Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

300-elokuvan teräväpiirtoversiot myyvät hyvin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.8.2007 10:17 Kommentteja (12)

300-elokuvan teräväpiirtoversiot myyvät hyvin Frank Millerin sarjakuvaan perustuva 300-elokuva kiinnostaa kuluttajia myös Blu-ray- ja HD DVD -versioina.

Warnerin jakelemaa elokuvaa on myyty Yhdysvalloissa jo yli 250 000 kappaletta, kun Blu-ray- ja HD DVD -versioiden myynti lasketaan yhteen. Täten elokuvasta on tullut eniten myyty teräväpiirtoelokuva, joka on julkaistu molemmissa formaateissa ja elokuvan myynti on ollut todella nopeaa, sillä elokuva tuli myyntiin vasta heinäkuun lopussa.

Elokuvan Blu-ray- ja HD DVD -versiot eivät kuitenkaan ole identtisiä, sillä HD DVD -versiossa on paremmat extrat, kuten mahdollisuus katsella itse elokuvaa ja sen jälkikäsittelemätöntä versiota samaan aikaan. Blu-ray-versiossa vastaavia ominaisuuksia ei ole, koska Blu-rayn interaktiivisia ominaisuuksia hyödyntäviä soittimia ei ole vielä markkinoilla.

Elokuvan Blu-ray-versio on kuitenkin myynyt paremmin, sillä myydyistä teräväpiirtoversioista 65 prosenttia on Blu-ray-elokuvia ja 35 prosenttia HD DVD -elokuvia.

Blu-ray-elokuvat ovat myös aikaisemmin päihittäneet vastaavat HD DVD -versiot elokuvien myynneissä ja High Def Digestin Peter Bracke uskoo, ettei tilanne ainakaan parane HD DVD:n kannalta, kun uudet Spider-Man- ja Pirates of the Caribbean-elokuvat julkaistaan teräväpiirtoversioina vain Blu-ray-levyillä.

Lähteet:
High-Def Digest
USATODAY

Aiheet: HDTV, Kotiteatteri
  Googlen videokauppa pistää lapun luukulle Digisovitin puuttuu noin joka neljännestä taloudesta  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

12 kommenttia

Tähänkö ratkesi Blu-ray vs HD DVD -sota?

#113.8.2007 10:23

No oon itse ainakin ollut jo jonkun aikaa sitä mieltä että HD-DVD tulee häviämään. Se on teknillisesti huonompi formaatti ja blueraylle on luotu parempi brändi kuin HD-DVD:lle. Myös valmistajat on tukenut jo kauemmin aikaa enemmän Bluerayta. Kerrankin taitaa voittaa parempi formaatti.

#213.8.2007 10:49

Todellisesta tilanteesta ei ole hajua, mutta ainakin niillä forumeilla/trackereilla missä käyn rapakon takana niin BR on suositumpi. ..

#313.8.2007 11:10

Oma suosikkini on Blu-ray, mutta toivoisin silti, että taistelu jatkuisi ainakin vuoden, niin pääsisi hyödyntämään niitä ostotarjouksia täällä Euroopankin puolella.

Ja faktahan on, että nuo SM-3 ja POTC-3 tulevat myymään todella paljon.

Tuosta voi seurata myyntiä rapakon takana.

#413.8.2007 11:43

Tupla... Koskahan se tuplan-esto-koneisto tulee uutiskommenntialueelle...

#513.8.2007 11:44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:
No oon itse ainakin ollut jo jonkun aikaa sitä mieltä että HD-DVD tulee häviämään. Se on teknillisesti huonompi formaatti ja blueraylle on luotu parempi brändi kuin HD-DVD:lle. Myös valmistajat on tukenut jo kauemmin aikaa enemmän Bluerayta. Kerrankin taitaa voittaa parempi formaatti.


Niin, niihän se betakin oli teknisesti ja kuvan laadultan parempi kuin vhs ja kuinka kävi? Vhs voitti ja syy: halvempi valmistaa (sekä kasetti että laitteet) ja laitteita oli heti enmmän saatavilla kuin betaa....jos joku vielä muistaa ko aikaa. Minä ainakin odottelan rauhassa kumpi on vielä voimissaan 3-vuodenkin jälkeen, sen sitten voisi hommata tai sitten sellainen hybridilaitteen.

#613.8.2007 12:49

Lainaus:
Niin, niihän se betakin oli teknisesti ja kuvan laadultan parempi kuin vhs ja kuinka kävi?

Aika loppuun kulutettu juttu tuo jo, eikä sillä ole oikeasti mitään tekemistä blu-rayn ja hd-dvd:n kanssa.




#713.8.2007 13:49

VHS meni siksi kaupaksi koska porno tuli sille.

Mutta nykyään pornoa saa netistä ilman että tarttee ostaa. Mutta kyllä luultavasti se tulee päättämään paljon kumpi voittaa, vai voittaako kumpikaan...

#813.8.2007 15:28
700mb
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Deettee:
VHS meni siksi kaupaksi koska porno tuli sille.

Mutta nykyään pornoa saa netistä ilman että tarttee ostaa. Mutta kyllä luultavasti se tulee päättämään paljon kumpi voittaa, vai voittaako kumpikaan...

Tarkotatko leffoja vai kuvia vai muuta aiheeseen liittyvää?
Leffoja ei paljoakaan varmaan ilmasiks/laillisesti jaeta.

#913.8.2007 17:20

Lainaus:
Lainaus:
Niin, niihän se betakin oli teknisesti ja kuvan laadultan parempi kuin vhs ja kuinka kävi?

Aika loppuun kulutettu juttu tuo jo, eikä sillä ole oikeasti mitään tekemistä blu-rayn ja hd-dvd:n kanssa.

Eli tilanne on aivan sama kuin viimeksi, Vhs vs Beta ja blue-ray vs Hd-dvd...muuten formaattimuoto on eri tilanne siis sillälailla eri.

#1013.8.2007 17:24

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Niin, niihän se betakin oli teknisesti ja kuvan laadultan parempi kuin vhs ja kuinka kävi?

Aika loppuun kulutettu juttu tuo jo, eikä sillä ole oikeasti mitään tekemistä blu-rayn ja hd-dvd:n kanssa.

Eli tilanne on aivan sama kuin viimeksi, Vhs vs Beta ja blue-ray vs Hd-dvd...muuten formaattimuoto on eri tilanne siis sillälailla eri.
Ajat ovat muuttuneet niin paljon, ettei vhs vs beta taistelusta voida vetää mitään johtopäätöksiä.

#1114.8.2007 12:13

Sonyhan meinas kieltää pornon kokonaan blu-ray levyillä. Mikähän tääkin syy oli? No, tajusivat sallia sen kumminkin kilpailun nimissä.

#1215.8.2007 13:17

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto