*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 10.8.2007 23:24 Kommentteja (60)

Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat Analogiset TV-lähetykset katoavat maanpäällisestä lähetysverkosta parinkymmenen päivän kuluttua ja tämän tapahduttua maanpäällinen digiverkko saa seitsemän uutta maksukanavaa.
Syyskuun ensimmäisenä päivänä ilmaantuvat Discovery Channel-, Eurosport-, MTV3 Fakta-, Music Television, Nelosen, Nickelodeon- ja SVT Europa -maksukanavat Espoon, Fiskarsin, Jyväskylän, Kruunupyyn, Lahden, Lapuan, Pernajan, Pyhävuoren, Tampereen, Turun ja Vaasan alueilla asuvien kuluttajien hankittavaksi. Uuden E-kanavanipun näkyvyysalue laajenee lokakuun alussa Anjalankosken, Eurajoen, Kuopion ja Oulun alueille.

Kanavien katsomista varten täytyy erikseen hankkia maksukortti, jos sellaisesta ei vielä löydy. Discovery Channel-, Eurosport-, MTV3 Fakta-, Music Television-, Nickelodeon- ja SVT Europa -kanavat ilmaantuvat automaattisesti PlusTV:n asiakkaille ja tämän lisäksi PlusTV:n asiakkaat pääsevät seuraamaan syksyllä Big Brother 12/7 -kanavan tarjontaa. Aiemmin ilmaisena kanavana tunnettu DIGIVIIHDE siirtyy myös syyskuun alussa PlusTV:n tarjontaan, mutta kanavan voi myös tilata erillään muusta PlusTV:n tarjonnasta. Myös SVT Europa on tilattavissa erikseen, jolloin sen hinnaksi jää ainoastaan kuukausittainen korttimaksu, joka on muutaman euron suuruinen.

Nelosen uusi maksukanava ilmaantuu puolestaan Canal Digital -asiakkaiden katsottavaksi. Uudistusten jälkeen maanpäällisessä digiverkossa näkyy 30 kanavaa, joista noin kaksi kolmasosaa vaatii maksukortin katselua varten.

Kanavien lisääntymisen lisäksi myös TV-lähetysten tekniikka astuu askeleen eteenpäin, kun uutis- ja ajankohtaisohjelmat siirtyvät nykyisestä 4:3-kuvaformaatista 16:9-laajakuvasuhteeseen. Kaikki tarjonta ei kuitenkaan tule ulos laajakuvamuodossa, sillä esim. kansainvälisestä uutiskuvasta reilusti yli puolet välitetään nykyisessä 4:3-kuvaformaatissa ja kaikki TV-kanavat ovat luvanneet pitää kuvasuhteen alkuperäisenä, joten kuvaa ei venytetä TV-kanavien toimesta. Yleisradion TV-uutisissa ylimääräinen kuva-ala täytetään mustilla reunoilla. Muut kanavat eivät ole vielä ilmoittaneet miten he aikovat toimia asian suhteen.

MTV3 ja Nelonen aloittavat laajakuvalähetykset heti syyskuun 1. päivä ja Yle aloittaa omat lähetyksensä 3. päivä syyskuuta.

Lähteet:
Digitoday
Kauppalehti

Edellinen Seuraava  

60 kommenttia

110.8.2007 23:47

vau digihype, joka on jäljessä kaikkea, tuo "näkyville" muka uusia kanavia. no nuo kanavathan näkyvät muutenkin jo ennen digihypeä. Aika sääliä.

211.8.2007 4:48

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti shamaar:
vau digihype, joka on jäljessä kaikkea, tuo "näkyville" muka uusia kanavia. no nuo kanavathan näkyvät muutenkin jo ennen digihypeä. Aika sääliä.
Kerros miten ne on näkynyt antenniverkossa?

Laitetaan nyt vielä edittinä, että itse olen odottanut kuin kuuta nousevaa pari noista kanavista, kuten Discoveryä ja MTV3 Faktaa. Tosin tuo Fakta taitaa olla kanava, jonka tarjonta perustuu Discoveryn ohjelmistoihin, mutta ehkä sieltä tulee ihan "omaakin" ohjelmistoa.

Itse toivoisin, että PlusTV tekisi enempi erilaisia kanavapaketteja.
Itse haluisin nähdä vain SubTV Leffan, MTV3 Faktan sekä Discoveryn. Varsinkin tuo Musiikki TV on aivan perseestä, koska ilmaisena näkyvä Foicekin on miljoona kertaa parempi, ellei MTV ole muuttunut parempaan suuntaan. Mitä viimeksi katsonut, niin se on täynnä jenkkityyliin silkkaa mainontaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.8.2007 @ 05:03

311.8.2007 5:20

Lainaus:
Laitetaan nyt vielä edittinä, että itse olen odottanut kuin kuuta nousevaa pari noista kanavista, kuten Discoveryä ja MTV3 Faktaa. Tosin tuo Fakta taitaa olla kanava, jonka tarjonta perustuu Discoveryn ohjelmistoihin, mutta ehkä sieltä tulee ihan "omaakin" ohjelmistoa.

Itse toivoisin, että PlusTV tekisi enempi erilaisia kanavapaketteja.
Itse haluisin nähdä vain SubTV Leffan, MTV3 Faktan sekä Discoveryn. Varsinkin tuo Musiikki TV on aivan perseestä, koska ilmaisena näkyvä Foicekin on miljoona kertaa parempi, ellei MTV ole muuttunut parempaan suuntaan. Mitä viimeksi katsonut, niin se on täynnä jenkkityyliin silkkaa mainontaa.

Discovery onkin ihan odottamisen arvoinen kanava, itsellä se kaapelissa näkyy ja tulee kelpo ohjelmia, mutta nuo MTV3:n maksukanavat on kyllä semmoista shittiä että niistä en ikinä suostuisi maksamaan. Ohjelmaa tulee muutama tunti päivässä ja se kaikki muu aika näytetään sitä kanavan hienoa logoa.
Tosiaankin, tuolla Faktalla pyörii suurimmaksi osaksi dokumentit, jotka ovat joskus tulleet Discoveryltä/jollakin muulla dokumenttikanavalla, joten siitä on turha maksaa. Tuo leffakanava taas on muuten kiva, mutta elokuvatarjonta on jäänyt aika vahvasti tuonne viime vuosituhannelle. Jos leffoja haluaa niin suosittelen Canal+ -pakettia. Vielä parempi olisi Viasat (tv1000) mutta se ei taida antennissa näkyä.

411.8.2007 5:28

Ei jumankauta on se hienoa kun kaikesta pitää maksaa.

Tulisi jotain ilmaisiakin kanavavia lisää.

Tuo laajakuvajuttu on hyvä homma.

511.8.2007 5:32

Lainaus:

Discovery onkin ihan odottamisen arvoinen kanava, itsellä se kaapelissa näkyy ja tulee kelpo ohjelmia, mutta nuo MTV3:n maksukanavat on kyllä semmoista shittiä että niistä en ikinä suostuisi maksamaan. Ohjelmaa tulee muutama tunti päivässä ja se kaikki muu aika näytetään sitä kanavan hienoa logoa.
Tosiaankin, tuolla Faktalla pyörii suurimmaksi osaksi dokumentit, jotka ovat joskus tulleet Discoveryltä/jollakin muulla dokumenttikanavalla, joten siitä on turha maksaa. Tuo leffakanava taas on muuten kiva, mutta elokuvatarjonta on jäänyt aika vahvasti tuonne viime vuosituhannelle. Jos leffoja haluaa niin suosittelen Canal+ -pakettia. Vielä parempi olisi Viasat (tv1000) mutta se ei taida antennissa näkyä.
Onhan se tosiaan aika huono juttu, että tuolta Leffalta tulee tota ohjelmaa vain osan vuorokaudesta, mutta toisaalta koko toi vanha PlusTV-paketti maksoikin kuukaudessa vain 8,90 euroa, joten siihen nähden ok. Itse taasen en ole yhtään pettynyt itse tarjontaan. Itse pidän nimenomaan tarjonnan iästä, joka on koko Leffa-kanavan ideakin.
Myöskin elokuvat vaihtuvat tiiviimmin mitä ne vaihtuvat Canalilla.

Mutta tosiaan, nämä MTV3 Maxit tms. on ihan perseestä. Kaikkee sekavaa halvalla tehtyä sittua sieltä vaan tulee. Formulat nyt on ok, mutta toisaalta MTV3 lähettää nauhotteen muutaman tunnin sisään joka tapauksessa ilmaiseksi.

Edittinä Quirzonelle, että onhan esmes JIMM yksi ilmainen kanava, tosin loppupeleissä aika turha sellainen.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.8.2007 @ 05:35

611.8.2007 5:50

"ja tämän tapahduttua maanpäällinen digiverkko saa seitsemän uutta maksukanavaa."
"PlusTV:n asiakkaat pääsevät seuraamaan syksyllä Big Brother 12/7 -kanavan"

Ei ole todellista. Ilmaseks ei saa mitään.

711.8.2007 6:18

No jes. Ilmaiseksi ei tule mitään ja sitten tuo digiviihde, joka oli ennen ilmainen muuttuu maksulliseksi. Joten periaatteessa ne jotka eivät hanki maksukorttia, menettivät yhden kanavan.

Tuo laajakuvakaan ei oikein hyödytä minua, kun ei ole laajakuvatelkkaria.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.8.2007 @ 06:19

811.8.2007 6:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tege:
"ja tämän tapahduttua maanpäällinen digiverkko saa seitsemän uutta maksukanavaa."
"PlusTV:n asiakkaat pääsevät seuraamaan syksyllä Big Brother 12/7 -kanavan"

Ei ole todellista. Ilmaseks ei saa mitään.
Siis tuohan on "palvelu", eikä varsinainen kanava. Eli toi formaatti "elää" rahastuksella.

Vähän kuin senssinumerot olisivat sitten ilmaisia, kun "mitään ei saa ilmaiseksi".

911.8.2007 6:56

Itselle ainakin oli suuri pettymys kun tuli hankittua tuo discovery. Eli kyseessähän on norjalainen versio kanavasta joka taitaa siellä suunnalla olla ilmanen, ainakin mainosten määrästä päätellen. Eli ihan turha odotella sarjojen uusia jaksoja ( mm "Mythbusters" sarjasta en ole nähnyt ainuttakaan uutta jaksoa vaikka tuo paketti ollu maaliskuusta lähtien. )

1011.8.2007 7:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti klanh:
Itselle ainakin oli suuri pettymys kun tuli hankittua tuo discovery. Eli kyseessähän on norjalainen versio kanavasta joka taitaa siellä suunnalla olla ilmanen, ainakin mainosten määrästä päätellen. Eli ihan turha odotella sarjojen uusia jaksoja ( mm "Mythbusters" sarjasta en ole nähnyt ainuttakaan uutta jaksoa vaikka tuo paketti ollu maaliskuusta lähtien. )
Toikiin riippuu todella paljon mitä KO. kanavalta hakee. Itselleni pienin vaatimus on joku Myytinmurtajat.

1111.8.2007 9:59

Juu lisää tv-aikaa läskit suomalaiset tarviikin.Hommaisitte kuntosali ym muita harrastuksia yhtä kiihkolla kuin uusia kanavia.

1211.8.2007 10:29

ahh venaan laajakuva uutisii :D

1311.8.2007 10:31

Milloinkohan TV-lupamaksu poistuu käytöstä?
Mielestäni on ihan oikein että ihmiset saavat pikkuhiljaa maksaa siitä mitä todellisuudessa katsovat.. Kehitys on menossa oikeaan suuntaan, toivottavasti muutaman vuoden kuluttua kotitaloudet saavat itse räätälöidä kortin joka sisältää omavalintaiset kanavat.

Yle boikottiin.

1411.8.2007 11:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hraHUU:
Milloinkohan TV-lupamaksu poistuu käytöstä?

Varmaan aika pitkälti silloin kun joku muu maksaa antenniverkon jne. tai antenniverkko puretaan käytöstä.

1511.8.2007 11:24

digiverkossa näkyy 30 kanavaa, joista noin kaksi kolmasosaa vaatii maksukortin katselua varten.

Aika typerää, että noin monta % kanavista on maksullisia.

Lisäksi:

Mihin oikeastaa tarivtsimme digilähetyksiä?

Miksi piti käydä vaihe, jolloin kuluttajille piti myydä tonneittain digivastaanottimia ja telkkareita, joissa on digivirittimet kun oltaisin voitu jättää tämä "digivaihde" pois ja siirtyä suoraan HD aikakauteen.


Kauheaa rahastamista tämä "digiaika".

HD'hen siirtyminen olisi antnaut sentään reilusti paremman kuvanlaadun.
Nyt myydään jo Full-HD telkkareita, joita ihmiset ostavat varastoon vaikka nytkin vasta kourallinen käyttää tätä vanhempaa HD tasoa lähinnä satelliittikanavien, pelien ja elokuven kautta.

Herää todellakin kysymys, miksi tämä digiboxiaika edes tuli tänne Suomeen?

Anagolisella olisi pärjätty vielä muutaman tovin ja HD tasoon olisi voitu siirtyä ilman digiäkin välivaiheena :|

1611.8.2007 13:37
oappi
Inactive

@Anthonius

Samaa mieltä.. ihan mieletön hypetys jostain ominaisuuksista jota ei vissii sitte tullukkaa.. vai onko jollain sellanen valitsin ku mainostettiin et voi päättää haluamansa lopun?

Tässä taas nähtii kuinka typeriä suomalaiset päättäjät on. Ei osannu katsoa yhtää tulevaisuuteen vaa katto sillon et kylläpäs noi täys hd töllöt on NYT kalliita ja ehkä vielä arveli et nii harvalla on NYT isoo töllöö.

Nyt sitte ku aikaa on kulunu full hd:t on ihan kohtuullisissa hinnoissa ja isompiki töllö lähtee jo järkevään hintaa. Myönnetään et hyvä parannus DVB on, mut miks ei samalla otettu parempaa. Jenkeissä jossa on isommat markkinat oltiin ottamassa hdtv. Suomi olis hyvin voinu hypätä tähän kelkkaan ja käyttää hyväkseen jenkeissä hiottua standardia, eikä lähtee ensimmäisenä ottamaan DVB:tä.

Suomi teknoligan edellä kävijä tais olla tietokone lehden otsikko jos oikein muistan ja sitte itse jutussa puhuttii siitä kuinka suomi on edelläkävijänä lopettamassa analogista. Eli siis suomi on edelläkävijä palveluiden lopettamisessa ja siitä pitäs olla tyytyväinen?

Tietääkö muuten kukaa miten pystyy sateelliitista tulevan singaalin muuttaa talon sisäverkkoon digi virittimelle (dvb-t) suotuisaks järkevään hintaa. Kaikissa digi töllöissä ku ei oo tota analoogista enää jolla sen sateelliitti singaalin tuuppaan sisä verkkoon nii kysynkin et onko kellää jotain digi muuntajaa käytössä tälläseen ratkasuun.

1711.8.2007 14:00

Luovuin juuri TV:stä sekä digiboxista. Kerran viikossa töllö tullut avattua ja todettua että tositv on ainoa mitä sieltä tulee. Tästä lähtien käyn leffassa ja lataan netistä. Hieno digitv on varmaan yhtä hieno ilman minuakin. Sitten kun alkaa kanavat näkymään netistä niin muakin taas näkee "töllön" ääressä. Siihen asti moro.

1811.8.2007 17:44

voisko tuo urheilukanavaki näkyä dvb-t-verkossa :(

1911.8.2007 18:46

Koko ajanhan se on näkynyt?

2011.8.2007 20:05

Maksulliset kanavat ei hirveesti kiinnosti laittaisivat mielummin jotain ilmaisia kanavia lisää

2111.8.2007 20:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AvenZer:
Maksulliset kanavat ei hirveesti kiinnosti laittaisivat mielummin jotain ilmaisia kanavia lisää
Siinä on vain pointtina, että ne "ilmaisetkin" kanavat maksaa tuottaa.

Joko pitäisi Suomeen kehittää mainostuloilla eläviä uusia kanavia tai kehittää keino, jolla ulkomaalaiset mainosrahoitteiset kanavat siirtyisivät tänne ilmaiseksi tai saataisiin joku pässi, joka maksaa koko lystin (joko uudet kanavat tai ne kanavien siirrot tänne Suomeen).

On hyvin helppoa sanoa, ettei kiinnosta maksaa, mutta kun joku ne kanavat tekee työpanoksellaan ja siitä työpanoksesta pitäisi saada elanto itselle ja kenties perheelle.

Voithan kokeilla tehdä oman kanavan ja tuottaa siihen itse ohjelmat ja myöskin esittää kanavaa ilmaiseksi. Siinä sitten ihmettelet miten tulet ylipäätään toimeen saatika televiosikanavan kanssa, jonka tuottaminen maksaa.

2211.8.2007 21:29

Kun taas vaihteeksi löytyy näitä jälkiviisastelijoita niin voittekin sitten kertoa mikä meni mönkään vuonna 1996 tehdyssä päätöksessä jossa päätettiin rakentaa suomeen digi-tv? Muistattehan sitten ottaa huomioon vain sen aikaiset realiteetit sillä ettehän te ennustajia ole...
Vastauksia kiitos :)

Lainaus:
Tässä taas nähtii kuinka typeriä suomalaiset päättäjät on. Ei osannu katsoa yhtää tulevaisuuteen vaa katto sillon et kylläpäs noi täys hd töllöt on NYT kalliita ja ehkä vielä arveli et nii harvalla on NYT isoo töllöö.

Piristit kyllä päivääni tällä kommentilla :D Oli se vuosi 1996 vaan hienoa aikaa...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.8.2007 @ 21:31

2312.8.2007 6:40

Moi.

Minulla plustv:n kanavilla tekstitykset eivät toimi kunnolla.. jos ne nyt vaikka sanoo jotain 5 lausetta niin kuudennesta ei tule tekstityksiä?

Alkukeväästä tuli leffalta vain 1/3 tekstityksiä ulos. Nyt tulee vähän enemmän.

Mikäköhän voisi olla vika?

Onko muilla sama ongelma?

ps. Suurimmalta osin SubTvLeffan kanssa tämä ongelma.
Maxi toimii ihan hyvin mutta kyllä siitäkin jää joskus lauseita pois.

2412.8.2007 8:04

Apuavirus,

Tämä ketju on tarkoitettu Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat uutisen kommentoinnille, ei omille ongelmille. Tee oikealle keskustelualueelle uusi ketju joka käsittelee ongelmaasi. (ja hyvällä otsikolla kiitos)

2512.8.2007 9:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaksp:
Apuavirus,

Tämä ketju on tarkoitettu Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat uutisen kommentoinnille, ei omille ongelmille. Tee oikealle keskustelualueelle uusi ketju joka käsittelee ongelmaasi. (ja hyvällä otsikolla kiitos)
niin joo anteeksi.. mä sekoilin.. Kun tos puhuttiin jotain plustv:stä niin laitoin tohon vaan kysymyksen.. on mulla jo toinen ketju

EDIT: ketju on tässä
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 09:46

2612.8.2007 10:08

täällä kaapelissa on näkynyt ilmaiseksi eurosport ja mtv ihan kaapelin alusta saakka.

tuntuu jotenkin hölmöltä alkaa digiverkon puolella maksamaan kanavista jotka aikaisemmin olivat ilmaisia, tosin eipähän minulla ole digiboksiakaan eikä sellaista kaapelissa tarvita myöskään pitkään aikaan..

en myöskään ymmärrä tuota maksukanavien ihannointia.. ihan kun se olisi hyvä juttu että kaikki siirtyvät maksulliselle puolelle..

Maksutv oli joskus 80-90 luvulla kova juttu mutta kuka ihmeessä haluaa pistää 40euroa kuukaudessa yksisuuntaisiin televisiokanaviin internetin aikakaudella?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 10:10

2712.8.2007 10:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dylo:
täällä kaapelissa on näkynyt ilmaiseksi eurosport ja mtv ihan kaapelin alusta saakka.

tuntuu jotenkin hölmöltä alkaa digiverkon puolella maksamaan kanavista jotka aikaisemmin olivat ilmaisia, tosin eipähän minulla ole digiboksiakaan eikä sellaista kaapelissa tarvita myöskään pitkään aikaan.
Köh köh... tiesitkö, että kunta tms. maksaa ne kanavat sinulle ja, että ne samat kanavat näkyy (ainakin minulla näky kun asuin vielä kaapelitalossa) digitaalisellakin puolella?

2812.8.2007 11:00

Lainaus:
täällä kaapelissa on näkynyt ilmaiseksi eurosport ja mtv ihan kaapelin alusta saakka.

Sinällään harhaajohtavasti sanottu sillä ilmaista kaapeliliittymää ei ole olemassakaan. Jokainen kenellä on kaapeliliittymä maksaa siitä joko vuokrassa tai yhtiövastikkeessa...

2912.8.2007 12:36

Kuinka moni oikeasti tietää, miten muissa maissa digi-TV:seen siirtyminen on hoidettu? Mollataan vain Suomen digiaikaan siirtymistä ja mutulla väitetään, että muualla asiat on hoidettu paremmin. Ehkä tämä kuuluu jotenkin suomalaiseen luonteeseen, että kaikesta uudesta pitää valittaa ja ruottalaiset aina hoitaa kaiken paremmin. Täysin ongelmittahan siirtymä ei ole täällä mennyt, mutta kaiken kaikkiaa antaisin itse ihan hyvän arvosanan digi-aikaan siirtymisessä. Paljon on kuvanlaatu parantunut ja uusia kanavia tullut. Itselleni on nyt tullut jo kolme ihan laadukkaita ohjelmia lähettävää ilmaiskanavaa verrattuna analogiseen aikaan: Sub-TV, Yle Teema, JIM. Lisäksi digiboksi on parantanut TV:n käytettävyyttä paljon (mm. ohjelmian alkamis- ja loppumisajat ja ohjelmakuvaukset). Nämä ja parempi kuva ovat jo mielestäni paljon.

Jos olen oiken ymmärtänyt Yhdysvaltojen digisotkusta niin siellä käytetään omaa standardia ATSC. Sekin perustuu MPEG-2-pakkaustekniikkaan, että siinä suhteessa ei yhtään sen parempi kuin Suomessa käytetty DVB. USAssahan piti digilähetyksen lopettaa jo 2006, mutta jotain ihme sekoilua siellä oli eikä digi-TV kiinnostanut katsojia, jolloin siirtymää jatkettiin vuoteen 2009. Mutta tuskin USAssakaan silloin kaikkia lähetyksiä lähetetään HD-tasoisena.

Miksi aloittaa Suomessa vielä HDTV-lähetyksiä, kun valtaosalla on edelleenkin normaali putkitelkkari, jolle ei HDTV-lähetyksistä mitään hyötyä ole. Ja eihän läheskään kaikkea TV-materiaalia ole HD-tasoisena saatavilla. Uutisia ei taideta HD-tasoisena kuvata, ehkä jotkut leffat ja luontodokumentit ovat HD-tasoista. Mutta itselleni on oikeastaan aivan sama, näenkö tarkempana sen seepran perskarvat vai en. Ostakaa hyvänen aika joku maksukanava, jos HD-kuvaa haluatte. Ei nekään nyt mitään kalliita ole. Aina pitäisi kaikki saada ilmaiseksi.

3012.8.2007 13:11

Jos minulle ei tule suoraan laskua kaapeliyhtiöstä jostakin maksullisesta kanavasta niin silloin minä en maksa sitä kanavaa.. ihan sama kuka sen maksaa mutta en halua että minulle tulee jatkossakaan mitään laskuja moisista kanavista joista olen nyt nauttinut ilmaiseksi.

jos pointtiani ei ymmärretty niin omapahan on häviönsä... joskus ärsyttää moinen pilkun....

3112.8.2007 15:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dylo:
Jos minulle ei tule suoraan laskua kaapeliyhtiöstä jostakin maksullisesta kanavasta niin silloin minä en maksa sitä kanavaa.. ihan sama kuka sen maksaa mutta en halua että minulle tulee jatkossakaan mitään laskuja moisista kanavista joista olen nyt nauttinut ilmaiseksi.

jos pointtiani ei ymmärretty niin omapahan on häviönsä... joskus ärsyttää moinen pilkun....
Eiköhän pointti ole se, että sinä selität paskaa ja mangut ilmaista kun samaan aikaan sinulle joku ostaa kanavia.

Ei ne kanavat ilmaisiksikaan muutu sillä, että joku maksaa ne sinulle.

Kaiken lisäksi kehtaat haukkua digitarjontaa vaikka et sitä itse ota vastaan seurattavaksi.

Jollet sattunut huomaamaan, niin väitit (ainakin annoit ymmärtää) digitaalisuuden tuovan sinulle maksullisiksi pari kanavaa, joka oli jo yksistään vale. Et voinut tätäkään yksinkertaista asiaa tietää, kun et pysty vastaanottamaan digitaalisesti kanavia.

Myöskin digitaallisesti tulee ilmaiseksi muitakin mitä ei tule analogisesti, kuten Teema, Urheilukanava, JIMM sekä The Voice. Nämä siis kanavia jotka ei näy kaapelissa eikä harava-antennilla analogisesti. Sittenhän harava-antennilla ilmestyy SubTV vain digitaalisesti jos lähdetään oikein pilkkua nussimaan.

3212.8.2007 16:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dylo:
Jos minulle ei tule suoraan laskua kaapeliyhtiöstä jostakin maksullisesta kanavasta niin silloin minä en maksa sitä kanavaa.. ihan sama kuka sen maksaa mutta en halua että minulle tulee jatkossakaan mitään laskuja moisista kanavista joista olen nyt nauttinut ilmaiseksi.


Jos asut kotona etkä maksa vuokraa tai vastiketta niin turha täällä on mölistä jos vanhempasi maksaa sinunkin kaapelimaksusi. Muissa tapauksissa maksat sen ainakin jossain muodossa. Kaapelitv-yhtiöt eivät nimittän harrasta hyväntekeväisyyttä.
Tiedän jotain asiasta sillä kaverini taloyhtiö irtisanoi noin vuosi sitten kaapelin ja samalla yhtiövastikkeen hinta tippui tuntuvasti.

Aika harva maksaa suoraan katujen kunnossapitoa, koulunkäyntiä tai vaikka sairaanhoitoa mutta verojen kanssa me kaikki olemme niitä yhtä lailla maksamassa, kuka milläkin summalla.

3312.8.2007 17:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anthonius:
digiverkossa näkyy 30 kanavaa, joista noin kaksi kolmasosaa vaatii maksukortin katselua varten.

Aika typerää, että noin monta % kanavista on maksullisia.

Lisäksi:

Mihin oikeastaa tarivtsimme digilähetyksiä?

Miksi piti käydä vaihe, jolloin kuluttajille piti myydä tonneittain digivastaanottimia ja telkkareita, joissa on digivirittimet kun oltaisin voitu jättää tämä "digivaihde" pois ja siirtyä suoraan HD aikakauteen.


Kauheaa rahastamista tämä "digiaika".

HD'hen siirtyminen olisi antnaut sentään reilusti paremman kuvanlaadun.
Nyt myydään jo Full-HD telkkareita, joita ihmiset ostavat varastoon vaikka nytkin vasta kourallinen käyttää tätä vanhempaa HD tasoa lähinnä satelliittikanavien, pelien ja elokuven kautta.

Herää todellakin kysymys, miksi tämä digiboxiaika edes tuli tänne Suomeen?

Anagolisella olisi pärjätty vielä muutaman tovin ja HD tasoon olisi voitu siirtyä ilman digiäkin välivaiheena :|


Olen täysin samaa mieltä,itse ostin juuri full hd television hybridi virittimelllä eli kaapeli ja antenni mutta tuskimpa käytän juuri yhtään, mä arvasin tämänä eihän digiaika todellisuudessa tuo mitään lisää muutakun maksullista pas***. Luultavasti lopetan tv-luvan maksamisen kun kuitenkin lataan kaikki sarjat ja elokuvat netistä ja saa kattoa milloin itseä huvittaa. Sis eihän kukaan edes tiennyt kunnolla mitä digiaika tuo tullessaan ja ihmisiä huijataan ja kaikkien pitäisi ostaa digivirittimiä, ainut mitä telkkarista edes katson on jotain ylen ohjelmia ei paljon inspaa maksaa mitään ylimäärääräistä jostain huonoista ohjelmista.

Eikö tunnukkin hölmöltä että jotkut televisio tyypit yms. päättää n.10 vuotta sitten mitä meidän pitäisi tehdä ja ostaa ja maksaa 10 vuoden päästä kun on jo vanhaa tekniikkaakin?

3412.8.2007 17:50

Lainaus:

Eikö tunnukkin hölmöltä että jotkut televisio tyypit yms. päättää n.10 vuotta sitten mitä meidän pitäisi tehdä ja ostaa ja maksaa 10 vuoden päästä kun on jo vanhaa tekniikkaakin?
Sitten vois ajatella, että eikö ole kummaa kun joku sanelee ihmisten eläkkeet, verojenmaksut, ulkomaalaiskiintiöt, autojen käyttömaksut, maidon hinnan, talousindexin ja niin edespäin. Eikö olekkin kummaa!?


Eikö olisi paljon fiksumpaa notta vois mennä itse päättämään mitä haluaa maksaa mistäkin?

... ja edelleenkin vuonna 96 tämä nykyinen digijutska ei ollut aikaansa elänyttä tekniikkaa. Mutta toisaalta senkin olisi voinut päättää koska juuri sinulla KO. tekniikka olisi alkanut toimimaan. Olisit voinut päättää, että se alkaa seuraavalla viikolla juuri sinulla kun päätöksen teki joku (eli sinun ajattelutavalla sinä).

PS. Oletko koskaan äänestänyt?

Edittinä vois laittaa vielä, että television katselu ei ole eikä varman tulekkaan olemaan kansalaisetuus. Se on maksullinen palvelu, kuten vaikka puhelimen käyttö. Kukaan ei pakota katsomana telkkaria, mutta ketään ei myöskään anna sinun sitä ilmaiseksikaan katsoa (ainakaan ilman lupaa).
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 18:00

3512.8.2007 17:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mvnet:
Kuinka moni oikeasti tietää, miten muissa maissa digi-TV:seen siirtyminen on hoidettu?
Britanniassa digisiirtymä tehtiin tavallaan maailmassa ensimmäisenä, vaikka Suomessa siitä ekana olemisesta hypetetäänkin enemmän. Siellä homma tehtiin niin, että annettiin alunperin markkinoiden hoitaa koko homma, kilpailijoita oli neljä:

-kaksi koko maassa toimivaa kaapelioperaattoria (NTL ja Telewest), molemmat siirtyivät jo 90-luvun lopulla täysin digiaikaan, johtuen siitä, että näin pystytään sullomaan enemmän kanavia kaistaan ja samalla tarjoamaan interaktiiviset palvelut. Nämä fuusioituivat yhdeksi (Virgin tms) tuossa vuosi takaperin.

-yksi satelliittioperaattori (Sky), joka siirtyi täysin digilähetyksiin 90-luvun lopussa

-yksi antenniverkko-operaattori, joka omisti koko digitaalisen antenniverkon (ITV Digital)

Nuo kaikki olivat kuukausimaksullisia, ainoastaan ITV Digitalilla oli ns. free-to-air -kanavia ilmaiseksi saatavilla. Kaapelipakettien hinnat vaihtelivat/vaihtelevat noin 20 punnan ja 90 punnan välillä per kuukausi, riippuen ottiko pakettiin kaikki kanavat (noin 120kpl) vai rajatun määrän kanavia ja ottiko pakettiin mukaan kaapelimodeemiliittymää vai ei. Toki tuohon kalleimpaankaan pakettiin eivät kuuluneet mm. Skyn leffakanavat, joista piti maksaa vielä rahtunen lisää.

Sky on Briteissä _ylivoimaisesti_ suosituin tapa katsoa televisiota, eli esim. kerrostaloissa näkyy hilpeitä määriä lautasantenneja parvekkeilla/seinissä (Briteissä ei tunneta lainsäädännöllisesti asunto-osakeyhtiötä, joten mitään yhteistä ei voi hankkia eli kaikilla on oltava oma lautanen, jne). Skyn paketit vaihtelevat noin 10 punnasta tuonne 55 puntaan per kuukausi.

Skyssa ja kaapelioperaattoreissa oli/on se "kiva" puoli, että heidän systeeminsä ei tue mitään kortteja, jne vaan Skyta varten pitää ostaa ihan oma Sky-digiboksi, NTL:ää varten oma boksi, Telewestiä varten oma boksi, jne. Perusmalli toki kuuluu kaikilla kuukausihintaan, mutta mitään Topfieldejä, jne ei ole mahdollista hankkia edes rahalla.

ITV Digital taas oli surullinen tarina ja koko pulju nakkasi konkurssin tuossa vuoden 2001 hujakoilla, ko. konsortio osti aikanaan mm. Englannin Valioliigan esitysoikeudet itselleen, tarkoituksena puskea tuo haravaversio Skyn ohi nimenomaan jalkapallon avulla. Nykyisin haravaverkko on muistaakseni valtion omistuksessa ja tunnetaan nimellä Freeview, kanavia on ihan hyvä määrä tarjolla, tosin lähes puolet noista kanavista ovat ns. aikajaettuja, eli samalla kanavalla lähetetään tiettyyn kellonaikaan toista kanavaa ja tämän jälkeen toista kanavaa, jne.

Sille annan Britanniassa propsit, että todennäköisesti johtuen tuosta laitenatselusta, satelliitissa ja kaapelissa pelasi interaktiivinen TV erittäin hienosti. Hassu esimerkki oli mm. se, että e4 nimisellä kanavalla pystyit kesken ohjelman painamaan "punaista nappia" ja voit valita mm. Big Brotherin pyöriessä, että sillä hetkellä näkyvän ohjelman sijaan katsot suoraa feedia BB-talosta (kameroita oli 9kpl joista voi valita). Tämä siis ilmaiseksi, eli rinnakkaislähetys saman kanavan "taustalla". Ja mm. BB-äänestykset hoidettiin TV:n kaukosäätimellä, äänestys maksoi saman kuin tekstiviestinäkin, mutta oli kätevämpää ja lasku veloitettiin kuukausittaisessa kaapelitv-laskussa. Futiksen aikana pystyi lyömään vetoa, jne.

Ja myös Briteissä on TV-maksu, joka on siellä tällä hetkellä noin 135 puntaa (noin pilkulleen 200 euroa nykykurssilla). Eli summa summarum, maksu-tv -vetoista on homma sielläkin, Suomessahan maksu-tv:n tilaajamäärät ovat Länsi-Euroopan maiden alhaisimpia, tämä varmastikin muuttunee tässä digitalisoinnin aikana.

Briteissä analogiverkko sammuu asteittain, siten, että se tapahtuu oikeastaan kanava kerrallaan, eli ensimmäisenä sammuu BBC2, jne :-) Tämä tapahtuu 2007-2009 välillä. Kaapelissahan siellä ei enää analogisia lähetyksiä ole ollutkaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 17:52

3612.8.2007 18:18

Lainaus:
Sis eihän kukaan edes tiennyt kunnolla mitä digiaika tuo tullessaan ja ihmisiä huijataan ja kaikkien pitäisi ostaa digivirittimiä, ainut mitä telkkarista edes katson on jotain ylen ohjelmia ei paljon inspaa maksaa mitään ylimäärääräistä jostain huonoista ohjelmista.

Millä tavalla ihmisiä on huijattu?
Ketään suomessa ei ole käsittääkseni pakoitettu katsomaan telkkaria.
Telkkari ei edelleenkää ole suomessa kansalaisoikeus joka tulee automaattisesti ja ilmaiseksi jokaiselle suomen kansalaiselle...

3712.8.2007 18:35

Lainaus:
Millä tavalla ihmisiä on huijattu?
Ketään suomessa ei ole käsittääkseni pakoitettu katsomaan telkkaria.
Telkkari ei edelleenkää ole suomessa kansalaisoikeus joka tulee automaattisesti ja ilmaiseksi jokaiselle suomen kansalaiselle...

Se digi-TV:n alkuaikojen höpinä interaktiivisuudesta ja kodin viihdekeskuksesta meni kyllä vähän överiksi, se pitää myöntää. Mutta aika nopeasti noista korulauseista luovuttiin (tosin joskus tulevaisuudessa ne mainospuheet voivat toteutua). Omasta mielestäni TV:n digitalisointiin riittää jo hyvin se syy, että digitalisoinnin myötä lähetyskustannukset alentuvat huomattavasti ja kuvanlaatu on parantunut suurimmalla osalla (vilkaisin juuri analogista puolta ja huh, huh, mitä kohinaa siellä on, vaikka pääkaupunkiseudulla asun).

Itse en oikein ymmärrä joidenkin digivastaisuutta. Ei se 50 e investointi digiboksiin voi olla niin suuri, että kaataisi taloutta (tai jos on, niin sossulta saa tukea). Jos ei digi-TV miellytä, niin pakkoko sitä on katsoa. Kyllähän sieltä TV:stä tulee paljon paskaa ja itsekin monasti mietin, että pitäisikö sitä heivata TV kokonaan pois. Mutta ei se johdu digi-TV:stä, vaan yleisestä TV-ohjelmatarjonnasta.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 18:37

3812.8.2007 18:53

Jos vielä toisinpäin ajatellaan niin eikös tämä digitv:seen siirtyminen ole aika monelle todella hyvä asia. Lähes joka foorumilta löytyy suuret joukot ihmisiä joiden mielestä tv-tarjonta on paskaa. Nyt teillä kaikilla tyytymättömillä on hyvä tilaisuus jättää digiboksi ostamatta ja voitte jättää telkkarin vaan näyttölaitteeksi. Ei tarvitse maksaa tv-lupaakaan :)
Tämä siis antennitalouksissa asuvilla ja kaapeli asiakkaat voivat tehdä saman peliliikkeen ensi vuonna...

Lainaus:
Itse en oikein ymmärrä joidenkin digivastaisuutta. Ei se 50 e investointi digiboksiin voi olla niin suuri, että kaataisi taloutta (tai jos on, niin sossulta saa tukea).

En ymmärrä itsekkään. No yleisesti ottaen suomalaiset periaatteestakin vastustavat kaikkea uutta. Näin on vastustettu tietokoneita, cd-soitinta, dvd-soittimia, taulu telkkareita ja lukemattomia muita asioitakin ja lähes kaikilla suureen äänen vastustaneilta löytyy jokaikinen laite kotoa.
Oman lisänsä tähän soppaan tuo henkilöt jotka puhuvat digiasioista ilman mitään tietoa eri medioissa tai kylvävät suorastaan valheellista tietoa kansalle. Nykyään on tulleet vielä mukaan nämä jälkiviisastelijat jotka valittavat sitä kun suomessa ei siirytty suoraan hd-aikaan...

Ja vielä tuohon 50€ summaan. Saat vastineeksi parempaa kuvanlaatua, EPG:n, enemmän laajakuvalähetyksiä, uusia kanavia yms.
Tämän lisäksi analogisten lähetysten loppuminen pienentää lähetyskuluja joka auttaa kanavia pärjäämään paremmin ja antaa mahdollisuuden panostaa parempaan sisältöön :)

Itse maksutv asioihin olen kielteinen sillä nykyinen tv-tarjonta on minulle ihan riittävää...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2007 @ 19:06

3912.8.2007 20:42

Lainaus:

Itse en oikein ymmärrä joidenkin digivastaisuutta. Ei se 50 e investointi digiboksiin voi olla niin suuri, että kaataisi taloutta (tai jos on, niin sossulta saa tukea).
En ole varma, mutta mielestäni sosiaalituilla elävät saakin digiboxeja sossusta. Eli se on ihan "peruspalvelua".

Mutta joo, on aika merkillistä, että eräät tulee tänne kommentoimaan ja arvostelemaan digitaalisuuteen siirtymistä kun ei edes omista tarvittavia vastaanottimia ja puhuu ihan oikeasti MUTU:lla ihan puuta heinää sekä asennekki on "Eikä tule pitkään aikaan".

Ainoa todellinen miinus tässä digiaikaan siirtymisessä on nuo peitealueet. Ne ovat selkeästi vajaat vielä pitkään antenniverkossa ja nykyisin puhutaan mainoksessa "Jos vanhalla antennilla näkyy analogiset, niin näkyy myöskin digilähetykset". Se on tietysti totta, jos entinen verkosto kokonaan vain uusittaisiin, mutta useita peitealueita suljetaan kokonaan ja joskus sitten fixataan kuntoon täysin uusilla mastoilla. Näin ollen tuo mainos ei mene ihan nappiin. Jotkut joutuvat ainakin vahvistimet hankkimaan/uusimaan sekä/tai suuntaamaan antenninsa uudestaan, jos nuokaan muutokset auttavat.

4013.8.2007 4:17

En ihan oikeasti voi ymmärtää tätä perusteetonta digi-kritisointia. Digi-tv on todella hyvä asia.

Aiemmin antenni talouksissa näkyi kolme kanavaa. Olivat kaikki analogisia ja kuvanlaatuun olin täysin tyytyväinen. Sitten tuli nelonen ja kanavia oli hulpeat 4 kappaletta.

Digi-boksia olen käyttänyt jo vuosia ja olen ollut erittäin tyytyväinen:
- Paljon lisä kanavia (mm. urheilukava, subi, voice, digiviihde Teema, Jim).
- Lähes poikkeuksetta hyvä tai kohtalainen kuvanlaatu. Bitrate on aina yli 2 mbps ja osa suuri osa leffoista tulee 2,5 - 3 mbps. Live keikat (mm. live earth tuli yli 4 mbps bitratella) Nelonen näyttää mielestäni uutuus sarjat hyvällä bitratella.
- Joskus urheilukanavam kuva pikselöityy, mutta aika harvoin. Ilmeisesti jalkapalla tarvitsee normi ohjelmaa enemmän kaistaa, ja mikäli kaistaa ei ole jakaa, niin laatu heikkenee?
- Sama formaatti kuin DVD:llä --> Voi säilöä semmoisenaan kiekoille, jos ei ole tarvetta encoodailla. (tietenkin jos paljon noicea tai haluaa kikkailla niin esim. Deen()-filtteri reencoodatessa ei ole pahitteeksi.

Turha itkeä että olisi pitäinyt suoraan siirtyä HD-lähetyksiin ja hyvin olisi pärjätty nykyisillä kanavilla, sillä se tarkoittaa kolmea tai neljää kanavaa antennitalouksille.

Ja jos Suomi olisi valinnut vuonna 199x mpeg-2 hd-lähetykset, niin nyt itkettäisiin että olisi pitänyt valiti AVC (mpeg-4) formaatti. Ja muutaman vuoden päästä olisi itketty, että olisi pitänyt valita joku alpha beta 0.0001 proto UHD-formaatti.

IMHO: Ennemmin kymmeniä ilmaisia ja maksullisia digi-kanavia hyvällä dvd-yhteensopivalla laadulla, kuin neljä analogista kanavaa.

4113.8.2007 5:41

Lainaus:
Itse en oikein ymmärrä joidenkin digivastaisuutta. Ei se 50 e investointi digiboksiin voi olla niin suuri, että kaataisi taloutta...

Itse "kaapelitalossa" asuvana en vaan ole juurikaan hyötynyt digitoinnista:
- TV:n ja analogisen kovalevytallentimeni käyttö vaatisi nyt 2 digiboksia, ja niiden käyttömukavuus olisi huonontunut romahdusmaisesti, joten jouduin ostamaan 500 euron digiboksin (joka ei monessa suhteessa edes toimi yhtä hyvin kuin vanhat laitteet)
- tietokoneeni TV-kortti pitää korvata kolmannella digivastaanottimella (n. 150 EUR kaapelimallista, koska T-verkon antennisignaali ei taloni kohdalla ole tarpeeksi vahva)
- kuvanlaatu tai käytettävyys ei yli 650 euron ostoksista huolimatta ole merkittävästi parantunut, se oli ihan hyvä ennenkin
- merkittäviä uusia ilmaisia kanavia ei oikeastaan ole kuin YLEn Teema ja Nelosen Jim, joiden tarjonnan olisi haluttaessa voinut järjestää jo analogiseenkin aikaan
- Monilla vanhemmilla ihmisillä on ongelmia uusien laitteiden asennuksessa ja käytössä, mukaanlukien oma äitini, jonka laitteiden asentamiseen ja neuvomiseen kuluu nyt aikaani.
- Nopeasti kehittyvä digitekniikka mahdollistaa (eli tavallaan aiheuttaa) jatkuvan päivitysrumban aina vähän parempaan tekniikkaan - nykyistä tekniikkaa valittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon esim. HD-kuvan mahdollisuus tulevaisuudessa niin, että kaikkia laitteita ei olisi pakko vaihtaa, kun HD-lähetykset tulevat. Eli alunperin olisi pitänyt suunnitella koko järjestelmä alaspäin yhteensopivaksi tai päivitettäväksi, missä vain mahdollista.
- Mahdolliset säästöt lähetyksissä hävitettiin, kun lähetyksistä vastaava yhtiö (Digita) annettiin (no, myytiin alihintaan) pois.

Eli kyllä itse ymmärrän hyvinkin jonkin asteisen kritisoinnin koko digitoinnissa. En toki kiellä siinä olleen myös hyviä puolia, erityisesti niille, joilla kuva oli aiemmin heikkolaatuinen, tai jotka arvostavat 20 uuden maksukanavan helppoa saatavuutta. Ennen näihin olisi tarvittu satelliittivastaanotin.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.8.2007 @ 05:43

4213.8.2007 5:55

Lainaus:
- nykyistä tekniikkaa valittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon esim. HD-kuvan mahdollisuus tulevaisuudessa niin, että kaikkia laitteita ei olisi pakko vaihtaa, kun HD-lähetykset tulevat. Eli alunperin olisi pitänyt suunnitella koko järjestelmä alaspäin yhteensopivaksi tai päivitettäväksi, missä vain mahdollista.

Muihin höpinöihin en osaa sanoa mitään, koska se oli aikalailla diipadaapaa, mutta miten ajattelin tehdä tosta alaspäin yhteensopivan?
Toisekseen on ollut jo pitkään puhetta HD:stä ja puheeksi on heti tullut lähettää erilliset kanavat eri pakkauksella siinä rinnalla ja ne jotka oikeasti kaipaa HD:tä ostavat sitten erilliset laitteet sitä varten.

Kun totuus on, että kehitys kehittyy ja piste. Windows 95 mahtu alta 100 megaan ja nyt totta vie joutuu Vistan takia ostamaan 100 gigasen kiintiksen, jotta kaikki pelais varmasti.

4313.8.2007 6:07

Lainaus:
- nykyistä tekniikkaa valittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon esim. HD-kuvan mahdollisuus tulevaisuudessa niin, että kaikkia laitteita ei olisi pakko vaihtaa, kun HD-lähetykset tulevat. Eli alunperin olisi pitänyt suunnitella koko järjestelmä alaspäin yhteensopivaksi tai päivitettäväksi, missä vain mahdollista.
No mitenkähän tämä olisi tehty?

Meinaatko että laitevelmistajat olisivat 90-luvun puolivälissä laittaneet niin paljon rautaa bokseihin, että ne olisivat 2010-luvulla purkaneet 1080p AVC lähetyksiä.

4413.8.2007 7:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:
Itse "kaapelitalossa" asuvana en vaan ole juurikaan hyötynyt digitoinnista:


Sen kyllä ymmärrän, että kaapelitaloudessa asuville digi-TV on tuonut vähemmän uutta ja ihmeellistä kuin antennitalouksille. Mutta kaikkia nyt vaan on aina mahdoton miellyttää. Se tupaa menemään niin, että on aina niitä, jotka kärsivät uudistuksista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:
Monilla vanhemmilla ihmisillä on ongelmia uusien laitteiden asennuksessa ja käytössä, mukaanlukien oma äitini, jonka laitteiden asentamiseen ja neuvomiseen kuluu nyt aikaani.

Tämä on ainainen ongelma aina kun uusia laitteita hankitaan eikä sinällään ole digiajan tuoma ongelma. Jos ostaa kunnon digiboksin pitäisi se kyllä olla suht helppokäyttöinen. Toki surkeitakin laitteita on markkinoilla, mutta tämä päti myös ihan tavallisiin analogi TV:siin ja videonauhureihin. Joillain kun nyt vain on ongelmia käyttää teknisiä laitteita. Tiedän pari tuttua, joilla on ongelmia jopa kännykän näppäinlukon käyttämisessä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Nopeasti kehittyvä digitekniikka mahdollistaa (eli tavallaan aiheuttaa) jatkuvan päivitysrumban aina vähän parempaan tekniikkaan - nykyistä tekniikkaa valittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon esim. HD-kuvan mahdollisuus tulevaisuudessa niin, että kaikkia laitteita ei olisi pakko vaihtaa, kun HD-lähetykset tulevat. Eli alunperin olisi pitänyt suunnitella koko järjestelmä alaspäin yhteensopivaksi tai päivitettäväksi, missä vain mahdollista.

Ainut tapa miten tämän olisi voinut toteuttaa olisi kaiketi että signaalin purku tehtäisiin ohjelmallisesti esim. tietokoneella. Tämmöiset digiboksit olisivatkin sitten maksaneet varmaan ainakin tuplasti enemmän. Tätä se uuden tekniikan tulo on. Ja tosiaan, tuskin kenenkään täytyy vähään aikaan ostaa uutta digiboksia HD-lähetyksiä varten. Vanhat lähetykset jatkunevat normaaliin malliin ja HD-lähetykset tulevat eri kanavanipussa. Omasta mielestäni tämä on ehkä jopa järkevämpi tapa kuin esim. USAn, jossa HD-lähetykset lähettään MPEG-2:na, joka syö kaistaa melkoisesti. Ja pitää myös muistaa, että digi-TV on ollut Suomessa jo vuodesta 2001 lähtien käytössä. Sitä olisi voinut käyttää (suurimmassa osassa Suomea) jo tuolloin. Eli digiaika on TV:ssä alkanut jo aikaa sitten, nyt vain lopetataan analoginen puoli, jonka ylläpitäminen on kallista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:
Mahdolliset säästöt lähetyksissä hävitettiin, kun lähetyksistä vastaava yhtiö (Digita) annettiin (no, myytiin alihintaan) pois.

Mihin perustuu väite, että myivät alihintaan pois? Kaikkiaan YLE sai Digitan myynnistä n. 300 miljoonaa euroa, sanoo Wikipedia. Ja olisiko YLEltä löytynyt rahaa verkon ylläpitoon?

4513.8.2007 8:10

Heh, heh suurinosa noita kanavia on jo ollut aikaa sitten canal digitalilla jne...joten mitähän ne oikein ihemettelevät? Olin jostain sanomalehdestä lukenut(olikohan ollut hesari) että n. 5000 ihmistä olisi irtisanonut luvan kun tämä digi-aika alkaa, tuo on aika paljon. Jos niitä herroja todellakin kiinostaa maksulliset kanavat niin silloin tv-lupa jorpakkoon, kuka enää viitisisi katsella yleä josta tulee ns peruskanava eli vain uutisia ja muuta suomalaista roskaa, tosin sitä samaa löytyy myös maikkarila ja neloselta. Eli lupa helv..ja ne jotka haluavat katsella maksakoot vain niistä kanavista joita katselee olalaa maksukortti.

4614.8.2007 11:12

"Ainut tapa miten tämän olisi voinut toteuttaa olisi kaiketi että signaalin purku tehtäisiin ohjelmallisesti"

Kaikki digitaalinen purku, pakkaus ja muu käsittely tehdään ohjelmallisesti.

4714.8.2007 12:22

No, myönnetään, että tuli kirjoitettua nuo kommenttini ihan työpäivän päätteeksi ja ilman sen suurempaa etukäteismietiskelyä.
Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että tuossa digitoinnin toetutuksessa on varaa myös arvosteluun.

Lainaus:
Muihin höpinöihin en osaa sanoa mitään, koska se oli aikalailla diipadaapaa...

Niin no, vaikka reilut pari miljoonaa kotitaloutta ostaisikin parilla-kolmella sadalla eurolla digitekniikkaa (myös kesämökeilleen), ei se tietysti koko maan taloudessa ole kovin suuri summa, täytyy myöntää. Toisaalta, jos reilu puoli miljardia kerättäisiin jollain lisäverolla, aikamoinen meteli siitä nousisi.

Lainaus:
- nykyistä tekniikkaa valittaessa olisi pitänyt ottaa huomioon esim. HD-kuvan mahdollisuus tulevaisuudessa ...

Lainaus:
No mitenkähän tämä olisi tehty?
En ole tutustunut aiheeseen kovin hyvin enkä erityisesti miettinyt tapoja, mutta on vaikea kuvitella, etteikö mitään tapaa olisi mahdollista keksiä.
Jo se, että olisi speksattu kuinka HD-kuva tulevaisuudessa aiotaan lähetettää, olisi antanut boksien valmistajille paremman mahdollisuuden tehdä niistä päivitettäviä.
Toisaaltahan T-verkon speksi HD-kuvalle ei ole vieläkään valmis.

Eli tottahan se on, että vuonna 2000 olisi ollut hyvin vaikea lyödä lukkoon käytettävää tekniikkaa 10 vuoden päähän. TV-tekniikassa vaan on totuttu hitaisiin muutoksiin, jotka vieläpä ovat vanhan tekniikan kanssa alaspäin yhteensopivia.

(Tämä menee turhan off-toppiciksi, mutta pikaisesti tulee mieleen, että HD-kuva voitaisiin lähettää myös pelkkänä lisäinformaationa, jonka HD-boksi yhdistäisi n. 1/4 tarkkuuden (siis nykyiseen) SD-kuvaan lisätarkkuuden saamiseksi. Siis vähän PALplus tyyliin.
Mutta kyllähän siinäkin kieltämättä hankaluuksia olisi, eikä muutaman vuoden vanhan boksin prossu kuitenkaan jaksaisi käsitellä HD-kuvaa.

Tai, entä jos purkupiiri olisi speksattu omalle vaihdettavalle lisäkortille? Se olisi varmastikin nostanut etenkin halpisboksien hintaa merkittävästi. Toisaalta juuri niissä tuo ongelma on aika merkityksetön, kun laitteet ovat kutenkin niin halpoja.
No, turhaa jossitteluahan tämä enää on.)

(edit: korjattu lukuja ja muutenkin pientä lisäystä)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.8.2007 @ 07:43

4814.8.2007 12:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Peppi_:
"Ainut tapa miten tämän olisi voinut toteuttaa olisi kaiketi että signaalin purku tehtäisiin ohjelmallisesti"

Kaikki digitaalinen purku, pakkaus ja muu käsittely tehdään ohjelmallisesti.

Siis eikös noissa digibokseissa luulisi olevan jotain rautatason toteutuksia esim. MPEG-2-videon purkuun? En nyt itse ole digiboksin sisään kurkannut, mutta onhan rautatason toteutus nopeampaa (ja kaiketi halvempaa) kuin että sama tehtäisiin ohjelmallisesti jonkun yleisprosessorin käsiteltäväksi. Eli jos videon pakkaustapa muutettaisiinkin MPEG-4:ään, ei sitä voisi boksista niin vain muuttaa esim. asentamalla jotain uutta koodekkia kuten normaalissa tietokoneessa, jossa lähes kaiken hoitaa yksi prosessori.

4914.8.2007 12:48

Lainaus:
Siis eikös noissa digibokseissa luulisi olevan jotain rautatason toteutuksia esim. MPEG-2-videon purkuun?
Kyllä.

Lainaus:
Eli jos videon pakkaustapa muutettaisiinkin MPEG-4:ään, ei sitä voisi boksista niin vain muuttaa esim. asentamalla jotain uutta koodekkia kuten normaalissa tietokoneessa, jossa lähes kaiken hoitaa yksi prosessori.
Jep jep... Joissain harvoissa boxeissa ja etenkin vanhemmissa USB-tikuissa on tehty yleisprosessorin kautta tuo decoodaus. USB-tikussa se olisi periaatteessa hyvä (jos koneessa on potkua), koska koneella voi ottaa vastaan HD:tä sen tultua. Ja vaikka MPEG-2 tehtäisiinkin boxeissa yleisprosessorilla, ei olisi takeita, riittääkö prossussa mehut MPEG-4:jään.

5015.8.2007 18:13

Varsinaisesti esim mpg2 purkuun ei ole rautatason komponentteja vaan se tehdään aina prosessorissa. Siten kyllä on ratutason purku, että tälle on dedikoitu prosessori, joka on tehty purkamaan pakkausta eikä esim. laskemaan ääntä tai grafiikkaa. Kuitenkin prosessori pyörittää softaa, joka tämän purkamisen tekee.

Digitaalisignaalia ei voi käsitellä ja suodattaa rautatasolla niin kuin analogisignaalia vastuksilla ja kondensaattoreilla vaan aina tarvitaan prosessori, joka pyörittää softaa, joka tekee käsittelyn. Eli käytännössä digitaalisen signaalin käsittely on matematiikkaa; fourier muunnoksia ym.

Tämän "rautatason" voi tietysti käsittää niin, että prosessori on tehty tiettyyn käyttöön. Esim. ATIlta löytyy miltimediaprosessoreita ja näytönohjainprosessoreita. JOs mallistosta valitaan prosessorit, joden laskuteho on periaatteessa sama, on toinen paljon tehokkaampi laskemaan grafiikkaa näytönohjaimessa ja toinen tehokkaampi digiboksissa luomaan televisio kuvaa, epg dataa, toistamaan eri kielisiä ääniraitoja ym. ym.
Toisaalta taas pro logig käyttöön tehty prosessori on pajon parempi luomaan monikanavaääntä.

Pentium4 prosessorihan tekisi nämä kaikki silmät kiinni vasemman jalan saappaalla, mutta ongelmana siinä on hinta ja myöskin lämpö. "olohuoneen laitteisiin" ei halua tuulettimia ja 100 euron hintaero on miljoonassa valmistetussa laitteessa aika tuntuva.

Kuitenkin: rautatason digitaalisen signaalin käsittelyä ei ole olemassa, se tehdään aina softalla.

5116.8.2007 9:39
oappi
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:
Kun taas vaihteeksi löytyy näitä jälkiviisastelijoita niin voittekin sitten kertoa mikä meni mönkään vuonna 1996 tehdyssä päätöksessä jossa päätettiin rakentaa suomeen digi-tv? Muistattehan sitten ottaa huomioon vain sen aikaiset realiteetit sillä ettehän te ennustajia ole...
Vastauksia kiitos :)
Lainaus:
Tässä taas nähtii kuinka typeriä suomalaiset päättäjät on. Ei osannu katsoa yhtää tulevaisuuteen vaa katto sillon et kylläpäs noi täys hd töllöt on NYT kalliita ja ehkä vielä arveli et nii harvalla on NYT isoo töllöö.

Piristit kyllä päivääni tällä kommentilla :D Oli se vuosi 1996 vaan hienoa aikaa...
Eiköhän sitä hdtv:täki olis voinu ottaa ku on jo 60luvun tekniikka. Vai tarviiko sitä kristallipalloa vanhojen tekniikoiden tutkimiseen. =)

5216.8.2007 12:10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:
Eiköhän sitä hdtv:täki olis voinu ottaa ku on jo 60luvun tekniikka. Vai tarviiko sitä kristallipalloa vanhojen tekniikoiden tutkimiseen. =)

HDTV:tä alettiin kehittämään 60-luvulla mutta se nyt ei liity yhtään aiheeseen.
Ensimmäiset digitaaliset hdtv lähetykset on saatu ulos vasta vuonna 2004 joten vuonna 1996 siihen on ollut hyvin pitkä matka.

5316.8.2007 14:08
oappi
Inactive

Eikös se kuulu tähän. Ensimmäinen versio hdtv tekniikasta oli kuitenki jo kuusikymmentä luvulla. Oli se sitte analooginen tai digitaalinen. loppupeleissä sil kuvalla on varmaa enemmän väliä ku sillä et missä muodossa se tulee. Lähetyksiä kuitenki tehtiin myös tuolla analoogisella. Vaikka se digitaalinen otettiin 2004 käyttöö nii ei se nyt kauheesti laahannu perässä ku suomessa otettiin 2001 lopulla. Paljon tota 2004 ennen ei kunnon bokseja saatukaa ku yleki keksi vielä vaihaa tekstitys standardia jollon osasta laitteista tuo tekstitys hävisi. Se nyt kuitenki oli varmaa selvää et suomalaisilla oli taas joku päähänpinttymä saada ensimmäisenä joku tekniikka ja sitä kautta kärsii betatestauksesta. Samalla haaskas ison tukun rahaa ku nyt sitte kuitenki puhutaan et 5-7 vuoden päästä otetaan kuitenki se HDTV.

5416.8.2007 14:51

Lainaus:
Eikös se kuulu tähän. Ensimmäinen versio hdtv tekniikasta oli kuitenki jo kuusikymmentä luvulla. Oli se sitte analooginen tai digitaalinen. loppupeleissä sil kuvalla on varmaa enemmän väliä ku sillä et missä muodossa se tulee. Lähetyksiä kuitenki tehtiin myös tuolla analoogisella.

Sitä alettiin kehittämään 60 luvulla mutta silloinkaan ole ollut siitä minkäänlaista versiota olemassa. Siitä alkaneesta kehityksestä päästiin vasta 1990 luvulla analogi hd-lähetykseen joten tuolla 60 luvun maininta on lähinnä historiaa.
Tietty jos et tiedä mitä eroa on analogi ja digilähetyksillä niin on aika turha väitellä. Analohiset hd-lähetykset vievät jo niin paljon kaistaa että ei niitä olisi edes voinut suunnitella suomeen. Ei pian olisi tarvinnut katsella muuta kuin yhtä tai kahta kanavaa.
Ja edelleenkin, analogi ja digilähetykset on ihan eri juttu.
Lainaus:
Vaikka se digitaalinen otettiin 2004 käyttöö nii ei se nyt kauheesti laahannu perässä ku suomessa otettiin 2001 lopulla. Paljon tota 2004 ennen ei kunnon bokseja saatukaa ku yleki keksi vielä vaihaa tekstitys standardia jollon osasta laitteista tuo tekstitys hävisi.

5 vuotta kehityksestä lähetyksiin. Jos mietitään kuinka paljon oltaisiin myöhästytty digiajasta hd-lähetyksien myötä niin se olisi ollut useita vuosia.
Lisäksi vaikka eroa olisi ollut vuosi niin se olisi estänyt hd-suunnitelmat. Emme ole ennustajia ja pysty kertomaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu...
Sen vastineeksi oltaisiin vielä kaiken lisäksi saatu paljon kalliimmat boksit ja jo valmiiksi vanhat mpeg-2 standardin boksit jolloin oltaisiin taas vähän ajan päästä saatu vaihtaa systeemeitä.
Ja kun hd-lähetyksiä ei ole ilman kuvattua hd-materiaali niin teräväpiirto materiaalia olisi ollut vain vähän.
Lisäksi toimivia digibokseja on saatu varmasti lähetyksistä asti. Päivityksillä hoitui lähes kaikki tekstitys ongelmat ja kaikkiin bokseihin sitä ei edes tullut.
Lainaus:
Se nyt kuitenki oli varmaa selvää et suomalaisilla oli taas joku päähänpinttymä saada ensimmäisenä joku tekniikka ja sitä kautta kärsii betatestauksesta. Samalla haaskas ison tukun rahaa ku nyt sitte kuitenki puhutaan et 5-7 vuoden päästä otetaan kuitenki se HDTV.

5-7 vuoden päästä digiajasta ollaan saatu nauttia suomessa 11-13 vuotta. Tekniikan aikakaudella melkoisen pitkä aika, en näe valittamisen aihetta.
Beetta testauksesta on ihan turha puhua...

Edelleenkin, kerro mitä vuonna 1996 oltaisiin voitu tehdä paremmin :)

-typoja: yksi käsite meni kiiressä väärin-
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.8.2007 @ 16:45

5516.8.2007 16:18
oappi
Inactive

Paha sanoo mitää ku pidät dvb:tä suunnilleen jumalan lahjana, jota mikää ei voita. Se et jos kuva tulee jo 1920x resolla telkkuu mpeg2 nii kai se riittää? mihin sitä toista pakkausta tarvitaan jos edelliselläki pärjää (resoa ei tule lisää)... Tuskin niitä taajuuksia siellä atlantin toisella puolella yhtää sen enempää on.

Kyllä betatestauksesta nimenomaan voi puhuu ku nii moni oli tyytymätön boksiinsa. Vai väitätkö et ku kauppiaidenki edustaja sano et 10 perjantaina myydystä 7 tulee maanantaina takas et on hyvä prosentti. Toi siis pahimpaa aikaa... mut jos niiku tota tahtia palautettiin nii aika vähä jäi sitte käyttöö.

5616.8.2007 16:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:
Se et jos kuva tulee jo 1920x resolla telkkuu mpeg2 nii kai se riittää? mihin sitä toista pakkausta tarvitaan jos edelliselläki pärjää (resoa ei tule lisää)...
Et ole tosissasi? Kyseessä olevalla MPEG-2:ella saataisiin Suomen antenniverkkoon noin 1-3 kanavaa HD-resolla, kun taas samaan verkkoon mahtuu 5-7 HD-kanavaa MPEG-4 pakkauksella. Ja kuka tietää kuinka monta kanavaa seuraavalla pakkauksella saadaan...


5716.8.2007 17:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:
Kyllä betatestauksesta nimenomaan voi puhuu ku nii moni oli tyytymätön boksiinsa. Vai väitätkö et ku kauppiaidenki edustaja sano et 10 perjantaina myydystä 7 tulee maanantaina takas et on hyvä prosentti. Toi siis pahimpaa aikaa... mut jos niiku tota tahtia palautettiin nii aika vähä jäi sitte käyttöö.

Pelkkää liioittelua. Eihän kaikki boksit ole olleet hyviä mutta ei ole kaikki muutkaan elektroniikka laitteet. Huonoja tuotteita löytyy astianpesukoneista kameroihin.
Aika vähän kuulee nykyään valituksia digibokseista niiden ostajilta.
Valituksia tulee lähinnä näiltä ketkä eivät ole laitetta ostaneet eivätkä tiedä asioista mitään...
Jos ihmisten valituksien perusteella ruvetaan puhumaan beetta testatukseen perustuvista laitteista niin melkein kaikki vehkeet joutuu tähän kategoriaan. Parhaimpana esimerkkinä tietokone.
Lainaus:
Tuskin niitä taajuuksia siellä atlantin toisella puolella yhtää sen enempää on.

Vanha mpeg-2 olisi ollut liian paljon tilaa vievä ja sen rajat olisivat tulleet ihan liian äkkiä vastaan joten alta aikayksikön oltaisiin jouduttu vaihtamaan tuo heti vanhaksi jäänyt pakkaus systeemi parempaan. Sepä se vasta olisikin ihmisiä naurattanut.

En tiedä millaiset kapasiteetit tuolla rapakon takana on mutta suomessa eletään suomen tilanteen ja rajoitusten mukaan...
Lainaus:
Paha sanoo mitää ku pidät dvb:tä suunnilleen jumalan lahjana, jota mikää ei voita.

Enpä ole tälläistä sanonut. Olisi vaan nyt mukavaa kuulla näiltä jälkiviisailta niitä oikeita perusteluita vuoden 1996 tietojen perusteella kun tekniikkaa kuorossa mollataan...

Itse ottaisin mieluusti vastaan valtakunnanverkosta pelkkiä hd-lähetyksiä mpeg-4 pakkauksella mutta osaan huomioida tosielämän realiteetit toiveideni suhteen... Enkä toivo mahdottomuuksia.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.8.2007 @ 17:06

5816.8.2007 17:26
oappi
Inactive

hmm... mitäs niille analoogisille taajuuksille tehtii? Ainii annettii digitalle johonki @450 projektiin, jolla käytännössä ei tee yhtää sen enempää ku winmax illa tai edgellä. Siinä niitä taajuuksia olis oollu ainaki neljälle lisä hd kanavalle. No mitäpä tästä väittelee.. Tää Hd virittimien aika voi jäädä sitte vaa aika lyhyeks ku "kohta" se video tulee nettikaapelia pitki.

5916.8.2007 18:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oappi:
hmm... mitäs niille analoogisille taajuuksille tehtii? Ainii annettii digitalle johonki @450 projektiin, jolla käytännössä ei tee yhtää sen enempää ku winmax illa tai edgellä.

Kallista niitä siltikin olisi käyttää hd-materiaaliin ja menetettäisiin sen lisäksi kaikki digitaalisuuden edut eli ei niille käyttöä olisi ollut... Analogisuudesta luopumisin suurimpia syitä oli juurikin kalliit kustannukset...

6017.8.2007 4:18

Alkaa olla näitä digi-tv keskusteluja jo niin monessa paikassa, että eihän näissä kärryillä kukaan pysy, mutta laitetaan tämä tännekin:

- Jokainen saa olla niin katkera digi-tv:stä kuin haluaa
- Jokainen meistä haluaisi HD-resoluutiolla lähetettäviä lähetyksiä
- Jokainen meistä haluasi ilmaiseksi paljon kanavia
- Kukaa ei haluasi maksaa boxista mitään
- Kaikkien mielestä tv-lupa saisi olla halvempi
- Tekniikka ei koskaan pysähdy; aina joku keksii paremman pakkauksen.
- Osa meistä ymmärtää tekniset ja taloudelliset realiteetit, ja osaa suhteuttaa ne aikaan jolloin digi-tv:a koskevia päätöksiä tehtiin.
- Ketään ei edelleenkään ole pakotettu katsomaan tv:a
- Fullhd telkkareiden hinta laskee, kuvanlaatu paranee ja valikoima lisääntyy kaiken aikaa (aika '"beettoja"' ovat vielä, hyvä ettei suomalaisilla testata noita ;-)[huumoria])
- USAssa NYT käytössä oleva mpeg-2 hdtv on liian "kaistasyöppö" täällä käytettäväksi.
- Perusteltu kritiikki on aina suotavaa, ja sitä pitääkin olla. Mutta olipa kyseessä asia kuin asia; kaikkien viisaimmat pitävät aina suunsa kiinni kun päätöksiä tehdään. (no tämä nyt ei liittynyt aiheeseen mitenkään)
- Digi-tv:stä on saatu Suomessa nauttia jo vuosia, kaapelitalouksia vituttaa, mutta antennitaloudet ovat saaneet lisää kanavia mm. Urheilukanava, Subtv, digiviihde, teema, jim, voice ja mahdollisuuden ostaa maksukanavia ilman satelliitti lautasta.

Edit:
Ei se hdtv ole mikään kehityksen loppupiste, tosin lähellä se varmasti on tarkkuutta, minkä ihmissilmä havaitsee käytännön matkoilta käytännöllisen kokoisissa näyttölaitteissa. Mutta onkohan tuossa seuraava kehitysaskel? (epäilen hieman). --->

http://en.wikipedia.org/wiki/Ultra_High_Definition_Video

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 17.8.2007 @ 04:38

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

Mobiilisota syttymässä? Samsung kieltäytyy maksamasta Android-rojalteja Microsoftille Mobiilisota syttymässä? Samsung kieltäytyy maksamasta Android-rojalteja Microsoftille (1.11.2014 13:31)
Microsoft on jo pitkään saanut miljardeja Android-valmistajilta patenttiensa käyttömaksuina, omistaahan yhtiö tuhansia tietotekniikkaan ja ohjelmistoihin liittyviä patentteja, vaikka valtaosa ....
3 kommenttia
Pikatestissä Sony Xperia Z3 Tablet Compact – höyhenenkevyt joka paikan mobiililaite Pikatestissä Sony Xperia Z3 Tablet Compact – höyhenenkevyt joka paikan mobiililaite (1.11.2014 13:00)
Sonylla on taidettu tuumia, että pieni on suurta: kompaktin mutta tehokkaan Xperia Z3 Compact -älypuhelimen lisäksi Xperia Z3 -laitteiden tabletti kantaa nimessään sanaa Compact ja on kuin solakoitunut ....
Huippusuosittu Windows Phone -paljastussovellus pakotettiin lopettamaan Huippusuosittu Windows Phone -paljastussovellus pakotettiin lopettamaan (1.11.2014 12:52)
Maailmalla erittäin suosituksi kasvanut Secret on yksi niistä lukuisista sovelluksista, joita ei Windows Phone-alustalle saa. Windows Phonen yksi ahkerimmista epävirallisten versioiden kehittäjistä, ....
2 kommenttia
Gmailin uusi Android-sovellus vuoti nettiin Gmailin uusi Android-sovellus vuoti nettiin (1.11.2014 11:46)
Android Police on julkaissut Android Lollipopissa esitellyn Material Design -käyttöliittymäsuunnittelun hengessä uudistetun Gmail 5.0 -sovelluksen APK-paketin. Uudistuneen Gmailin esittelyvideo ....
Joko vanha emolevy kuristaa uusia näytönohjaimia? Joko vanha emolevy kuristaa uusia näytönohjaimia? (31.10.2014 21:37)
Nvidian uusi näytönohjainsukupolvi julkaistiin vastikään GTX 980:n muodossa, ja sitäkin tehokkaampia näytönohjaimia on tulossa huhujen mukaan jo ensi vuoden alkupuolella, mutta samaan aikaan ....
4 kommenttia

Uutisarkisto