Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Xbox 360 Elite Japaniin vasta lokakuussa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5.7.2007 14:15 Kommentteja (9)

Xbox 360 Elite Japaniin vasta lokakuussa Microsoft on kertonut tuovansa Xbox 360 -konsolin parannellun version, Xbox 360 Eliten, Japanin markkinoille 11. lokakuuta 2007.

Microsoft ei ole onnistunut konsolillaan Japanin valloituksessa, vaan on jäänyt uusissa myyntitilastoissa selvästi Sonyn ja Nintendon jalkoihin. Nintendon Wii-konsolia myytiin Japanissa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 1,78 miljoonaa kappaletta. Sonyn PlayStation 3 puolestaan myi samassa ajassa hieman yli puoli miljoonaa. Kotikenttäedun puutteesta kärsivän Xbox 360:n oli tyytyminen noin 123 tuhanteen myytyyn konsoliin.

Japaniin myyntiin tulossa olevasta Elite-konsolista löytyy samat ominaisuudet, kuin Yhdysvalloissa myytävästä konsolista (musta väri, uusittu komponenttisijoittelu, 120 gigatavun kiintolevy sekä HDMI-liitin). Uutta mallia tullaan myymään noin 286 euron hintalapulla varustettuna vanhan konsolin perusmallin maksaessa 178 euroa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että halvemmasta PlayStation 3:n mallista pyydetään Japanissa noin 299 euroa ja Wiistä noin 149 euroa.

Suomeen Eliten on kaavailtu saapuvan elokuussa. Yhdysvalloissa konsoli on jo saatavilla.

Lähde:
Yahoo! (Reuters)

Aiheet: Pelikonsolit
  DVD Jon ohitti iPhonen aktivoinnin Belgialainen internet-operaattori joutuu estämään laittoman P2P-liikenteen  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

9 kommenttia

Lainaus:
Uutta mallia tullaan myymään noin 286 euron hintalapulla varustettuna vanhan konsolin perusmallin maksaessa 178 euroa.
Kun tuohon hintaan saisi Suomestakin, niin osto päästös olisikin sitten siinä.

#15.7.2007 14:37

Näen jo Japanilaisten hyppivän innoissaan ja muodostavan jonoja kauppojen eteen...

#25.7.2007 14:51

Lainaus:
halvemmasta PlayStation 3:n mallista pyydetään Japanissa noin 299 euroa
Jos tähän hintaan saisi Suomessakin, niin ei olisi mitään mietittävää

#35.7.2007 17:00

Ei juma, käy kyllä kateeks noi japanin hinnat.

#45.7.2007 17:09

Minkä ihmeen takia tuolla on niin edullinen. Ostaako ne niin saatanasti pelejä vai mitä? Japani ei oo kyllä kovin köyhä maa ja hyvä veto Microlta.

#55.7.2007 17:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ap85:
Näen jo Japanilaisten hyppivän innoissaan ja muodostavan jonoja kauppojen eteen...

Kauppojen oville on sijoitettu valtavia roskiksia johon jonossa DS:llä pelaavat voivat sijoittaa häviäjä-konsolinsa kun saavat uunituoreen eliten haltuun. Suosio on taattu :D

#65.7.2007 18:00

Olikos tossa elitessä jotenkin uus jäähdytysratkaisu tai jotain? Muuten en kyllä näe mitään syytä miksi ostaa elite premiumin sijaan, nuin kalliskin kun on (euroopassa)

#75.7.2007 18:18

Hinta on halpa sen takia että japsitkin innostuisivat laitteesta,kun se ei ole siellä kovin haluttu vielä.


Maailma on täys erilaisia

#85.7.2007 19:26

Öö, väärin menee M$, lisäämällä roinaa konsoliin ja nostamalla hintaa satasella pääsee satasen lähemmäs PS3:a mutta satasen kauemmas Wii:tä!

Ja kumpaa siellä taas myytiinkään kuin siimaa?

Syy, xo putoaa japskien väliin ollen täysin tarpeeton kapistus kun halvemmalla saa hauskaa, ja samalla rahalla saa rajuarautaa.

Kannattaa pysyä siellä kotona missä idiootit ostaa GM:ää siinä missä M$:ääkin.

#96.7.2007 23:05

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto