AfterDawn logo

Nintendo ottaa omansa takaisin

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
22 kommenttia

Taloustietotoimisto Bloomberg uutisoi Nintendon ohittaneen elektroniikkajätti Sonyn markkina-arvossa mitattuna. Sonyn liikevaihto on kahdeksan kertaa Nintendon vastaavaa suurempi, mutta yllättävät tapahtumat pelikonsolimarkkinoilla ovat kääntäneet tulosodotukset päälaelleen.

Sony ohitti Nintendon maailman suurimpana pelikonsolivalmistajana vuonna 2000 PlayStation 2 -konsolin julkistamisen jälkeen. Valta-asema on kuitenkin kääntymässä takaisin Nintendolle, koska Sonyn uuden PlayStation 3 -konsolin kysyntä on ollut reilusti odotettua laimeampaa. Nintendon Wii-pelikonsoli myy Japanissa tällä hetkellä viisi kertaa enemmän, kuin kilpailija PlayStation 3.

Bloomberg kertoo Nintendon markkina-arvon nousseen 39,4 miljardiin euroon Sonyn yltäessä 39 miljardiin euroon. Nintendon suurimmat tulot tulevat Wii- ja Nintendo DS -pelikonsoleista sekä pelimyynnistä. Wii-konsolin erinomainen menestys varsinkin Japanissa onkin nostanut Nintendon pörssiarvoltaan Japanin kymmenen suurimman yrityksen joukkoon. Bloomberg kertoo myös, että Nintendolla on mahdollisuus ylittää jopa koko Sony-konsernin tulot loppuvuonna, vaikka ne ovat tällä hetkellä Nintendon tuloihin verrattuna noin kahdeksankertaiset.


Vaikka Sonyn uusi PlayStation 3 ei olekaan myynyt odotetusti, pyörii vanha PlayStation 2 -konsoli edelleenkin myyntilistojen kärjessä. Itse asiassa PS2-konsolia myytiin vielä maaliskuussa 280 000 kappaletta, enemmän kuin yhtäkään uuden sukupolven pelikonsolia. Tästä voidaan vetää vain yksi johtopäätös: hinta se on, mikä ratkaisee.

Nintendon Wii-pelikonsolia on myyty tähän mennessä maailmalla huimat 5,84 miljoonaa kappaletta.


Lähteet:
Bloomberg
Tietokone

22 KOMMENTTIA

mufasalol1/22

No kyllä Nintendo on niin legenda että se ton paikan ansaitsee ;)

jehu802/22

Lainaus:
Tästä voidaan vetää vain yksi johtopäätös: hinta se on, mikä ratkaisee.

Aika pitkälle yleisellä tasolla näin voidaan sanoa. Tulee se PS3:n hinta varmasti ajan myötä alas, mutta nyt pitäisi reagoida tilanteeseen nopeasti - muuten muut menee karkuun ja sitä on vaikea ottaa kiinni.

dorkempi3/22

Lainaus:
[quote]Tästä voidaan vetää vain yksi johtopäätös: hinta se on, mikä ratkaisee.

Aika pitkälle yleisellä tasolla näin voidaan sanoa. Tulee se PS3:n hinta varmasti ajan myötä alas, mutta nyt pitäisi reagoida tilanteeseen nopeasti - muuten muut menee karkuun ja sitä on vaikea ottaa kiinni.[/quote]Totta, raju hinnanpudotus syksyllä (samaan aikaan kun MGS4 ja GTA4 ehkäpä iskevät markkinoille), niin saattaisi Sony vielä pelastaa kasvonsa loppuvuonna.

Wii on ollut kyllä Nintendon pelastus, hyvä niin. En olisi halunnut sellaisen legendan vaipuvan unholaan, jos Wii olisi flopannut.

mcmopo4/22

Ennen oli helppoa kun konsolin saattoi ostaa parin megahyvän pelin takia. Toisin on PS3:n kanssa.

eftu5/22

Gamecuben omistajana on hauska seurata Afterdawnin keskusteluja. Kaksi vuotta sitten Nintendoa pilkattiin ja vihattiin tämän tästä, nyt Sony on saanut ihmisten vihan kohdalleen.

mufasalol6/22

Lainaus:

Totta, raju hinnanpudotus syksyllä (samaan aikaan kun MGS4 ja GTA4 ehkäpä iskevät markkinoille), niin saattaisi Sony vielä pelastaa kasvonsa loppuvuonna.


MGS4 tulee vasta 2008 puolella, jos sillonkaan...
Parinsadan euron alennus olisi tultava pian, harmi vaan että se on mahdotonta

mjk7/22

Nintendolla menee hienosti, ei paljoa tappioita pelipuolella kuten ei pahoja imago-kolhujakaan. Joten mielestäni tuo on odotettua.

tuure28/22

Lainaus:

MGS4 tulee vasta 2008 puolella, jos sillonkaan...
Parinsadan euron alennus olisi tultava pian, harmi vaan että se on mahdotonta
Miten niin mahdotonta?

mcmopo9/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eftu:
Gamecuben omistajana on hauska seurata Afterdawnin keskusteluja. Kaksi vuotta sitten Nintendoa pilkattiin ja vihattiin tämän tästä, nyt Sony on saanut ihmisten vihan kohdalleen.
Johtuen siitä että Snessin jälkeen alkoi alamäpi peleissa ja konsoleissa (muutamia helmiä lukuunnottamatta). Mutta onneksi nyt on ruvettu noususuuntaan.

kiiveri10/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
Miten niin mahdotonta?

Koska sony tekee jo nyt tappiota jokaisesta konsolista ja jos hintaa lasketaan niin nämä tekevät enemmän tappiota johon ei ole varaa.
esim sony sulki musiikin ja videon latauspalvelun kun joutuvat sijoittamaan ps3:en:
http://www.afterdawn.com/news/archive/10122.cfm

Ei se pelkkä hinta ole wiin ylivoima, ohjaus systeemi on niin erikoinen niin se jo kiinnostaa ihmisiä.

mufasalol11/22

Lainaus:
Miten niin mahdotonta?

Koska Sony tekee jo nyt niin hurjaa tappioita PS3 myynnillään, että moinen hinnanalennus ei ole ajankohtainen vielä pitkiin aikoihin. Eipä ole pelitkään menneet kaupaksi (koska ei ole mitä kaupata?)

Sebu9212/22

Ihan odotettavaa, että parhaiten myyneen konsolin valmistaja menestyy parhaiten. Tässä tapauksessa Nintendo. Nintendon pitäisi ainakin osata.

tuure213/22

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuure2:
Miten niin mahdotonta?

Koska sony tekee jo nyt tappiota jokaisesta konsolista ja jos hintaa lasketaan niin nämä tekevät enemmän tappiota johon ei ole varaa.
esim sony sulki musiikin ja videon latauspalvelun kun joutuvat sijoittamaan ps3:en:
http://www.afterdawn.com/news/archive/10122.cfm

Ei se pelkkä hinta ole wiin ylivoima, ohjaus systeemi on niin erikoinen niin se jo kiinnostaa ihmisiä.
No kyllähän tässä reilun puolen vuoden sisään sitä hintaa on saatu jo leikattua jonkin verran. Saihan MS:kin boksinsa jo vuodessa tuottamaan voittoa, vaikka aluksi niistä tuli 100$ takkiin per konsoli.

Kaakatus14/22

Lainaus:
Saihan MS:kin boksinsa jo vuodessa tuottamaan voittoa, vaikka aluksi niistä tuli 100$ takkiin per konsoli.
Microsoft rakensi konsolinsa osista, joita voidaan tuottaa kovassa kysynnässä halvalla. Blu-ray ja Cell eivät ole tälläisiä. Sen lisäksi julkaisun tienoilla taisi olla 300$ Sonyn tappio per konsoli.

Shadows1315/22

Mielestäni suurimalle osalle kuluttajista olisi riittänyt julkaista ps3 silloin kun hinta on 300€ tuntumassa mutta odotettavissa on että jossain vaiheessa ps3 voi olla suosittu. mutta siihen on parinvuoden matka.

PetoZzi16/22

Empä usko et toi PS3 on enää 2v pääst kovinkaa suosittu laite.. tottakai jengi nyt hehkuttaa et ku sielt on tulos gta4 jne mut ne on siel sit joskus ja ilmeisest tulos muilleki alustoille myöhemmin jotenka.. ;)

heappi17/22

Eiköhän Sony tarkoituksellisesti ota vähän takkiin PS:llä jotta Blu-Ray vedettäisiin voittajaksi formaateissa. Otatko euron nyt vai kympin huomenna, siinäpä kysymys!

Ja mitä hinnanlaskuihin tulee, niin uusimpien komponenttien hinta laskee ajan myötä joten Sonyllekin tulee varmaan tilaisuuksia pitää kate kunnossa samalla kun tiputtavat konsolinsa hintaa.

mufasalol18/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PetoZzi:
tottakai jengi nyt hehkuttaa et ku sielt on tulos gta4 jne mut ne on siel sit joskus ja ilmeisest tulos muilleki alustoille myöhemmin jotenka.. ;)

GTA4 tulee xbox360:lle samoihin aikoihin ;)

Kaakatus19/22

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PetoZzi:
tottakai jengi nyt hehkuttaa et ku sielt on tulos gta4 jne mut ne on siel sit joskus ja ilmeisest tulos muilleki alustoille myöhemmin jotenka.. ;)

GTA4 tulee xbox360:lle samoihin aikoihin ;)
Ja only for Xbox360 lisäsisällöllä, jota ei PS3:lla nähdä. :P

Shadown20/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti heappi:
Eiköhän Sony tarkoituksellisesti ota vähän takkiin PS:llä jotta Blu-Ray vedettäisiin voittajaksi formaateissa. Otatko euron nyt vai kympin huomenna, siinäpä kysymys!

a mitä hinnanlaskuihin tulee, niin uusimpien komponenttien hinta laskee ajan myötä joten Sonyllekin tulee varmaan tilaisuuksia pitää kate kunnossa samalla kun tiputtavat konsolinsa hintaa.

Taitaa vain tulla kova hinta sille Blu-Ray:lle, jos tai kun PS3 floppaa. Peli-bisnes kun on tuottoisaa hommaa, jos vain on siinä mukana. Sony nyt ei oikein ole enää mukana tässä hommassa, ellei nyt ihmeitä satu.

Mitä tulee noihin komponenttien hinnanalennuksiin, niin ne koskee myöskin muita konsoleita. Kun Sony pääsee laskemaan hintojaan, laskee siinä mukana muutkin ja etumatka on ja pysyy. Näin ollen menetetty suosio on erittäin vaikea saada enää palautettua.

Noh, ensi joulu kertoo jo paljon mihin suuntaan mennään.

TrediC21/22

Pikkasen off topic mutta pistän kumminki. Eli listaa peleistä jota ei julkasta ps3:lle.

Killing Day, Theseis(Due to high costs, Track7 decided not to develop this game for the PS3.) elikkä korkeiden kustanusten takia ei tulla näkemään ps3 versiota, Endless Saga, Elveon, Condemned:Criminal Origins, Smackdown 07 (THQ provided this comment: "...the development team would rather concentrate their resources on the three other platforms.") luultavimmin tulee vain PS2, PSP, xbox360, Oblivion saattaa olla vain myöhässä, Splinter Cell: Double Agent varmuutta ei ole mutta saattaa olla tulossa jouluna.

EA on vähentänyt ps3 pelien tekemistä, Atari ja SNK ei sunnittele ps3 pelien tekemistä ennen vuotta 2009, Ubisoft rupeaa tekemään pelejä vasta kun konsolin hinta on laskenu.

Suurin syy ps3 pelien lykääntymiselle ja peruuntimiselle on nimen omaan toi Cell prosessori, koska sille on erittäin vaikeaa ja kallista ohjelmoida pelejä. Pienet pelitalot ei välttämättä pysty edes tekemään pelejä ps3:lle eli Wii ja Xbox saa aika hyvän etumatkan Sonyyn.

himpo22/22

No nyt tajusin miksi Son¥ ei "tahtonut" valmistaa tarpeeksi noita ps3:sia vastaamaan alku kysyntää.

Toivovat varmaankin että laitteesta tulee yhtä suosittu kuin ps2 ja sen minkä jättävät nyt myymättä tuottaa voittoa kun myyvät vasta sitten kun jokainen myyty laite tuottaa oikeasti voittoa.

Tai sitten ovat vaan tyhmiä.

:edit: Ja nyt haaveilen Wii:stä vielä enemmän, ps2:sen ostin kun €urolla sai. Kun Wii lähtee samalla niin voi tulla meille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT