Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Live Earth kiinnosti internet-käyttäjiä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.7.2007 01:18 Kommentteja (6)

Live Earth kiinnosti internet-käyttäjiä Live Earth -konsertit kiinnostivat ihmisiä television lisäksi myös internetissä ja tapahtuman streaming-palvelusta vastannut Microsoft kertoi, että konserttien aikana live internet-videota katsottiin MSN.com-sivuston kautta yli kymmenen miljoonaa kertaa.

Katsojamääriä on kuitenkin hankala arvioida, sillä yhtä streaming-tapahtumaa voi seurata useampi ihminen ja yksittäinen käyttäjä on voinut avata useamman streaming-yhteyden tapahtuman aikana.

Live Earth oli toinen suuri konserttisarja, jota pystyi television lisäksi seuraamaan myös internetin avulla. Ensimmäinen oli vuonna 2005 järjestetty Live 8, joka keräsi itse tapahtuman aikana noin viisi miljoonaa internet-katselijaa. Live 8 -tapahtuman suosio jatkui internetissä myös itse konserttien jälkeen ja kuuden seuraavan viikon aikana tapahtumasta nauhoitettuja videoita katseltiin yli 100 miljoonaa kertaa internetin avulla.

Vastaava yleisöryntäystä odotetaan myös Live Earth -tapahtuman kanssa ja tämän hetkisten arvioiden mukaan katselukertoja tulee yli 300 miljoonaa.

Konserteista nauhoitettua videomateriaalia voi katsella täältä.

Lähteet:
Reuters
CNN Money

  Microsoftilta ja Skinkersiltä kilpailija Joostille PS3 alennusmyyntiin Yhdysvalloissa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

6 kommenttia

Itse ainakin katselin sekä telkkarista, että netistä etenkin noita lyhytelokuvia, joista suurin osa oli melko hyviäkin. Samalla tuli tutuksi monta uutta artistia. Hyvä konserttitapahtuma.

Missanneille tiedoksi: Tänään tulee YLE-1:seltä kooste konsertista/konserteista n. klo 23.

EDIT: Typo




-BlasterX-

#19.7.2007 9:15

Netistä oli kyllä parempi seurata, kun pystyi katsomaan juuri niitä artisteja joita halusi.

#29.7.2007 9:41

Onkohan ne tätäkään ajatelleet loppuun asti.. Esim. mitkä päästöt&jätteet tulee siitä ihmismassasta, mikä niitä konsertteja tuli katsomaan ympäri maan.

#39.7.2007 12:54
henkettu
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TeleHell:
Onkohan ne tätäkään ajatelleet loppuun asti.. Esim. mitkä päästöt&jätteet tulee siitä ihmismassasta, mikä niitä konsertteja tuli katsomaan ympäri maan.
Vitsi?

#49.7.2007 21:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TeleHell:
Onkohan ne tätäkään ajatelleet loppuun asti.. Esim. mitkä päästöt&jätteet tulee siitä ihmismassasta, mikä niitä konsertteja tuli katsomaan ympäri maan.
Ilmeisesti esimerkiksi julkkikset ja artistit olivat aiheuttaneet jonkin verran päästöjä, kun olivat tulleet yksityislentokoneilla keikkapaikoille... :D

#510.7.2007 3:49

no voi sitä ajatella. Jos yhtä lavatapahtumaa tulee katsomaan 50 000 ihmistä.
Tuskin kukaan voi sanoa etteikö festareilla visko roskia maahan koskaan ;D..


AMD Athlon 64 3200+ s939 venice 2,2Ghz + Zalman CNPS7000B-Cu | Asrock 939s56 | 2x 512 DDR440 (220Mhz) | Radeon x600 pro 256MB PCI-e (525Mhz/297Mhz)+ VF-700AlCu | samsung 160GB 7200rpm | 350w virtalähde | Windows XP SP2

#610.7.2007 13:28

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto