AfterDawn logo

Allofmp3.com-palvelun omistaja syytön

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Venäläinen Allofmp3.com-palvelua pyörittänyt Denis Kvasov on todettu syyttömäksi häntä vastaan nostetussa oikeusjutussa, jossa häntä syytettiin tekijänoikeusrikoksista.

Tuomari Yekaterina Sharapovan mukaan syyttäjä ei pystynyt esittämään oikeudelle kunnollisia todisteita siitä, että Kvasov olisi syyllistynyt mihinkään laittomaan.

Päätös oli monelle yllätys, sillä Moskovan yleinen syyttäjä haki Kvasoville vankeusrangaistusta ja syyttäjän apuna oli musiikkiteollisuuden etuja puolustava International Federation of the Phonographic Industry (IFPI). IFPI ei kuitenkaan tyydy oikeuden ratkaisuun, vaan IFPI:n edustajana toimiva Igor Pozhitkov sanoi, että päätöksestä tullaan valittamaan.

Kvasovin puolustus vetosi siihen, että allofmp3.com-palvelua pyörittänyt MediaServices on maksanut tekijänoikeuskorvauksia ROMS:ille, joka kerää ja jakaa tekijänoikeuskorvauksia Venäjällä. Täten palvelun toiminta oli myös laillista Venäjällä. IFPI:n mielestä ROMS ei kuitenkaan ole se taho, jolle korvaukset pitäisi maksaa ja tämän lisäksi korvaukset ovat IFPI:n edustajien mukaan olleet liian pieniä.


Kyseessä on jo toinen kerta kun MediaServices onnistuu puolustamaan toimiaan Venäjällä. Viime kuussa paikallinen oikeusistuin totesi, että Visan ja Mastercardin viime vuonna aloittama boikotti Allofmp3.com-palvelua vastaan oli laiton.

Lähteet:
Piraattiliitto
CNN

12 KOMMENTTIA

kakewalk1/12

Ha!

djcovered2/12

Oikein

Sebu923/12

Niinpä. En ole ikinä ymmärtänyt, että miten ihmeessä sen pitäisi auttaa, että syyttäjän puolella olisi vaikka kaikki mafiat? Eihän sen pitäisi totuutta muuttaa? Ifpi ja kumppanit ovat jo melkein apilaksen tasolla, eivät vain millään ymmärrä että ovat väärässä.

375H&H4/12

No niinhän se on että 'juridinen oikeus' voi olla täysin eri asia kuin 'oikeudenmukaisuus'.

Oikeuslaitos toimii lakien ja säädösten mukaisesti. Mikäli henkilöt osaavat käyttää hyväkseen laissa olevia virheitä eli "porsaan reikiä", heitä ei pidäkään tuomita. Päättäjien tehtävksi jää korjata laista virheet, eli ns. "porsaanreijät" pois.

mjk5/12

Heh, saivatpa nenilleen...toivottavasti ns oikea mafia käy kovistelemassa ifpi:ä :-p, nojoo. Tuo oli oikea tuomio.

Supo6/12

Ja kyllähän noin reilun hepun pitää saada kaupan päälle jättimegakorvaukset toiminnan alasajosta ,jos se kerran ei ole laitonta.

SuomiP7/12

tässä tilanteessa venäjän oikeuslaitos toimii paremmin ku usan mitenköhä siel ois tuomittu? 100v kuritushuonetta :P

jaska5518/12

Hyvä juttu...
tota jos mä olisin ton Ifpin jäsen niin en lähtis valittamaa
voi tulla ihpi:lle PASKANEN LOPPU.

ville7779/12

Lainaus:

IFPI:n mielestä ROMS ei kuitenkaan ole se taho, jolle korvaukset pitäisi maksaa ja tämän lisäksi korvaukset ovat IFPI:n edustajien mukaan olleet liian pieniä.

Pieni ristiriita miehen puheissa. "Ei niitä niille makseta, maksa enemmän."

JBluesP10/12

Taitaa se Venäjän demokratiakehitys sittenkin olla toteutumassa.

keitto11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 375H&H:

No niinhän se on että 'juridinen oikeus' voi olla täysin eri asia kuin 'oikeudenmukaisuus'.

Oikeuslaitos toimii lakien ja säädösten mukaisesti. Mikäli henkilöt osaavat käyttää hyväkseen laissa olevia virheitä eli "porsaan reikiä", heitä ei pidäkään tuomita. Päättäjien tehtävksi jää korjata laista virheet, eli ns. "porsaanreijät" pois.

Kenenköhän puolella oikein olet? Kyllä "oikeudenmukaisuus" on kaukana musiikkiteollisuuden rahastuksesta. Parempi varmaan, että menet laukomaan sillä "norsupyssylläs" jonnekin muualle!

pobbz12/12

Ok, sillä välin kun täällä nillitetään oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta ja laeista ja muusta paskasta, Venäjällä toimitaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT