*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

YouTubea viedään jälleen oikeuteen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 8.8.2007 09:29 Kommentteja (19)

YouTubea viedään jälleen oikeuteen Suosittu videosivusto YouTube on jälleen ongelmissa tekijänoikeuksien kanssa ja tällä kertaa YouTuben ovat haastaneet oikeuteen Veikkausliiga ja The National Musical Publishers' Association (NMPA).
NMPA edustaa yhdysvaltalaisia musiikin julkaisijoita ja yhtiön edustajan mukaan YouTube ei maksa korvauksia NMPA:n edustamille artisteille ja laulun tekijöille, kun heidän musiikkiaan käytetään YouTubessa esiintyvissä videoissa.

NMPA liittyy mukaan aiemmin nostettuun haasteeseen, jossa ovat mukana Bourne & Co ja Englannin Valioliiga. Veikkausliiga liittyy myös samaan joukkokanteeseen, jolle on myös olemassa internet-sivusto YouTubeClassAction.com.

Veikkausliigan kilpailupäällikkö Peter Lundströmin mukaan kyse ei ole rahasta, vaan periaatteista. "Järkevästi ajateltuna on sitä parempi, mitä enemmän meitä näkyy maailmalla. Mutta kolikon toinen puoli on tasan se, että nekin otteet, mitä Veikkausliigan peleistä löytyy YouTubesta, rikkovat yksinoikeussääntöjämme ja -määräyksiämme. Periaatteellinen näkökulma on meillä hyvin voimakas" sanoo Lundström. "Emme ole lähteneet kanteeseen mukaan sillä mielellä, että saisimme suunnattoman määrän miljoonia tileillemme. Mutta kyllä meidänkin oikeuksiamme on rikottu" jatkaa Lundström.

Veikkausliiga mietti oikeusjuttua jo aikaisemmin, kun Englannin Valioliiga halusi muitakin jalkapalloliigoja mukaan haasteeseen, mutta silloin oikeustaistelu olisi tullut liian kalliiksi Veikkausliigalle. Tilanne on kuitenkin nyt muuttunut, kun joukkokannetta ajava lakifirma on luvannut, että mahdollinen oikeustappio ei tuo kuluja osapuolille.

YouTube on onnistunut keräämään lyhyessä ajassa useita oikeusjuttuja, joiden käsittelyt oikeudessa ovat vielä kesken. Jos oikeus toteaa, että Yhdysvaltojen DMCA-laki ei suojaa YouTuben kaltaisia videosivustoja, tulevat vastaavat oikeusjutut ruuhkauttamaan oikeuslaitosta Yhdysvalloissa.

Lähteet:
Digitoday
BBC News

Edellinen Seuraava  

19 kommenttia

18.8.2007 9:41

Repesin tosta Veikkausliikan mukana olosta.Olisi tyytyväisiä jos edes joku käy kattomassa potkupalloa vielä pelin jälkeenkin.On kyllä sairasta rahastusyritystä joka puolella.Onneksi ihmiset eivät alistu tälläiselle paskalle.

28.8.2007 10:15

Lainaus:
Veikkausliigan kilpailupäällikkö Peter Lundströmin mukaan kyse ei ole rahasta, vaan periaatteista. "Järkevästi ajateltuna on sitä parempi, mitä enemmän meitä näkyy maailmalla. Mutta kolikon toinen puoli on tasan se, että nekin otteet, mitä Veikkausliigan peleistä löytyy YouTubesta, rikkovat yksinoikeussääntöjämme ja -määräyksiämme. Periaatteellinen näkökulma on meillä hyvin voimakas" sanoo Lundström. "Emme ole lähteneet kanteeseen mukaan sillä mielellä, että saisimme suunnattoman määrän miljoonia tileillemme. Mutta kyllä meidänkin oikeuksiamme on rikottu" jatkaa Lundström.
"Järkevästi ajateltuna on sitä parempi, mitä enemmän meitä näkyy maailmalla." Jos toivomus on tämä,niin eihän silloin enään
tarvii natista ja haasteita nostaa,vaan antaa lupa tähän
aineiston käyttämiseen.Vaikka onhan käyty sotiakin ihan vaan
periaatteesta.(ei rahasta vaan periaatteesta paskat.)

38.8.2007 10:23

Aika tyhmää porukkaa. Vielä väittävät, ettei kyse ole rahasta.

Lainaus:

Tilanne on kuitenkin nyt muuttunut, kun joukkokannettava ajava lakifirma on luvannut, että mahdollinen oikeustappio ei tuo kuluja osapuolille.
Tuolla pari ylimääräistä kirjainta.

48.8.2007 10:58

toisaalta ihmiset jotka jaksavat katsoa sitä potkupalloa koneeltaan voisi vetää oikeuteen , mutta ihan toisesta syystä ;-))

On rahanahne meininki maailmalla näinä päivinä..kaikki haluaa vaan rahaa olemattomista pikkuseikoista huh huh...mainoksetkaan ei saa näkyä missään..häh mitä? eikö se ole niitten perimmäinen tarkoitus..apua !!!

58.8.2007 12:19

njoo kyse on periaatteista ja siitä saako tekijänoikeuksien alaista materiaalia laittaa esille nettiin DMCA:n nojalla ilman tekijänoikeuksien haltioiden lupaa. Oli sitten kyse ihan mistä tahansa materiaalista niihin pätee samat säännöt.

Jos youtube voittaa tämän niin se tarkoitta silloin tilannetta missä kukatahansa saa levittää kenentahansa materiaaleja ilman mitään lupia, tekijänoikeus lait saa vetästä pöntöstä alas, epäilen että käy hieman toisin ja jatkossakin oikeudenhaltijat saavat määrätä missä milloin ja kuka saa heidän materiaalejaan käyttää.

Taitaa mennä vielä jokunen vuosikymmen ennenkuin tämä nettikulttuuri ja sitäkoskevat lait hakeutuu uomiinsa jos sittenkään kun nykypäivänäkin on useita valtioita joissa ei noudateta kaikkia kansainvälisiä yleisesti hyväksyttyjä sopimuksia ja moraalia.

68.8.2007 12:35

---

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.11.2010 @ 01:22

78.8.2007 14:26

Menee ihan överiksi nyt nämä haasteet. Jos tätä tehdään periaatteesta niin miksi ei voida antaa "nuhtelua" ja pyytää poistamaan videot, niin kuin jo tähän mennessä on monet tehneet. Kuinka usein näette että pienemmät palvelut haastetaan (todella harvoin). Tätä hommaa tehdään juuri ja ainoastaan rahasta, no ehkä mielessä käynyt että voisi periaatteen vuoksi tätä tehdä, mutta kun youtube on iso ja tekee oikeasti rahaa tuosta hommasta niin eiköhän koiteta saada hieman osinkoja. Ihan älytöntä.
Kuka vaan voisi haastaa oikeuteen youtuben, koska melko monessa videossa soi jonkun artistin musiikki, siinä menee varmasti jo monta miljoonaa euroa/dollaria, sivu suun.
Täyttä ahnetta pelleilyä tämä homma.

88.8.2007 15:14

Moni nuori yhdistää nyt veikkausliigan ja sitä hallinnoivan yhtiön siihen joukkoon joiden oikeusjutut eivät mahdu nuorten ymmärykseen - rehellisesti sanottuna minäkin ihmettelen tuota veikkausliigan vetoa..

Varsinkin kun seurasin itviikko -verkkolehden keskustelua, niin siellä pari kirjoittajaa sanoi pistävänsä veikkasliigan suoraan boikottiin.. Toisin sanoen on merkkejä siitä, että ainakin osa nuorista rinnastaa veikkausliigan RIAA/MPAA:n tyyppiseen mafiameininkiin.. ja mistähän ne tulevaisuuden jalkapallofanit tulevat, ellei nuorien keskuudesta?

No, tämän on Veikkausliigan ratkaisu. Tempulle on syy: raha. Ja syylle on myös seuraus - ja se seuraus voi olla jotain mitä veikkausliiga ei odota.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.8.2007 @ 15:16

98.8.2007 17:05

En kyllä ymmärrä miten raha voisi olla syynä tähän.Nimittäin tässä ei kukaan menetä mitään.Veikkausliiga olisi vain hyötynyt näkyvyyden lisääntymisestä. Mutta kun ajatellaan että siellä on yli 50-vuotiaita järjestöjyriä töissä ,mitkä on ajat sitten jääneet kehityksen jalkoihin ja internet on suuri saatana niin tälläista voi odottaa.Yli 50v pitäisi saada pois päättämästä kaikista tulevaisuutta koskevista asioista,pois lukien vanhusten asiat, koska ne ovat niin jumiutuineita vanhoihin kaavoihin.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.8.2007 @ 17:11

108.8.2007 17:58

Ainakin iltalehdessä luki tänään, että joukkokanteen on aloittanut valioliiga, ja siihen on liittynyt mm. veikkausliiga...

Vähän ristiriitaista tietoa...

118.8.2007 22:12

Lainaus:
Tilanne on kuitenkin nyt muuttunut, kun joukkokannetta ajava lakifirma on luvannut, että mahdollinen oikeustappio ei tuo kuluja osapuolille.

Vuosisadan valhe. Lakitoimistoa ei voisi vähempää kiinnostaa koko juttu ellei tiedossa olisi rutkasti rahaa. Sitten jos joukkokanne kaatuu, niin lakitoimisto lähtee liukkaasti takavasemmalle ja vetäytyy kaikesta maksamisesta. Sitten ei muuta kuin haastamaan lakiyhtiöö oikeuteen, Suomi pääsee ennemmin jalkapallon MM-kisoihin kun lakiyhtiöltä on saatu lanttiakaan.

129.8.2007 9:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kkuula:
njoo kyse on periaatteista ja siitä saako tekijänoikeuksien alaista materiaalia laittaa esille nettiin DMCA:n nojalla ilman tekijänoikeuksien haltioiden lupaa. Oli sitten kyse ihan mistä tahansa materiaalista niihin pätee samat säännöt.

Jos youtube voittaa tämän niin se tarkoitta silloin tilannetta missä kukatahansa saa levittää kenentahansa materiaaleja ilman mitään lupia, tekijänoikeus lait saa vetästä pöntöstä alas, epäilen että käy hieman toisin ja jatkossakin oikeudenhaltijat saavat määrätä missä milloin ja kuka saa heidän materiaalejaan käyttää.


No ei se nyt ihan noin taida mennä. Eihän YouTube mitään sinne nettiin ole (tai tuskin ainakaan laittomasti) laittanut, vaan sen käyttäjät. Käsittääkseni tekijänoikeuksia loukkaavat viedotkin poistetaan, jos niistä huomautetaan ja jotain automaattisia tunnistusohjelmistoja ovat kai jossain vaiheessa ottamassa käyttöön.. myöskin monien järjestöjen kanssa ovat jo päässeet sopimukseen, että heidän tavaraansa saa sinne sulloa, kunhan hekin saavat osansa mainostuloista. Ei pitäisi olla kenellekkään epäselvää, että onko laitonta laittaa nettiin tekijänoikeuksien alaista materiaalia, ilman lupaa/oikeuksia.

Mutta joo ne tekijänoikeuslait kyllä saisikin vetää pöntöstä alas, mutta en nyt kyllä usko, että tämä oikeusjuttu siihen mitään vaikuttaa... :)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kkuula:

Taitaa mennä vielä jokunen vuosikymmen ennenkuin tämä nettikulttuuri ja sitäkoskevat lait hakeutuu uomiinsa jos sittenkään kun nykypäivänäkin on useita valtioita joissa ei noudateta kaikkia kansainvälisiä yleisesti hyväksyttyjä sopimuksia ja moraalia.


No toivotaan, että ajan myötä päästään johonkin järkevään ratkaisuun ja loppuu tämmönen haastetaan kaikki maailman ihmiset meininki.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aapeli94:
Ainakin iltalehdessä luki tänään, että joukkokanteen on aloittanut valioliiga, ja siihen on liittynyt mm. veikkausliiga...

Vähän ristiriitaista tietoa...

En näe mitään ristiriitaa.. juuri näinhän tässä ad:nkin uutisessa sanotaan. No ehkä mainitsemasi ristiriita sitten korjattiin jo..

EDIT: Niin vai tarkoititko otsikkoa, joka on hieman hämärä..
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.8.2007 @ 09:20

139.8.2007 20:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ysf:

No, tämän on Veikkausliigan ratkaisu. Tempulle on syy: raha. Ja syylle on myös seuraus - ja se seuraus voi olla jotain mitä veikkausliiga ei odota.
Asiaa voidan aina mettiä näinkin:

Jos oikeuksistaan ei pidä huolta, niin oikeuksia tallotaan ja lopputulos on sama: Ei ole maksavia asiakkaita.

149.8.2007 21:22

Juu kaikki haluavat kattoa pelit parin sentin ruudusta kentälle menon sijaan,herää pahvi.

159.8.2007 21:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Juu kaikki haluavat kattoa pelit parin sentin ruudusta kentälle menon sijaan,herää pahvi.
Jos minulle ajattelit vinoilla, niin meni vähän nyt pieleen. Tuo minun kommentti oli lähinnä yleismaallinen toteaminen kaikkien tekijöiden oikeuksiin ja toimeentuloon.

1611.8.2007 7:54

periaatteestahan tässä on kyse eli saako tekijänoikeuksien alaista materiaalia esittää netissää ilman oikeuksien omistajan lupaa vai ei.

1711.8.2007 8:16

Lainaus:
NMPA edustaa yhdysvaltalaisia musiikin julkaisijoita ja yhtiön edustajan mukaan YouTube ei maksa korvauksia NMPA:n edustamille artisteille ja laulun tekijöille, kun heidän musiikkiaan käytetään YouTubessa esiintyvissä videoissa.
Käyn aina joskus katsomassa matsin.Ja se ei kuulu tähän.
Mutta kun kun otsikossa lukee että joku ei maksa jollekin
jotain,niin se kuuluu tähän,ja on niin kaukana periaatteesta
kun olla voi,siis kysymys oli kuitenkin ja vain Rahasta.

1811.8.2007 9:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kkuula:
periaatteestahan tässä on kyse eli saako tekijänoikeuksien alaista materiaalia esittää netissää ilman oikeuksien omistajan lupaa vai ei.
Oikeasti tässä on kyse siitä saako ylipäätään jonkun tekemää materiaalia esittää/kopioida ilman tekijän lupaa.

Useasti kuitenkin kyse on puhtaasti toimeentulosta, eli rahasta. Asian voisi miettiä myöskin silleen, että joku menee työpaikallesi ja tekee sinun työpanoksesi ilmaiseksi ja sinä saat kenkään tai joudut tekemään saman myöskin ilmaiseksi.

Kaikkia teoksia saa kopioida, kunhan ne eivät vastaa alkuperäistä ja lähde on esitetty. Tämä on hyvä muistaa.

1911.8.2007 9:35

Lainaus:
alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown

Oikeasti tässä on kyse siitä saako ylipäätään jonkun tekemää materiaalia esittää/kopioida ilman tekijän lupaa.

Useasti kuitenkin kyse on puhtaasti toimeentulosta, eli rahasta. Asian voisi miettiä myöskin silleen, että joku menee työpaikallesi ja tekee sinun työpanoksesi ilmaiseksi ja sinä saat kenkään tai joudut tekemään saman myöskin ilmaiseksi.

Kaikkia teoksia saa kopioida, kunhan ne eivät vastaa alkuperäistä ja lähde on esitetty. Tämä on hyvä muistaa.
No tätä ei enään kyllä paremmin voi ilmaista,eikä kirjoittaa.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto