*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Nelosen Hot from the US -palvelu testissä

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 9.10.2007 08:44 Kommentteja (40)

Nelosen Hot from the US -palvelu testissä Nelosen Hot from the US -palvelu on ollut nyt toiminnassa muutamia päiviä, joten allekirjoittanut päätti tutustua palveluun ja sen toimintaan hieman tarkemmin.
Digitaalista sisältöä ostettaessa on useimmilla latauspalveluilla vaatimuksena, että käyttäjä rekisteröityy palveluun. Sama periaate pätee myös Nelosella, joten ensimmäiseksi täytellään yhteystietoja ja valitaan käyttäjätunnus. Ikäväkseni huomasin, että käyttäjätunnus Agent_007 oli jo varattu, joten tällä kertaa oli tyytyminen toiseen käyttäjätunnukseen. Rekisteröityminen palveluun on ilmaista ja tunnukset kelpaavat myös muuallekin, kuten Nelosen keskustelufoorumeille.

Rekisteröitymisen jälkeen siirryttiin Hot from the US -palvelun sivulle, jossa ensimmäiseksi silmään osuu Ugly Betty -sarjan (Ruma Betty) jakso, joka on ohjelmatietojen mukaan esitetty Yhdysvalloissa syyskuun 27. päivä. Samana päivä on Yhdysvalloissa esitetty myös Grey's Anatomy -sarjan (Greyn anatomia) jakso, mutta sitä ei palvelusta vielä löydy.

Ennen varsinaista ostotapahtumaa testaan kuitenkin omien ohjelmistojeni toimivuuden palvelun kanssa sen omalta testisivulta. Kaikki testit menivät läpi ongelmitta ja sekä testivideo että DRM-suojattu testivideo toistuivat ilman ongelmia.

Tämän jälkeen oli vuorossa katseluoikeuden hankkiminen Bettyn jaksoon. Tässä vaiheessa ilmaantuu näkyviin eräs palvelusta löytyvä kummajaisuus. Ilman kirjautumista Katso-napin painaminen ilmoittaa "Voidaksesi ostaa katseluaikaa sinun tulee olla rekisteröitynyt käyttäjä ja kirjautuneena palveluun." ja antaa alla linkin katseluajan ostoon. Katseluajan ostosivu kertoo kuitenkin mahdollisuudesta maksaa ostokset tekstiviestillä ilman rekisteröitymistä, mutta tekstiviestimaksu ei ole käytettävissä Hot from the US -palvelussa. Jos tekstiviesti on mahdollinen maksutapa muille Nelosen maksullisille videoille, niin miksi sama käytäntö ei ole mahdollinen Hot from the US -palvelun videoille?

Maksuvaihtoehtoina on neljän pankin verkkomaksut ja kahden suuren luottokorttiyhtiön kortit.

Maksuvaihtoehtona käytin tällä kertaa pankin verkkomaksua, joten koko maksutapahtuma oli ohi muutamassa sekunnissa. Tämän jälkeen palvelu ilmoitti maksamisen onnistuneen ja ilmoitti kuinka kauan katseluoikeus on voimassa.

Tämän jälkeen sarjan katselu onnistui joko suoraan internet-selaimesta Windows Media Playerin avulla tai Windows Media Playerin voi avata myös erikseen. Molemmilla tavoilla videon saa suurennettua koko ruudun kokoiseksi. Iloisena yllätyksenä tekstitykset olivat automaattisesti mukana. Pienen hetken jälkeen selvisi, että tekstit ovat upotettu kuvaan kiinteästi, joten niiden ottaminen pois päältä ei onnistu lainkaan. Tämän lisäksi tekstit on painotettu kuvan vasempaan reunaan, joka vaikuttaa hiukan oudolta ratkaisulta. Videon kelaus ja pysäytys toimivat normaalisti, joten jääkaapille pääsee tarvittaessa ja kiinnostavat kohdat voi katsella myös uudelleen.

Kuvaa klikkaamalla nähtävissä isompi kuva

Valitettavasti kuvan laatu ei ole paras mahdollinen, mutta Bettyn tyylisessä sarjassa tämä ei ole suuri menetys. Hieman häiriötä tuo kuvan yläreunassa näkyvä viiva, joka peittää erittäin pienen osan tapahtumista. 3 euron summalla toivoisi kuitenkin visuaalisesti hiukan parempaa kokemusta. Video on pakattu Microsoftin WMV3-codecilla (Windows Media Video 9) ja audio puolestaan Microsoftin WMA2-codecilla (Windows Media Audio 9.2). Videon resoluutio on 512x288 ja bitrate videolle pyörii noin 800 kbps tietämillä.

Uteliaisuuden vuoksi testasin myös videon toistamista VLC-mediasoittimella, mutta DRM-suojaukset tekivät luonnollisesti videosta toistokelvottoman ja jättivät audion kokonaan kuulumatta.

Edellinen Seuraava  

40 kommenttia

19.10.2007 9:04

Ei taida onnistua Linuxilla :(

29.10.2007 10:24

Kylläpä on paska paikka. Kun DRM lähtee pois ja tulee HD kuvaa, sitten vois harkita sarjojen ostamista.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.10.2007 @ 10:26

39.10.2007 10:35

Liian huonoa kuvaa se on. HD:tä odotellessa.

49.10.2007 10:36

Idea on hyvä. Toteutus surkea ja vähän liian kallis.

59.10.2007 10:41
henkettu
Inactive

Lainaus:
3 euron summalla toivoisi kuitenkin visuaalisesti hiukan parempaa kokemusta.
Onko kolme euroa kirjoittajan mielestä paljon? Itse en pidä summaa mitenkään mahdottomana.

Eli siis tällä kolmen euron summalla pääsee katsomaan vain yhden sarjan yhtä tiettyä jaksoa 24 h ajaksi? Vai saako katsoa mitä tahansa, mitä sivustolta löytyy?

69.10.2007 10:46

Askel oikeaan suuntaan Neloselta. Toteutus tosin ei yllä läheskään yhtä helpolle ja toimivalle tasolle kuin sarjojen katselu p2p-softien kautta.

Hinta on melkolailla kohdallaan, joskin vielä hieman yläkanttiin. Kuvanlaadun kun saisivat edes "piraatti"videoiden tasolle ja unohtaisivat vihdoin nuo DRM-hömpötykset niin saisivat minusta oitin uuden asiakkaan. Tällaisenaan täytyy vielä passata...

79.10.2007 11:01
Wicerig
Inactive

Hinta on ihan OK, jos voi katsoa mitä vaan tuon ajan sisällä. Kuvien perusteella ainakin sellaisen käsityksen saa.

Paitsi sisältöä pitäis olla enemmän.

EDIT: No eihän se niin ole. Kävin nelosen sivuilta katsomassa. 3euroa/jakso. Harhautti vaan tuo kuvassa lukeva "hot from the US 1vrk". Miksei siinä lue se mitä on tilattu?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.10.2007 @ 11:09

89.10.2007 11:40
henkettu
Inactive

Noo, ei tuo hinta kuitenkaan mielestäni mikään mahdoton ole.
Kenties hinnat tulevat laskemaan, kunhan palvelu saadaan kunnolla ensin markkinoille.

99.10.2007 12:03

Liian kova hinta ja paska kuvan- ja äänenlaatu, mitä muuta sitä tarvitseekaan? Ai niin! DRM!

109.10.2007 12:30

Noh. Ylen areena on ilmainen, ja vähemmän suojauksia. Toimii myös Firefoxilla, ja löytyy kyllä enemmän sisältöäkin.

119.10.2007 12:45

Pikku viilausta vielä ja 3€/vrk/FullHD:lla ulos että silmä kestää katsella niin sitten kyllä . Moisesta pikselimössöstä mitä nyt on tarjolla , en maksaisi mitään .
Joku piensielu tarvitsi ilmeisesti suuren egonosteen ottamalla A..._007:n nimimerkin käyttöönsä , tietotaito on nyt varmasti huipussaan...
No , on sitä domainejakin myyty ,mutta olkoon onnellinen ja köyhänä pysynee .

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.10.2007 @ 12:49

129.10.2007 12:56
henkettu
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jone4711:
A..._007:n nimimerkin käyttöönsä , tietotaito on nyt varmasti huipussaan...
No , on sitä domainejakin myyty ,mutta olkoon onnellinen ja köyhänä pysynee .
Eipä toi Agent_007 nyt niin ihmeellinen ole... James Bond on monien idoli ja toisaalta, jollei käytä paljoa tietokonetta, ei välttämättä ole mitään vakiintunutta nimimerkkiä, joten Agent_007 tulee aika helposti esille.

139.10.2007 13:13

Tai ottaa moisen nimimerkin ihan siltä pohjalta, että voi seurata ketä alkaa ensimmäiseksi vittuileen nimimerkistä. ;)

149.10.2007 13:16

Totta kai, mutta se on oletusasetuksena. :D

159.10.2007 14:21

---

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2010 @ 01:10

169.10.2007 15:55

voisin maksaa noista jaksoista jos sen vain sais ladattua omalle koneelle.

179.10.2007 17:37

Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.

189.10.2007 17:46
henkettu
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti romm:
Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.
Tuo hinta ja rajaton käyttöoikeus olis hyvä.

199.10.2007 18:31

Eipähän tarvitse kokeilla niin kauan, kun linux-käyttäjiä ei huomioida.

209.10.2007 18:55

3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan. DVD-boxit vievät vielä voiton, vaikka tulevatkin myöhässä..

Kyllähän ennen poikkeuksetta kannatti ostaa CD-levy eikä käyttöoikeuksia netistä. Nyt jo muutamat nettikaupat myyvät ihan mp3-tiedostoja.

219.10.2007 19:29
henkettu
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vempula:
3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan.
Suosittelen, että luet uutisen kunnolla, ennen kun alat vinettää. Jakson voi siis katsoa uudelleen niin monta kertaa tahansa, kun vaan sielu sietää tuon 24 tunnin aikana.

"Uutisessa" lukee siis näin:
Lainaus:

Videon kelaus ja pysäytys toimivat normaalisti, joten jääkaapille pääsee tarvittaessa ja kiinnostavat kohdat voi katsella myös uudelleen.

229.10.2007 20:06

Lainaus:

Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.

Tuo paketti hinta olisi paljon mielekkäämpi. Vaikka 30e... tuolla summalla saisi koodin, jolla voisi käydä aina katsomassa uusimman jakson. Sitten kun maksettu kausi ilmestyisi DVD-boksina samaiselle sivustolle myyntiin, saisi tuolla koodilla vielä pienen alennuksen boksin hinnasta (5-10e). ELi tavallaan koukutettaisiin asiakkaat.

Lainaus:

Lainaus:

3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan.

Suosittelen, että luet uutisen kunnolla, ennen kun alat vinettää. Jakson voi siis katsoa uudelleen niin monta kertaa tahansa, kun vaan sielu sietää tuon 24 tunnin aikana.

Tuossa kylläkin tarkoitettiin sitä, ettei jaksoa voi katsoa myöhemmin uudestaan, kuten esim DVD:tä/avi-tiedosta. Mitä järkeä nyt on katsoa samaa jaksoa kymmeneen kertaan samana päivänä =/
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.10.2007 @ 20:09

239.10.2007 20:17

Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.

2410.10.2007 1:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti megx:

Olen aivan samaa mieltä! Mutta linux käyttäjät olisivat saaneet kyllä ottaa huomioon.

2510.10.2007 6:08
Gagadu
Inactive

Pidän naurettavan pienenä tuol.3 ekuu
kohtuu olisi jotain luokkaa vähintään 5-7 euroa.

Ei niitä sarjoja mistään ilmasin saa ja laatu kyllä paranee matkan varrella varmasti.

2610.10.2007 7:04

Lainaus:
Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä?

Hmm, jos resoluutiota on kolmasosa siitä mitä tuutista on tullut 50 vuotta, niin voiko tätä kutsua kehitykseksi, josta pitäisi maksaa?
Kaupanpäälle saa vielä kompression macroblokkimössön, eikä edes vitc-aikakoodia ole osanneet maskata kuvan yläreunasta. Amatöörimäistä!

2710.10.2007 8:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gagadu:
Pidän naurettavan pienenä tuol.3 ekuu
kohtuu olisi jotain luokkaa vähintään 5-7 euroa.

Ei niitä sarjoja mistään ilmasin saa ja laatu kyllä paranee matkan varrella varmasti.
Olisit siis valmis maksamaan vuokratusta tuotantokaudesta, SD-resolla (itseasiassa huonommalla), stereoäänillä noin 150€? Huhhuh! No, ei se ole hullu joka pyytää...

2810.10.2007 16:44

Lainaus:
Olen aivan samaa mieltä! Mutta linux käyttäjät olisivat saaneet kyllä ottaa huomioon.
Joo aivan varmasti. Ja katsojiakin olisi ollut ehkä kymmenen. Palvelun tuottaminen ja kaiken maailman maksut rajoittavat, joten tuskin samankaltaisia palveluja Linuxille edes tulee!

2910.10.2007 20:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti megx:
Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.
Kait sitä sietää ruikuttaa kun netistä löytyy 720p-tarkkuudella/5.1 äänillä kaikki uudet sarjat, päivän pari myöhässä verrattuna esityspäivään.

Joten miksi maksaa Neloselle onnettomasta kuvanlaadusta tai mistään muustakaan. Jos Nelonen tiputtaisi hinnan 1-2 euroon jakso, 720p/1080p tarkkuus, 5.1 äänet ja mahdollisuus ladata omalle koneelle ilman drm-suojauksia niin saattaisin jopa harkita. Mutta sepä ei taas sitten taida olla Nelosen päätettävissä, varsinkaan tuo drm-suojaus.

3011.10.2007 5:20

---

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2010 @ 01:11

3111.10.2007 9:08

Selityshän se on tuokin taas kerran warettaa.

Mutta tässäkin kohtaa voisi taas sanoa, että voithan itse tehdä moisen palvelun jota olet kuvailemassa.

3211.10.2007 9:49

En vaan voi tajuta tuota virhettä yläkulmassa. Eikö ammattilaiset osaa sovittaa kuvaa oikein vai onko kyse jostain DRM:n aiheuttamasta viasta? Hyvä tuote mutta huono toteutus; I love spagetti but I got shit on it!

3311.10.2007 11:35

---

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2010 @ 01:11

3411.10.2007 11:58

Lainaus:

Toki, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole.

Se nyt vaan on niin, että jos halutaan saada ihmisiä waretuksen parista näihin laillisiin palveluihin niin niiden täytyy olla vähintään samalla tasolla kuin laittomat palvelut.
Ehkä, mutta turha alkaa moittimaan palvelua, kun itsekkin sanoit "Toki, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole." Eli tiedostat, että laillisesti tollasen pystyttäminen on aika hankalaa ja etenkin kallista puuhaa. Helppohan se on sanoa "on kalista". Onhan se kallista, mutta on tossa menojakin.

3511.10.2007 15:13

Noin paskasta laadusta rahaa, kun voi tekstitysten kera ladata ILMAISEKSI 720p:itä ilman turhakkeita..

3611.10.2007 21:03

Lainaus:
Lainaus:

Kait sitä sietää ruikuttaa kun netistä löytyy 720p-tarkkuudella/5.1 äänillä kaikki uudet sarjat, päivän pari myöhässä verrattuna esityspäivään.

Joten miksi maksaa Neloselle onnettomasta kuvanlaadusta tai mistään muustakaan. Jos Nelonen tiputtaisi hinnan 1-2 euroon jakso, 720p/1080p tarkkuus, 5.1 äänet ja mahdollisuus ladata omalle koneelle ilman drm-suojauksia niin saattaisin jopa harkita. Mutta sepä ei taas sitten taida olla Nelosen päätettävissä, varsinkaan tuo drm-suojaus.
Selityshän se on tuokin taas kerran warettaa.

Mutta tässäkin kohtaa voisi taas sanoa, että voithan itse tehdä moisen palvelun jota olet kuvailemassa.
Niinpä, selitys se kyllä on. Ja waretus jatkuu niin kauan että pystyn edellä mainituilla ominaisuuksilla olevat jaksot lataamaan laillisesti. Ja kyllä minä olisin valmis maksamaan sen pari euroa jakso, kunhan ei vaan ole tuollaista kuraa mitä tuo nelonen nyt tarjoaa.

3712.10.2007 5:23

Se on hyvä, että sulta löytyy laillinen lähde moiseen.

3812.10.2007 14:39
noobster
Inactive

Taitaa olla lukihäirö täällä jollain vai?
Se on valitettavasti fakta että jos haluaa peitota laittomat toiminnat, täytyy laillinen versio olla laadullisesti parempaa kuin
laiton. tai jollain muulla tavalla kilpailla...
Tv ym. mafia on liikkeellä turhan myöhään, jos nelosen kaltaiset palvelut olisivat yleistyneet vuosia sitten voisi "ware" ongelma olla paljon nykyistä pienempi?

3913.10.2007 17:25
jarppa151
Inactive

Totuus on että kuvanlaatu ei oo riittävä ~800 kbps ei vaan oo hääppönen jos vaihtoehtona on HDtv tasonen kuva ,ilmaseks.Ite oon ymmärtäny että alle 900 kbps bitraatin omaavaa avi tiedostoo ei suositella jaettavaksi millään p2p trakkerilla.ja sitäpaitsi warettaminen on "harrastus "monille esim.tekstien suomentajille.ja onhan se valikoima paljon laajempi kuin nelosen koko ohjelmisto.Tämän palvelun rinnastaminen warettamiseen on itseasiassa aivan turhaa.Toki oikeeseen suuntaan nelonen on menossa,mutta paljon on vielä tekemistä.

4013.10.2007 18:13

Tekemistä kyllä on, jos meinaa Nelonen saada tuon palvelun menestymään. Itse kun en näistä latauspalveluista välitä, toivoisin, että suomiteksteillä varustettujen DVD-boksien myyntiin saamista pikaistettaisiin. SOpimusta vaan sarjojen tuottajien kanssa, niin saadaan suomi-subit jo R1-bokseihin. Niitä sitten kauppoihin samoihin aikoihin kuin mitä sarjat näytetään Suomessa... mieluiten hiukan aikaisemmin. Jokainen voisi sitten valita, katsooko sarjan telkkarista, DVDeeltä vai tuollaisesta latauspalvelusta.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 Ubisoftin synttärikampanja jatkuu, nyt ilmaiseksi Assassin's Creed 3 (8.12.2016 19:36)
Ubisoft viettää 30. juhlavuottaan ja on juhlistanut sitä ilmaispelien avulla. Kaikkiaan seitsemän peliä on lisätty tarjolle ilmaisina latauksina yhtiön omasta Uplay-alustasta vuoden saatossa. ....
Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta Voit joutua pettymään – iPhoneen ei olekaan tulossa suurta uudistusta (8.12.2016 18:23)
Spekulointi seuraavan sukupolven iPhonen sisältämistä uusista ominaisuuksista tuntuu alkavan vuosi vuodelta aikaisemmin. Varhaisessa vaiheessa alkaneiden huhujen huono puoli on siinä, että vaikka ....
Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
1 kommentti
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
4 kommenttia

Uutisarkisto