*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Halo 3 saapuu Suomeen keskiyöllä

Kirjoittaja Lauri Jämsä @ 25.9.2007 05:15 Kommentteja (6)

Halo 3 saapuu Suomeen keskiyöllä Microsoft on ilmoittanut, että on myynyt Xbox 360 -pelikonsolille näillä hetkillä julkaistavasta Halo 3 -pelistä ennakkotilaajille Yhdysvalloissa jo yli 1,5 miljoonaa kopiota.
Yhdysvalloissa noin 10 000 jälleenmyyjää aloittaa pelin myynnin keskiyöllä, jolloin halukkaat pääsevät uutuusräiskinnän kimppuun mahdollisimman nopeasti. Muutamissa kaupungeissa järjestetään myös tapahtumia pelin julkaisun kunniaksi.

"Asiakkaamme ovat odottaneet Halo 3:sta siitä päivästä lähtien, kun Halo 2 julkaistiin vuonna 2004", kertoi Best Buyn apulaisjohtaja Jill Hamburger. "Halo 3 tulee viemään pelikokemukset aivan uudelle tasolle, ja olemme innoissamme, kun voimme auttaa asiakkaitamme parhaan mahdollisen pelielämyksen saavuttamisessa."

Halo 3 on myynyt ennakkoon enemmän, kuin mitään muu peli historiassa. Uutuuspeli on tarkoitus tulla julkaisemaan 37 maassa ja 17 eri kielellä.

Halo 3 -pelistä tulee saataville kolme eri versiota: "Standard Edition", "Limited Edition" sekä "Legendary Edition".

Suomalaiset fanit saavat pelin käsiinsä tänä yönä, kun Helsingissä Kolmen Sepän aukiolla pyörähtää käyntiin Halo 3 -tapahtuma, jossa halukkaat voivat liittyä Halo 3 -armeijaan. Lue lisää yömyyntitapahtumasta.



Lähde:
GamesIndustry.biz

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

125.9.2007 5:28

Halo 3 on myynyt ennakkoon enemmän, kuin mitään muu peli historiassa. Typo

225.9.2007 6:13

Ja e-Dome on jo ehtinyt arvostelemaankin kyseisen scifisotaeepoksen: http://plaza.fi/edome/arvostelut/halo-3

326.9.2007 17:37

Halo rokkaa eniten fps-peleistä ja oikeastaan jopa kaikista peleistä. En tajua miten se voi olla niin hyvä, se vaan on.

426.9.2007 18:35

No tuleepa taas hommelit järkevään aikaan

527.9.2007 10:51

Ja Pc- versio sitten varmaan ilmestyy 2 v. kuluuttua ja senkin pyörittämiseen tarvitsee varmaan ostaa uusi käyttöjärjestelmä. Taitaa Halo- pelisarja jäädä meikäläisellä 1. osaan.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 27.9.2007 @ 10:53

627.9.2007 15:01
allexx
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jip2:
Ja Pc- versio sitten varmaan ilmestyy 2 v. kuluuttua ja senkin pyörittämiseen tarvitsee varmaan ostaa uusi käyttöjärjestelmä. Taitaa Halo- pelisarja jäädä meikäläisellä 1. osaan.
samat sanat :/

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Windowsille suunnitellut VR-lasit eivät käy kaupaksi? Myynnissä hurjilla alennusprosenteilla Windowsille suunnitellut VR-lasit eivät käy kaupaksi? Myynnissä hurjilla alennusprosenteilla (23.1.2018 10:55)
Microsoftin edullisten VR-lasien ohjelmaan tarttuneiden PC-valmistajien uudet virtuaalilasit ovat hurjassa alennusmyynnissä Yhdysvaltojen Amazonissa. Hinnat ovat pudonneet viime syksystä peräti ....
1 kommentti
Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen Onko linkittäminen laillista Yhdysvalloissa? Playboy haastoi oikeuteen (23.1.2018 10:15)
Edesmenneen Hugh Hefnerin perustama aikakauslehti Playboy on haastanut pienen yhdysvaltalaisen teknologiablogisivuston, Boing Boingin, oikeuteen. Koomisen oikeushaasteesta tekee se, että ....
1 kommentti
Netflix yllättävässä kasvussa – Hintojen nousukaan ei pelota Netflix yllättävässä kasvussa – Hintojen nousukaan ei pelota (23.1.2018 07:28)
Loka-joulukuun osavuosituloksensa julkaissut Netflix on yllättänyt markkinat paljastamalla tilaajamäärien kasvaneen 8,3 miljoonalla kappaleella. Uusista tilaajista vajaa kaksi miljoonaa oli ....
Intel mokasi – Pyytää välttämään tuoreita tietoturvapäivityksiä Intel mokasi – Pyytää välttämään tuoreita tietoturvapäivityksiä (23.1.2018 07:01)
Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuuksien paikkauspäivityksistä on syntynyt Intelille todellinen päänvaiva. Massiiviset tietoturva-aukot olivat jo itsessään kiusallisia Intelille, mutta sen lisäksi ....
1 kommentti
Nike tuo PlayStation-teemaiset lenkkarit Nike tuo PlayStation-teemaiset lenkkarit (22.1.2018 13:39)
Nike on tuomassa myyntiin NBA-tähti Paul Georgen mukaan nimetyt PG2-kengät, joiden suunnittelun inspiraationa on käytetty Sonyn PlayStation-pelikonsolin DualShock-ohjaimia. PG2-kenkien nauhareiät ....

Uutisarkisto