Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Piratismi vähentynyt Suomessa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11.7.2007 01:07 Kommentteja (23)

Piratismi vähentynyt Suomessa Piraattitallenteiden ostaminen ja maahantuonti ovat vähentyneet jopa puolella viime vuodesta, kertoo Taloustutkimuksen tekijänoikeusbarometri, jonka on tilannut Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien (Lyhty) yhteistyöprojekti.

Taloustutkimus tutki asiaa haastattelemalla noin tuhatta suomalaista ja piraattitallenteita toi maahan tänä vuonna noin neljä prosenttia haastatelluista. Edellisenä vuonna vastaava luku oli kahdeksan prosenttia. Myös piraattitallenteiden ostaminen Suomesta laski neljästä prosentista kahteen prosenttiin.

Tutkimuksen mukaan myös internetin kautta tapahtuva luvaton tiedostojenvaihtaminen on laskussa. Kun viime vuonna 21 prosenttia haastatelluista kertoi imuroineensa internetistä tekijänoikeudella suojattua materiaalia ilman lupaa, nyt prosenttiluku oli 15.

"Nuorimmat, 15-25 -vuotiaat vastaajat ilmoittavat selvästi muita ikäluokkia useammin hankkineensa piraattitallenteita ja imuroineensa ja jakaneensa internetiin luvatta laitettuja aineistoja. Nuorillakin on kuitenkin nähtävissä sama trendi kuin muissa ikäluokissa: piraattitallenteiden ja erityisesti luvatta nettiin laitetun materiaalin hankkiminen on vähentynyt selvästi" sanoo Tuomo Turja, joka toimii Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkönä.

Piraattitallenteiden vähentynyt suosio vaikuttaa tutkimuksen mukaan laillisen internet-kaupan kasvuun. Musiikkia, tietokonepelejä tai elokuvia osti internet-kaupoista tänä vuonna 29 prosenttia vastaajista, kun viime vuonna vastaava luku oli 24 prosenttia.

"Tutkimustulos on iloinen uutinen kaikille niille, jotka pyrkivät ansaitsemaan elantonsa tekemällä kulttuuria tai viihdettä" sanoo Lyhdyn projektinjohtaja Lauri Kaira. "Erityisen hienoa on, että nettipiratismin kasvu näyttää taittuneen" jatkaa Kaira.

Tutkimus ei kuitenkaan vakuuta kaikkia ja mm. Tietoyhteiskuntapuolue on aiemmin lytännyt Lyhdyn tilaamat tutkimukset arvottomiksi. Tämän vuotinen tutkimus ei varsinaisesti eroa viimevuotisesta, joten ilman avointa ja puolueetonta tutkimusta ei piraattitallenteiden tai luvattoman internet-lataamisen tilanteesta voida sanoa mitään varmaa.

Lähteet:
Piraattiliitto
MTV3.fi
Antipiracy.fi

  Xbox 360 saa syksyksi uudet sisuskalut Applelta iPhone Nano?  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

23 kommenttia

Niinpä...
Siteeraan hieman hiukan aiempaa uutista

Lainaus:
Levy-yhtiöitä edustavan IFPI:n mukaan myynti laskee kiihtyvällä tahdilla. IFPI:n mielestä suurimpana syynä myynnin laskuun on piratismi.

Öh, jos piratismi laskee ja kasvu on taittunut, niin miten on mahdollista, että myynti jatkaa silti laskuaan kiihtyvällä tahdilla?
Onneksi piratismia sentään pidetään yllä kansanedustajien voimin
Juuri näin

#111.7.2007 2:24

Lainaus:

Öh, jos piratismi laskee ja kasvu on taittunut, niin miten on mahdollista, että myynti jatkaa silti laskuaan kiihtyvällä tahdilla?
Onneksi piratismia sentään pidetään yllä kansanedustajien voimin
Juuri näin
Oikein

#211.7.2007 5:18

Lainaus:
Tältä osin korostuu Taloustutkimuksen gallupin perusongelma: kuinka moni kansalainen on valmis kertomaan tuntemattomattomalle puhelinhaastattelijalle tekemistään laittomuuksista,

Lähde

Tuotakuin miettii ihme kun tuo tutkimus tulos ei näytä, että "voittoa tavoittelematon kulttuurin jakaminen" kansalaisten kesken netissä olisi vähentynyt 95%.tia.

Edit:
Ja yleensäkkin mitä painoarvoa tuolla ja muillakin tutkimuksilla on,
jos niitä kysymyksiä ei julkaista.

Ja varmaan meitä muutamia prosentteja jotka vastailevat mitä sattuu noihin kyselyihin.
Ja tuntemattomasta numerosta puhelun tullessa, "Iltaa Kirsi Kyselijä, onko hetki aikaa" täällä ei ole. Todennäköisesti kuitenkin joku lehti kaupustelija joka lupaa viisi lehteä ilmaiseksi ja kun ei tilaa ei näy ilmais lehtiäkään.
Vähän oftopiccia.

#311.7.2007 6:04

Lainaus:
Tutkimuksen mukaan myös internetin kautta tapahtuva luvaton tiedostojenvaihtaminen on laskussa. Kun viime vuonna 21 prosenttia haastatelluista kertoi imuroineensa internetistä tekijänoikeudella suojattua materiaalia ilman lupaa, nyt prosenttiluku oli 15.
Tuohan kertoo paljon. Luultavammin suurinosa ei vain tunnusta koska tuo on laitonta.

Lainaus:
"Tutkimustulos on iloinen uutinen kaikille niille, jotka pyrkivät ansaitsemaan elantonsa tekemällä kulttuuria tai viihdettä"


Levyyhtiöt?

#411.7.2007 7:10

Hieman kanssa epäilyttää nuo väitteet nettipiratismin vähenemisestä.. jotenkin sellainen mielikuva, että juuri luin jostain (täältä?) melko lailla päinvastaisia uutisia.. tosin muistaakseni eivät koskeneet ainoastaan suomea, mutta kuitenkin..

#511.7.2007 10:41

---

#611.7.2007 11:08

No kyllä naurattaa. Ehkä turhin tutkimus taas pitkään aikaan. Kuka helvetti vastaa warettavansa jos oikeesti warettaa. Miten tämmösiä tutkimuksia julkastaan yhtään missään ja ihmettelen suuresti kuka tämmöstä tutkimusta on alunperin halunnutkaan. Siis huhhuh.

#711.7.2007 11:08

Lainaus:
Niinpä...
Siteeraan hieman hiukan aiempaa uutista
[quote]Levy-yhtiöitä edustavan IFPI:n mukaan myynti laskee kiihtyvällä tahdilla. IFPI:n mielestä suurimpana syynä myynnin laskuun on piratismi.


Öh, jos piratismi laskee ja kasvu on taittunut, niin miten on mahdollista, että myynti jatkaa silti laskuaan kiihtyvällä tahdilla?
Onneksi piratismia sentään pidetään yllä kansanedustajien voimin
Juuri näin [/quote]
Ei se nykyisen tekijänoikeus lain luojakaan ole niin puhdas pulmunen -> [url=http://koti.mbnet.fi/opairc/karpela_piraatti_laukku.JPG][/url]

#811.7.2007 12:11

Lainaus:
[quote]Niinpä...
Siteeraan hieman hiukan aiempaa uutista
[quote]Levy-yhtiöitä edustavan IFPI:n mukaan myynti laskee kiihtyvällä tahdilla. IFPI:n mielestä suurimpana syynä myynnin laskuun on piratismi.


Lainaus:

Öh, jos piratismi laskee ja kasvu on taittunut, niin miten on mahdollista, että myynti jatkaa silti laskuaan kiihtyvällä tahdilla?
Onneksi piratismia sentään pidetään yllä kansanedustajien voimin
Juuri näin



Ei se nykyisen tekijänoikeus lain luojakaan ole niin puhdas pulmunen -> http://koti.mbnet.fi/opairc/karpela_piraatti_laukku.JPG

#911.7.2007 12:13

Voi vittu mitä pas***....

Varmaan kaikki nyt sanookin lataavansa musiikkia... Ja minusta koko tämä ns."uutinen" on täyttä pas***...

ihan minun mielipide

#1011.7.2007 14:23

"Piratismi vähentynyt Suomessa"--->meillä lisääntynyt :D

#1111.7.2007 15:51

Tietoyhteiskuntapuolue:

Lainaus:
Toistaiseksi saatavilla olevat ulkomaalaiset tieteelliset tutkimukset eivät mitenkään viittaa siihen, että vertaisverkoissa tapahtuva tiedostojen jakaminen vaikuttaisi negatiivisesti äänitteiden kokonaismyyntiin.
Äänitekaupan romahdus alkoi samoihin aikoihin kun P2P-verkot ilmestyivät kaikkien ulottuville.

Lainaus:
Samoin on huomattavaa, että aktiivisimmin vertaisverkkoja käyttävät nuoret väestöryhmät ovat samalla aktiivisimmin CD-levyjä ostavia väestöryhmiä.
Täyttä potaskaa.

#1211.7.2007 16:34

Lainaus:
Tietoyhteiskuntapuolue:

Samoin on huomattavaa, että aktiivisimmin vertaisverkkoja käyttävät nuoret väestöryhmät ovat samalla aktiivisimmin CD-levyjä ostavia väestöryhmiä.
Lainaus:
Täyttä potaskaa.
Ei pidä yleistää :)

Omalla kohdalla vain kasvoi levyjen osto, kuukautta kohden useampi kymmenen

#1311.7.2007 17:59

uutista sivuten osittain off-topicia...
Pääsin tänään seuraamaan kunnon videostreamausta (20Mbit/s) 40" LCD-näytöltä. Näytti todella hyvältä. Kun kaikki video-materiaali saadaan tänä formattiin joskus tulevaisuudessa, hankaloittaa tämä varmasti nettipiratismia (72.000 Mbit/tunti), kun tallentaminen menee käytännössä mahdottomaksi. Eli kunnon resoluutio ja laatu, niin piratismi vähenee parhaiten.

#1411.7.2007 18:12

Kyllä minä vaikka paljon latailenkin niin ostan jos on hyvää ja vain suinkin pystyn massit repiin jostain.. mielelläni kuitenkin ostan vain hyvää musiikkia, mutta laitailemalla pääsee näppärästi tutustumaan uusiin bändeihin. Mut joo.. paljon on varman tietty porukkaa jokka vaan imee sen ku kerkee..

Ja tuohon laatujuttuun kommentti.. noin äkkiseltään laskettuna parin tunnin leffa tuolla laadulla vie n. 17,6 Gt.. tossa just tilasin 500 gigan kovalevyn (käytännössä siis varmaan sen n. 466 gigaa).. makso reiskan satkun. Siihen aikaan, ku tommonen matsku alkaa todella yleistyyn, niin eipä varmaan maksa teran parin kovalevyt paljoo enää.. että silleen... Ja tietysti ei unohdeta, että jos ja kun jonakin vuonna nuo hd-dvd:t ja blu-ray:t yleistyvä, halpenevat ja polttavat tulevat kotikoneisiinkin, niin ton laatusia leffojahan meneis jo useita yhelle blu-raylle ja hd-dvd:llekin mahtuis kevyesti. Ja onhan tuolle teräväpiirtomatskulle nytkin jo jonkin verran kysyntää netissä. Yhteyksien puolestakaan ei tulevaisuudessa pitäis olla ongelmaa, kun itsekin olen tuossa jo harkinnut, että pitäskö hankkia kymppimeganen.. ei olis paha neljä tuntia parin tunnin leffan lataamiseen.

#1511.7.2007 18:48

Kyllähän fyysinen piratismi on aivan varmasti laskenu,ja se syy löytyy netistä.Mutta kaikki kunnia netille,tämän rajan takaa tulevan piratismin pysähtyminen on myös vähentänyt sen mukana tulleita lieve ilmiöitä.Mutta uutinen on kyllä sen olonen et on kyhätty paremman puutteessa.

#1611.7.2007 21:22

Kaikki muu piratismi on vähentynyt mutta netistä ilmaiseksi lataaminen ei ole! Media mikä ei ole puolueeton tässä asiassa on kuitenkin niin iso että pakostakin kasvaa käyttäjämäärä.
kysymys on kuitenkin hetkellisestä ilmiöstä kun talous on kasvanut ja kuluttajilla on varaa ostaa tuotteita.
Tästä voimme päätellä että kuluttajat ei ole mitään idiootteja kun katsovat onko heillä varaa ostaa tuotetta mikä ei ole niin arvokas loppujenlopuksi.

#1712.7.2007 5:33

Tuskin nuo mitään puhelinkyselyitä on ollu. Kouluissa kyseleevät lapuilla ja ne on nimettömiä, nii miks ei vastais tehellisesti? ooo en uskalla vastata joku tulee ja syyttäää oo

#1812.7.2007 9:46

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ONSnaab:
Tuskin nuo mitään puhelinkyselyitä on ollu. Kouluissa kyseleevät lapuilla ja ne on nimettömiä, nii miks ei vastais tehellisesti? ooo en uskalla vastata joku tulee ja syyttäää oo
Tai netissä joku kysely/ jollain torilla jaettu lauppuja.

#1912.7.2007 9:57

"Pääsin tänään seuraamaan kunnon videostreamausta (20Mbit/s) 40" LCD-näytöltä. Näytti todella hyvältä. Kun kaikki video-materiaali saadaan tänä formattiin joskus tulevaisuudessa, hankaloittaa tämä varmasti nettipiratismia (72.000 Mbit/tunti), kun tallentaminen menee käytännössä mahdottomaksi. Eli kunnon resoluutio ja laatu, niin piratismi vähenee parhaiten."

Toisaalta totta, toisaalta ei... monesti ennen teattereita vuotaneet ovat huonolaatusia aviksi tehtyvä versioita (eivät ole isoja tiedostoja yhä nopenevilla kaistoilla)... ja ne noita mediamoguleita eniten kiukuttaa... Kuluttaja pääsee näkee leffan etukätee, jota ei kannata ees tulla leffateatterii kattoo saatikka sitte ostaa.

Sitten ku tuollanen huonolaatune cam tai muu versio tulee avina, joku neropatti muuttaa sen softalla dvd:ksi ja yäk...

Tuo ns. piratismi miun mielest puolustaa kuluttajan oikeuksia... huonolaatusel kuval voit kattoo leffan, jonka ostat jos tykkäät.. (siis jos haluat esikatsella sen)...

#2012.7.2007 16:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Fidelaar:
"Pääsin tänään seuraamaan kunnon videostreamausta (20Mbit/s) 40" LCD-näytöltä. Näytti todella hyvältä. Kun kaikki video-materiaali saadaan tänä formattiin joskus tulevaisuudessa, hankaloittaa tämä varmasti nettipiratismia (72.000 Mbit/tunti), kun tallentaminen menee käytännössä mahdottomaksi. Eli kunnon resoluutio ja laatu, niin piratismi vähenee parhaiten."
Eiköhän noitakin tulla rippaamaan DVD muotoon kuten nykyäänkin DVD9->DVD5..


Lainnaus:
Tuo ns. piratismi miun mielest puolustaa kuluttajan oikeuksia... huonolaatusel kuval voit kattoo leffan, jonka ostat jos tykkäät.. (siis jos haluat esikatsella sen)...
Tosin suurin osa nykypäivän (tusina) leffoista ei kestä uudelleen katsomista...

E: yhdys sana virheitä

#2112.7.2007 17:48

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blindpeer:
Eiköhän noitakin tulla rippaamaan DVD muotoon kuten nykyäänkin DVD9->DVD5..


No jaa.. en nyt keksi mitä järkeä olisi ripata HD-leffa DVD:ksi.. ellei sitten DVD:den myynti loppuisi kokonaan. Tai tietty jos useammalle DVD:lle, mut aika tuskaa kattoo leffaa, jos pitää monta kertaa levyä vaihtaan kesken kaiken..

#2212.7.2007 19:59

No toi iltasanomien laukku katastrooffi on taas sitä iltasanomien perinteistä paskaa mitä ne kirjottavat lehteensä. Mulle on periaatteessa aivan sama onko kyseinen "rätti" väärennetty vaiko ei. Siis aivan saman
tekevää on koska sitä tuskin kadulla kukaan huomaa tai tule kattomaa kukaan: Ompas sulla väärennetty laukku soitetaas poliisille.

Ja piratismi on ehkä vähän laskenut uuden lain myötä. Tuskin nyt kukaa vastaa tuol kauppatorilla: "joo mä waretan".

ja sitte nämä riaat ja mpaat ja muut TEKEVÄT ihmisten elämästä yhtä helvettiä niiku sen yhden 16 vuotiaan oikeudenkäynnit niiku täst luin muutama viikko sit.

#2320.7.2007 7:14

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto