AfterDawn logo

Prince suututti levykauppiaat

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
21 kommenttia

Pop-muusikkona ja lauluntekijänä tunnettu Prince on suututtanut uuden albuminsa ilmaisjakelulla Ison-Britannian levykauppiaat. Prince jakaa uutta Planet Earth -albumiaan ilmaiseksi viikonlopun Mail on Sunday -lehden mukana.

Levykauppiaiden suuttumuksen syy on siinä, että albumi tulee myyntiin vasta heinäkuun 24. päivä. Täten ilmaiset levyt ehtivät olla liikkeellä yli kolme viikkoa ennen varsinaisen myynnin alkamista. Tämän seikan pelätään laskevan levyn myyntiä huomattavasti, jonka takia levykauppojen odotetaan myös kärsivän.

Levykauppiaita edustavan ERA:n (Entertainment Retailers Association) johtaja Paul Quirk ei ollut mielissään Princen toimista. Quirkin mielestä Princen levyn ilmaisjakelu loukkaa kaikkia niitä levykauppoja, jotka ovat joskus myyneet Princen levyjä. Quirkin mielestä kyseinen toiminta laskee myös levyjen arvoa. Jos Prince aikoo jatkaa vastaavaa toimintaa, voivat levykauppiaat poistaa Princen levyt kokonaan valikoimistaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun CD- tai DVD-levyjä jaellaan lehtien mukana ilmaiseksi, mutta yleensä kyseessä on jo markkinoilta löytyvä vanhempi tuote tai lyhyt näyte uudesta tuotteesta.


Tällä hetkellä ei ole varmuutta kuinka monta Princen levyä päätyy ilmaisjakeluun, mutta Mail on Sunday -lehdellä on tällä hetkellä noin 2,3 miljoonaa tilaajaa. Toinen mysteeri on rahasumma, jonka Mail on Sunday on maksanut Princelle ennakkojakelun yksinoikeudesta.

HMV-levykauppaketjun toimitusjohtaja Simon Fox ei näe Princen toiminnassa mitään järkeä. Foxin mukaan levyjen laskeva myynti ei ainakaan parane tällä tavalla. Mail on Sundayn johtaja Stephen Miron pitää suuntausta kuitenkin oikeana ja Mironin mukaan levykauppiaat eivät ole osanneet uudistaa toimintaansa oikealla tavalla.

Lähteet:
Reuters
Digital Spy

21 KOMMENTTIA

Mummy1/21

En tie ko. musiikist mitään, mut entäs sit jos kyseinen levy onkin hitti lehden tilaajien mielest ja he mainostaa sitä muutamal kaverilleen jotka joutuneekin ostaan levyn?

Noh ehkä se on vaa toive ajatteluu muusikon kannalt...

Kaakatus2/21

Mielenkiintoista nähdä kuinka tässä käy. Kun kerta jaetaan levy ihan fyysisenä ja täysin alkuperäisenä, niin myynti voi rankasti laskea. Erinomaista promoahan tuo on.

Ysf3/21

Heti alkaa itku tai kitinä levykaupoilta kun jotain uutta kokeillaan: Levymyynti on kaupoissa laskenut kuin lehmän häntä. Se on fakta minkä Prince (ja Sony) on huomannut. Joten artistia on turha syyttää siitä, että yrittää löytää jonkin toisen keinon edistääkseen myyntiä, kerran ei kaupat osaa tehdä bisnestään oikein.

Jos artisti on saanut korvaukset lehdeltä, ovat ne ainakin menneet oikeaan osoitteeseen, eikä minnekkään tukku-vähittäiskauppojen voittoihin.

LaLLi804/21

Tuskinpa suuret levymyyjät poistavat Princeä valikoimistaan. Sen verran suuri artisti kyseessä ja levyt myyvat varmaan tasaisen varmasti. Perinteisen sokeaa toimintaa taas suurelta järjestöltä. Itselle tuli heti mieleen kiinnostuksen herättäminen ihmisissä joka saattaa saada ihmiset ostamaan Princen aiempia levyjä ja kehumaan musaa kevareillekin. 2,3M levyä jaettuna ja ties kuinka montaa kuulijaa lisää.

jarppa1515/21

Juuri tämmöstä oon odottanut,mahtava juttu,rahat menee artistille eikä välistävetäjille,kyllä kai prince on diilistä hyvät rahat saanu ?

AvenZer6/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mummy:
En tie ko. musiikist mitään, mut entäs sit jos kyseinen levy onkin hitti lehden tilaajien mielest ja he mainostaa sitä muutamal kaverilleen jotka joutuneekin ostaan levyn?

Ostaa tai sitten tämä lehden tilaaja poltaa kysyisestä levystä kopiot kaverilla, näihän saa tehdä jos kaveripiiri pysyy pienenä (ainakin suomessa olettaen, että levyssä ei ole suojauksia)...

mcmopo7/21

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mummy:
En tie ko. musiikist mitään, mut entäs sit jos kyseinen levy onkin hitti lehden tilaajien mielest ja he mainostaa sitä muutamal kaverilleen jotka joutuneekin ostaan levyn?

Ostaa tai sitten tämä lehden tilaaja poltaa kysyisestä levystä kopiot kaverilla, näihän saa tehdä jos kaveripiiri pysyy pienenä (ainakin suomessa olettaen, että levyssä ei ole suojauksia)...
Väärin levyjä ei saa kopioisa muille, ja nykyään kaikissa on jo kopiointisuojaus. Suojaus ei "ehkä" pidä, mutta se estää kopioimisen laillisesti omaankin käyttöön.

Kaakatus8/21

Lainaus:
Väärin levyjä ei saa kopioisa muille, ja nykyään kaikissa on jo kopiointisuojaus. Suojaus ei "ehkä" pidä, mutta se estää kopioimisen laillisesti omaankin käyttöön.
Tänä päivänä sitä ei välttämättä voida pitää vahvana kopiosuojauksena (vedoten dvd-levyjen suojaukseen) joten sen saa murtaa. Teostohan on sanonut, että kaveri piirissä saa musiikkia jaksaa, mutta en tiedä millä tavalla.

_joo_9/21

Lainaus:
Väärin levyjä ei saa kopioisa muille, ja nykyään kaikissa on jo kopiointisuojaus. Suojaus ei "ehkä" pidä, mutta se estää kopioimisen laillisesti omaankin käyttöön.
Eikös vasta uutisoitu että suuret valmistajat ei enää käytä kopiosuojausta? Vai olenko ihan väärässä?

Quatropro10/21

"You sexy motherfuckha!" -laulaa Prince kultaiseen ase-mikrofoniin eräässä hienossa kappaleessa... Tää jätkä on RAUTAA!!! vähän niinku meillä Frederikki.

pahis11/21

Mainostemppu, eivät voi poistaa Princeä kaupoista kuitenkaan.

Lappius12/21

Ehkäpä kyseinen äijä saa tällä tavalla enemmän rahaa? Ja sen johdosta kaikki riistävät välikädet jäävät nuolemaan näppejään, jonka takia ovat nyt sitten niiiiin loukkaantuneita.

CodecDude13/21

Lainaus:
Jos Prince aikoo jatkaa vastaavaa toimintaa, voivat levykauppiaat poistaa Princen levyt kokonaan valikoimistaan.
Poistakaa niin ainakin laskee levy myynti. Luulisi nyt bändin saavan levittää musiikkiaan juuri niin kuin tahtoo. Hyvää mainostahan tuo vain on.

geru14/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ysf:
Heti alkaa itku tai kitinä levykaupoilta kun jotain uutta kokeillaan: Levymyynti on kaupoissa laskenut kuin lehmän häntä.
Totta, ja levy-yhtiöiden lääke tähän: raskaampia ja hankalempia kopiosuojauksia, jotka laskevat tuotteen toimivuutta ja käytettävyyttä... Olisihan se kiva nähdä vaihteeksi jokin levy- ja elokuvayhtiöiden idea, joka oikeasti hyödyttäisi kuluttajaa. Varmaan auttaisi noihin laskeviin myyntilukuihinkin.

jaska55115/21

HÄHÄHÄHÄH hyvin menee levy kauppiaat!!!!!

mjk16/21

Heh, hyvin tehty promootio prince:ltä, mahtaa ihan tosissaan levy-yhtiöitä ja kauppiaita harmittaa..

himpo17/21

Täh?

Levykauppiaita harmittaa kun muutamat lehden tilaajat saa levyn ilmaiseksi? Eivätkä tahdo enää rahastaa kuluttajia kyseisellä levyllä? Harkitsevat lopettavansa rahastuksen myös artistin vanhemmilla levyillä?

Tuskin, valittaa osaavat, mutta rahasta eivät osaa luopua!

Sama tuo on koska levy ilmestyy virallisesti kun netistä sen saa kuitenkin muutaman minuutin kuluttua kauppojen auettua.

Varmasti myy paremmin tällaisen mediatempauksen ansiosta.

Ap8518/21

Prince ownas levykauppiaita,hah hah haa! :D

Tää on ihan hauska tapaus ja odotan innolla, kuinka käy levymyynnin kanssa.

Xelos19/21

Siis hetkinen. Eikö artisti saa levittää omaa tekemäänsä musiikkia miten haluaa, oli julkaistu tai ei? Jos se olisi levysopimuksessa erikseen kielletty, tuskinpa olisi näin käynnyt. GG levy-yhtiöt.

Zapuska20/21

wb prince <:

trooper7821/21

Vaikka tuota nyt jaellaankin parin miljoonan kappaleen verran, olen aika varma, että levy kiipeää myydyimpien top10 tuosta vaan. Ja sekös sitten näitä levy-yhtiöitä sitten ottaakin päähän >:D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT