Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Sonyn uusi Blu-ray-soitin maksaa alle 500 dollaria

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.6.2007 14:23 Kommentteja (15)

Sonyn uusi Blu-ray-soitin maksaa alle 500 dollaria Sonyn BDP-S300-soitin on saanut hinnanalennuksen ennen laitteen virallista julkaisua. Sony esitteli uutta Blu-ray-soitinta helmikuussa, jolloin soittimen myyntihinnaksi arvioitiin 599 dollaria. Eilen Sony kuitenkin ilmoitti kesäkuussa myyntiin tulevan BDP-S300-soittimen suositushinnan laskevan 499 dollariin.

Sonyn alennuksen myötä kyseessä on halvin markkinoilta löytyvä Blu-ray-soitin. Aikaisemmin kyseistä titteliä piti hallussa Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli, jonka hinta on noin 600 dollaria.

Sonyn ensimmäinen Blu-ray-soitin (BDP-S1) julkaistiin noin puoli vuotta sitten ja silloin sen hinta oli noin 1000 dollaria. Sonyn on siis saanut puolitettua edullisimman soittimen hinnan puolessa vuodessa. Sonyn mukaan hintaa voidaan laskea, koska Blu-ray-soittimien kysyntä on kasvussa ja soittimien valmistuskustannukset laskevat jatkuvasti.

Sonyn hinnanalennus oli odotettavissa, sillä halvin HD DVD -soitin maksaa tällä hetkellä noin 250 dollaria. Sonyn BDP-S300-soitin on ominaisuuksiltaan parempi kuin HD DVD:tä tukevan Toshiban edullinen HD-A2-soitin, sillä se tukee mm. DVD-elokuvien skaalausta 1080p resoluutioon, mutta molemmat soittimet kelpaavat peruskäyttöön mainiosti.

Lähteet:
Digitoday
BBC News

Aiheet: Blu-ray
  Poliisi ratsasi Direct Connect -käyttäjiä Toshibalta tallentava HD DVD -asema kannettaviin  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

15 kommenttia

Nyt vois jo ajatella ostavansa blue-ray soittimen... Onko toi 500$ soitin jo suomes?

#15.6.2007 14:55

Täällä Lahdessa Veikon Kone myi yksi päivä Lg:n Blue ray soitinta 299 !!!Arvatkaa v.... kun ei ollut rahaa just silloin sijoittaa siihen :(

#25.6.2007 15:14

Eli odotettavissa on myös luultavasti PS3:sen hinnan lasku.

#35.6.2007 15:24

Tampereellakin Veikon Koneesta olisi saanu Blu-Ray soittimen 299EUR, ainoa MUTTA oli se pienellä painettu osa, piti ostaa kallis taulutöllö sen kanssa :)

#45.6.2007 16:47

Tätä ollaankin jo jonkin aikaa odotettu. Vielä kun perusmallin Blu-ray soittimen saisi noin 300€ hintaan ja hyvän mallin 500€ hintaan, voisi jo alkaakin miettimään sellaisen hankkimista. Nyt on kyllä vielä vähän turhan hintava laite...

#55.6.2007 17:11

Minun mielestäni ihan törkeän hintainen soitin edelleen, kun ottaa huomioon, että pleikkari maksaa "vain" noin sata dollaria enemmän. Jos nyt olisi itse pakko ostaa joku Blu-ray-toistin, niin kyllä sitten investoisin tuon satasen enemmän ja ostaisin pleikkarin.

#65.6.2007 17:21

Niin onhan ps3 halpa blue ray soittimiin nähden. Mutta onhan soitin aina soitin ja pelikonsoli on pelikonsoli...

#75.6.2007 18:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ville777:
Niin onhan ps3 halpa blue ray soittimiin nähden. Mutta onhan soitin aina soitin ja pelikonsoli on pelikonsoli...

PS3:sen soitin ominaisuuksia on kyllä kehuttu paremmiksi kuin muiden normaalien Blu-Ray soittimien...

#85.6.2007 19:49

Odotellaan että hinta laskee, ei ole kiire ostaan sitä heti, jos ylimääräistä rahaa on niin miksei sen voisi ostaa mutta kun ei oikein olisi, kyllä se on kohta kaikissa koneissa kuten aikoinaan odoteltiin polttavaa dvd asemaa.

#96.6.2007 3:48

On toi silti aika tyyris perusjampan pistää 350-400€ soittimeen josta ei edes tiedä pysyykö se formaattina tulevaisuudessa. Noista ei edes tiedä onko laatu parantunut kun eikös joissain näissä alkuajan soittimissa ollut suuria puutteita ym.

#106.6.2007 5:20

Vieläkin ihan liian kallis...

Lainaus:
PS3:sen soitin ominaisuuksia on kyllä kehuttu paremmiksi kuin muiden normaalien Blu-Ray soittimien...

Niin verrattuna niihin pariin ekaan ilmestyneeseen soittimeen.

#116.6.2007 5:45

Kumma juttu vaan että alle 500 dollarin soitin jenkeissä maksaakin suomessa yli 500€.

#126.6.2007 18:49

Kohtahan vois ostaa tommosen.


Travian, uusi selainpohjainen strategiapeli.
Rekisteröidy Server 3:selle
tästä.

Gladiatus - Hero of Rome

BiteFight

Voisitko klikata yllä olevista linkeistä. Olisin hyvin kiitollinen.

#138.6.2007 14:51

Odotettavissa vuoden sisään myös ps3:n hinnan lasku luulisin :)

#1410.6.2007 16:08

Eikös uutisissa ollut hinnanlaskusta?

#1510.6.2007 18:31

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto