AfterDawn logo

Ruotsi veti analogitelevision taivaalta

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
10 kommenttia

Ruotsi on siirtänyt viimeinkin antenniverkkonsa täysin digitaaliseen aikaan. Historiaa tehtiin tänään kello 11 Suomen aikaa, kun Ruotsin kulttuuriministeri Lena Adelsohn Liljeroth katkaisi Etelä-Ruotsin analogilähetykset.

Etelä-Ruotsin Skåne ja Blekinge olivat viimeiset läänit, joissa antenniverkon analogilähetykset olivat vielä käytössä. Ruotsi aloitti digiaikaan siirtymisen jo yli kaksi vuotta sitten, kun syyskuussa 2005 Gotlannin saarella siirryttiin digiaikaan.

Ruotsissa digitaalisiin televisiolähetyksiin ei kuitenkaan siirrytä vielä kokonaan, sillä kaapelitelevisioverkoissa jaellaan analogisignaalia digisignaalin rinnalla vielä pitkään. Kaapelitalouksien ei siis ole pakko hankkia digisovitinta vielä aikoihin.

Ruotsin digilautakunta on ollut montaa mieltä digiaikaan siirtymisestä. Aiemmin taho kehui muun muassa Suomen tapaa katkaista analogilähetykset kerralla koko maasta, mutta tällöin ei ollut vielä tietoa Suomen kaapeliverkkojatkoajasta.

Ruotsi on nyt antennivastaanoton puolesta kolmas Euroopan maa, joka on siirtynyt täysin digiaikaan. Edelle ehtivät Suomi ja Hollanti.


Arviolta ainoastaan vajaa kolmannes ruotsalaisista katsoo televisiota antenniverkon kautta.

Lähde:
Tietoviikko
Dagens Industri

10 KOMMENTTIA

jaskpaska1/10

Suomi voitti tän taiston!! xD

juunas112/10

Jep. Mutta onhan se hyvä, että Ruotsissakin siirryttiin tähän parempaan :)

lerberi3/10

parempaan ja parempaan. Tietyillä alueilla jatkuvia vääristymiä ja muuta ongelmaa lähetyksissä. Mut ei voi mitään, kyllä tää muuten on positiivisempaa.. varsinkin usb-"digiboksit":P

oappi4/10

todellaki kyseenalaistaisin kans joissain tapauksissa ton paremmuuden... Toisaalta onhan se kuva parempi jos sen näkyy ollenkaa.

Suomessa ainaki toteutettu huonosti toi et noita kanavia on liikaa yhessä nipussa... jos noita kanavalupia jaettas vaa sellasille joille niitä kuuluis esim harju& pöntti ei kuulu joukkoon ja törkeimpänä yle, jonka toiminta rahotetaan tv lupamaksuista pistää sinne ihan tarpeettomia kanavia. Ymmärtääkseni jos kanavia olisi nipussa vähemmän voitaisiin varmistus bittejä lisätä jolloin singaalin ei tarvitse olla niin voimakas.

Se mikä ylen toimista tekee törkeää on nimen omaan toi et kanavat rahotetaan tv-luvilla. Samalla ku yle tv-lupa maksuilla jo tarjoaa tietyntyyppistä ohjelmaa ei sitä muiden kannata enään tarjota. Yle vois pitäytyä sille alkuperäisessä tarkotetussa funktiossa ja tarjotata ne uutiset max kahdelta kanavalta jos niitä ruotsin kielisiä uutisia ei samalle kanavalle voi änkeä. Ihan typerää että kaikki joutuvat maksamaan sellasesta ohjelmata, joka ei ole tärkeää, kiinnostavaa tai hyödyllistä. Sitte tällänen nykynen kanavien rohmuaminen olis ok jos ne rahotettas mainoksilla eikä tv luvista.

ja "suomi voitti...." joo suomi voitti palveluiden sulkemis kisan. Hyvin menee =)

ramiselin5/10

Naapuritkin ovat nyt täällä tulevaisuudessa.

Parempi kuva ja paljon lisää palveluja. Sitä ainakin luvattiin, mutta eipä sieltä töllöstä itseä kiinnostavaa ohjelmaa paljoa tule. Ne vähäiset, mitä tulee katsottua, pätkivät paikoitellen (eivät siis aina!)todella häiritsevästi. Pääsääntöisesti ihan ok kuva kumminkin, mutta ei minua kiinnosta seurata, mitä BB-talossa tapahtuu tai mitä urheilurintamalle kuuluu. Olen kyyninen ihminen, jolle mikään ei kelpaa:)

Itse olen suunnitellut siirtyväni kokokaan Joostiin, mutta eilen tuli voitettua Parempi TV-paketti vuodeksi, joten ei ehkä ihan vielä.

Demus6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jaskpaska:

Suomi voitti tän taiston!! xD

Se tuntuukin olevan ainoa syy siihen, miksi Suomi rynni digiaikaan keinolla millä hyvänsä.

popini7/10

Ei se digiaikaan siirtyminen oikeastaan mitään parantanut. Kuvanlaatu ei oikeastaan parantunut ollenkaan, tai joissakin paikoissa parantui aika roimastikin, kun ennen oli mahdollisesti "lumisateen" peitossa tuo kuva.

Välillä tuo digiyhteys pysähtelee ja kuva pätkii, mutta ei itselläni kuitenkaan hirveän usein näin käy. Tekstitykset sitten lähtee aika useinkin pois, joka ei tosin hirveästi haittaa ellei ole esim. ranskankielinen ohjelma.

Raattis8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:

Suomessa ainaki toteutettu huonosti toi et noita kanavia on liikaa yhessä nipussa... jos noita kanavalupia jaettas vaa sellasille joille niitä kuuluis esim harju& pöntti ei kuulu joukkoon ja törkeimpänä yle, jonka toiminta rahotetaan tv lupamaksuista pistää sinne ihan tarpeettomia kanavia. Ymmärtääkseni jos kanavia olisi nipussa vähemmän voitaisiin varmistus bittejä lisätä jolloin singaalin ei tarvitse olla niin voimakas.

Ymmärtääkseni yksi syy Suomen digisiirtymään oli juuri kanavapaikkojen lisääntyminen. Minusta jokainen uusi kanava on hyvä juttu, oli se kuinka hyödytön ja turha tahansa, koska se lisää kilpailua ja vaihtoehtoja katsojille.

Ylen TV-lupamaksuista menee iso siivu myös laitteistoon, jota kaikki muutkin kanavat käyttävät, joten minusta sen periminen on aivan oikeutettua. Parempi näin kuin, että otettaisiin suoraan veroista, jolloin sen maksamiselta ei voisi välttyä.

DCTTLXldOiU (vahvistamaton)9/10

YouÂ’re a real deep tihkner. Thanks for sharing.

Raattis10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DCTTLXldOiU:

YouÂ’re a real deep tihkner. Thanks for sharing.

Hey, no probulm!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT