*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Kuluttajat pääsevät hinnoittelemaan Radioheadin uutuuslevyn

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 2.10.2007 10:44 Kommentteja (19)

Kuluttajat pääsevät hinnoittelemaan Radioheadin uutuuslevyn Internetin kautta tapahtunut musiikin jakelu on mullistanut musiikkikauppaa viime vuosina. Vaikka internet tarjoaa useita eri mahdollisuuksia musiikin ostamiselle ja maksamiselle, myyvät internetin suurimmat digitaalisen musiikin verkkokaupat musiikkia yleensä kiinteällä hinnoittelulla, johon kuluttaja ei voi juuri vaikuttaa.
Nyt tuttuun kaavaan on tulossa muutos, kun suosittu brittiyhtye Radiohead julkaisee uuden In Rainbows -albumin tämän kuun 10. päivä. Albumista tulee myyntiin kaksi eri versiota. Ensimmäinen versio on ladattavaksi tarkoitettu albumi, jossa kuuntelija päättää itse mitä hän levystä haluaa maksaa. Pienin mahdollinen maksu on 0,01 puntaa, jonka päälle tosin tulee pankkien perimät maksukulut, jotka ovat noin 0,50 punnan luokkaa. Toistaiseksi levyn voi tilata ennakkoon myös ilmaiseksi laittamalla hinnaksi 0 puntaa. Suurin levystä maksettavissa oleva summa on 99,99 puntaa.

Levyn toinen versio on 40 punnan hintainen paketti, jonka on tarkoitus tulla myyntiin joulukuun 3. päivä ja siihen sisältyy In Rainbows -albumi sekä CD- että LP-levyinä, bonus CD ja muuta oheismateriaalia, kuten kuvia yhtyeestä. Tämän lisäksi 40 punnan pakettiin sisältyy myös oikeus ladata albumin digitaalinen versio.

Radioheadin uusi lähestymistapa saattaa kiinnostaa muitakin artisteja ja yhtyeitä sekä erityisesti levy-yhtiöitä. Jos Radioheadin tapa osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi, voivat myös muut suuret nimet siirtyä vastaavaan toimintamalliin. Radioheadin tilanne on kuitenkin tässä suhteessa parempi kuin monella muulla artistilla tai yhtyeellä, sillä yhtye ei ole tällä hetkellä minkään levy-yhtiön listoilla, joten niiden kanssa tehdyt sopimukset eivät rajoita yhtyeen toimia.

Lähteet:
Piraattiliitto
PC World

Edellinen Seuraava  

19 kommenttia

12.10.2007 10:55

tupla

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.10.2007 @ 10:59

22.10.2007 10:58

Lainaus:
Vaikka internet tarjoaa useita eri mahdollisuuksia musiikin ostamiselle ja maksamiselle, myyvät internetin suurimmat digitaalisen musiikin verkkokaupat musiikkia yleensä kiinteällä hinnoittelulla, johon kuluttaja ei voi juuri vaikuttaa.
Kysynnän ja tarjonnan laki pätee kyllä tässäkin. Tosin suuryritykset saattavat olla hieman kankeampia muuttamaan hintojaan. Uutisessa esitetty aihe on sinänsä perusteeton.

Veikkaisin Radioheadin lähestymistapaa lähinnä mainoskikaksi: Kukaan ei ole tällaista aiemmin kokeillut ja yhtye pääsi vielä uutisiinkin esim. täällä Afterdawnissa. Hyvää mainosta, ja ihan osuva jännähkö kampanja.

32.10.2007 11:10

Mä en oikein usko et joku maksaa tuota 99,99. paitsi joku fani jolla on varaa, mut monilla kun ei ole :(

42.10.2007 11:33
henkettu
Inactive

Lainaus:
Mä en oikein usko et joku maksaa tuota 99,99. paitsi joku fani jolla on varaa, mut monilla kun ei ole :(
Mä taas en oikeen usko, että monikaan maksaa vain tuota pienintä summaa. Tietty jotkut on itsekkäitä, tosin kuin Radioheadin porukat.

52.10.2007 11:42

totta

62.10.2007 11:43

Jotenkin vaan on tyhmää laittaa rahaa yhtään enempää kuin on tarvis.Mutta jokainen taplaa tyylillään.

72.10.2007 11:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Jotenkin vaan on tyhmää laittaa rahaa yhtään enempää kuin on tarvis.Mutta jokainen taplaa tyylillään.
Mikä siinä on tyhmää? Kyllähän hyvästä tuotteesta/palvelusta yms. maksaa mielellään enemmänkin.

82.10.2007 12:38

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Jotenkin vaan on tyhmää laittaa rahaa yhtään enempää kuin on tarvis.Mutta jokainen taplaa tyylillään.
Oikeastaan lopulta älykäs vastaveto piratismiin. Jos ilman DRM-tuo ensimäinen, niin nähdään vihdoin mitä ihmiset tuoteesta oikeasto ovat valmiit maksamaan, eli kumotaan tämä paljon puhuttu hinta-argumentti, kun hinnan voi laittaa minne kehtaa. Päätyy tosin varmasti siihen että valtaosa ottaa ilmaiseksi ja vain murto-osa maksaa...

92.10.2007 12:49

Oikein loistoidea. Se että joutuu jotain maksamaan ajaa helposti siihen ajatukseen, että sama siitä on maksaa muutama euro lisää, kun kerta vaihtiin päästiin. Tälläistä periaatetta voisi soveltaa enemmänkin.

102.10.2007 13:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Jotenkin vaan on tyhmää laittaa rahaa yhtään enempää kuin on tarvis.Mutta jokainen taplaa tyylillään.

Totta tuokin, mutta jos ostaisin tuon levyn niin maksaisin kuitenkin vähintään puolet normaalilevynhinnasta periaatteellisesta syystä.

112.10.2007 17:11

No sehän on sitten loistavaa, että suoraselkäiset suomalaiset maksaa reilusti ja vapaaehtoisesti.Jos vielä muut maat osallistuu yhtä reilusti,ehkä tästä tulee tulevaisuudessa käytäntö.

122.10.2007 17:34

Tälläinen musiikin myyntitapa voi olla toimiva, koska kyseessä ei ole fyysisen tuotteen myynti. Todennäköisesti lopullinen keskihinta levylle on reilusti vähittäismyyntihintaa matalampi, mutta samalla myynnin volyymi voi kasvaa räjähdysmäisesti, eikä se lisää musiikin tuotantokuluja kuitenkaan lainkaan. Näin ollen levyn tuotto voi olla suurempi kuin perinteisesti. No sen näemme sitten joskus. Ymmärrätte varmasti, että sama ei toimisi minkään fyysisen tuotteen kanssa, koska niihin liittyy myös aina valmistuskustannukset jokaista yksittäistä tuotetta kohtaan ja näin ollen jokainen tuotantokustannuksia halvemmalla myyty tuote tuottaa tappiota ja on järjetöntä. Mutta immateriatuotteen osalta jokainen ostos tuottaa voittoa.

132.10.2007 23:31

Eikö tämä ole jo vanha idea, artistit kuten Marilyn Manson, Nine Inch Nails sekä Franz Ferdinand ovat julkaisseet uusimmat albuminsa jo internetiin ladattavaksi, jopa ennen levyn julkaisua. Ja itse asiassa Franz Ferdinand oikein kehottaa jakamaan levyään p2p-verkoissa.

143.10.2007 12:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T4ikuri:
Eikö tämä ole jo vanha idea, artistit kuten Marilyn Manson, Nine Inch Nails sekä Franz Ferdinand ovat julkaisseet uusimmat albuminsa jo internetiin ladattavaksi, jopa ennen levyn julkaisua. Ja itse asiassa Franz Ferdinand oikein kehottaa jakamaan levyään p2p-verkoissa.
Käsittääkseni yksikään noista ei ole jakanut koko albumiaan verkossa vaan muutaman biisin?

Eiköhän kyseessä ole lähinnä markkinointitutkimus, joka toimii näppärästi myös mainoksena.
Itse veikkaan, että tuon minimihinnan maksaa (tai ottaa ilmaiseksi) lähinnä nuorimmat ja artistin musiikkiin tutustuvat henkilöt, kun taas työikäisistä kyseisen musiikinystävistä suurinosa maksaa ehkä noin puolet normaalilevynhinnasta.

Lainaus:
Levyn toinen versio on 40 punnan hintainen paketti, jonka on tarkoitus tulla myyntiin joulukuun 3. päivä ja siihen sisältyy In Rainbows -albumi sekä CD- että LP-levyinä, bonus CD ja muuta oheismateriaalia, kuten kuvia yhtyeestä. Tämän lisäksi 40 punnan pakettiin sisältyy myös oikeus ladata albumin digitaalinen versio.
Veikkaan että tuolla versiolla taas varmistetaan, että tosi faneilta ainakin jää näppiin jotain.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.10.2007 @ 12:02

153.10.2007 18:17

Marilyn Manson sekä Nine Inch Nails ainakin julkaisivat kokonaiset levyt nettiin ladattavaksi, Franz Ferdinand taisi julkaista vain coverin.

164.10.2007 9:31

Jos paatuneet rikolliset (p2p käyttäjät) saadaan maksamaan jostain yhtään mitään niin silloinhan se on askel oikeaan suuntaan.

Ja ne jotka eivät periaatteisiin vedoten maksa mitään mistään milloinkaan, niin eivät maksa tuosta sitten shillinkiäkään.

Artistien on mahdotonta saada tietoa siitä kuinka suosittuja heidän levynsä ovat kun ne eivät maksa mitään, nyt se tieto on Radioheadin ulottuvilla.

Veikkaisin että netti-levystä maksetaan kyllä keskimäärin 5£ / levy tai enemmän.

Jatkuvastihan sitä on saanut lukea erinäisillä keskustelupalstoilla että "ostaisin kyllä mutta maksaisin vain X€" joten nyt siten rahat sinne missä suu on!

Itse en kuitenkaan huoli edes ilmaiseksi musiikkia jota en kuuntele :-)

174.10.2007 18:42

Lainaus:
Jos paatuneet rikolliset (p2p käyttäjät) saadaan maksamaan jostain yhtään mitään niin silloinhan se on askel oikeaan suuntaan.
Vanha vitsi, mutta itsellä paatuneesta rikollisesta tulee hieman jotain muuta mieleen kuin tavallinen suomalainen nuori, joka on kasvanut ilmaisen musiikin maailmaan. Esim. itse lainasin ennen nopeita yhteyksiä kirjastosta musiikkia ja TÄYSIN laillisesti kopioin sitä OMAAN käyttöön ilmaiseksi. P2P-lataamisen ja tämän välillä ei ole suurtakaan moraalista eroa. Jos rikollisuus määritellään ainoastaan lain mukaan, voi sanoa että ennen esim. homoseksuaalit olivat paatuneita rikollisia, mutta eivät ole enää. Minusta tämän sanominen olisi hölmöä.

Myös punaisia valoja päin kävelevät ihmiset ovat paatuneita rikollisia. Ja mitä tulee siihen miten yhtyeet sitten tulevat toimeen,samalla tavalla kuin ennen tallennustekniikkaa: konserttituloilla. Jos musiikki on hyvää, ihmiset ovat valmiita maksamaan konserteista ja ilmainen äänite toimii mainoksena. Ehkä jotkut jopa tekevät musiikkia myös muusta syystä kuin rahasta?

184.10.2007 21:27

Lainaus:
Jos rikollisuus määritellään ainoastaan lain mukaan, voi sanoa että ennen esim. homoseksuaalit olivat paatuneita rikollisia, mutta eivät ole enää. Minusta tämän sanominen olisi hölmöä.
Jos ollaan aivan tarkkoja, niin itseasiassa homot on yllättävän monessa maassa joko suoranaisia rikollisia (jopa kuolema rangaistuksena) tai muuten vain laissa saneltu toisarvoisiksi ja asenteet ovat yhä lynkkaysmeininkiä. Mikä hauskinta, niin juuri näissä maissa tekijänoikeudet ovat melko viaras käsite.

Voidaan siis kysyä: Ollaanko menossa tekijänoikeuksissa takaisin päin ja homotkin viellä joskus saavat tuomioita kuolemaan?

Lainaus:
Myös punaisia valoja päin kävelevät ihmiset ovat paatuneita rikollisia.
Punaisia kävelevät oikeasti ovat melko "paatuneita rikollisia". Sehän on törkeä liikenteenvaarantaminen.

1910.10.2007 10:40
berethiel
Inactive

Taidan ostaa ihan periaatteesta levyn. En nyt varsinaisesti kyseistä musiikkia kuuntele, mutta voihan tuota kokeilla. Kyllä voin muutaman euron helposti maksaa

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto