*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin suojelemaan tiedostonjakajia?

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 20.7.2007 00:59 Kommentteja (11)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin suojelemaan tiedostonjakajia? Tiedostonjakajien henkilöllisyyden selvittäminen onnistuu tällä hetkellä jo monissa maissa, kuten Suomessa ja Yhdysvalloissa. Kyseinen toimenpide ei kuitenkaan ole mahdollinen jokaisessa maailman valtiossa ja internetin suosion kasvaessa asia tulee nousemaan tapetille monessa valtiossa.
Tällä hetkellä asiasta kiistellään Espanjassa, jossa tekijänoikeusjärjestö Promusicae koettaa selvittää, ketkä internet-operaattori Telefonican asiakkaat ovat syyllistyneet luvattomaan tiedostojenvaihtoon KaZaA-ohjelman avulla. Jos Promusicae saa haluamansa tiedot, haastaa se todennäköisesti kyseiset henkilöt oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista.

Telefonica ei kuitenkaan halunnut luovuttaa asiakkaidensa tietoja, koska kyseessä on siviilioikeudellinen juttu, joten osapuolet ovat hakeneet asiaan oikeuden päätöstä. Juttu on mennyt Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen saakka ja julkisasiamies Juliane Kokott on antanut EY-tuomioistuimelle ratkaisuehdotuksen, jonka mukaan internet-palveluntarjoajien ei tarvitse paljastaa asiakkaidensa henkilötietoja tekijänoikeusrikkomuksia koskevissa siviilioikeudenkäynneissä. Rikosoikeudellisissa tapauksissa internet-palveluntarjoajien täytyy kuitenkin luovuttaa asiakkaidensa henkilötietoja.

Kokottin ratkaisuehdotuksella on huomattavaa painoarvoa EY-tuomioistuimen päätökseen, sillä tuomioistuin noudattaa useimmiten julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta, kun se tekee päätöksiä.

Jos Kokottin ratkaisuehdotus hyväksytään, tarkoittaa se hankalia olosuhteita tekijänoikeusjärjestöille Euroopassa. Ennakkopäätöksen avulla Euroopan kansalaiset ja internet-palveluntarjoajat voisivat helposti taistella tekijänoikeusjärjestöjen vaatimuksia vastaan. Ratkaisuehdotus ei kuitenkaan kumoa esim. Suomessa voimassa olevaa lakia, joten päätöksellä ei ole välittömiä vaikutuksia suomalaisten tiedostonjakajien elämään.

Lähteet:
Piraattiliitto
Forbes

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

120.7.2007 4:15

Oho, olipas hyvälähtö aamuun, kerrankin joku todellakin ajattelee asiakkaitaan, ei nykyajan mafiaa.

220.7.2007 4:15

On se kumma, kuinka paljon kohua omaan käyttöön elokuvia/musiikkia lataava saa aikaan, kun vahinkoa syntyy kaupallisille yhtiöille.
"Piraatti" on jätetty täysin vaille oikeuksia, kun esimerkiksi netissä vaanivalla pedofiilillä on takanaan yksityissuoja.

320.7.2007 6:27

Lainaus:
Rikosoikeudellisissa tapauksissa internet-palveluntarjoajien täytyy kuitenkin luovuttaa asiakkaidensa henkilötietoja.
Valitettavasti tuo ratkaisuehdotus tosiaan pitäisi tässä asiassa yksityisyydensuojan vain siviilioikeudellisissa jutuissa...käytännössä nuo kuitenkin saadaan menemään myös rikosoikeudellisina, joten tuolla päätöksellä ei välttämättä ole niin suurta merkitystä tekijänoikeusasioissa.

420.7.2007 6:48

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2009 @ 00:40

520.7.2007 7:12

Lainaus:

Lukisit tarkemmin:


Pata kattilaa soimaa...
Lainaus:
julkisasiamies Juliane Kokott on antanut EY-tuomioistuimelle ratkaisuehdotuksen

620.7.2007 9:26

Lainaus:
Lainaus:

Lukisit tarkemmin:


Pata kattilaa soimaa...
Lainaus:
julkisasiamies Juliane Kokott on antanut EY-tuomioistuimelle ratkaisuehdotuksen

...

Lainaus:
Kokottin ratkaisuehdotuksella on huomattavaa painoarvoa EY-tuomioistuimen päätökseen, sillä tuomioistuin noudattaa useimmiten julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta, kun se tekee päätöksiä.

720.7.2007 9:58

Eiköhän toi riitä jo...

820.7.2007 10:03

Eu:sta ei o ennenkää ollu muutaku haittaa ni en usko että nyttekkää olis mitää hyötyy..

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.7.2007 @ 10:05

920.7.2007 13:24

Ei hyödytä suomalaista warettajaa mitenkään vaikka tulisikin myönteinen päätös koska nykyään kaikkia epäillään ensin tekijänoikeusrikoksesta, eriasia mistä sitten tuomitaan. Tekijänoikeusrikoksesta kun voidaan nykyisin tuomita ilman ansaintatarkoitusta suoritetusta piratismista.

1020.7.2007 17:52

Kyllä tämä kaadetaan tavalla tai toisella. Lobbaajat.

1122.7.2007 3:03

Ei ehkä kaadeta. Kun on jo parisataa muuta EU-direktiiviä, jotka kumoavat ratkaisun. Ehkä täten piilovaikuttamalla yritetään saada nettiä käyttäviä, ja sieltä latailevia kansalaisia EU:n puolelle :D

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä Samsung kaappaa Applen idean? Galaxy S8:aan ei tule kotinäppäintä (8.12.2016 17:41)
Ensi vuoden alussa julkaistaviin Galaxy S8 -sarjan älypuhelimiin on tulossa koko etualan kattava näyttö, kertoo Bloomberg. Applenkin on huhuttu kehittävän vastaavaa älypuhelinta ensi vuodeksi. ....
Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
3 kommenttia
Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä (8.12.2016 12:23)
Nintendon on määrä julkaista odotettu Super Mario Run -mobiilipeli iPhonelle ja iPadille 15. joulukuuta. Esimakua uudesta pelistä on kuitenkin tulossa saataville jo tänään, paljasti Nintendon ....
Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus (8.12.2016 11:40)
Bluetooth SIG on julkaissut kehittämästään langattomasta tiedonsiirtostandardista viidennen version, jonka luvataan mahdollistavan monipuolisemmat IoT-laitteet sekä niiden joustavamman käytön kotona. ....

Uutisarkisto