Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Microsoft esitteli uudet Zunet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.10.2007 07:31 Kommentteja (15)

Microsoft esitteli uudet Zunet Microsoftin kannettava Zune-mediasoitin on ollut myynnissä Yhdysvalloissa jo lähes vuoden verran ja nyt ensimmäisen sukupolven Zune saa rinnalleen uusia sisaruksia.

Ensimmäinen uutuus on 80 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli, jonka nimi on vähemmän yllättäen Zune 80. Kyseessä ei ole vain suuremmalla kiintolevyllä varustettu malli aiemmasta Zunesta, vaan Zune 80 sisältää myös muita uudistuksia edelliseen malliin nähden. Muutoksia on tapahtunut soittimen ulkonäössä ja soittimen ohjaaminen hoidetaan nyt uudella nelisuuntaisella Zune Pad -ohjaimella. Myös näytön koko on kasvanut aikaisemmasta 3 tuumasta uutuuden 3,2 tuumaan.

Zune 80 tulee Yhdysvalloissa myyntiin marraskuussa noin 250 dollarin hintaan ja toistaiseksi soitinta tullaan kauppaamaan ainoastaan mustan värisenä. Kokoa laitteella on 61,1 x 108,2 x 12,9 mm.



Zune 80:n lisäksi Microsoft esitteli myös flash-muistilla varustettuja Zune 4- ja Zune 8 -soittimia. Nimensä mukaisesti Zune 4 sisältää 4 gigatavua flash-muistia ja Zune 8 puolestaan 8 gigatavua flash-muistia. Ominaisuuksiltaan uudet flash-muistilla varustetut versiot vastaavat kiintolevyllisiä malleja, joten myös niillä onnistuu musiikin soittaminen sekä videoiden ja valokuvien katselu. Flash-mallit sisältävät tuttuun tyyliin FM-radion ja WLAN-tuen. Molemmissa malleissa näytön koko on 1,8 tuumaa.

Zune 4- ja Zune 8 -soittimet tulevat myyntiin Yhdysvalloissa marraskuussa ja hintaa Zune 4 -soittimelle tulee noin 150 dollaria ja Zune 8 -soittimelle noin 200 dollaria. Molempia soittimia tulee myyntiin mustan, vaaleanpunaisen, punaisen ja vihreän värisinä. Kokoa pienokaisilla on 41,4 x 91,5 x 8,5 mm.





Myös ohjelmistopuolella on tapahtunut uudistuksia ja tärkein uusi ominaisuus on mahdollisuus siirtää tietokoneelta musiikkia soittimeen WLAN:in kautta, joten soittimia ei tarvitse enää yhdistää tietokoneeseen USB-kaapelilla tiedon siirtämistä varten. Tämän lisäksi Windows Vista Home Premium- ja Windows Vista Ultimate -käyttöjärjestelmien käyttäjät voivat helposti siirtää Windows Media Center -ohjelman avulla tallennetut TV-ohjelmat suoraan soittimeen. Myös musiikin jakamista haitanneita DRM-suojauksia on hiukan löysennetty ja aiemmin käytössä ollut kolmen päivän kuunteluoikeus Zunejen välillä jaetussa musiikissa on poistettu. Kolmen kuuntelukerran rajoitus pysyy kuitenkin edelleen voimassa.

Samalla ensimmäisen sukupolven Zunet saivat uuden nimen ja tästä eteenpäin ne tunnetaan Zune 30 -nimellä. Zune 30 saa tulevaisuudessa ohjelmistopäivityksen, jonka myötä sen ominaisuudet päätyvät vastaavalla tasolle kuin uusissa Zune-soittimissa. Zune 30 ei myöskään poistu myynnistä, mutta sen suositushinta laskee 199 dollariin.

Itse Zunejen lisäksi Microsoft ilmoitti tuovansa DRM-vapaata musiikkia Zune Marketplace -verkkokauppaan ja tarkoituksena on, että Marketplacelle ilmaantuu myyntiin yli miljoona musiikkikappaletta tavallisina MP3-tiedostoina. Tarkempaa ajankohtaa myynnin aloittamiselle tai DRM-vapaan musiikin hinnoittelua ei kuitenkaan paljastettu.

Lähteet:
Gizmodo
Engadget
Microsoft (lehdistötiedote)

  Jenkkeihin alle 400 dollarin PS3? Joost 1.0 lähes valmis  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

15 kommenttia

Kun saataisiin vielä itse soittimesta DRM-sotku pois, olisi kyseessä ihan varteenotettava soitin.

#13.10.2007 8:31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:
Kun saataisiin vielä itse soittimesta DRM-sotku pois, olisi kyseessä ihan varteenotettava soitin.

Niin ja vähän omaperäisyyttä laitteeseen, tuo on aika imitoitu ipodista.

#23.10.2007 8:52

ruma ku mikä.

#33.10.2007 11:12

ei noi ny mitää kauheen rumia ole, mut ne kyl näyttää ihan ipodeilt :(

#43.10.2007 13:04
henkettu
Inactive

Mikki Hiiri soittimet. :o

#53.10.2007 13:24

Eipä niistä soittimista varmaan mitenkään radikaalisti saa erinäköisiä, paitsi käytettävyyden kustannuksella. Sama homma oli ku nokia esitteli sitä uutta kosketus symbian käyttistään ni porukka valitti sen esittelypuhelimen matkivan iphonea, mutta miten siitä nyt erilaisen sais ku etulevyn pitää olla kosketusnäyttöä ja jos haluaa että se o käytännöllinen ni sen nyt pitää olla aika samanmuotone, ympyrän tai kolmion muotone vois olla erilaine mut ei kauhee hyvä... eipä noi applen tuotteetkaan ny niin ihmeen muotosia oo, nelikulmio pyöristetyil reunoil, turha sellasen muodon käyttämisestä o matkimisesta syyttää.
Kamalaa matkimista ku joku o patentoinu play napin...

#63.10.2007 14:50

itse nautin nokia n93-1:sen musiikkiominaisuudesta ihan tarpeeksi.. ja mobiililla striimaan musat nokian orbilla kotiverkosta.. missä päin maailmaa tahansa =)

Tukeeko uudet zunet jo Windowsin omaa Windows Media Playeria, vai tarvitseeko siihen edelleen asentaa se zune tiimin oma viritys soittimesta?... melko ääliömäistä...

#73.10.2007 23:31

Mun silmään näyttää kyllä paljon tyylikkäämmältä kuin iPod. En oo ikinä oikein pitäny iPodin ohjausdonitsin ulkonäöstä. Muutenkin iPod on aika tylsän näköinen. Applen designista on tainnut aika ajaa ohi.

#84.10.2007 6:35

"Applen designista on tainnut aika ajaa ohi" EI OLE

Itse olen täysin erimieltä. Näämähän o mielipideasioita :)
http://www.apple.com/fi/ipodclassic/gallery/index10.html

Edit:
Muutenki toi zune näyttää aika kömpelöltä, ku kaikki hallintanäppäimet on laitettu ihan laitteen alareunaan. Zunen värit on kyl kieltämättä aika kivoja.

#94.10.2007 14:43

kyllä nuo minunkin mielestä ipodia mukavemman näköisiä on, eivätkä ole edes hinnalla pilattu. zune 80 maksaa 250$=177€, zune 8 200$=141€ ja zune 4 150$=106€.

...mutta eurooppalisät noihin hintoihin tulee kumminkin :/

#104.10.2007 18:06
Gagadu
Inactive

Olette melkoisia ;heeboja. teki niin tai näin niin aina valitatte

on ilmeistä että ei teillä kellään ole todellista ostovoimaa,niin sitten keksitte ja valitatte näillä saiteilla milloin mitäkin.

menisitte töihin ja ostaistte tuotteita ettekä eläisi mielikuvituksien varassa + äidin viikkorahan turvasa.

teidän jatkuva asiaton arvostelu ei perustu muuhun kuin kateuteen ja
haaveisin saada kyseinen tuote mutta milläs saat kun ei ole euroja.

nimm: 7000. euroa.kk.

#114.10.2007 22:07

Lainaus:

teidän jatkuva asiaton arvostelu ei perustu muuhun kuin kateuteen ja
haaveisin saada kyseinen tuote mutta milläs saat kun ei ole euroja.


Japah, asiaton arvostelu, japah, mulla on ollu niin monia eri kokoisia ja näköisiä kännyköitä joissa näppäimet ahdetaan ihan laitteen alareunaan että osaan kyllä kuvitella miltä tuntuisi kun itse valintanäppäinkin laitetaan sinne.

Eikä ipodi ees ole kalliinpi ku 80GT = 269€ :D
En oo kateellinen tai muutenkaan merkkiuskovainen, halusin vaan kertoa mielipiteeni asiasta :) Sillä juuri mielipideasiastahan tässä on loppujen lopuksi kyse.

#125.10.2007 3:59

näin offtopicina, miksei Zune 30gt:t ikin julkastu suomessa?

#137.10.2007 18:19

välittämättä muiden mielipiteistä, mun mielestä tuo uus Zune 80GB näyttää todella hyvältä. Ja väliäkö sillä, jos näyttää ipodilta kun todistetusti se toimii. Hyvät toiminnot ja etenkin toi näyttö näyttää aivan mahtavalta. 80GB tila tuntuu enemmän kuin riittävältä ja tuo hinta: 249.99 US$ = 170.839882 € tuntuu melkein liiankin hyvältä. Koskas näitä alkaa näkymään suomessa? Taidan hommata tämän kiinanmatkaltani, siellä hinnat vieläkin alhaisemmat ;)

#149.12.2007 14:08

EI oo matkittu ipodista. Ihan sama kun sanoisi että sony kopio tv idean vaikkapa samsunilta, koska näyttää aika samalta.

#159.1.2009 0:25

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto