AfterDawn logo

Acer Blu-rayn leipiin

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
17 kommenttia

Acer on päättänyt liittyä Blu-rayn leiriin, kertoo TG Daily.

Yritys ei ole vielä vahvistanut BDA-liiton (Blu-ray Disc Association) edustajan väitettä, jonka mukaan Acer lopettaisi kokonaan HD DVD -asemien tarjoamisen tietokoneissaan.

Siirtyminen täysin Blu-rayn leipiin ei tietäisi HD DVD:lle hyvää. Acer on sijoitettu tällä hetkellä maailman tietokonemyynnissä neljänneksi suurimmaksi yritykseksi, joten aivan pienistä luvuista ei puhuta. Muista suurista valmistajista esimerkiksi Dell käyttää ainoastaan Blu-ray-asemia. Alan suurin tietokonevalmistaja, HP, tukee myös Blu-ray-teknologiaa, mutta ei ole ainakaan vielä luopunut täysin kilpailevasta HD DVD -formaatista.

Blu-rayn merkittävin etu formaattisodassa HD DVD:tä vastaan on suurempi tallennuskapasiteetti. Kaksikerroksiselle Blu-ray-levylle pystytään mahduttamaan 50 gigatavua dataa HD DVD:n vastaavan luvun jäädessä 30 gigatavuun. Vaikka elokuvakäytössä tallennuskapasiteettien ero ei olekaan merkittävä, tietokonekäytössä asian laita voi olla toisin.

Lähteet:
TG Daily
Tietoviikko

17 KOMMENTTIA

p2pman1/17

Kyllä se Blu-ray voittaa "sodan"

Naigel2/17

---

dOnki3/17

Lainaus:

Kyllä se Blu-ray voittaa "sodan"

Siltä se vähitellen alkaapi näyttämään.

runar4/17

jep, kyllä ainakin voi toivoa ettei Micro$oft saa tahtoaan läpi, eli HD-DVD ei menesty, että säästyisimme MS:n "standardilta"...

jusunakki5/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti runar:

jep, kyllä ainakin voi toivoa ettei Micro$oft saa tahtoaan läpi, eli HD-DVD ei menesty, että säästyisimme MS:n "standardilta"...


Ei ole MS:n standardi. MS ei ole edes virallisesti kummankaan puolella.

Osku1236/17

Lainaus:

Lainaus:

Kyllä se Blu-ray voittaa "sodan"

Siltä se vähitellen alkaapi näyttämään.

Sillä ei minulle ainakaan ole mitään väliä kumpi osapuoli formaattisodan voittaa, kunhan toinen voittaa sen pikaisesti. HD-elokuvia, soittimia ja asemia kun ei oikein viitsisi hankkia ennen kuin voittaja on selvillä.

hanu7/17

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti runar:

jep, kyllä ainakin voi toivoa ettei Micro$oft saa tahtoaan läpi, eli HD-DVD ei menesty, että säästyisimme MS:n "standardilta"...


Ei ole MS:n standardi. MS ei ole edes virallisesti kummankaan puolella.


;) Paino varmaan sanalla "virallisesti".

teosto8/17

afterdawnin ylläpidon kannattas tehä näistä lista kuka o missäki formaatissa kiinni.

tää alkaa olee jo nyt nii pirun sekamelkaa että hyvä jos hiukka ymmärtää mitä mnikäkin leffa/valmistaja/pilipali yhitöt tukee

onko tämä mitenkään mahdollista vaikka jonkun saada laitettua foorumille hienoksi topiciksi ja päivitellä sitä välillä.

mutta kuitenkin siten että sinne ei pääse hifiheikit tappelemaan ketjuun mikä o paras muna vai kana eli ns lukittu topic ???

core29/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teosto:

afterdawnin ylläpidon kannattas tehä näistä lista kuka o missäki formaatissa kiinni.

tää alkaa olee jo nyt nii pirun sekamelkaa että hyvä jos hiukka ymmärtää mitä mnikäkin leffa/valmistaja/pilipali yhitöt tukee

onko tämä mitenkään mahdollista vaikka jonkun saada laitettua foorumille hienoksi topiciksi ja päivitellä sitä välillä.

mutta kuitenkin siten että sinne ei pääse hifiheikit tappelemaan ketjuun mikä o paras muna vai kana eli ns lukittu topic ???

Ajatus ei sinällään ole hassumpi,senhän voisi liittää tuohon,
samaan kuin "aiheeseen liittyvät uutiset" kohtaan.

dOnki10/17

Lainaus:

Ei ole MS:n standardi. MS ei ole edes virallisesti kummankaan puolella.

Niin, sattumaltahan tuo HD-DVD-asemakin Xbox360:een valittiin...

Bleeding11/17

Lainaus:

Lainaus:

Ei ole MS:n standardi. MS ei ole edes virallisesti kummankaan puolella.

Niin, sattumaltahan tuo HD-DVD-asemakin Xbox360:een valittiin...

Luultavasti :]

En kyllä ymmärrä, miksi tuota HD-DVD:tä puolustetaan niin suuresti, jos kerta blu-rayn tallennuskapasiteetti on noinkin huomattavasti suurempi. Liekö sitten jotain valmistus-/kustannuskysymyksiä..? No, pääasia, että blu-ray on viemässä voiton.

Naigel12/17

---

Deettee13/17

TeraDisc vie koko sodan!

375H&H14/17

Formaattisota on päättynyt vuosia ennen kuin teradisc on edes markkinoilla.

Maksavaan15/17

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti runar:

jep, kyllä ainakin voi toivoa ettei Micro$oft saa tahtoaan läpi, eli HD-DVD ei menesty, että säästyisimme MS:n "standardilta"...


Ei ole MS:n standardi. MS ei ole edes virallisesti kummankaan puolella.


Väärin.
Syy siihen miksi microsoft on valinnut HD-DVD:n, on se että siinä käytetään interaktiivisessa valikossa nimenomaan microsoftin tekniikkaa, kun taas blu-rayssa vähemmän yllättäen "jonkun muun"

jarvis716/17

Uutisessa ei ole perää.Acer tukee HD DVD:tä. BD:n tie on viemässä sivuraiteille,kuten on käynyt kaikille Sonyn omille formaateille.Ajan kysymys kun se selviää BD-leirille.

http://www.reghardware.co.uk/2007/09/06/acer_joins_hd_dvd/

zack2k17/17

Valitettavasti tässä, kuten monessa muussakin ns. demokraattisissa(tässä tapauksessa äänestäkää lompakoillanne) asioissa, on ihmisillä vain näennäinen valinnanvapaus: kumpi on näistä kahdesta pahasta pienempi. Ota nyt siitäkin sitten selvää. "the rootkit" Sonyn sinisäde, johon saa kovemman kopiosuojauksen vai "the blue screen" mikkisoftan tukema pienempi kapasiteettinen HD DVD?

Varmaa on vain, että näistä molemmista levyistä maksettavat ns. "tekijänoikeuskorvaukset" tulevat varmasti olemaan tähtitieteelliset. suurin osa noista ns. "tekijäoikeuskorvauksistakin" päätyy kuitenkin näille "musikkikartelleille" (joihin kuuluu myös sony music btw) ja korvauksen suuruushan on sidottu kapasiteettiin. Iso kapasiteetti->isot korvaukset.

Itse jätän kummatkin hyllyyn.(jos vain mahdollista)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT