AfterDawn logo

YouTuben valvontatyökalut toimintaan syksyllä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

YouTube on jo pitkään luvannut ottaa käyttöönsä työkalut, joiden avulla palvelussa tapahtuvia tekijänoikeusrikkomuksia voidaan vähentää.

YouTuben asianajaja Philip S. Beck on nyt paljastanut, että työkalut otetaan käyttöön syksyllä ja toivottavasti jo syyskuun aikana.

Beckin mukaan työkaluja testataan parhaillaan monien nimekkäiden sisällöntuottajien kanssa ja Beck sanoo, että YouTuben kehittämiä työkaluja voi verrata teknisen monimutkaisuuden osalta FBI:n työkaluihin, joilla verrataan ihmisten sormenjälkiä.

YouTube uskoo uuteen tekniikkaan vahvasti ja sen avulla YouTuben pitäisi välttää mahdolliset tekijänoikeusloukkauksia koskevat oikeusjutut kokonaan.

Monien analyytikkojen ja asianajajien mukaan YouTuben työkalut saapuvat kuitenkin myöhässä, eivätkä ne pelasta YouTuben nykyisiä oikeusjuttuja. YouTube lupasi työkalujaan mediajäteille ensimmäisen kerran jo viime vuoden lopulla, jonka jälkeen työkalujen julkaisu on venynyt jatkuvasti.

Työkalujen puuttumista käytetään myös aseena YouTubea vastaan oikeudenkäynneissä, joissa YouTubea syytetään tekijänoikeusrikoksista ja/tai tekijänoikeusrikosten avustamisista. Viacomin asianajaja Donald B. Verrilli Juniorin mukaan työkalujen hidas kehitys osoittaa sen, että YouTube on ollut tietoinen tekijänoikeusongelmista, mutta ei ole varsinaisesti tehnyt mitään näkyvää ongelmien korjaamiseksi.


Lähteet:
InfoWorld
Yahoo News

3 KOMMENTTIA

oxygenol1/3

tämä on oikein media ihmisiä ajatellen (kuten myö käyttäjiäkin). Rajansa kaikella pitäisi kyllä olla (esim simpsons jaksot pois ja simpsons jaksoista parhaat 30 sekunnin läpät takas)!

Toivottavasti joskus päästäisiin vielä sopuun TO firmojen, tuottajien ja käyttäjien kesken.

Dylo2/3

kaikki tvsarjoitus pois youtubesta ja heti.. myös kaikki älyttömät animet ynm paskat joiden laatu on täysin arsesta.

Youtuben ideanahan oli että sinne tullaan julkaisemaan käyttäjien _OMIA_ videoita ei mitään sellaista minkä joku muu on tehnyt.

odotan innolla päivää jolloin youtube puhdistuu ja siitä tulee aito videoblogien hostauspalvelu.

375H&H3/3

Jos kerran sivuston nimi on YouTube (suomeksi: sinun ittes oma tuubi), niin minkä ihmeen takia sinne pitää jotain tv-sarjoja tunkea. Nyt oikeasti mielenkiintoiset, laadukkaat ja informatiiviset itse tehdyt animaatiot ja videot hukkuvat kaikkien tv-sarja-spottien sekaan.

En tosiaankaan väitä että kaikki muut kuin tv-srjat ovat laadukkainta ja parasta antia sivustoilla, mutta omia videoita varten sivuston väitetään olevan olemassa.

Kyllähän se on joskus vaikea määritellä mikä on omaa ja mikä ei --> koska esim. uusi musiikkivideo vanhaan kappaleeseen, tai suositun tv-sarjan leikkaus ja duppaus ovat melko suosittua sivustolla.

Mutta musiikkivideoiden raiskas Youtubeen pitäisi mielestäni lopettaa. Artisti ja tuottaja näkevät vaivaa kappaleen tekemiseen ja käyttävät muutaman päivän videon tekemiseen. Video tehdään/julkaistaan fullhd laadulla ja hyvällä äänen laadulla, ja sitten se päätyy youtubeen 200*200 resolla surkealla encoodauksella pakattuna. Ja kaiken lisäksi musiikkivideoita saa katsella usein artistin/levy-yhtiön sivulla tai mtv:n tai vastaavien musiikkikanavien sivuilta.

Mutta respectit YouTuben perustajille, luovat sivuston jonne jokainen saa dumbata kaikkea mahdollista tekijänoikeudellista kamaa, ja sitten myyvät sen Googlelle ennen kuin käräjät alkavat. Loppuelämä meneekin sitten aurinkorannalla drinksu kädessä loikoillessa ja korkoja, osinkoja ja omistuskiinteistöjen vuokratuloja laskiessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT