AfterDawn logo

YLE kehottaa muuntamaan kanavansa analogisiksi

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
26 kommenttia

YLE on päättänyt sallia digisignaalinsa muuntamisen analogiseksi kaapelitelevisioverkoissa syyskuusta ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Päätöksen teki tänään ensimmäistä kertaa kokoontunut uusi hallintoneuvosto.

YLE on kertonut aikaisemmin sallivansa taloyhtiöiden niin sanotut keskusdigisovittimet. Keskusdigisovittimella pystytään muuntamaan taloyhtiöön saapuva digitaalinen signaali takaisin analogiseksi. Keskussovittimet ovat kuitenkin hyödyttömiä digiboksittomissa kaapelitelevisiotalouksissa, mikäli kaapeliyhtiöt tarttuvat niille tarjottuun mahdollisuuteen jakaa analogista kuvaa digikuvan rinnalla.

YLE toivoo kaapelitelevisioyhtiöiden muuntavan kaikki kanavansa analogiseksi, mutta ainakin TV1, TV2 sekä FST5 olisi oltava kaapeliyleisön nähtävissä.

MTV3 ja Nelonen ovat tehneet aiemmin samanlaisen päätöksen ohjelmiensa jakelusta kaapeliverkossa.

Analogisten televisiolähetysten piti loppua Suomessa 31.8.2007, mutta nähtävästi tuleva päivämäärä koskeekin enää käytännössä vain antenniverkossa siirrettäviä analogilähetyksiä.

Lähde:
YLE

26 KOMMENTTIA

kootee891/26

Naurettavaa pelleilyä tommonen. Kyllä ne ihmiset ostaa ne digiboksit sitten kun huomaa että teevee pimeni että ne olikin tosissaan. Nyt jättää kaikki mummot ja muut ostamatta kun ei olekaan pakko...

blindpeer2/26

prkle mitä pelleilyä.. Tämä on sitä paljon puhutta YLEn tasa-arvopolitiikkaa (Kaapeli VS. Antenni)..

Japsu13/26

Pelleilyä ja harhaanjohtava on myös tämän keskustelun otsikko.
YLE ei suinkaan kehota vaan ainoastaan harkinnan jälkeen SALLII
digitaalisen signaalin muuntamisen analogiseksi. Ja tämänkin VAIN HELMIKUUN LOPPUUN ASTI (2008).
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=200712539

Siinä olen samaa mieltä että koko homma meni nyt loppumetreillä farssiksi. Jos kerran vuosikaudet on toitotettu ja virallisesti vannottu että analogiset lähetykset lopetetaan 31.8.2007 niin asia olisi pitänyt olla aivan selvää pässinlihaa. Kyllä tuossa jo pitäisi muutamia päitä panna pölkylle tuon emämunauksen vuoksi...

Juce4/26

Jos YLE ei olisi sallinut tuota, niin digiboksittomissa kaapelitelevisiotalouksissa kaikki muut kanavat olisivat jatkossakin näkyneet kuten ennenkin, ainoastaan YLEn analogiset kanavat olisivat pimenneet. Ja tuskin kaikki olisivat digiboksia hankkineet pelkästään YLEä varten.

iivari695/26

Ja jos ylen kanavat ei ois näkyvissä ei tarvis maksaa lupamaksua. :P

Demus6/26

Pelleilyä taikka ei... Taas nähtiin Suomen hätäisen päätöksen seuraukset. Sijoitetaan älytön määrä rahaa (tv-lupamaksuja?) tällä hetkellä vielä täysin turhaan uudistukseen vain sen takia jotta saisimme olla ensimmäisiä.

Minulle ei ole vieläkään selvinnyt mitä niin suurta ja mahtavaa digilähetykset tarjoavat kaapelitalouksiin? Teräväpiirtoa kenties? Tai ehkäpä kaksisuuntaisia lähetyksiä? Tai maailmanrauhan? Tai ehkäpä resurssit loppui kesken ja piti pukata edes jotain kuluttajien nieltäväksi?

Oisivat odottaneet tekniikan kehittymistä ja siirtyneet maltillisesti uuteen "digiaikaan" eivätkä ryntäilleet ympäriinsä törmäillen seiniin. Sattuikohan kukaan edes leikillä ajatella, että ehkä olisi kannattanut panostaa ennemmin laajakaistalähetyksiin?

Itsehän en digiboksia hanki (en - en ole mummo, enkä vaari) ennen kuin saan vastinetta sille 600 juurolle (mitä hyvä boksi tällä hetkellä maksaa) ja jonka joutuu vaihtaa parin vuoden päästä kun ehkä jollain käy mielessä siirtyä teräväpiirtoon. Muut ei_niin_pioneerit ovat jo muuten siirtymässä teräväpiirtoon... YLE taas pioneerinä pyrkii mainostamaan ylisuuria tv-lupamaksuja digiajalla.

welmis7/26

Kivat sulle. OSTA 100€ tikipoksi, kun et keksi muutakaan mihin rahat saat laitettua.

Frequ8/26

Kerta toisensa jälkeen muuttuu YLE:lläkin mielipiteet.. Halleluja.

-Mercury-9/26

Perusongelma on käytettävissä olevien taajuuksien rajallinen määrä. Ongelmaa helpotetaan digitalisoimalla lähetysasemat niin että nyt yhdellä kanavapaikalla tuleekin monta kanavaa. Tämä nyt tehty päätös ei vaikuta tähän millään lailla, sillä ongelma on suurin maanpäällisessä antenniverkossa.

On kaapeliyhtiöiden oma asia mitä he tekevät, Yle vain sallii omien kanaviensa muunnnon.


Kärjistetysti, on jokaisen oma asia missä asuu ja miten ottaa vastaan tv-lähetyksiä. Siellä missä ei kaapelia ole, voi yleensä lisätarjontaa saada satelliitista, tai IPTV:stä.

Tasa-arvoa on hankala toteuttaa, tekniikka ja kansainväliset sopimukset taajuuksista estävät sen että haravalle vaan ei pystytä järjestämään läheskään niin paljon tarjontaa kuin niihin muihin.

Haravajakelu on aina se heikoin. Paranee se varmasti vielä (DVB-T2, HD), mutta ei se koskaan yllä kaapelin tai satelliittien tasolle, IPTV:stä puhumattakaan.

Kaapeliyhtiöt ovat luonnollisia monopoleja, lupa painaa rahaa, mutta myös tarve saada lisää maksavia asiakkaita. Mitä enemmän digibokseja, sitä enemmän potentiaalisia maksukanavien tilaajia. Jo vuosia maksukanavat ovat olleet digiboksin ja ohjelmakortin takana. Kuvastanee yhtiöiden halua digitalisointiin. Eikä niitä taajuuksia sielläkään ole tuhlattavaksi.

Myös analogisten lähetysten katsominen kaapelista lie maksanee jotain (tv-maksun lisäksi)?


Koko digi-strategiaa voi kyllä täysin surutta arvostella. Virheitä on tehty, paljon. Paljolta olisi säästytty jos olisi kerrottu alusta asti että lähetysasemat lopettavat analogiset lähetykset x.xx.xxxx. Perusongelma ratkaistu, jokainen tehköön omat johtopäätöksensä, omien tarpeidensa pohjalta.

SSaarinen10/26

Oujee! Nyt voin rauhassa katsella tätä hullunmyllyä elokuuhun saakka naureskellen ja ostaa boksin vasta ensi vuoden puolella. Ei ole reilua, mutta kerrankin kävi tuuri.

myung11/26

Jälleen muistan hyvin miksi jo vuosia sitten lopetin TV_luvan maksamisen...

Harlie12/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SSaarinen:
Oujee! Nyt voin rauhassa katsella tätä hullunmyllyä elokuuhun saakka naureskellen ja ostaa boksin vasta ensi vuoden puolella. Ei ole reilua, mutta kerrankin kävi tuuri.

Hyvä, että jatkoivat tuota analogista aikaa kaapelissa. Meillä on kyllä jo digiboksikin, mutta siinä on huonompi kuvanlaatu ja se on hankalampi käyttää ja kanavatkin on pikkusen huonommat...

teme56513/26

Ihan hyvä se on, että saa edes kaapelipuoli jatkoaikaa. Tosin eipä tuossakaan kauaa juhlita, että kyllä se varmaan tuossa loppusyksystä täytyy alkaa miettimään lisädigiboksien ostoa.

mjk14/26

No yle on yle, sitähän ei ole enää voinut ottaa vakavasti :-p, onhan se hyvä kun tulee jatkoa, mutta kuinkahan moni ottaisi hd-kanavan tai digi-kanavan? Itse suosin hd-lähetyksiä, kun tuo digi on jo osaltaan vanhanaikaista tekniikkaa. Olen edelleen sitä mieltä että ylelle sallittaisiin mainosrahoitteisuus silläkin uhalla että se syö maikkarin, nelkun ja subbarin rahoja..no ylen sekoiluja on kiva seurata.

Alexisa15/26

Halvin digiboksi taisi maksaa kaupassa 35€. Taitaa useimmilla mennä baariin yhdessä illlassa huomattavasti enemmän rahaa.

Tykillä kun kuvaa seinälle laittaa, niin ei sitä edes kuvittelisi laittavansa huonoa analogista singaalia sinne. Kyllä siinä kuvanlaadussa kuitenkin eroa löytyy aika lailla. Onhan tekniikka vanhankaikaista jos verrataan HDTV-kuvaan, mutta eiköhän sinnekkin vielä päästä.

Analogiset lähetykset loppuvat joka tapauksessa ensi vuoden alussa, joten tällä puolen vuoden viivytyksellä ei nyt ole mitään suurempaa merkitystä. Ensi jouluna tosin voi olla lahjalistoilla paljon enemmän bokseja.

Guruttaja16/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iivari69:
Ja jos ylen kanavat ei ois näkyvissä ei tarvis maksaa lupamaksua. :P
Ei valitettavasti pidä paikkaansa. Lupamaksu on merkityksensä mukaisesti maksullinen lupa televisiovastaanottimen (=viritin) hallussa pidosta, ei suinkaan sisältömaksu YLEn kanaville. Siitäkin huolimatta, että lupamaksu kannetaan samaan kekoon josta varat sisällön tuottamisen ja hankkimiseen otetaan. Valitettavaa on sekin, että melkoisen suuri osa lupavaroista kuluu sitä hallinnoivan organisaation (hallintoneuvosto, lupatarkastajat jne) ylläpitoon.

Mitä tulee aiheessa olevaan päätökseen, olisi sitä kannattanut jatkaa niin pitkälle, että voimme kerralla siirtyä HDTV-aikaan. Nyt ajettava digiaika on jo tullessaan vanhentunutta tekniikkaa. Puolen vuoden lisäaika toki antaa päättäjille kuusi kuukautta lisää aikaa tehdä oikeita päätöksiä, joten toivokaamme parasta.

stillborn17/26

Lainaus:
YLE on päättänyt sallia digisignaalinsa muuntamisen analogiseksi kaapelitelevisioverkoissa syyskuusta ensi vuoden helmikuun loppuun saakka.
Onneksi en ole ikinä sallinut itselleni tv-luvan maksamista.

Juce18/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Alexisa:
Analogiset lähetykset loppuvat joka tapauksessa ensi vuoden alussa, joten tällä puolen vuoden viivytyksellä ei nyt ole mitään suurempaa merkitystä. Ensi jouluna tosin voi olla lahjalistoilla paljon enemmän bokseja.
Eivät kaikki analagiset lähetykset lopu kaapelista, sillä vain YLE on antanut päivämäärän milloin sen omien kanavian lähettäminen saattaa loppua. MTV3 ja Nelonen eivät ole antaneet mitään takarajaa omien kanaviensa lopettamiselle. Ja kaapeliin kaikesta huolimatta jää monia ulkomaisia analogisia kanavia, vaikka kotimaiset kieltäisivätkin omien kanavien lähettämisen kaapelissa.

Kaapeliyhtiöillä ei ole kovin suuria haluja lakkauttaa analogisia kanavia, niin kauan kuin joku niitä katsoo.

Alexisa19/26

Lainaus:
MTV3 ja Nelonen eivät ole antaneet mitään takarajaa omien kanaviensa lopettamiselle. Ja kaapeliin kaikesta huolimatta jää monia ulkomaisia analogisia kanavia, vaikka kotimaiset kieltäisivätkin omien kanavien lähettämisen kaapelissa.

Kaapeliyhtiöillä ei ole kovin suuria haluja lakkauttaa analogisia kanavia, niin kauan kuin joku niitä katsoo.
Olen kyllä käsittänyt tämän aivan päinvastoin. Nyt kun Yle antoi luvan, niin vasta sen jälkeen kaapeliyhtiöt kilvan ilmoittivat, että jatkavat lähetyksiään. Käsitykseni myös on se, että ainoastaan peruskanavat muutetaan ensivuoden alkupuoleen asti analogiseksi ja sen jälkeen ne poistuvat. Käsitykseni mukaan se on myös laki joka määrää että lähetykset loppuvat. Sitä en käsitä miten Yle saa tästä näitä määräyksiä jaella. Eikös se jonkun muun hommaa ole.

Japsu120/26

Lainaus:
Onneksi en ole ikinä sallinut itselleni tv-luvan maksamista.

Aina riittää niitä jotka haluavat nauttia yhteiskunnan palveluista muttei osallistua kuluihin. HKL:n busseissakin noita riittää...;)

Juce21/26

Lainaus:
Olen kyllä käsittänyt tämän aivan päinvastoin. Nyt kun Yle antoi luvan, niin vasta sen jälkeen kaapeliyhtiöt kilvan ilmoittivat, että jatkavat lähetyksiään.
Ei, vaan jotkin yhtiöt ilmoittivat jo ennen luvan saamista, että jatkavat lähetyksiä: http://www.mpy.fi/mainnews.asp?id=346

Lainaus:
Käsitykseni mukaan se on myös laki joka määrää että lähetykset loppuvat. Sitä en käsitä miten Yle saa tästä näitä määräyksiä jaella. Eikös se jonkun muun hommaa ole.
Ei videosignaalin AM-moduloinnista tule laitonta. Mikään laki ei kiellä analogisten kanavien lähetyksen jatkamista kaapeliverkossa. YLE saa päättää vain omista kanavistaan millä ehdoilla niitä saa eteenpäin jaella (tosin laki rajoitta hieman tätä).

stillborn22/26

Lainaus:

Aina riittää niitä jotka haluavat nauttia yhteiskunnan palveluista muttei osallistua kuluihin. HKL:n busseissakin noita riittää...;)
Olen aina itse valinnut ne palvelut, mitä käytän ja mistä maksan. YLEn toimintaa en rahoita, koska mielestäni palvelu on liian kallis eli hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan. Bussikyytiä pidän rahojeni arvoisena. Jos YLE ei pysty estämään tehokkaasti luvattomia katsojia niin ei kai se minun vikani ole?

Joker_23/26

Lainaus:
Halvin digiboksi taisi maksaa kaupassa 35€.
Niin, näinhän sitä monet aina jaksavat mainostaa. Itse tosin en ole vielä löytänyt DVB-C virittimellä varustettua digiboksia tuohon hintaan.

Toisekseen: Miksi ostaa kaikkein paskin boksi, joka ei uutenakaan toimi kunnolla ja hajoaa käsiin parin kuukauden sisään? Vähän kalliimmatkin mallit kun toimivat vähän niin ja näin. Mitään positiivista en ole tuttavieni digivirittimistä löytänyt, moitittavaa kylläkin.

Laatu maksaa ja paska hajoaa, joten todellisuudessa pitkän tähtäimen sijoitus digivalmiuteen tulisi olemaan väistämättä paljon suurempi kuin tuo mainitsemasi 35€.

Parempaa kuvanlaatuakin jaksetaan kehua, mutta itse ainakin omistan muutaman vuoden vanhan kuvaputkella toimivan 28" television, jonka kuvanlaatua ei paljon boksilla paranneta. Kaapelitelevisossa kun on jo ihan riittävän hyvä kuva ja kanavatarjontakin on kohdallaan.

Alexisa24/26

Lainaus:
Parempaa kuvanlaatuakin jaksetaan kehua, mutta itse ainakin omistan muutaman vuoden vanhan kuvaputkella toimivan 28" television, jonka kuvanlaatua ei paljon boksilla paranneta.
No onhan tuo totta ettei kuvanlaadussa paljon paranemista tule tuollaisella "pienellä" kuvaputkella ja uudella telkkarilla.

Henkilökohtaisesti en ole kuitenkaan kuullut kenenään tutun ihmisen valittavan sen jälkeen kun boksin on hankkinut. Varsinkin jos ovat sattuneet haravan varassa olemaan.

Tästä koko digi-hommasta saadaan tietysti ikuinen kiistan aihe koska ihmisiä on kahdessa leirissä. Toisille riittää postimerkin kokoinen vanha telkkari ja toiset nauttivat isoista lcd ja plasma telkkareista ja videotykeistä. Kun aletaan ajamaan analogista kuvaa vaikka ihan kaapelista tykille tai nykyisille erittäin tarkoille televisiolle alkaa laatuerot näkymään. Usein jopa nykyisen digi-tv:n laatu ei tahdo riittää, varsinkaan sen jälkeen kun on sattunut netistä vähän HDTV-materiaalia lataamaan.

Itse olen mielelläni investoinut kunnolliseen boksiin. Olen aikoinaan osatanut videot jotka maksoivat siihen aikaan saman vertaa mitä nykyiset boksit. Nyt samalla hinnalla saa isolla kiintolevyllä olevan tallentimen jossa on kaksi viritinä ja jolla voi tallettaa kahta kanavaa samaan aikaan ja vielä katsella kolmatta. Vhs-kasettien kanssa aikoinaan riittävästi pelanneena ja niiden huonon kuvanlaadun kanssa kärsineenä en voi muuta kuin ylistää nykyistä digi-tekniikka. Vaikka HDTV-olisikin parempi, niin on nykyinen digi-tv parempi vaihtoehto kuin analoginen tv.

Tässä asiassa olisi pitänyt kuitenkin valtion tulla vastaan ja jakaa etusetelit vaikka 60€ arvosta jokaiselle tv-luvan haltijalle.

Mielestäni on kuitenkin turha kitistä jostain analogisten lähetyksien loppumisesta. Tämä on tiedetty kuusi vuotta että ne tulevat loppumaan. Uuden telkkarin on useimmat siinä välissä ehtineet hankkimaan ja siinä telkkaria hankkiessa olisi varmaan kannattanut huomioida myös boksin hankkiminen tai ostaa suoraan digi-virittimellä oleva televisio.

Maailma pyörii eteenpäin ja tekniikka vanhenee. Niin kaikki muukin tekniikka loppujen lopuksi jää kaatopaikalle ja museoihin. Jos muutos ei miellytä, sitä voi jättää hankkimatta ne laitteet. Ei se televisio kovin tärkeä silloin ole jos yhden digiboksin hankkiminen on kynnyskysymys. Ehkä se elämä onkin antoisampaa ilman sitä televisiota. Uutisia voi seurata netistä tai lehdistä ja paljon ylen ohjelmia voi myös katsella netin kautta.

Joka tapauksessa.. jätä pari iltaa baarissa väliin niin boksirahat on tienattu takaisin.

Halibatsu25/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iivari69:

Ei valitettavasti pidä paikkaansa. Lupamaksu on merkityksensä mukaisesti maksullinen lupa televisiovastaanottimen (=viritin) hallussa pidosta, ei suinkaan sisältömaksu YLEn kanaville.
Kyllähän minä tulkitsisin sen silleen, että jos oltaisiin ajassa jolloin ei analogista lähetystä ole saatavilla, ja töllön katonta tapahtuu digisovittimen avulla. Niin tällöin tuo digisovitin olisi se viritin. Sitä omistamatta ei tartteisi lupia maksella.

Taitaa mennä laki silleen kuitenkin, että jos muut kuin Ylen kanavat vaikka näkyisivätkin, mutta Yle ei (esim. nyt tuon kaapelin kautta) niin maksaahan sitä Ylelle pitäisi.

Itse kuitenkin henkilökohtaisesti olen kaikki televisiolupani maksanut . Ylen kanavaa olen vain katsonut yhden ainoan kerran, kun katsoin Euroviisut vuonna 2007. Mutta kun Ylen lähetykset loppuu niin maksua en maksa.

Digisovitinta en omista ja penniäkään sellaiseen en sijoita. Se on totta että niillä halvoilla sovittimilla ei tee mitään, mutta eipä nuo kalliimmatkaan ole säväyttäneet minua.
Ja ei en minäkään ole mikään lestatiolainen tai vastaava. Olen 27 vuotias, tietotekniikan insinööri. Ja tiedän että ymmärrän kyllä hyvin miksi digiaikaan siirrytään.

Ainiin muuten ottakaa huomioon kans, että taitaa olla niin että lupamaksulla pyöritetään myös radiokanavia, kuten YleX, jota kyllä kuuntelen vielä niin kauan kuin lupamaksun maksan.

Looneyman26/26

Hmm. Mitenkäs on, peruiko yle tämän lupamaksun maksamattajättämis lupauksensa?? Siis teksti tv:llä li maininta (en muista tarkkaa päivää) että lupamaksua EI tarvi maksaa 31.8.2007 jälkeen mikäli ei omista digiboksia/ muuta laitetta jolla digikanavat saa näkyviin. Tai vedä kaapelia naapurista.

Sinänsä sama tarviiko vai ei koska olen myös siinä ryhmässä joka ei ylelle rahaa anna.

Mielestäni paras systeemi olisi laittaa joka kanava kiellon taakse ja kortilla auki ne joista haluaa maksaa. Vaan eipä taida tapahtua. Todennäköisempää on että kohta tuo lupamaksu otetaan osissa kk palkasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT