Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Sony tuo Eurooppaan kaksi uutta Blu-ray-soitinta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31.8.2007 07:20 Kommentteja (4)

Sony tuo Eurooppaan kaksi uutta Blu-ray-soitinta Sonyn IFA-messujen tarjonta alkaa hiljalleen paljastumaan ja messuilla Sony esitteli kaksi uutta Blu-ray-soitinta, jotka on tarkoitettu Euroopan markkinoille.

Ensimmäinen uutuus on BDP-S300, joka on tarkoitettu edulliseksi perussoittimeksi. Soitin ei ole kuitenkaan ominaisuuksiensa puolesta erityisen karsittu, sillä siitä löytyy mm. 1080p/24-ulostulo HDMI-liitännän kautta, tuki DVD-elokuvien skaalaukselle ja tuki Dolby Digital Plus -ääniraidoille. BDP-S300-soittimen on tarkoitus tulla myyntiin syyskuun aikana ja hintaa sillä on noin 600 euroa.

Toinen uutukainen on BDP-S500, joka on parannettu versio BDP-S300-soittimesta. BDP-S300:n ominaisuuksien lisäksi mukana on tuki HDMI:n 1.3-versiolle ja täten se tukee myös Dolby TrueHD- ja DTS-HD Master Audio-ääniraitojen siirtoa HDMI:n ylitse esim. viritinvahvistimelle. BDP-S500-soittimen pitäisi ilmaantua myyntiin lokakuun lopulla ja hintaa sille tulee noin 900 euroa.

Molempien soittimien ostajat saavat lisäksi kolme ensimmäistä Spider-Man (Hämähäkkimies) -elokuvaa ilmaiseksi Blu-ray-levyinä, joten kuluttajat pääsevät heti teräväpiirtoelokuvien makuun.

Lähteet:
BetaNews
Pocket-lint

  Suomessa jaettiin uusi P2P-tuomio Sanyon teräväpiirtokamera tallentaa muistikortille  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Vielä kun noiden asemien hinta tulisi pari sataa alespäin, niin saataisiin kilpailu kunnolla käyntiin. Uskon että siinä vaiheessa alkaa ihmisiä kiinnostamaan enemmän ja myynti nousee ja hinnat laskevat lisää tuotanto määrien lisääntyessä.

Tässäkin hdmi ja hd-ääni asiassa bluray on edellä. Nuo kaupan päälle saatavat elokuvat ovat ihan plussaa, ei tarvitse välttämättä ostaa elokuvaa heti että pääsee kokeilemaan.

#131.8.2007 8:34

"Hintaa noin 900 euroa" eli siis hintaa on yksi nolla liikaa. Menee varmaan vielä 2-3 vuotta ennen kuin tuo hinta tippuu sille tasolle.

#231.8.2007 11:00

Järjettömäksi menee tämä viihde-elektroniikan hintataso. Itse ostin aikoinaan ensimmäisen Playstationin 860 markalla, eli vajaalla 150 eurolla. Tuolloin pleikkari oli vähän reilun vuoden vanha vehje, eli ei siis mikään himruisen vanha keksintö. Playstation 3 on kohta ehtinyt vuoden ikään, ja hintaa on kolme-neljä kertaa enemmän.

Sama juttu näiden leffojen ja formaattien kanssa. DVD-soittimen ostin satasella, nyt tämmöinen bluray-soitin kustantaa 600 euroa. Ostovoima ei kyllä ole kasvanut, päin vastoin, rahaa menee paljon enemmän monessa muussakin asiassa.

#331.8.2007 11:51

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bleeding:
Järjettömäksi menee tämä viihde-elektroniikan hintataso. Itse ostin aikoinaan ensimmäisen Playstationin 860 markalla, eli vajaalla 150 eurolla. Tuolloin pleikkari oli vähän reilun vuoden vanha vehje, eli ei siis mikään himruisen vanha keksintö. Playstation 3 on kohta ehtinyt vuoden ikään, ja hintaa on kolme-neljä kertaa enemmän.

Sama juttu näiden leffojen ja formaattien kanssa. DVD-soittimen ostin satasella, nyt tämmöinen bluray-soitin kustantaa 600 euroa. Ostovoima ei kyllä ole kasvanut, päin vastoin, rahaa menee paljon enemmän monessa muussakin asiassa.
Enpä varmaan vois olla enempää samaa mieltä! Järjetöntä lypsää ihmisiltä jotain 600-900 ekua jostain dvd-soittimesta. Puhumattakaan hd-leffojen hinnoista. Sitte vielä uikutetaan kun piratismi kasvaa! Kuinka jumalattoman tyhmiä voi noi isot ja mahtavat herrat olla? Jotenkin vaikuttaa että ne on tippunut normaalikuluttajan lompakon paksuudesta ajat sitte ihan pihalle.
Kunhan HD/BR soittimet yleistyy ja kaikkien niiden soitinten hinnat laskee tuolle 100-150 ekun tasolle, ja kunhan varsinkin tuo HD/Bluray sota rauhottuu niin itekkin alan harkitseen erillistä soitinta.
Pc:hen laitoin jo 1800€ ja töllöön 2900€, niin ei huvita pikku kummassa ja isolla rahalla erillistä soitinta pelkille leffoille alkaa laittaan, pc kun pyörittää mukisematta kaikki maholliset.

#431.8.2007 17:53

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto