Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Uuden Harry Potterin DVD-levy sisältää kannettaville mediasoittimille sopivan version elokuvasta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.10.2007 13:02 Kommentteja (1)

Uuden Harry Potterin DVD-levy sisältää kannettaville mediasoittimille sopivan version elokuvasta Vaikka kannettavat mediasoittimet ovat yleistyneet nopeasti, eivät elokuvastudiot ole juuri ottaneet niiden omistajia huomioon elokuvien levityksessä. Täten kannettavien mediasoittimien omistajat ovat joutuneet itse muuntamaan ostamansa elokuvat mediasoittimen ymmärtämään muotoon tai hankkimaan elokuvansa iTunesista, jolloin elokuvaa voi katsella myös iPodeilla.

Kaikissa maissa DVD-elokuvissa käytettävän CSS-kopiointisuojauksen kiertäminen ei ole kuitenkaan sallittua, joten juuri ostetun DVD-elokuvan siirtäminen laillisesti esim. iPodiin on ongelmallista.

Nyt Warner Home Video on muuttamassa tilannetta Harry Potter and the Order of the Phoenix -elokuvan (Harry Potter ja Feeniksin kilta) myötä. Elokuva on tarkoitus julkaista DVD:llä joulukuussa ja itse elokuvan lisäksi samalla levyllä on erilliset versiot elokuvasta kannettaville mediasoittimille ja tietokoneille.

Warner ei kuitenkaan kertonut tarkemmin missä formaatissa mediasoittimille ja tietokoneille tarkoitetut versiot ovat. Tämän hetkisten arvioiden mukaan molemmat tiedostot olisivat Windows Media -formaatissa ja ne olisi suojattu DRM-suojauksilla. Täten tiedostot eivät toistu esim. iPodeissa lainkaan. Myös tietokoneella tiedostojen toistaminen rajoittuisi Windows-ympäristöön, joten kuluttajien kannalta on parempi, että Warner päätyisi toisenlaiseen ratkaisuun käytettävän formaatin suhteen, sillä muuten kuluttajille on edelleen helpompaa ottaa itse varmuuskopio DVD-elokuvasta haluamaansa formaattiin.

Lähteet:
Electronista
Gizmodo

  Google Earthiin elävää kuvaa AfterDawn.com:n palvelimet päivitetty, aikavyöhykkeet käytössä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

1 kommentti

henkettu
Inactive

Lainaus:
Täten tiedostot eivät toistu esim. iPodeissa lainkaan. Myös tietokoneella tiedostojen toistaminen rajoittuisi Windows-ympäristöön, joten kuluttajien kannalta on parempi, että Warner päätyisi toisenlaiseen ratkaisuun käytettävän formaatin suhteen, sillä muuten kuluttajille on edelleen helpompaa ottaa itse varmuuskopio DVD-elokuvasta haluamaansa formaattiin.
*Nauraa kippurassa*
Ei toimi iPodissa ollenkaan, eikä myöskään Linuxilla tai Macilla... Voi lol!

#112.10.2007 16:37

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto