiin pystyy lataamaan myös muiden levy-yhtiöiden musiikkia. Mukaan ovat tulossa ainakin Universal, EMI ja Warner. Viimeinen ei ole ainakaan toistaiseksi lupautunut luovuttamaan musiikkiaan hetki sitten avautuneelle Nokian musiikkikaupalle.

Analyytikot uskovat yrityksen joutuvan kovaan paineeseen musiikkipalvelunsa kanssa, koska kilpailu on alalla kovaa. Varsinkin Apple on rakentanut iTunes-palvelunsa ympärille kokonaisen valtakunnan.

Sony Ericsson kertoo musiikkipalvelun tarjonnan vaihtelevan markkina-alueen ja operaattorin mukaan. Musiikkikappaleiden hintoja ei paljasteta vielä, mutta maksujen kerrotaan vaihtelevan niin ikään eri markkina-alueilla. Voitot yritys aikoo jakaa matkapuhelinoperaattoreiden kanssa. MP3- ja DRM-teknologiaa hyödyntävän palvelun käytöstä koituneet maksut kuluttaja voi maksaa suoraan matkapuhelinlaskussaan tai vahtoehtoisesti suoraan maksukortilla.


Lähteet:
LetsGoMobile
Tietoviikko

  Oma tervehdys FogScreenille Nokia kehitti uuden kosketusnäytön  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Ei tuossa vanhassa playnow:ssa ollut mitään järkeä, kun sieltä sai vain sonyn biisit. Joten on tuo nyt jonkunlainen parannus. Toisaalta tuo drm pilaa kaiken.

#17.11.2007 13:17

En edelleenkään ymmärrä näitä musiikkikauppoja. En aio koskaan ostaa niistä yhtään mitään. Jos jotakin ostetaan niin se on sitten aidolla levyllä, joten eipä minua hetkauta yhtään tällaiset. Ja jos kannettavaan laitteeseen jotakin tarvitsen niin sitä varten voi joko itse rippailla tai käyttää P2P-verkkoja apunaan.

#27.11.2007 13:27

Kun yhdellä homma toimii niin apajille ryntää kaikki kynnelle kykenevät ja kykenemättömät. Surkuhupaisaa kun anttilaa myöden on kaikilla omat musiikkikaupat.
Sinänsä hyvä, että saa ostaa musiikkia järkevään hintaan ja maksamaan vain haluamistaan kappaleista, saa vain nähdä kuinka moni lopettaa ensi vuoden aikana.

#37.11.2007 14:59

Minulla nousee tässä vain sellainen yksinkertainen kysymys, että mitä helvettiä? Edellinen DRM/atrac kauppa suljettiin kannattamattomana ja nyt halutaan lähteä uudelle DRM kierrokselle? Yrittäkään jo uskoa, että kuluttajat eivät halua niitä teidän rootkittejänne. Hinta saa olla aika halpa jos he haluavat oikeasti kilpailla Itunesin ja Amazonin kanssa.

#48.11.2007 8:14

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto