Viimeksi kuluneen parin viikon aikana olemme tehneet useita pieniä muutoksia sivuillemme ja päätimme kasata nämä muutokset tähän näppärästi yhdeksi listaksi, toivoen tietysti uudistuksiin liittyvää palautetta teiltä, arvoisat käyttäjämme.
- Keskustelualueiden uutiskommentit -osioon tehtiin vuosia suunniteltu muutos, jossa uutiskommenttiketjun yläosassa näkyy pätkä kommentoitavaa uutista ja samalla linkki itse uutiseen. Tämä toivottavasti kannustaa ihmisiä lukemaan uutisen ennen kommenttien lisäämistä ketjuun.
- Laitevertailun laiteryhmäkohtaisten sivujen ulkoasu muuttui varsin radikaalisti, eli listoissa olevat kuvat ovat isompia, laitteiden pääominaisuudet siirrettiin tuotenimen alle tekstimuotoiseksi listaksi ja ylipäätään listoja pyrittiin selkeyttämään isolla kädellä.
- Avasimme muutaman uuden keskustelualueen, tarkoituksena lähinnä selkeyttää muutamaa lievästi sanoen turhan isoksi kasvanutta aluetta (siirtämällä osaa keskustelusta pois näiltä suurimmilta alueilta). Eli uusina keskustelualueina avattiin alkuviikosta Keskustelua laajakaistaliittymistä sekä Uutta tietokonetta ostamassa -alueet, joiden tarkoitus lienee suhteellisen selkeä jo nimen perusteella.
- Laitevertailuun on lisätty satoja uusia tuotteita, pari uutta verkkokauppaa hintatietoihin ja lisäksi uusimpana tuoteryhmänä näytönohjaimet, joiden valikoima on vielä hyvin suppea, mutta jonka avulla halutut kriteerit täyttävän, sopivan näytönohjaimen löytäminen on hieman helpompaa.
- Koko saittia koskeva muutos oli ns. crumbtrailin eli mainosbannerin alla olevan "olet tässä"-palkin ulkoasun uudistus hieman enemmän silmiinpistäväksi (taustaväri vaihtui oranssista lähes valkoiseksi ja linkkien väritys mustasta siniseksi). Tähän syynä oli se, että iso osa käyttäjistämme tuntui "eksyvän" toisinaan sivuille eikä huomannut tuota polusta kertovaa palkkia.
Otamme edelleen erittäin mielellämme vastaan ideoita sivustomme kehittämiseksi, koska ideana on nimenomaan tarjota sisältöä ja toiminnallisuutta jota käyttäjämme toivovat, ei ominaisuuksia jotka ovat "muodikkaita".
| Best Buy tarjoaa yhdeksän HD DVD -elokuvaa HD-A30:n ostajalle | Viroon suomalainen HD-satelliittilähetysauto |










