AfterDawn logo

Kaikki Euroopan maat eivät saa iPhoneja tänä vuonna

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
19 kommenttia

Apple on aikaisemmin kertonut, että iPhonet ehtivät Eurooppaan vielä tämän vuoden aikana. Valitettavasti tämä ei koske kaikkia Euroopan maita, vaan iPhoneja nähdään tämän vuoden puolella vain muutamassa suuressa Euroopan maassa.

Asian kertoi Applen Tim Cook. Cookin mukaan loputkin Euroopan maat saavat iPhone-matkapuhelimet Aasian tapaan vuoden 2008 aikana.

Uutinen harmittanee monia eurooppalaisia, sillä iPhone olisi varmasti mieluinen joululahja monelle kuluttajalle.

Tällä hetkellä Apple ei ole julkaissut listaa Euroopan maista, jotka saavat iPhonen vielä tämän vuoden puolella. Ennakkoon on kuitenkin arveltu, että tällä listalla ovat suurella todennäköisyydellä Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Apple on luvannut paljastaa Euroopassa mukana olevat matkapuhelinoperaattorit lähiaikoina.

Applen päätös ei ole muuttanut Applen antamia myyntiennusteita ja Applen tavoitteena on saada 10 miljoonan myydyn iPhonen rajapyykki rikki vielä ensi vuoden aikana.


Lähteet:
Pocket-Lint
TechWhack

19 KOMMENTTIA

Deettee1/19

Ylläripyllärimaana Luxenburg.

BlasterX2/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Deettee:

Ylläripyllärimaana Luxenburg.

...ja Albania sekä Montenegro :). Ei ny, Luxemburgissa on aikas kova elintaso. Olisko jopa euroopan korkein bruttokansantuote. Että olis ainakin porukalla varaa ostaa kyseinen laite.

EDIT: typo...

Dylo3/19

no mitä haittaa... uskon että iphonen todellista euroopan julkaisua ennen saamme nauttia uusista oikeista älypuhelimista jossa tuo kosketusnäyttö on myös mukana, ehkä jopa kaksinkappalein simpukkamallina...

Enhän minä mitään tiedä mutta...

diileri4/19

Henk.koht. ei väliä vaikkei tulis ollenkaa :)

SSaarinen5/19

Samat sanat, evvk koko laitteen kanssa. Saisivat jo lopettaa hypen.

-Mercury-6/19

Kallis mp3-soitin jolla voi myös soittaa. Datayhteydet aika hanurista (no wlan toki pelastaa).

Ihmettelen muuten miksi suurin osa tämänkin sivuston uutisista koskien laitetta ovat olleet aikalailla positiivisia, ellen sanoisi jopa ylistäviä. Melkein kaikki negatiivinen on jätetty uutisoimatta.

jehu807/19

En ole jaksanut tutustua niin mikä tosta iPhonesta tekee nyt niin hienon, paitsi kun se on Applen tavaraa? Mitä sillä voi tehdä verrattuna vaikka Nokian N- tai E-sarjaan?

diileri8/19

Iphonella et voi:

* nauhoittaa videoita.
* käyttää haluamaasi mp3 ääntä soittarina
* Ostaa musiikkia netistä
* Katsella FLASH-animaatioita netissä
* Pelata (siinä ei siis ole pelejä, etkä niitä voi asentaa)
* Lähettää MMS viestejä
* Käyttää 3G verkkoja (video puhelut esim.)
* Kuunnella radiota

MikroNoob9/19

Mitä iPhonella suomesssa tekee kun ei sinne saa edes sim-korttia laitettua? vai saako :E.

pahis10/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti diileri:

Iphonella et voi:

* nauhoittaa videoita.
* käyttää haluamaasi mp3 ääntä soittarina
* Ostaa musiikkia netistä
* Katsella FLASH-animaatioita netissä
* Pelata (siinä ei siis ole pelejä, etkä niitä voi asentaa)
* Lähettää MMS viestejä
* Käyttää 3G verkkoja (video puhelut esim.)
* Kuunnella radiota

http://iphone.fiveforty.net/wiki/index.php/Main_Page

Itseasiassa todennäköisesti kaikki noista mainitsemistasi seikoista tulevat iPhoneen firmware päivityksenä myöhemmin Applelta, toistaiseksi voit kuitenkin pienellä säädöllä saada jo ainakin omat mp3 soittoäänet iPhoneen (KS. ylläoleva linkki). Ainoastaan tuota 3G-verkkoa firmware päivityksellä/lisälaiteilla ei saada toimimaan :D.

Lainaus:

Mitä iPhonella suomesssa tekee kun ei sinne saa edes sim-korttia laitettua? vai saako :E.

Saa, tällä hetkellä laite ei hyväksy kuin AT&T:n SIM kortteja, mutta toki kortin saa vaihdettua. Sikäli kun olet katsonut apple.com sivulta kuvia/specsejä/artikkeleita, niin niissä mainitaan kyllä selvästi sim-slot, joka aukeaa kyllä :D.

qwerty8311/19

Nyt vasta pikaisesti vilkaisin iphonen kotisivut, enkä kyllä itse löytänyt mitään hypen arvoista.

Pysyn edelleen Sony Ericsson ja Nokia puhelimissa.

diileri12/19

pahis: tarkoitukseni olikin tuoda esille mitä iphonella ei juuri tällä hetkellä voi tehdä.
Toki on täysin eri asia haluaako Apple aikanaan tuoda euroopan markkinoille puhelimen joka häviää ominaisuuksissa 6-0 kilpailijoilleen. ;)

Supo13/19

Mutta kun se on niiiiiin hyvän näköinen.Ja sitäpaitsi suurin osa ei nyttenkään tarvi niitä turhia ominaisuuksia mitä on nykypuhelimissa.

harhak14/19

ai perkele. Se nyt on varma, että Suomeen tuo luuri tulee aikaisintaan ensi vuonna. Kun nämä pienet markkinat eivät oikein isoja firmoja muuten kiinnosta, ainakaan tuskin kiire sitä tänne on julkaista.

Itse odotan tuota luuria todella paljon. Lähinnä siksi, että toivon ja uskon, että tuota puhelinta on ihan oikeasti testattu ja hiottu ennen julkaisua. Ja Applen muotoilu ja graafisuus on aina vedonnut muhun.

No okei, ei ole 3g:tä ja jaabajaabajaa, mutta kun en niitä nytkään luureissani tarvitse.

-Mercury-15/19

Muotoilua jos kaipaa niin
eikö kannata tilata Kiinan pojilta suoraan?
http://www.uxcell.com/ozone-qvga-260k-tf...ash-p-7570.html

tarik16/19

Ei kyllä kovin suurta vaikutusta tee toi luuri ainakaan muhun..

Pallero2017/19

en ymmärrä, miksei ne voi vaan jollain lentopostilla läiskästä niitä suomeen, mikä estää?

harhak18/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

en ymmärrä, miksei ne voi vaan jollain lentopostilla läiskästä niitä suomeen, mikä estää?

kai siinä on operaattorien kanssa jotain ja tarviihan sen käyttis kääntää suomeksikin ennen myyntiä. Ja kun suomea ei muualla puhuta kun täällä, niin turha pitää mitään kiirettä.

jaska55119/19

_Hyvä että ei saa
Enpä tota IPhonea tarvi kun on mulla vieläkin käytössä NOKIA 3510 ei mitää vikaa

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT