*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Halo 3 rikkoi myyntiennätykset

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 27.9.2007 15:18 Kommentteja (16)

Halo 3 rikkoi myyntiennätykset Bungie Studiosin kehittämä Halo 3 -peli on rikkonut Yhdysvalloissa useita ennätyksiä pelin myynnin osalta.
Halo 3 tuotti 24 ensimmäisen myyntitunnin aikana 170 miljoonan dollarin liikevaihdon ja täten se rikkoi Spider-Man 3 -elokuvan hallussa olleen aiemman viihdeteollisuutta koskeneen ennätyksen, joka oli 151 miljoonan dollarin liikevaihto vuorokaudessa. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään suuri yllätys, sillä Halo 3 -peliä varattiin ennakkoon yli miljoona kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa ja tämän lisäksi pelin hinta on noin kuusi kertaa kalliimpi kuin elokuvalipun.

Microsoft ei ole toistaiseksi julkaissut pelin tarkkoja myyntilukuja, mutta Goldman Sachsin analyytikot Sarah Friar ja Frederick Grieb uskovat noin 4,2 miljoonan pelin päätyvän myyntiin tämän kuun loppuun mennessä ja suurin osa peleistä päätyy suoraan kuluttajien haltuun. Wedbush Morgan Securitiesin analyytikko Michael Pachter puolestaan arvioi, että ensimmäisen vuorokauden aikana myytiin 2,5 miljoonaa peliä, joka tarkoittaisi, että Halo 3 löytyy nyt jo joka viidenneltä Xbox 360 -pelikonsolin omistajalta.

Halo 3:n julkaisun uskotaan myös vauhdittavan itse Xbox 360 -pelikonsolin myyntiä ja jotkut tahot uskovat, että Yhdysvalloissa Xbox 360 voi ohittaa syyskuun konsolimyynneissä Nintendon suositun Wii-konsolin. Halo 3:n menestys voi myös ajaa Microsoftin peli- ja viihdeosaston tämän vuosineljänneksen voitolliseksi, jolloin kyseessä olisi ensimmäinen kerta Xbox-pelikonsolin julkaisun jälkeen, kun osaston neljännes olisi voitollinen.

Lähteet:
ITviikko
DailyTech
GameSpor
USA TODAY

Edellinen Seuraava  

16 kommenttia

127.9.2007 15:48

Ei olisi kyllä ihme, että tuommoiset huhut ovat totta, koska kyseessä on niin hyvä peli. :D

227.9.2007 16:29

Ihme jos jättää Halo saagan tähän kun myy noin hyvin.

327.9.2007 16:37

itsekkin kuulun yhteen niistä miljoonista höynäytetyistä joilta tuo peli nyt löytyy :D ja upeahan se kaikin puolin on! Aivan mahtavaa.. ja mielellään näkisin ainakin yhden halon vielä x0 elin aikana. Halo Warsia ei lasketa :P mut sitäkin haluan kyllä joskus ainakin kokeilla.

427.9.2007 16:38
tuhero
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Djmushu:
Ei olisi kyllä ihme, että tuommoiset huhut ovat totta, koska kyseessä on niin hyvä peli. :D
Ootko pelannut kyseistä peliä jo?

527.9.2007 18:40

On toi kyllä aika laatu mättöä. Itse olen enimmäkseen pelannu sitä livessä en ole hirveemmin vielä yksin peliin hirveesti panostanu ekaa paikkaa vähä pelannu. Kyllä ton pelin ylivoimaisesti parhaita puolia on just toi live pelaaminen.

627.9.2007 20:04
2DGAMEDOG
Inactive

Kiva.. o.o

727.9.2007 22:21

Tämän kyseisen pelin saa Gigantista aika edullisesti, 50 eurolla!!

828.9.2007 4:59

jaa uskotaan että hyvä peli mutta Gigantista itse en sitä varmaankaan hakisi... 50 eurolla! (kalskahtaa kalliilta)

928.9.2007 5:09

Eipä tullut yllätyksenä. Noh eipähän ole Livessä puutetta pelaajista, heh.

1028.9.2007 7:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kolmis:
jaa uskotaan että hyvä peli mutta Gigantista itse en sitä varmaankaan hakisi... 50 eurolla! (kalskahtaa kalliilta)
No konsolipeliksihän tuo on jo suurinpiirtein ilmainen :D

1128.9.2007 11:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Ihme jos jättää Halo saagan tähän kun myy noin hyvin.

Jatkoa seuraa :D

Halo ei ole katoamassa pelimaailmasta, vaikka pelisarja nyt päättyykin. Työn alla on kaksi muuta Halo-universumiin perustuvaa peliä: Halo Wars ja toistaiseksi nimeämätön peli, jota tekee Taru Sormusten Herrasta -elokuvasaagan ohjaajan Peter Jacksonin yhtiö Wingnut Interactive.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.9.2007 @ 11:37

1228.9.2007 12:22

Eri kehittäjätiimit tosin noilla kahdella pelillä ja eivät tule olemaan räiskintää..kai ne tätäkin räiskintää vielä jatkaa :) pääsispä itekin tähän vielä käsiksi tänä vuonna :D

1328.9.2007 19:08

Ostin pelin heti keskiviikkona(julkaisupäivä) peli on hyvä paljon uusia asioita ja hyvä grafiikka!

1429.9.2007 22:36

Lainaus:
itsekkin kuulun yhteen niistä miljoonista höynäytetyistä joilta tuo peli nyt löytyy
varmaan tiesit mitä ostit joten tuskin olit höynäytetty

Lainaus:
Ostin pelin heti keskiviikkona(julkaisupäivä) peli on hyvä paljon uusia asioita ja hyvä grafiikka!
et kai ollut hesan jonossa ite katoin sitä ja lähin pois kun se oli liiiiiiiian piiiiiiiitkä jono
Halo 3 ja sitä haluavat
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.9.2007 @ 22:37

1530.9.2007 11:26

En oo viel ostanu pelii mun Mun mielest toi on maailman paras peli IKINÄ. Grafiikat ei oo kuulema nii hyvii ku vois olettaa

1630.9.2007 15:55

Lainaus:
Ihme jos jättää Halo saagan tähän kun myy noin hyvin.
samaa mieltä. joku sanoin jotta on noita muita halo pelejä mutta ei se ole sama peli. kyllä saisi tulla halo 4 ja halo5.... ja halo 926359 ainakin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen The Pirate Bay varastaa tietokoneesi virtuaalivaluuttalouhintaan – Näin estät sen (22.9.2017 12:25)
The Pirate Bayssä käyneet ovat saattaneet pistää merkille, että sivustolle on lisätty uusi JavaScript-sovellus, joka hyödyntää sivustolla vierailevien käyttäjien tietokoneiden laskentatehoa ....
1 kommentti
iPhone 8 pistettiin osiin – Tällaisia komponentteja puhelimen sisältä löytyy iPhone 8 pistettiin osiin – Tällaisia komponentteja puhelimen sisältä löytyy (22.9.2017 11:50)
Applen viime viikolla esittelemien iPhone 8- ja iPhone 8 Plus -älypuhelimien myynti on alkanut. Tuttuun tyyliin tee-se-itse-fiksareille suunnattu iFixit-sivusto on ollut hereillä ja hyökännyt ....
Kiinan hakukonejätti aikoo kiriä Yhdysvaltojen ohi itsestään ajavissa autoissa Kiinan hakukonejätti aikoo kiriä Yhdysvaltojen ohi itsestään ajavissa autoissa (22.9.2017 10:42)
Kiinan hakukonemarkkinoita suvereenisti hallitseva Baidu on ilmoittanut perustavansa 1,52 miljardin dollarin arvoisen rahaston, jonka on määrä sijoittaa rahaa seuraavan kolmen vuoden aikana ....
CCleaner-haittaohjelmalla hyökättiin teknologiayritysten verkkkoihin CCleaner-haittaohjelmalla hyökättiin teknologiayritysten verkkkoihin (22.9.2017 09:56)
Aiemmin tällä viikolla selvisi, että huippusuosittuun CCleaner-puhdistustyökaluun oli ujutettu haittaohjelma. Ohjelman versionumeroon 5.33 istutettiin haittaohjelma ilmeisesti tietomurron avulla, ....
Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin (21.9.2017 21:43)
Netflix julkaisi trailerin tulevasta The Punisher -sarjasta. Frank Castlea eli Punisheria esittää Jon Bernthal (mm. The Walking Dead, The Wolf of Wall Street ja Sicario). Hahmosta saatiin ....

Uutisarkisto