Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PSP:n uusi firmware-päivitys tuo lisäpotkua laitteeseen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25.6.2007 22:41 Kommentteja (16)

PSP:n uusi firmware-päivitys tuo lisäpotkua laitteeseen Sonyn uusin 3.50 firmware-päivitys PSP:lle toi median etäkatselun lisäksi myös puhtia konehuoneeseen, sillä päivityksen myötä pelejä kehittävät tahot voivat jatkossa ajaa PSP:n suoritinta 333 MHz kellotaajuudella. Aikaisemmin suorittimen nopeus oli rajoitettu 80 prosenttiin tästä eli 266 MHz kellotaajuuteen.

Päivitys ei kuitenkaan vaikuta nykyisiin peleihin ja lisätehot on otettava erikseen käyttöön kehittäjien toimesta. Lisätehot voidaan valjastaa esim. parempiin efekteihin tai latausaikojen lyhentämiseen.

Suurin osa peleistä on kuitenkin aikaisemmin tyytynyt 222 MHz kellotaajuuteen, joten on todennäköisestä etteivät kaikki uutuuspelit tule hyödyntämään mahdollisuutta korkeamman kellotaajuuden käyttämiseen. Kellotaajuuden laskemisella on pyritty pienentämään PSP:n virrankulutusta, jotta käsikonsolin akku kestäisi mahdollisimman pitkään yhdellä latauksella.

PSP:n kellotaajuuden nostaminen on ollut mahdollista myös aikaisemmin, mutta se on vaatinut epävirallisten firmwarejen käyttämistä. Ylimääräisestä laskentatehosta on ollut apua mm. videoita toistettaessa ja emulaattoreita käyttäessä.

Sonyn päivitys on jälleen herättänyt huhut uudistetusta PSP:stä, jossa parannettujen komponenttien avulla olisi saatu konsolin virrankulutusta alennettua huomattavasti. Täten konsoli voisi pyörittää myös uusia pelejä 333 MHz -tilassa kauemmin, jolloin päivitetylle PSP:lle saataisiin myös näyttävämpiä pelejä ilman ongelmia taaksepäin yhteensopivuudessa nykyisen PSP:n kanssa.

Lähteet:
Shacknews
DailyTech

  Austin Powers ilmaiseksi Xbox 360:n omistajille Yhdysvalloissa TorrentSpy ja isoHunt aloittavat sisällön suodattamisen  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

16 kommenttia

Ilmeisesti siis tästä syystä ei ole käynyt toteen nämä mainoslauseet "grafiikka jopa parempaa kuin PS2:lla". Jos nyt pääsisivät samaan tasoon, niin olisi sekin saavutus.

#125.6.2007 22:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:
Ilmeisesti siis tästä syystä ei ole käynyt toteen nämä mainoslauseet "grafiikka jopa parempaa kuin PS2:lla". Jos nyt pääsisivät samaan tasoon, niin olisi sekin saavutus.

Ja lisää kärähtäneitä psp:tä....

#226.6.2007 5:32

Jotenkin ei vaan loksahda tuo psp :/

#326.6.2007 7:00

Itse olen suunnitellut PSP:n ostoa, sillä se on nyt niin edullinen (99e). Tehtiin uusi päivitys, jolla houkutellaan vaihtamaan ''homebrew'' yhteensopiva softa ei-yhteensopivaksi sillä verukkeella, että prosessori on nopeampi, hyvää työtä, SONY.

#426.6.2007 7:09

Itse ostin juuri eilen PSP:n hintaan 99€ ja tilasin netistä 4GB muistikortin laitteeseen päälle. Kokonaishintaa tuli sitten 159,90€. Ei yhtään hullumpi hinta, ottaen huomioon, että esim. Tilt-pelikaupassa kaupiteltiin PSP Giga Packkia (eli PSP+1GB muistikortti) hintaan 199,90€ :)

#526.6.2007 8:07

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TemeTee:
Itse olen suunnitellut PSP:n ostoa, sillä se on nyt niin edullinen (99e). Tehtiin uusi päivitys, jolla houkutellaan vaihtamaan ''homebrew'' yhteensopiva softa ei-yhteensopivaksi sillä verukkeella, että prosessori on nopeampi, hyvää työtä, SONY.
Eiköhän tuostakin custom firmis aika nopeasti väännetä.

#626.6.2007 9:01
RIVER2
Inactive

OE firmikset hoitaa ja on hoitanut saman homman jo kauan, joten ei silti kannata päivitellä!

#726.6.2007 9:38

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:
OE firmikset hoitaa ja on hoitanut saman homman jo kauan, joten ei silti kannata päivitellä!
No jos aikoo pelata niitä pelejä jotka on suunniteltu käyttämään tuota 333Mhz:in taajuutta, koska ne tulevat vaatimaan tuon firmiksen.

#826.6.2007 10:46

Lainaus:
No jos aikoo pelata niitä pelejä jotka on suunniteltu käyttämään tuota 333Mhz:in taajuutta, koska ne tulevat vaatimaan tuon firmiksen.

Joko tuostakin firmiksestä tehdään "avoin versio", tai tehdään joku homma emuloimaan tuota. Ainakaan 333mhz prossunnopeus ei ole ongelma.

#926.6.2007 12:10

eikös sen kellotaajuuden ole pystynyt nostamaan 333mhz jo ajat sitten sillä dev hookilla? Vai muistinko väärin :D Noh olkoot miten on.. hienoa jos saavat pudotettua noita latausaikoja. Joissakin peleissä ne on niin saatanalliset.

#1026.6.2007 12:35

Lainaus:

Joko tuostakin firmiksestä tehdään "avoin versio", tai tehdään joku homma emuloimaan tuota. Ainakaan 333mhz prossunnopeus ei ole ongelma.
Niin kyllähän tuosta varmasti tulee myös custom firmis, mutta yritän vain sanoa, että vaikka customeissa on ajat sitten saanut jo 333mhz:in kellotaajuuden ovat pelinkehittäjät tehneet pelejä 266mhz:sia käyttäen, eli nyt saamme komeampia pelejä, kun ne tehdään alusta asti käyttämään 333Mhz:in taajuutta.

#1126.6.2007 12:43
henkettu
Inactive

Lainaus:
[quote]
Joko tuostakin firmiksestä tehdään "avoin versio", tai tehdään joku homma emuloimaan tuota. Ainakaan 333mhz prossunnopeus ei ole ongelma.
Niin kyllähän tuosta varmasti tulee myös custom firmis, mutta yritän vain sanoa, että vaikka customeissa on ajat sitten saanut jo 333mhz:in kellotaajuuden ovat pelinkehittäjät tehneet pelejä 266mhz:sia käyttäen, eli nyt saamme komeampia pelejä, kun ne tehdään alusta asti käyttämään 333Mhz:in taajuutta.[/quote]

Niin, ja ei ainakaan brickaa.

#1226.6.2007 18:37

Custom-firmwaret on jo iät ajat antanut valita 333MHz kellotaajuuden. Että ei tossa nyt mitään mullistavaa ole miksi pitäisi kenenkään päivittää OE firmiksestä tohon.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
No jos aikoo pelata niitä pelejä jotka on suunniteltu käyttämään tuota 333Mhz:in taajuutta, koska ne tulevat vaatimaan tuon firmiksen.
Eiväthän ne tuotan nimenomaista 3.50 FW:tä vaadi vaan ainoastaan sen 333 MHz kellotaajuuden.:)

#1327.6.2007 20:08

Luulen, että pelit nimenomaan tulevat vaatimaan tuon 3.50 firmiksen. Tai vaihtoehtoisesti oe-version siitä. Kukin päättäköön itse, minun valintani olisi tulevaisuudessa 3.50 oe-*

#1427.6.2007 20:12

Totta kai sitä mukaan kun tulee uudempia OE versioita niin niihin päivitän.:P

#1527.6.2007 20:16

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TemeTee:
Itse olen suunnitellut PSP:n ostoa, sillä se on nyt niin edullinen (99e). Tehtiin uusi päivitys, jolla houkutellaan vaihtamaan ''homebrew'' yhteensopiva softa ei-yhteensopivaksi sillä verukkeella, että prosessori on nopeampi, hyvää työtä, SONY.
Eiköhän tuostakin custom firmis aika nopeasti väännetä.
Nojaa, kyllä siinä vielä vähän aikaa menee, kun DaX (OE ja SE-firmwarejen kehittäjä) on koulussa. Kuulemma jotain kokeita ollut. Ja eipä tästä 3.50:stä mitään taida tulla, veikkaisin että 3.51:stä tulee.. Juuri julkaistu. :P

#1629.6.2007 10:38

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto